Easy Rider – matkalla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Sanan muista merkityksistä katso Easy Rider (täsmennyssivu).
Easy Rider – matkalla
Easy Rider
Alkuperäinen elokuvajuliste
Alkuperäinen elokuvajuliste
Ohjaaja Dennis Hopper
Käsikirjoittaja Peter Fonda
Dennis Hopper
Terry Southern
Tuottaja Peter Fonda
William Hayward
Bert Schneider
Säveltäjä Roger McGuinn
Kuvaaja László Kovács
Leikkaaja Donn Cambern
Pääosat Peter Fonda
Dennis Hopper
Jack Nicholson
Valmistustiedot
Tuotantoyhtiö Raybert Productions
Pando Company
Ensi-ilta 8. toukokuuta 1969 (Ranska, Cannes)
14. heinäkuuta 1969 (Yhdysvallat)
25. heinäkuuta 1969 (Suomi)
Kesto 94 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Easy Rider – matkalla on Dennis Hopperin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1969. Se kuvaa 1960-luvulla aikuistunutta sukupolvea nuorten moottoripyöräilijöiden kautta. Elokuvan käsikirjoittivat Peter Fonda, Dennis Hopper ja Terry Southern. Fonda ja Hopper näyttelivät pääosia, kahta nuorta miestä Wyattia ja Billyä, jotka ”lähtivät etsimään todellista Amerikkaa, mutta eivät löytäneet sitä”.[1] Easy Rider on Jack Nicholsonin ja Dennis Hopperin läpimurtoelokuva. Vuonna 1998 se valittiin ”kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä” elokuvana säilytettäväksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Film Registryssä.[2]

Easy Rider kuuluu road movien lajityyppiin. Halvalla tehdystä independent-elokuvasta muodostui uuden sukupolven ja murroksen aikakauden tunnus.[3][4] Elokuvan alle puolen miljoonan dollarin budjetti oli jo vuonna 1969 tuottanut yli 19 miljoonaa dollaria.[5] Se on tavallaan jatkoa Roger Cormanin Helvetin enkelit -aiheiselle elokuvalle Helvetin jengi (1966), jossa Fonda oli näytellyt.[6] Elokuvaa pidetään yhdysvaltalaisen vastakulttuurielokuvan virstanpylväänä,[7] ja sikäläisittäin ”mittatikkuna eräälle sukupolvelle”, joka ”otti valtaansa koko kansan mielikuvituksen”.[8] Sen on sanottu kuvastaneen Vietnamin sodan ajan synnyttämää jakautumista yhdysvaltalaisessa kulttuurissa vakiintuneeseen järjestelmään ja sitä vastustavaan alakulttuuriin.[5]

Elokuva on runsaat kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneen Jack Kerouacin beatromaanin Matkalla jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.[9]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan päähenkilöt ovat Wyatt, lempinimeltään ”Captain America” (Fonda), ja Billy (Hopper). Nimet tuovat mieleen menneiden aikojen länteen ratsastajat Wyatt Earpin ja Billy the Kidin. Nykyajan cowboyt Wyatt ja Billy matkaavat Los Angelesista itään, sinne missä lännen raja aikoinaan oli, amerikkalaisen unelman perässä kohti tuntematonta. Heidän asuissaan on niin perinteisiä isänmaallisia tunnuksia kuin yksinäisyyden, rikollisuuden ja vieraantumisen vertauskuvia: Yhdysvaltain lippu ja toisaalta cowboy-koristeita, pitkät hiukset ja huumeet.[6]

