Araucaria mirabilis
| Araucaria mirabilis | |
|---|---|
 |
|
| Fossiili | |
| Keskijurakausi | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Paljassiemeniset Pinophyta |
| Lahko: | Cupressales |
| Heimo: | Araukariakasvit Araucariaceae |
| Suku: | Araukariat Araucaria |
| Laji: | mirabilis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
† Araucaria mirabilis |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Araucaria mirabilis on jurakautisista fossiileista tunnettu araukariakasvien heimon araukarioiden sukuun luokiteltu esihistoriallinen havupuulaji. Sitä esiintyi Etelä-Amerikassa nykyisen Argentiinan alueella keskijurakaudella noin 160 miljoonaa vuotta sitten. Laji on alun perin kuvattu ainoastaan hyvin säilyneiden fossiilisten käpyjen perusteella, mutta siihen on ehdotettu liitettäväksi muitakin samasta kasvista peräisin oleviksi tulkittuja osia.[1][2][3][4]
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasvin on katsottu olleen puu, jonka runko on ollut pysty ja latvus kartiomainen.[2][4] Nimi Araucaria mirabilis on kuitenkin perinteisesti viitannut ainoastaan käpyihin,[1][2] kun taas saman kasvin osiksi esitettyjä runkoja ja haaroja on perinteisesti käsitelty muilla nimillä.[1][2][3] Esiintymästä tunnetaan myös tyvimukulaa muistuttavia fossiilisia rakenteita, jotka on toisinaan tulkittu saman kasvin siementaimiksi tai puumukuloiksi.[1][3]
Kukinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajituntomerkkinä toimivien emikukintojen eli käpyjen muoto vaihteli pallomaisesta hieman pitkänomaiseen ja munanmuotoiseen: kävyt olivat yleisimmin neljästä kahdeksaan senttimetriä pitkiä sekä suunnilleen yhtä leveitä. Käpy koostui lukuisista paksun rangan ympärille kierteisesti asettuneista käpysuomuista, joista kukin muodostui emilehdestä ja sen kanssa pitkälti yhdiskasvuisesta peitinsuomusta. Käpysuomu oli varhain karisevaa kärkipiikkiään lukuun ottamatta 13–16 millimetriä pitkä ja noin kymmenen millimetriä leveä. Kävyn ulkopinnalle asettuva käpysuomun kilpi oli muodoltaan vinoneliömäinen, ja käpysuomu oli paksun puutuneen siipipalteinen. Kuhunkin käpysuomuun kehittyi yksi vastasuuntainen siemenaihe.[1]
Paksun siemenkuoren suojaama siemen oli keskimäärin kahdeksan millimetriä pitkä ja kolme millimetriä leveä. Siementen sisällä säilyneiden alkioiden perusteella sirkkalehtiä olisi ollut kaksi.[1]
Kävyt muistuttavat suuresti rakenteeltaan ja muodoltaan nykyisin elävän queenslandinaraukarian (Araucaria bidwillii) käpyjä. Alle kymmenen senttimetriä pitkät fossiiliset kävyt olivat kuitenkin selvästi pienempiä kuin nykyisen queenslandinaraukarian kävyt, jotka saattavat kasvaa 30 senttimetriä pitkiksi.[1]
-
Fossiilinen puunkappale ja käpyjä. -
Lajin kävyt olivat pyöreitä. -
Cerro Cuadradon kivettyneiden käpyjen sisärakenne on säilynyt.
