Akita (koira)

Wikipedia

Akita
Avaintiedot
Alkuperämaa	Japani
Määrä	Suomessa rekisteröity 217 kpl (tilanne 31.12.2007, Akita ry.)
Rodun syntyaika	1600-luku
Alkuperäinen käyttö	suurriistan metsästys, koiratappelut
Nykyinen käyttö	seurakoira
Muita nimityksiä	Akita Inu, Japanese Akita, Japanese Bear Hunting Dog
FCI-luokitus	ryhmä 5 jaos 5 #255
Ulkonäkö
Paino	23-40 kg
Säkäkorkeus	uros 64–70 cm, narttu 58–64 cm
Väritys	valkoinen, punainen, brindle, seesam (kaikissa urajiro lukuun ottamatta valkoista)

Akita (Akita Inu, Japanese Akita) on ikivanha suurikokoinen japanilainen pystykorvarotu. Se on Japanin kansallisrotu. Rodun suurin kannattajamaa on kotimaa Japani, mutta sillä on vahva jalansija myös Ranskassa ja Italiassa. Yhdysvalloissa akitasta on eriytynyt omaksi rodukseen amerikanakita.

Sisällysluettelo 1 Ulkonäkö 2 Luonne ja käyttäytyminen 3 Alkuperä 4 Terveystilanne 4.1 Sebaceous Adenitis 4.2 UveoDermatological Syndrome 5 Lähteet

[muokkaa] Ulkonäkö

Akita on tyypillisen pystykorvan näköinen. Sillä on kippura häntä, pystyt korvat ja vahva rakenne. Vinot silmät ovat hyvin tunnusomaiset aasialaisille pystykorville. Akitalla kuuluu olla kohtalaiset kulmaukset, mutta on myös koiria, joilla takaraajat ovat lähes suorat. Urosten ihannesäkäkorkeus on 67 cm ja narttujen 61 cm. Kolmen senttimetrin poikkeama molempiin suuntiin sallitaan. Karvapeite on tiheää ja keskipitkää. Turkinhoito on helppoa, mutta karva on tärkeää harjata säännöllisin väliajoin ettei se huopaannu.

Rotumääritelmä hyväksyy neljä väriä: punaisen, seesamin (punainen, jolla mustat karvankärjet), brindlen (juovikas) ja valkoisen. Kaikissa edellä mainituissa tulee viimeistä lukuun ottamatta olla urajiro: perusväriä vaaleampaa karvaa korvien sisäpuolella, silmien yllä, poskissa, leuassa, kuonon sivuilla, rinnassa, vatsan alla, raajojen sisäpuolella ja hännän alla. Urajiro ei ole sama asia kuin valkoiset merkit. Mustabrindlellä urajiroa on lähes mahdoton erottaa, mutta mahdolliset valkoiset merkit näkyvät sillä sitä vastoin selkeästi. Musta maski on hylkäävä virhe. Suomessa yleisin väri on punainen, mutta myös brindlet ovat yleistyneet viime vuosien aikana. Brindlen sävy voi olla joko puna-, hopea- tai mustabrindle. Suomessa ei ole paljoa seesameita, joilla olisi kunnollinen väritys vaan enimmäkseen tummaa karvaa on punaisen seassa vain vähän. Useimmiten valkoisilla koirilla on lihanvärinen kirsu; puhtaanvalkoinen koira, jolla on musta kirsu on erittäin harvinainen. Japanissa valkoista väriä ei jalosteta kovin mielellään, koska se on muita alttiimpi perinnöllisille sairauksille.

[muokkaa] Luonne ja käyttäytyminen

Akita on perusolemukseltaan rauhallinen perhekoira. Säännöllinen, runsas liikunta on tärkeää, mutta se ei välttämättä tarvitse sen lisäksi juuri muita virikkeitä ollakseen tyytyväinen, vaan nauttii myös saadessaan maata sisällä rauhassa. Se on kokoisekseen vähäruokainen eikä yleensä tuhoa pentuna paljoa.

Akitan koulutuksessa on oltava määrätietoinen ja otettava huomioon akitan itsenäisyys: miellyttämishalu puuttuu eikä se ole luonteeltaan palveluskoira. Akita ei sovi ensimmäiseksi koiraksi, sillä se tarvitsee kokeneen kouluttajan. Perheen omiin koiriin akita yleensä tottuu, mutta lauman sisäisiä arvojärjestyskiistoja voi olla varsinkin nuorena usein, sillä akita pyrkii herkästi hallitsemaan muita koiria. Vieraisiin koiriin se suhtautuu usein dominoivasti, eikä sitä pidä päästää tutustumaan niihin ellei kyseessä ole jo ennestään tuttu koira, jonka kanssa sen tiedetään tulevan toimeen. Voimiensa ja suuren kokonsa vuoksi se voi olla tulistuessaan hyvin vaikea hallita. Sen vuoksi sitä ei tulisi antaa lasten lenkitettäväksi.

Akitaa käytettiin alun perin suurristan eli esimerkiksi karhujen ja japanilaisten peurojen metsästyksessä. Koiria käytettiin myös leirien vartioinnissa ja taakkojen vetäjinä. Nykyään rotu on pääasiassa seurakoira, mutta se on koulutettavissa monenlaisin tehtäviin. Akita on luonteeltaan varsin itsenäinen ja omatahtoinen rotu, mutta oikein motivoituna toko ja agilitykin onnistuvat. Nenänkäyttöä vaativat tehtävät, kuten jälki, haku ja rauniot, ovat akitalle sopivia harrastuslajeja.