Tarinan alussa Wyatt ja Billy käyvät kokaiinikauppaa saadakseen matkarahat. Määränpäänä on Florida, jonne heidän on tarkoitus vetäytyä ”eläkkeelle”, mutta sitä ennen he poikkeavat hippiyhteisössä matkalla New Orleansiin Mardi Gras'han. Huono käytös heittää heidät vankilaan, jossa istuu myös alkoholisoitunut juristi George Hanson (Nicholson). Hanson liittyy seuraan, kun kaverukset jatkavat matkaa. Kun New Orleans on jätetty taakse, Billy riemuitsee amerikkalaisen unelman saavuttamisesta, mutta Wyatt toteaa realistisesti: ”Me mokattiin.” Elokuvan loppu on synkkä.[5]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Peter Fonda  … Wyatt  
 Dennis Hopper  … Billy  
 Jack Nicholson  … George Hanson  
 Luke Askew  … muukalainen maantiellä  
 Phil Spector  … välittäjä  
 Karen Black  … Karen  
 Toni Basil  … Mary  
 Antonio Mendoza  … Jesus  
 Mac Mashourian  … henkivartija  
 Warren Finnerty  … Rancher  
 Tita Colorado  … karjatilallisen vaimo  
 Luana Anders  … Lisa  
 Sabrina Scharf  … Sarah  
 Robert Walker Jr.  … Jack  
 Sandy Brown Wyeth  … Joanne  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosia Easy Riderissa näyttelevät Fonda ja Hopper. Fonda tuotti sen, ja se oli Hopperin ensimmäinen ohjaustyö.[6] Se oli Nicholsonin ensimmäisiä elokuva ja hänen todellinen läpimurtonsa. Hän sai roolistaan kiitosta[10] ja oli ehdokkaana sivuosa-Oscarin saajaksi.[4]

Tekijänimet herättivät kysymyksiä, valmistuisiko elokuva. Moni mahdollinen rahoittaja epäili hankkeen onnistumista.[11] Merkittävä osuus elokuvan synnyssä oli Bert Schneiderilla. Kun Peter Fonda ja Dennis Hopper olivat joutuneet kahnauksiin Foxin halpatuotantoyhtiön API:n[12] kanssa, Schneider osti elokuvan oikeudet 350 000 dollarilla ja rahoitti sitä tuotantoyhtiönsä Raybertin (myöhemmin BBS) kautta[13][14]. Schneider edisti Easy Riderin syntyä, ja hänen merkittävin tehtävänsä oli arvaamattoman Hopperin pitäminen ohjissa. Schneider myös järjesti roolin Jack Nicholsonille vain siksi, että tämä toimisi välittäjänä Fondan ja Hopperin välillä. Schneider taivutteli Columbia Picturesin elokuvan jakelijaksi. Kun Easy Riderista tuli yllättäen menestyselokuva, se oli myös Schneiderille läpimurto riippumattomana tuottajana. Hopperin silloinen vaimo Brooke Hayward on kommentoinut Schneiderin osuutta: "Bert oli sankari, joka pelasti elokuvan. Ilman häntä koko Easy Rideria ei olisi syntynyt".[13]

Kuvaaja László Kovácsia ajatus moottoripyöräelokuvasta ei ensin innostanut, sillä hän katsoi tehneensä aiheesta jo riittävästi elokuvia. Kun Hopper esitteli alustavan suunnitelman, hän innostui kuitenkin heti.[15] Kuvauksien alkamisella oli kiire, sillä Mardi Gras, jolla on merkittävä osuus elokuvassa, oli ovella. Ensimmäiset otokset päästiin kuvaamaan 16 mm:n filmille New Orleansissa Mardi Gras'n aikaan.[6][16]

Elokuvan hippiyhteisö tehtiin Taosissa olleen yhteisön esikuvan mukaan. Koska yhteisö ei sallinut kuvaamista siellä, heistä otettiin still-kuvia, joiden perusteella tehtiin yhteisö Santa Monicaan.[15]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Get your motor running,
head out on the highway
Lookin' for adventure
and what ever comes our way.

– Alkusäkeet ”Born to Be Wildista”.