_(Jurassic;_Argentina)_4_(49034281458).jpg)
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Araucaria mirabilis on havupuiden araukariakasvien heimon (Araucariaceae) araukarioiden sukuun (Araucaria) kuuluva havupuulaji.[1][5] Suvun sisällä laji on toisinaan luokiteltu sektioon Bunya yhdessä nykyisin elävän australialaisen queenslandinaraukarian kanssa.[3] Vuonna 2020 julkaistussa fylogeneettisessa tutkimuksessa Araucaria mirabilis kuitenkin sijoittuu araukarioiden sukupuun tyvelle nykyisin elävien lajien muodostamien sektioiden ulkopuolelle.[5]
Kasvin toi tiedeyhteisön tietoon ensimmäisenä argentiinalainen kasvitieteilijä Anselmo Windhausen, joka oli vuonna 1919 huomannut paikallisten pitävän kivettyneitä käpyjä koriste-esineinä.[1] Carlos Spegazzini kuvasi Cerro Madre y Higan alueelta löydettyjen käpyjen perusteella vuonna 1924 lajin Araucarites mirabilis, kun taas Walther Gothan kuvasi vuonna 1925 Windhausenin Cerro Alton alueelta löytämistä näytteistä lajin Araucaria windhauseni.[1] Myöhemmin vuonna 1931 Windhausen itse käsitteli lajia ensimmäistä kertaa nykyisellä nimellä Araucaria mirabilis.[1] Vuonna 2011 Paula Falaschin johtama tutkimusryhmä kehitti ennallistuksen käpyjä tuottaneesta kokonaisesta puusta laatimatta kuitenkaan laajennettua lajikuvausta pelkkiä käpyjä koskevan vanhemman kuvauksen tilalle.[2][4]
Levinneisyys, löydöt ja fossiiliaineisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Araucaria mirabilis eli Etelä-Amerikassa keskijurakaudella noin 160–170 miljoonaa vuotta sitten.[4][6] Lajin fossiilisia jäänteitä on löydetty Argentiinan Santa Cruzin maakunnan La Matilden muodostumasta usealta eri löytöpaikalta.[1][6] Tunnettu löytöpaikka on Cerro Cuadradon tulivuoren lähellä sijaitseva kivettynyt metsä.[6] Toinen löytöpaikka sijaitsee edellisestä itään Cerro Madre y Higan tulivuoren lähellä, ja kolmas paikka sijaitsee näistä lounaaseen Cerro Alton tulivuoren lähellä.[1] Alue suojeltiin kansallismonumenttina vuonna 1954, ja vuonna 2012 alueesta tehtiin Bosques Petrificados de Jaramillon kansallispuisto.[7]
Lajin fossiiliaineisto koostuu enimmäkseen kokonaisista kävyistä, jotka ovat säilyneet silisifikoituneina kivettyminä.[1][3] Joidenkin käpyjen sisällä on säilynyt kehittyneitä siemeniä.[1] Fossiiliesiintymistä tunnetaan lisäksi runkoja, kantoja ja haaroja, joita on usein ollut hankalaa varmuudella yhdistää lajiin, sillä samoissa esiintymissä on muidenkin havupuiden käpyjä.[1][3][4] Fossiilit ovat syntyneet muinaisessa tulivuorenpurkauksessa metsän peittyessä vulkaaniseen tuhkaan.[1] Joissakin kivettymissä kasvisolukon alkuperäinen rakenne on säilynyt niin hyvin, että fossiileista on edelleen erotettavissa hyvinkin pieniä rakenteellisia piirteitä, kuten siementen alkioiden sirkkalehdet.[1]
Elinympäristö ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajin Araucaria mirabilis on tulkittu olleen lämpimän ja kausittain kuivan ilmaston puu. Alueen kesät olivat kuivia ja aurinkoisia sekä talvet sateisia. Tämäntyyppisten araukarioiden on esitetty muodostaneen metsän ylimmän kerroksen, jonka alapuolella kasvoi matalampia heimoon Cheirolepidiaceae luokiteltuja suvun Pararaucaria havupuita sekä näitäkin pienempiä käpypalmuja (Cycadales) ja saniaisia.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Taylor, Thomas N.; Krings, Michael ja Taylor, Edith L.: Paleobotany: The Biology and Evolution of Fossil Plants, s. 845–847. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373972-8. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Calder, Mary Gordon: A coniferous petrified forest in Patagonia. Bulletin of the British Museum (Natural History), 1953, 2. vsk, s. 97–138. Lontoo: British Museum of Natural History. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.5.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Falaschi, Paula; Grosfeld, Javier; Zamuner, Alba B.; Foix, Nicolás ja Rivera, Stella M.: Growth architecture and silhouette of Jurassic conifers from La Matilde Formation, Patagonia, Argentina. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, maaliskuu 2011, 302. vsk, nro 3–4, s. 122–141. Elsevier. doi:10.1016/j.palaeo.2010.12.005. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Hernandez-Castillo, Genaro R. ja Stockey, Ruth A.: Palaeobotany of the Bunya Pine. Queensland Review, 2002, 9. vsk, nro 2, s. 25–30. Cambridge University Press. doi:10.1017/S1321816600002920. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Cúneo, N. Ruben: Araucarian woodlands from the Jurassic of Patagonia, taphonomy and paleoecology. Journal of South American Earth Sciences, elokuu 2021, 109. vsk. Elsevier. doi:10.1016/j.jsames.2021.103324. (englanniksi)
- ↑ a b Stockey, Ruth A. ja Rothwell, Gar W.: Diversification of crown group Araucaria: the role of Araucaria famii sp. nov. in the Late Cretaceous (Campanian) radiation of Araucariaceae in the Northern Hemisphere. American Journal of Botany, heinäkuu 2020, 107. vsk, nro 7, s. 1072–1093. Botanical Society of America. doi:10.1002/ajb2.1505. (englanniksi)
- ↑ a b c Taylor et al. 2009, luku 21: Conifers, s. 845–847
- ↑ Parque Nacional Bosques Petrificados de Jaramillo argentina.gob.ar. Viitattu 7.5.2022. (espanjaksi)