Atlantiksen kostajat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Atlantiksen kostajat
I Predatori di Atlantide
Italialainen mainosjuliste
Italialainen mainosjuliste
Ohjaaja Ruggero Deodato
Käsikirjoittaja Tito Carpi
Vincenzo Mannino
Tuottaja Maurizio Amati
Säveltäjä Guido De Angelis
Maurizio De Angelis
Pääosat Christopher Connelly
Tony King
Gioia Scola
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Regal Films
Regency Productions
Ensi-ilta Maaliskuu 1987
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Atlantiksen kostajat (alkuperäinen italiankielinen nimi I Predatori di Atlantide, tunnetaan myös useilla englanninkielisillä nimillä kuten The Atlantis Interceptors ja Raiders of Atlantis) on Ruggero Deodaton ohjaama post-apokalyptinen toimintaelokuva vuodelta 1983. Se on ottanut paljon vaikutteita 1980-luvun alun sci–fi-toimintaelokuvista Hurrikaani, Asfalttisoturi ja Pako New Yorkista.[1]

Elokuva kertoo tiedemiehistä, jotka vahingossa aiheuttavat Atlantiksen nousemisen meren pohjasta pinnalle. Rauhansa loukkaamisesta suivaantuneet atlantislaiset moottoripyöräjengit alkavat riehua ympäri Floridaa, jolloin kaksi rikollista, Mike ja Washington, päättävät yhdessä tiedemiesten kanssa estää tuhon laajenemisen.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Atlantiksen kostajat sijoittuu vuoteen 1994. Elokuvan alussa kaksi rikollista, muslimiksi vastikään kääntynyt Washington (ja joka siksi haluaisi ihmisten kutsuvan häntä nimellä Mohammed) ja Mike Ross tekevät kidnappauksen Miamin lähistöllä. Saamansa palkkion turvin he päättävät lähteä rentoutumaan veneilyreissulle. Rentoutuminen kuitenkin keskeytyy lyhyeen, kun öljynporauslautalta operoivat yhdysvaltalaistiedemiehet yrittävät nostaa neuvostoliittolaista sukellusvenettä pintaan. Vahingossa tiedemiehet kuitenkin nostavat pinnalle sukellusveneen mukana Atlantiksen. Uponneen mantereen nouseminen aiheuttaa valtavan hyökyaalloon joka kaataa öljynporauslautan. Tsunamista kuin ihmeen kaupalla selvinneet Washington ja Mike päätyvät nostamaan joukon selvinneitä tiedemiehiä omaan veneeseensä.

Kun joukkio saapuu takaisin Miamiin, he saavat havaita että tsunamin tuhojen lisäksi kaupungissa on riehunut joukko terroristeja, jotka ovat polttaneet rakennukset ja tappaneet kaikki kiinni saamansa ihmiset. Aseita sattumalta löytänyt joukko myös joutuu välillä taisteluun terroristien kanssa, jotka paljastuvat atlantislaisiksi moottoripyöräjengiläisiksi. Atlantislaisten johtaja "kristallikallo" (Crystal Skull) on vihastunut ihmisiin, jotka ovat loukanneet vuosituhannet meren pohjassa maanneen Atlantiksen rauhaa – rangaistuksena on kuolema. Miken ja Washingtonin johdolla eloonjääneet kuitenkin aiheuttavat raskaita tappioita moottoripyöräjengiläisille, mutta lopulta näiden ylivoima alkaa tuottaa tulosta ja näyttää siltä, että atlantislaiset voittaisivat. Oudon, hieroglyfejä sisältävän kiven löytänyt tohtori Cathy Rollins kuitenkin aavistelee tietävänsä miten atlantislaisten hyökkäyksen voisi pysäyttää. Eloonjääneet aloittavat matkan kohti Atlantista.