Musiikki kommentoi elokuvan teemoja.[4] Elokuvan tunnussävel on Steppenwolfin esittämä ”Born to Be Wild”, joka kutsuu seikkailuun. Matka Los Angelesista alkaa sen soidessa taustalla.[17]

Elokuvan musiikki on suurelta osin julkaistu soundtrackina Easy Rider (1969). Levyn kappaleet ovat yhtä lukuun ottamatta alkuperäisnauhoituksia. Elokuvassa kappaleen ”The Weight” esitti The Band, mutta levyllä siitä esittää cover-version The Smiths. Versio muistuttaa alkuperäistä The Bandin esitystä vain hyvin etäisesti, vaikka se ehkä coveriksi on ihailtava, kuitenkin liian pehmeä.[18] Levyltä on jätetty pois kaksi kappaletta, Little EvanLet's Turkey Trot” ja The Electric FlaginFlash, Bam, Pow”.

Moottoripyörät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Easy Rider -pyörien replikat Milwaukeen Harley-Davidson-museossa.

Elokuvan Harley-Davidson-pyörissä on jäykkäperäinen runko ja Panhead-moottori. Ne suunnitteli ja rakensi kuvausten aikana Peter Fondan ohjeiden mukaan ja Tex Hallin ja Dan Haggertyn ohjauksessa chopper-rakentajat Cliff Vaughn ja Ben Hardy.[19]

Billyn pyörä edustaa varhaista chopper-tyyliä. Siinä on liekkikuvioilla koristeltu iso tankki ja lyhyt etuhaarukka. Captain American pyörä taas on näyttävä custom-pyörä. Siinä on pitkä keula, paljon kromia, ei etujarruja ja tankin koristeena Yhdysvaltojen lippu. Oikeasti se on lyhyiden matkojen pyörä.[17]

Elokuvassa käytettiin yhteensä neljää entistä Hydra Glide -mallista poliisimoottoripyörää,[20] vuosimallit 1948–1956[21]. Kummallekin pyörälle oli varamoottoripyörä, ettei kuvaus keskeytyisi. Yksi ”Captain America” hajosi loppukohtauksessa, muut kolme varastettiin ja luultavasti purettiin ennen kuin niiden merkitys rekvisiittana tuli tietoon. Hajonneen pyörän kokosi uudestaan Dan Haggerty, ja hän myi sen huutokaupassa 2001. Se on esillä National Motorcycle Museumissa Anamosassa Iowassa. Elokuvan valmistumisen jälkeen on rakennettu useita replikoita, ja esimerkiksi Harley-Davidsonin museossa on replika.[19][22]

Hopper ja Fonda järjestivät elokuvan valmistumisjuhlan ja huomasivat silloin, ettei lopun nuotiokohtausta ollut kuvattu. Niinpä se kuvattiin, kun pyörät oli jo varastettu, ja siksi niitä ei näy taustalla niin kuin muissa nuotiokohtauksissa.[22]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskriitikko Gene Moskowitz kiinnittää elokuvalehti Varietyssa heti huomiota siihen, että elokuvasta puuttuvat moottoripyöräjengeille ominaiset kielteiset piirteet, kuten väkivalta, rikollisuus ja aiheeton ylinopeuksien käyttö. Sen sijaan se kertoo kahdesta pudokkaasta, jotka itse joutuvat väkivallan kohteiksi. Hän toteaa myös että Nicholsonin roolihahmo, juoppo lakimies George, pukee sanoiksi sen, minkä kaksi muuta kokevat tunteiden kautta osaamatta kielellistää tuntemuksiaan. Kriitikko toteaa että elokuva nousee korkealle samaa aihetta käsittelevien tavallisten elokuvien yläpuolelle.[23]

