Black Hills

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Inyan Kara-vuori Black Hillsissä.

Black Hills on vuoristo Etelä-Dakotan ja Wyomingin rajalla Yhdysvalloissa. Sen korkein huippu Harney Peak on 2 207 metriä korkea. Vuoristolla on suuria kulta- ja hopeaesiintymiä sekä tippukiviluolia. Alueella sijaitsee Deadwood-niminen kaupunki, josta on tehty tv-sarja. Alueella on Mount Rushmore National Memorial -veistos. Black Hillsin vuoret ovat Yhdysvaltojen vanhimpia muodostelmia, sillä ne muodostuivat jo 2,5 miljardia vuotta sitten.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maisemaa Mount Rushmorea vastapäätä.

Black Hills voidaan jakaa neljään maantieteeliseen alueeseen, jotka ovat Central Area, Limestone Plateau, Red Valley ja Hogback Ridge. Central Area muodostuu sedimentti- ja magmakivestä. Mount Rushmore sijaitsee Central Arealla ja se on kaiverrettu graniittiin. Central Areaa ympäröi Limestone Plateau, eli kalkkikiviylänkö. Sitä ympäröi puolestaan Red Valley, jota taas ympäröi Hogback Ridge harjanne. Red Valley on muodostunut trias- ja jurakautisista kivilajeista, kun taas Hogback Ridgen kivilajit ovat muodostuneet myöhäisliitukaudella. Central Arealla ja Limestone Plateau ovat mäntymetsikköjen peitossa, kun taas Red Valleyssä metsää on vain vähän. Alueella tavataan 1 260 eri kasvilajia Etelä-Dakotan kaikkiaan 1 585 eri kasvilajista. Alueella sijaitsee noin 35 000 eekkerin kokoinen Norbeck Wildlife Preserve-suojelualue. Eläimistä alueella tavataan muunmuassa vapitia, paksusarvilammasta ja lumivuohia.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kullankaivajan asumus vuodelta 1889.

Black Hillsin alue on historiallista lakotojen metsästysaluetta. Ensimmäiset eurooppalaiset alueella olivat ranskalaiset Francis ja Louis-Joseph Verendrye. Matkallaan vuonna 1743 he tekivät päiväkirjamerkinnän vuorista, mutta kertoivat etteivät heidän intiaanioppaansa vieneet heitä alueelle vihamielisten intiaanien takia. Ensimmäiset alueen läpi kulkeneet eurooppalaiset olivat Jedediah Smith ja 15 muuta kauppiasta vuonna 1823. He olivat turkiskauppiaita, jotka yleensä välttelivät aluetta koska se oli pyhä lakotoille. Tällöin tulivat ensimmäiset huhut kullasta alueella, mutta silloin ei vielä tiedetty tarkemmin mistä sitä olisi voinut löytää. Armeija rakensi vartiopisteitä lähelle aluetta, mutta eivät itse alueelle välttääkseen kahakointia intiaanien kanssa. Vuodesta 1861 nykyisestä Itäisestä Etelä-Dakotasta alkoi tulla alueelle kullanetsijöitä. 1865 he pyysivät Yhdysvaltain kongressia suorittamaan geologisen tutkimuksen alueella. Vuonna 1867 kenraali William T. Sherman kuitenkin sanoi, ettei armeija aio moiseen ryhtyä intiaanien takia, eikä se aikonut suojata siviilejä, jotka työhön ryhtyisivät. Vuonna 1868 alue annettiin lakotoille rauhansopimuksessa. Kuitenkin jo 1870 alkoi taas painostus ryhtyä kullan etsintöihin alueella. Kenraali Phillip Sheridan ehdotti linnakkeen rakentamista alueelle. George A. Custerin johtama ryhmä löysi kultaa alueelta 30. kesäkuuta 1870. Alueelle alkoi virrata kullankaivajia jotka armeija yritti aluksi karkoittaa alueelta, mutta karkoittaminen osoittautui vuoteen 1874 mennessä mahdottomaksi tehtäväksi kaivajien määrän takia. Vuonna 1876 alueella oli jo arviolta 10 000 asukasta. Tämän seurauksena lakotoilta yritettiin ostaa tätä maata ja kun tähän ei suostuttu seurasi useampi intiaanisota alueella. Alueen omistusoikeus on edelleen epäselvä. Korkein oikeus yritti ratkaista asian maksamalla lakotoille korvauksia alueesta, mutta kaikki heimot eivät hyväksyneet ratkaisua. Oikeustaistelut alueesta jatkuvat edelleen.[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Black Hills National Forest GORP. Viitattu 2.11.2010. (englanniksi)
  2. History of the Black Hills Wind Cave National Park. Viitattu 2.11.2010. (englanniksi)
Tämä vuoriin, vuoristoihin tai muihin maankohoumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.