Nauhuri
Nauhuri tai magnetofoni on metallioksidikerroksella päällystettyä magneettista nauhaa käyttävä äänentallennus ja -toistoväline. Laitteesta on kehitetty useita eri nauhaformaatteja ja nopeuksia käyttäviä koneita. Alun perin nauhat olivat irtonaisia avokeloja, jotka piti käsin kietoa vetokelan navan ympärille. RCA Victor keksi ensimmäisenä sulkea kelanauhan helppokäyttöisempään koteloon yksikelaisella 4-raitakasetillaan 1958, mutta vasta Philipsin 1963 esittelemä kaksikelainen Compact Cassette -järjestelmä (C-kasetti) teki kasettinauhurista suositun. Myöhemmin 1970-luvulla Sony kehitti Elcaset-laitteensa, joka käytti isompaa kasettia suuremmalla nauhanopeudella, mikä paransi ääntä. Järjestelmä ei kuitenkaan yleistynyt, koska Philipsistä poiketen Sony ei tarjonnut vapaata lisenssiä kasetilleen. Sanelukoneita varten on kehitetty mikrokasetteja käyttäviä laitteita ja digitaalinauhoitukseen DAT-nauhureita. Liikkuvan kuvan tallentamiseen kehitettiin videonauhureita, joiden menestynein muoto oli JVC:n VHS-nauhuri.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äänen tallennusta magnetismia hyväksikäyttäen kokeiltiin jo kauan ennen ensimmäisten toimivien magnetofonien markkinoille tuloa. Tanskalaista Valdemar Poulsenia pidetään alan edelläkävijänä, sillä hän rakensi suuria rautalankakeloja käyttäneen telegrafonin jo 1898. Keksintö esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä 1900, mutta sille ei löytynyt käyttöä, koska ilman sähköistä vahvistusta ääntä ei saanut kuuluviin.[1]
1930-luvulla putkivahvistimien myötä Poulsenin keksinnön pohjalta kehitettiin toimivia laitteita. BBC oli ensimmäisiä radioyhtiöitä, joka hyödynsi nauhuria siirtomaalähetyksissään. Vuonna 1935 saksalainen AEG esitteli uudenlaista tallennusmateriaalia käyttävän laitteen, jonka se nimesi magnetofoniksi. Teräslangan sijasta magnetofoni käytti metallioksidilla pinnoitettua paperinauhaa, jonka nopeus oli 76 cm sekunnissa. Magnetofonista tuli sittemmin yleisnimi kaikille nauhureille, vaikka se oli alun perin vain eräs lajityypin markkinointinimi. Suomessa Yleisradio kokeili magnetofonia vuoden 1940 Helsingin olympialaisia varten, jotka jäivät pitämättä.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen AEG:n magnetofoni siirtyi sotasaaliina Yhdysvaltoihin, jossa Ampex-yhtiö teki laitteesta oman versionsa vuonna 1948. Bing Crosby otti John T Mullinin rakentaman nauhurin prototyypin käyttöönsä radiolähetystensä ennaltakoostamiseen ja editointiin jo 1947. Keksintö levisi nopeasti radioyhtiöihin, levystudioihin ja lopulta kotikäyttöön.[2][3] Varsinkin opetuskäytössä nauhuri oli uraauurtava, sillä sen avulla voitiin kieliä opiskella ilman henkilökohtaista opettajaa kielistudioissa ja vaikkapa auton kasettinauhurilla tien päällä. 1960-luvulla neliraitanauhureiden yleistyttyä monet kokeelliset pop- ja rockyhtyeet, kuten The Beatles ja Jimi Hendrix, käyttivät tekniikkaa levytyksissään ennenkuulumattomalla tavalla.
Kehittyessään moniraitatekniikka mahdollisti myös sen, ettei kaikkien muusikoiden ollut tarpeen olla paikalla tai soittaa samanaikaisesti äänitystä varten. Toinen etu oli, että virheen sattuessa koko esitystä ei tarvinnut soittaa uudelleen, vaan muusikko saattoi tehdä yksin uuden oton, joka sitten lisättiin muuhun esitykseen. Välillisesti tämä vaikutti siihen, että yhtyeiden jäsenet ottivat tuotantovastuuta levytysten tekovaiheessa.
Philipsin C-kasetin ja viimeistään Sonyn kehittämän Walkmanin myötä nauhurista tuli maailman yleisin äänentallennus- ja toistoväline. Nykyään tietokonepohjainen äänentallennus, MP3-soittimet ja älypuhelimet ovat suurelta osin syrjäyttäneet nauhurin.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa. (50 Machines that Changed the Course of History, 2012.) Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Helsinki: Moreeni, 2013. ISBN 978-952-254-160-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Gronow, Pekka & Saunio, Ilpo: Äänilevyn historia, s. 255. Helsinki: WSOY, 1990, ISBN 951-0-16155-1.
- ↑ Pekka Gronow, Ilpo Saunio: Äänilevyn historia, s. 255–256, WSOY 1990, ISBN 951-0-16155-1
- ↑ Chaline, s. 151–152
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nauhuri Wikimedia Commonsissa