Elokuvaa on sanottu Yhdysvaltojen elokuvahistorian maamerkiksi. Se vangitsee aikansa nuorisokulttuurin levottoman energian, joka etsi vaihtoehtoisia elämänmuotoja.[20] Se on nostettu monille merkittävien elokuvien listoille, muun muassa The A List: The National Society Of Film Critics' 100 Essential Films ja ennen kaikkea Yhdysvaltain National Film Registryyn.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cannesin elokuvajuhlat, Paras esikoiselokuva, Dennis Hopper, 1969 [24]
  • Kansas City Film Critics Circle Awards: Paras sivuosanäyttelijä Jack Nicholson 1970[10]
  • Kinema Junpo Awards: Paras vieraskielinen elokuva, Dennis Hopper, 1971[25]
  • Laurel Awards: Golden Laurel, Miessivuosasuoritus, Jack Nicholson, 1970[10]
  • National Society of Film Critics Awards, USA: A-lista merkittävistä elokuvista 1970[11] ja palkinnot:
    • NSFC Award Paras sivuosanäyttelijä Jack Nicholson[10]
    • Erikoispalkinto Dennis Hopper (ohjaaja, käsikirjoittaja ja pääosanäyttelijä)[11]
  • New York Film Critics Circle Awards: NYFCC Award, Paras sivuosanäyttelijä, Jack Nicholson, 1969[24]

Lisäksi elokuva on valittu vuonna 1998 Yhdysvaltojen National Film Registryyn.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teksti elokuvan alkuperäisessä mainosjulisteessa.
  2. National Film Registry (luettelo) Library of Congress. Viitattu 5.8.2010. (englanniksi)
  3. Arto Pajukallio: Elokuvat. Helsingin sanomat, 8.5.2010, s. D 11.
  4. a b c Tim Dirks: Easy Rider, 1996 Univie.ac.at. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
  5. a b c Lucia Bozzola: Easy Rider Allmovie.com. Viitattu 4.8.2010. (englanniksi)
  6. a b c d Tim Dirks: Easy Rider (1969) Filmsite.org. Viitattu 5.8.2010. (englanniksi)
  7. Raymond Benson: Top 10 Films of 1969: 3: Easy Rider 19.8.2009. Britannica. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  8. Born to be a classic: "Easy Rider" was a touchstone for a generation and for American filmmaking 29.7.2001. St. Louis Post-Dispatch. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  9. Mitchell Hillman, Easy Rider, viitattu 23.7.2014
  10. a b c d Jack Nicholson Awards Jack Nicholson Online. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  11. a b c Jay Carr: The A List: The National Society Of Film Critics' 100 Essential Films (artikkeli William Wolf Easy Rider s. 104 (Google Books)) National Society of Film Critics. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  12. Maury Dexter RYM. Viitattu 22.4.2012. (englanniksi)
  13. a b Carmel Dagan: Bert Schneider dies at 78 Variety. 13.12.2011. Viitattu 14.12.2011. (englanniksi)
  14. Mike Barnes: Bert Schneider, producer of counterculture classics, died at 78 Hollywood Reporter. 13.12.2011. Viitattu 14.12.2011. (englanniksi)
  15. a b 35 years later MovieMaker.com. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
  16. Jeff Stafford: Easy Rider Turner Classic Movies. Viitattu 14.12.2011. (englanniksi)
  17. a b Kirsi Kinnarinen: Mies talli ja moottoripyörä: 3.2.3 Easy Rider (1969) ja vapauden kaipuu (s. 62-68 pro gradu) 2005. Helsingin Yliopisto. Viitattu 5.8.2010.
  18. Easy Rider, by Various Artists, Notes on the record Viitattu 5.8.2010. (englanniksi)
  19. a b Alina Dumitrache: Easy Rider Bike Showcased at Harley-Davidson Museum Autoevolution.com. 15.7.2009. Viitattu 23.7.2010. (englanniksi)
  20. a b Wook Kim: Motorcycles/ Easy Rider Time. 16.2.2012. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  21. Fritz Simmerlein: Fonda's Easy Rider 1969 ((Arkistoversio)) Harley-Davidson in Deutschland. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  22. a b Charles Legge: Harley a trace left Daily Mail. Viitattu 22.4.2012. (englanniksi)
  23. Gene Moskowitz: Easy Rider Variety. 13.5.1969. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  24. a b Easy Rider (1969) NYT Critics' Pick New York Times. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  25. Easy Rider (Otsikko Palmarés) Bibliotheque du film. 2006. La Cinémathèque française. Viitattu 8.7.2012. (ranskaksi)
  26. National Film Registry Library of Congress. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]