Ceriumnitraatti
| Ceriumnitraatti | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Ce(NO3)3 |
| Moolimassa | 326,15 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoinen tai punertava kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 150 °C (heksahydraatti)[1] |
| Liukoisuus veteen | 1760 g/l (25 °C, heksahydraatti)[2] |
Ceriumnitraatti eli cerium(III)nitraatti (Ce(NO3)3) on cerium- ja nitraatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään kaasulamppujen kaasusukkien valmistamiseen ja lääketieteessä vaikeiden palovammojen hoitoon.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ceriumnitraatti on hyvin hygroskooppista ainetta, joka yleisimmin esiintyy valkoisena tai punertavana kidevedellisenä heksahydraattina (Ce(NO3)3·6H2O). Yhdisteen alkeiskoppi on trikliininen. Kuumennettaessa heksahydraattia 150 °C:n lämpötilaan se sulaa ja samalla muuttuu trihydraatiksi (Ce(NO3)3·3H2O). Edelleen kuumennettaessa ceriumnitraatti hajoaa cerium(IV)oksidiksi noin 200 °C:n lämpötilassa. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee myös useisiin orgaanisiin liuottimiin kuten alkoholeihin, eettereihin ja ketoneihin.[1][3][4]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ceriumnitraattia voidaan valmistaa neutraloimalla ceriumkarbonaattia typpihapolla.[1]
- Ce2(CO3)3 + 6 HNO3 + 2 Ce(NO3)3 + 3 H2O + 3 CO2
Ceriumnitraattia käytetään kaasusukkien valmistamiseen. Se muuttaa valon sävyä miellyttävämmäksi ja toimii paloprosessin katalyyttinä, jolloin kaasu palaa puhtaammin ja täydellisemmin.[1][3][5] Yhdistettä käytetään myös cerium(IV)oksidin valmistamiseen[3]. Vaikeiden palovammojen hoitoon käytetään ceriumnitraattia ja hopeasulfadiatsiinia sisältävää geeliä. Tällä hoidolla vaikeista palovammoista kärsivien kuolleisuutta saatiin vähennettyä 50 %:lla. Ceriumnitraatin vaikutus perustuu sen kykyyn vahvistaa ihmisen immuunipuolustusta.[6][7] Ceriumnitraattia on tutkittu ohuena pinnoitteena parantamaan ruostumattoman teräksen korroosionkestävyyttä[8].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 522. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4.57. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c Barry T. Kilbourn: Cerium and Cerium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 30.9.2015
- ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 197. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2015). (englanniksi)
- ↑ Marko Hamilo: Punainen vihreiden metalli. Helsingin Sanomat, 20.6.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2023.
- ↑ Alan B. G. Lansdown: Silver in Healthcare, s. 102–103. RSC Publishing, 2010. ISBN 978-1849730068. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2015). (englanniksi)
- ↑ Katja A. Strohfeldt: Essentials of Inorganic Chemistry, s. 215. John Wiley & Sons, 2015. ISBN 978-0-470-66558-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2015). (englanniksi)
- ↑ Atul Tiwari, Lloyd Hihara, James Rawlins: Intelligent Coatings for Corrosion Control, s. 136. Butterworth-Heinemann, 2014. ISBN 9780124114678. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.9.2015). (englanniksi)