Talo puiston laidalla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Barbaarit
La casa sperduta nel parco
Yhdysvaltalainen mainosjuliste
Yhdysvaltalainen mainosjuliste
Ohjaaja Ruggero Deodato
Käsikirjoittaja Gianfranco Clerici
Vincenzo Mannino
Tuottaja Franco Di Nunzio
Franco Palaggi
Säveltäjä Riz Ortolani
Pääosat David Hess
Giovanni Lombardo Radice
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta Maaliskuu 1987
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Talo puiston laidalla (alkuperäinen italiankielinen nimi La casa sperduta nel parco, muita nimiä mm. Talo puiston perällä, Koston enkeli sekä englanninkielinen nimi The House on the Edge of the Park) on Ruggero Deodaton ohjaama italialainen seksploitaatio-kauhu/jännityselokuva vuodelta 1980. Päärooleissa nähdään elokuvan esikuvana usein mainitun The Last House on the Leftin[1][2] pääroolin esittänyt David Hess ja myös "John Morghen" -nimisenä tunnettu Giovanni Lombardo Radice.

Elokuva keskittyy psykopaattisen Alexin sekä hänen ystävänsä Rickyn vierailuun yläluokkaisten nuorien juhlissa. Ryhmien väliset ristiriidat kiristyvät lopulta Alexin aloittamaksi sarjaksi pahoinpitelyjä ja raiskauksia. Elokuva tapahtuu lähes kokonaan suljetussa tilassa, rikkaiden talossa, ja sen henkilöhahmot – joita on hyvin vähän – pysyvät koko ajan samoina. Tätä suljettua asetelmaa pidetään usein syynä elokuvan ahdistavaan tunnelmaan.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Alex (David Hess) ajaa moottoritiellä New Yorkissä ja sattumalta saa katsekontaktin toista autoa ajavaan naiseen. Vähän ajan kuluttua hän pakottaa naisen auton tieltä pois, sitoo ja raiskaa tämän. Myöhemmin Alex nähdään suttuisen autokorjaamon omistajana ja hoitajana ystävänsä, henkisesti jälkeenjääneen Rickyn, kun miehet ovat sulkemassa korjaamoa ja lähdössä viettämään aikaa kaupungille. Suunnitelmat kuitenkin peruuntuvat kun korjaamolle saapuu viime hetkellä Lisa (Annie Belle) poikaystävänsä kanssa. Ricky korjaa auton, mistä kiitollisina pariskunta kutsuvat miehet juhliinsa.

Saapuessaan paikalle Alex ja Ricky saavat havaita kyseessä olevan rikkaiden juppien juhlat. Aluksi Alex ja Ricky toimivat kuten kuuluukin, käyttäytyvät mielistelevästi ja pelaavat pokeria muiden kanssa. Muut vieraat kuitenkin tekevät pilkkaa selvästi eri yhteiskuntaluokasta kotoisin olevista autokorjaajista. Tilanne kärjistyy lopulta riidaksi, jonka seuraksena Alex pahoinpitelee yhden miehistä ja alkaa suunnitella paikalla olevien naisten raiskaamista. Kesken riidan juhliin saapuu myöhässä Cindy-niminen nuori nainen, jonka Alex viiltelee ja raiskaa. Jonkin ajan kuluttua paikan alkuperäiset vierat kuitenkin onnistuvat saamaan käsiinsä omistamansa aseen ja ampuvat Alexin ja Rickyn. Lopussa paljastuu, että elokuvan alussa raiskattu nainen olikin juhlan järjestäneen miehen sisko, ja koko juttu suunniteltu – Alexin väkivaltaisuuden vuoksi tilanne vain oli riistäytynyt käsistä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestyessään elokuva keräsi todella paljon kritiikkiä, mikä johtui sen tavasta esittää alastomuus ja väkivalta täysin peittelemättömästi. Britanniassa elokuva päätyi nopeasti kiellettyjen elokuvien kuuluisalle "video nasty" -listalle.[1] Elokuva kiellettiin myös monessa muussa maassa vaikka kielto onkin sittemmin useimmissa maissa poistettu. Elokuva yritettiin tuoda myös Suomeen nimellä Talo puiston laidalla, mutta se kiellettiin kokonaan vuonna 1986.[3] Nykyään elokuva on saatavilla myös suomenkielisenä laitoksena Firebox OY:n levittämänä englanninkielisellä nimellään The House on the Edge of the Park.[2] Britanniassakin elokuva on saatavilla, tosin raskaasti, 11 minuuttia leikattuna versiona.[4]

Talo puiston laidalla on yksi Ruggero Deodaton tunnetuimmista ja arvostetuimmista elokuvista, tosin se on myös hyvin kiistelty ja usein kyseenalaistettu elokuva. Elokuvan on nähty käsittelevän samoja teemoja kuin Deodaton kannibaalielokuvatkin, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ristiriitoja.[2] Telviksen filmioppaan arvostelussa elokuvan tunnelmaa kuvaillaan yskinkertaisesti "inhottavaksi" (positiivisessa mielessä).[3] Elitistin arvostelija Jari Mustonen kirjoittaa:[1]

"On olemassa kahdenlaisia seksploitaatioita: niitä jotka muistuttavat lähinnä pikkupoikien fantasioita ja niitä, jotka ovat aidosti sairaita. Ruggero Deodatolta ei kannatakaan odottaa mitään muuta kuin jälkimmäistä. Hän haastaa jälleen kerran katsojan tuntemaan syyllisyyttä siitä mitä näkee; ja tämä syyllisyys kulkee loistavasti David Hessin hahmossa. Edes lopussa katsoja ei saa kiitosta, eikä häntä vapauteta "todistajan" taakasta. Oikeastaan mikään tässä elokuvassa ei ole kaunista. [...] Tässä elokuvassa kaikki on vastenmielistä..."

Toisaalta esimerkiksi elokuvan loppuratkaisua on toisinaan pidetty tökerönä, ja elokuvaa itsetarkoituksellisen väkivaltaisena ja eksploitatiivisena. Siltikin, matalasta arvosanasta (puolitoista tähteä viidestä) huolimatta esimerkiksi Allmovien kriitikko Donald Guarisco arvostelun yleissävy on melko positiivinen niin näyttelijöiden suoritusten, käsikirjoituksen kuin yleisvaikutelmankin osalta; tosin Guarisco toteaa elokuvan ensivaikutelmalla "lupailevan saastaa, ja tämän se toteuttaakin".[5]

Arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

* Useiden arvostelujen keskiarvo

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mustonen, Jari: La casa sperduta nel parco (1980). Elitisti, 12.7.2003. Viitattu 29.7.2009.
  2. a b c Jalkanen, Vesa: House on the Edge of the Park, The. FilmiFIN, 27.01.2008. Viitattu 29.7.2009.
  3. a b The House on the Edge of the Park. Filmiopas. Viitattu 29.7.2009.
  4. IMDb: La casa sperduta nel parco (1980). Viitattu 29.7.2009.
  5. Guarisco, Donald: The House on the Edge of the Park > Review - AllMovie. Allmovie. Viitattu 3.11.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]