Cerium

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
LantaaniCeriumPraseodyymi
-

Ce

Th  
 
 
Ce-TableImage.png
Yleistä
Nimi Cerium
Tunnus Ce
Järjestysluku 58
Luokka Lantanoidit
Lohko f
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys 6,77×103 kg/m3
Väri teräksenharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1803, Jöns Jacob Berzelius, Wilhelm von Hisinger ja Martin Heinrich Klaproth
Atomiominaisuudet
Atomipaino 140,116[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 185 pm
Kovalenttisäde 165 pm
Van der Waalsin säde - pm
Orbitaalirakenne [Xe] 4f15d16s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 19, 9, 2
Hapetusluvut +III, +IV
Kiderakenne pintakeskinen kuutiollinen (face centered cubic, FCC)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1068 K (795 °C)
Kiehumispiste 3716 K (3443 °C)
Höyrystymislämpö 414 kJ/mol
Äänen nopeus 2100 m/s 293,15 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,12 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,192 kJ/kg K


Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Cerium on kemiallinen lantanoideihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ce (lat. cerium) ja järjestysluku 58 sekä CAS-numero 7440-45-1. Tiheys on 6,75 g/cm3. Sen sulamispiste on 1071 K (798 °C) ja kiehumispiste 3699 K (3464 °C).

Cerium on teräksenharmaa, kiiltävä metalli, joka hapettuu kosteassa ilmassa. Hapot ja kuuma vesi reagoi ceriumin kanssa, jolloin kehittyy vetyä. Puhdas cerium todennäköisesti syttyy, jos sitä raaputtaa veitsellä.

Ceriumia

Ceriumilla on se mielenkiintoinen ominaisuus, että puristamalla tai viilentämällä metallia, sen hapetusluku muuttuu 3:sta 4:ksi.

Ceriumia käytetään pyroforisissa metalliseoksissa muun muassa sytyttimien kivissä. Lisäksi ceriumia on käytetään myös itsepuhdistavissa uuneissa ja kestomagneeteissa.

Ceriumin löysivät Jöns Jacob Berzelius, W. von Hisinger ja Martin Heinrich Klaproth vuonna 1803. Nimensä alkuaine sai kääpiöplaneetta Cereksen mukaan, joka oli löydetty pari vuotta aikaisemmin.[2] Cerestä pidettiin alkuaineen nimeämisen aikaan vielä planeettana.[3]

Ceriumyhdisteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cerium(IV)oksidia lisätään eräisiin lasilaatuihin, joita käytetään esimerkiksi ydinvoimaloissa, röntgenlaitteissa ja televisioissa. Ceriumoksidi suojaa lasia röntgen- ja ultraviolettisäteilyltä. Ceriumoksidia käytetään myös autojen katalysaattoreissa.[4]

Ceriumsulfidia käytetään punaisena väriaineena, jolla värjätään laatikoita, leluja ja kotitaloustavaroita.[4]

Ceriumnitraattia lisättiin aikoinaan kaasuvalojen sukkaan, jotta kaasu paloi puhtaammin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. http://www.3rd1000.com/elements/Cerium.htm
  3. http://hubblesite.org/newscenter/archive/releases/2007/27/background/ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit: When Ceres and Vesta Were Planets
  4. a b c Marko Hamilo: Punainen vihreiden metalli Helsingin Sanomat 20.6.2010 (alkuainesarjan artikkeli ceriumista). Viitattu 12.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cerium.