Curtiss P-40

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
P-40 Warhawk
P-40.jpg
Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien P-40K
Tyyppi Hävittäjä
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Valmistaja Curtiss
Status Ei käytössä
Pääkäyttäjät Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat
Royal Air Force
Valmistusmäärä 14 000
Kehitetty mallista P-36 Hawk

Curtiss P-40 oli toisen maailmansodan aikainen, yhdysvaltalainen yksimoottorinen ja yksipaikkainen hävittäjälentokone, joka lensi ensilentonsa 1938.[1]

P-40 kehitettiin sotaa edeltäneestä Curtiss P-36 Hawkista, USAAC (United States Army Air Corps, Yhdysvaltain armeijan ilmajoukot) käytti koko konesarjasta nimitystä Warhawk, Royal Air Force ja kansainyhteisömaiden ilmavoimat nimittivät P-40B- ja P-40C-malleja Tomahawkeiksi ja P-40E:stä eteenpäin Kittyhawkeiksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen XP-40 oli P-36A Hawk, jonka Pratt & Whitney Twin Wasp -tähtimoottori oli vaihdettu Allison V-1710 V-12 -moottoriin. Vuoden 1939 huhtikuussa USAAC tilasi 524 P-40-konetta. Ranska tilasi 140 konetta, mutta yhtään niistä ei ehditty toimittaa ennen maan antautumista Saksalle. Koneet toimitettiin Isoon-Britanniaan, missä niitä pidettiin kuitenkin huonompina kuin Hawker Hurricane, Supermarine Spitfire tai Messerschmitt Bf 109, joten mallia käytettiin ainoastaan koulutukseen ja tiedusteluun. Pohjois-Afrikan rintamalla konetyyppi kuitenkin osoittautui taistelukelpoiseksi, koska siellä vastustajana oli enimmäkseen suorituskyvyltään saksalaishävittäjiä huonompia italialaiskoneita, ja taistelu tapahtui matalalla jossa Allisonin moottorin huonohko ahdin ei haitannut.

Uudempiin malleihin lisättiin aseistusta: P-40B sai lisäkonekiväärit siipiin (0.30 USA, 0.303 UK) ja itsepaikkautuvan polttoainetankin. P-40C:hen lisättiin edelleen kaksi tykkiä, mutta lisämassa heikensi suorituskykyä.

Konetta tuotettiin suuria määriä, Brittiläinen kansainyhteisö osti 930 konetta, joilla varustettiin 16 laivuetta, ml. Etelä-Afrikan ilmavoimien yksiköitä. 23 konetta palveli Neuvostoliitossa. Australian ilmavoimien koneet saavuttivat ratkaisevan voiton japanilaisista Milnelahden taistelussa 1942.

Curtissin tehtaalla Buffalossa valmistettiin 1 300 konetta yksistään vuonna 1942. Kaikkiaan konetyyppiä rakennettiin 14 000 kappaletta vuoteen 1944 mennessä, ja ne palvelivat 23 maan ilmavoimissa.

Neuvostoliitossa P40 K - versiosta tehtiin kaksipaikkainen tiedusteluversio P 40 EF. Sen aseistus oli poistettu ja tähystäjän istuin lisätty ohjaajan taakse. Polttoainemäärää oli lisätty ja varusteena oli Fairchild K-13 kamera. Konetta käytettiin 1943 Hävittäjälentorykmentti 191:ssä.[2]

Saharasta löytyi toisen maailmansodan aikana kadonnut Kittyhawk. Lentäjä oli viemässä vaurioitunutta konetta tukikohtaan korjattavaksi, kun se teki hätälaskun ja päätyi hiekkaan kauas asutuksesta. 70-vuotta maastossa ollut kone oli löydettäessä hyväkuntoinen. [3][4]

Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi sai sotasaaliiksi vaurioituneita Warhawkeja, joista yksi P-40M, konetyypin englantilaisen tyyppinimen, Kittyhawk Mk.III, mukaan rekisteritunnuksen KH-51 saanut, korjattiin Suomen ilmavoimien käyttöön. Varaosien huonon saatavuudena takia sillä ei lennetty paljon, ainoastaan tutustumislentoja.[5]

Curtiss P-40 Warhawkeja

Tekniset tiedot (P-40E)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pituus: 10 m
  • Korkeus: 3,75 m
  • Kärkiväli: 11 m
  • Tyhjäpaino: 2 860 kg
  • Toimintapaino: 3 760 kg
  • Suurin nopeus: 580 km/h
  • Lakikorkeus: 9 100 m
  • Lentomatka: 1 050 km
  • Voimalaite: Allison V-1710-39 V12 -moottori, jonka teho oli 1 150 hv.

1942 Neuvostoliitossa Leningradin alueen Lentovarikolla 1 noin 40:een P-40 E - versioon asennettiin Allison- moottrin varaosien puutteen vuoksi Klimov M-105 moottorit. Samalla potkuriksi tuli VISh-61 alkuperäisen Curtiss Electric - potkurin tilalle. Muutoksen voi erottaa rungon ja potkurin välissä olevasta sovituslaipasta, jossa on lisäksi ilmanottoaukot.[6]

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseistuksena siivissä kuusi .50-kaliiperin Browning M2 -konekivääriä.

Rungon alla ja siipiripustimissa oli mahdollista kuljettaa yhtä 227 kg (500 lb) ja kahta 45 kg (100 lb) pommia. Klimov- moottorimuutoksen yhteydessä koneisiin asennettiin telineet 6:lle RS-82 raketille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.
  • Geust, Carl-Frederik, Petrov Gennadiy: Red Stars 4 Lend-lease aircraft in Russia. Apali, 2002. ISBN 952-5026-23-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heinonen 1992 s. 203
  2. Geust, Petrov s.47
  3. Yle viitattu 20.5.2012
  4. Flying, sisältää videon
    The Telegraph
  5. Heinonen 1992 s. 204
  6. Geust & Petrov s.47