Białowiezan metsä
Białowiezan metsä (puol. Puszcza Białowieska, valkoven. Белавежская пушча, Belavežskaja puštša, ven. Беловежская пуща, Belovežskaja puštša) on Puolassa ja Valko-Venäjällä sijaitseva suurin vielä jäljellä oleva yhtenäinen alavan maan metsäalue Euroopan lehtimetsävyöhykkeellä. Se on suurin jäänne metsistä, jotka ammoisina aikoina peittivät laajaa osaa Euroopasta. Alueen on sanottu edustavan tyypillisiä eurooppalaisen kivikauden ja varhaisen pronssikauden aikaisia metsiä. Alue on maailmanperintökohde, ja se on kansallispuistoa molemmin puolin valtioiden rajaa. Kansallispuisto ja maailmanperintökohde ovat pinta-alaltaan 876 km2. Rajalla on aita, joka estää suurien eläimien ja ihmisten liikkumisen sen yli. Valko-Venäjän puolella metsää reunustaa suojavyöhyke, mutta sitä kuitenkin hakataan melko laajamittaisesti.lähde?
Białowieza oli visentin viimeisiä esiintymisalueita maailmassa ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jonka kuluessa sotilaat ja salametsästäjät tappoivat metsien viimeiset visentit. Sodan jälkeen vuonna 1929 4 visenttiä hankittiin kasvatettavaksi eläintarhoista ja Länsi-Kaukasukselta, jossa visenttejä eli vielä vähän aikaa.lähde? Vuonna 1932 metsistä tehtiin kansallispuisto. Alue selvisi toisesta maailmansodasta vaikeakulkuisuutensa takia varsin vähin vaurioin, vaikka puolalaiset ja venäläiset partisaanit piiloutuivat metsiin Natsi-Saksan hyökätessä. Vuonna 1951 ensimmäiset visentit palautettiin metsiin, ja näistä yksilöistä alkunsa saanut populaatio on pikkuhiljaa kasvanut ja levittäytynyt muualle Valko-Venäjälle.lähde?
Nykyisin puistossa elää noin 300 visenttiä.[1]
Valko-Venäjän puolella puistoa sijaitsee hallituksen residenssi Viskuli, jossa neuvostotasavaltojen johtajat allekirjoittivat vuonna 1991 sopimuksen, jolla muodostettiin IVY, mikä johti myöhemmin samana vuonna Neuvostoliiton lakkauttamiseen.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Belovezhskaya Pushcha / Białowieża Forest Unesco. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Belavezhskaya Puscha www.belarusguide.com (englanniksi)
- Belovezhskaya Pushcha National Park, Belarus The Encyclopedia of Earth. (englanniksi)
- Belovezhskaya Pushcha XXI Century Valokuvia. (englanniksi)
- Belovezhskaya Pushcha welcomes 300,000th visitor (in 2010) (englanniksi) (belta.by)
- Bialowieza Forest www.bialowiezaforest.eu, Puolan puiston virallinen sivu (englanniksi) (venäjäksi) (puolaksi)
- Belovezhskaya Pushcha / Białowieża Forest UNESCO web site on World heritage sites (englanniksi)
- Trees of Bialowieza National Park (englanniksi)
Sivulta puuttuu