Mike ja Washington etunenässä joukot onnistuvat varastamaan helikopterin, jolla he lähtevät kohti Atlantista. Cathy kuitenkin jää atlantislaisten vangiksi. Atlantikseen saavuttuaan taistelut jatkuvat edelleen, mutta lopulta "kristallikallo" saa surmansa ja Mike ja Washington tunkeutuvat muinaiseen katakombiin Atlantiksen keskustassa. Siellä he onnistuvat monien ansojen jälkeen pääsemään sen keskukseen, mistä he löytävät myös Cathyn, joka tosin on oudosti vangittuna valtavien lasiseinien taakse. Kaksikko saa Atlantiksen vajoamaan takaisin merenpohjaan, mutta Cathyä he eivät voi pelastaa. Tämän kehotuksesta kaksikko juoksee helikopterilleen ennen kuin Atlantis vajoaa lopullisesti. Viimeisenä yllätyksenä helikopterista löytyykin Cathy, joka ei muista tapahtuneesta mitään. Atlantiksen vajotessa takaisin mereen kolmikko lentää pois paikalta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Christopher Connelly  … Mike Ross  
 Gioia Scola (nimellä Marie Fields)  … Dr. Cathy Rollins  
 Tony King  … Mohammed / Washington  
 Stefano Mingardo (nimellä Mike Miller)  … Klaus Nemnez  
 Ivan Rassimov  … Bill Cook  
 Giancarlo Prati (nimellä John Blade)  … Frank  
 Bruce Baron  … Crystal Skull (Kristallikallo)  
 George Hilton  … Professori Peter Saunders  

Lähde: IMDb[3]

Kulttimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atlantiksen kostajilla on tätä nykyä kulttimaine b-elokuvien harrastajapiireissä. Tämä johtuu suurelta osin sen juoneksi: vaikka juonta on vaikea ottaa vakavasti, elokuvaa ei ole tarkoitettu komediaksi. Monet kriitikot kuitenkin ovat kehuneet elokuvaa, koska se on moniin muihin vastaaviin elokuviin nähden suhteellisen hyvin tehty ja siinä on camp-henkeä.[1] Esimerkiksi Elitistin kriitikko Markus Sorsa kirjoittaa:[2]

Atlantis Interceptors tuottaa joka kerralla allekirjoittaneelle niin paljon puhdasta lapsellista riemua, että mitään kovin kriittistä analyysiä tässä ei ole tarjolla. Se ei ole hyvä elokuva siksi, että se herättää ajatuksia, tai usuttaa katsojan puita halailemaan tai muuhun maailmaa parantavaan hippitoimintaan. Itse asiassa elokuvan ainoa message tuntuu olevan luokkaa: "tapa atlantislaisia tai tule tapetuksi". [...]
Kiitokset Atlantis Interceptorsin hyvyydestä pitää jakaa kolmelle taholle. Ensiksi on mainittava Tito Carpin jouheva käsikirjoitus. Tapahtumia riittää ja jokaiselle henkilölle on varattu riittävästi kirjallista lihaa luiden ympärille, että he tulevat katsojalle tutuiksi. Tässä tietenkin olennaisena osana on onnistunut roolijako, Deodato on löytänyt juuri oikeat naamat Carpin hahmoille. [...] Kokonaisuuden kruununa kimaltelee kuitenkin Deodaton mainio ohjaus. Alusta loppuun tarina laukkaa eteenpäin kuin kiimainen hirvi. Deodato annostelee sopivasti kireää actionia ja syventävää suvantoa luoden erittäin tasapainoisen ja omaleimaisen kokonaisuuden...

Samaan tapaan Allmovien kriitikko Donald Guarisco kuvailee, että "Atlantiksen kostajat on hyvä esimerkki siitä, miten hauska eksploitaatiohalpis voi olla. [...] Ohjaaja Ruggero Deodato luo kieli poskessa -tunnelman, sekoittaen sankarihahmoihin mukaan viisaasti huumoria, eikä anna tarinan kääntyä liian vakavaksi, mikä on elokuvalle hyväksi."[1] Pääasiassa tulitaisteluista koostuvaa elokuvaa on tosin moitittu myös itseään toistavaksi,[4] ja tavanomaisten elokuvien standardeilla elokuvaa on useimpien mielestä mahdoton arvostaa.

Arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

* Useiden arvostelujen keskiarvo

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Guarisco, Donald: Raiders of Atlantis > Review - AllMovie. Allmovie. Viitattu 4.11.2009.
  2. a b Sorsa, Markus: I predatori di Atlantide, The Atlantis Interceptors (1983) :: elitisti.net. Elitisti. Viitattu 4.11.2009.
  3. IMDb: I predatori di Atlantide (1983). Viitattu 29.7.2009.
  4. AEY: Raiders of Atlantis. Arveluttavien elokuvien ystävät. Viitattu 4.11.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]