[muokkaa] Alkuperä

Akita on kotoisin Tohokun maakunnasta Akitan prefektuurista. Alueella käytettiin karhunmetsästykseen alun perin keskikokoisia akita matageja. Koiratappeluiden saavuttaessa suosiota Honshun saarella niitä risteytettiin isompien rotujen, kuten tosan, mastiffin ja tanskandoggin kanssa, mistä oli seurauksena isompi koko, raskaampi rakenne ja luppakorvat. Hallituksen kieltäessä muiden koirien kuin armeijan palveluksessa olleiden saksanpaimenkoirien pidon lakia kierrettiin risteyttämällä akitoja saksanpaimenkoirien kanssa. Kun koiratappelut kiellettiin, huomattiin ettei maassa ollut enää jäljellä paljoakaan puhdasrotuisia yksilöitä. Tämän vuoksi rotu julistettiin kansallisaarteeksi ja sen suojelu aloitettiin.

Linjoja oli toisen maailmansodan jälkeen kolme: metsästysakita, paimenakita ja taisteluakita. Luppakorvaisuus saatiin jalostettua pois ja tyyppi alkoi vakiintua tyypillisen aasialaisen pystykorvan näköiseksi. Amerikkalaiset sotilaat veivät raskasrakenteisimpia taisteluakitoja maahansa ja linja eritytyi siellä pikkuhiljaa erilleen, kun taas japanilaiset suosivat metsästysakitoja ja pitivät niitä alkuperäisinä. Japanilaiset kielsivät lopulta kokonaan mustan maskin, mistä amerikkalaiset rodun harrastajat eivät pitäneet, sillä tämän linjan koirista suurella osalla oli maski. Tämä johti lopulta siihen, että vuodesta 2000 lähtien on ollut olemassa virallisesti kaksi eri rotua: akita ja amerikanakita (joka tunnettiin ensin nimellä suurjapaninkoira).

Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, suurin osa ensimmäisitä tänne tuoduista koirista oli amerikkalaista tyyppiä. Kun akita-rotu sitten jaettiin kahteen eri tyyppiin eli amerikanakitaan ja akitaan, aiheutti se ongelmia etenkin jalostuksessa. Tällä hetkellä Suomessa on rekisteröityneitä kasvattajia kahdeksan ja rekisteröityjä koiria lähes 500 kappaletta, joista arviolta puolet on kuitenkin tyypiltään amerikanakitoja.

Akitan suosio kasvoi rajusti vuonna 1932, kun lehdissä julkaistiin tarina Hachiko-koirasta, joka odotti isäntänsä kuoltua häntä vielä seitsemän vuotta joka aamu juna-asemalla.

[muokkaa] Terveystilanne

Akita on suhteellisen terve rotu. Yleisimmät sairaudet ovat periytyvät autoimmuunisairaudet SA ja VKH. Rotu on myös herkkä allergioille. Nykyinen kanta on melko sisäsiittoinen, koska toisen maailmansodan jälkeen jäljellä ei ollut enää montaa yksilöä jäljellä ja jalostusta oli pakko jatkaa niillä.

[muokkaa] Sebaceous Adenitis

Sebaceous Adentitis eli SA on perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa ihon talirauhasten surkastumisen. SA:ssa elimistön oma puolustusmekanismin hyökkäys kohdistuu talirauhasiin ja karvatuppiin aiheuttaen näihin autoimmuunitulehduksen. Seurauksena talirauhanen surkastuu ja karvanysty kuolee. Sairauden edetessä koiran karvapeite tuhoutuu. Sairaus on periytyvä eikä siihen ole parannuskeinoa. Taudin eteneminen on yksilöllistä, osa sairastuneista elää vielä monta vuotta sairastumisen jälkeen.

SA:lle ollaan kehittämässä parhaillaan geenitestiä Saksassa Göttingenin yliopistossa. Tässä pääosin Japanin kennelklubin (JKC) rahoittamassa tutkimuksessa on tähän mennessä selvinnyt, että SA on todennäköisesti kahden geenin ohjaama sairaus, joka periytyy resessiivisesti. Lisäksi on todennäköisesti vaikutusta sillä, että millainen koiran koko geenipooli on jotta koira siihen sairastuu. Myös ympäristötekijöillä on vaikutusta koirien sairastuvuuteen: stressaava ympäristö sekä liian hygieeninen kasvuympäristö altistaa koiraa.

Muita koirarotuja joilla SA ilmenee ovat mm. suuret villakoirat, amerikanakitat ja vizlat.

[muokkaa] UveoDermatological Syndrome

SA:n tavoin UDS on autoimmuunisairaus. UDS eli UveoDermatological Syndrome on samankaltainen kuin ihmisillä tavattu Vogt-Koyanagi-Haradan syndrooma, joten puhuttaessa UDS:sta saatetaan käyttää termiä VKH.

Tässä taudissa ihotulehdus keskittyy ihon ja limakalvojen rajakohtiin, mm. huulten, silmien ja peräaukon ympäristöön. Alueille kehittyy märkivä ihotulehdus, jonka seurauksena alue kaljuuntuu ja menettää usein pigmenttiä. UDS aiheuttaa usein myös sokeuden. Myös kynsien putoaminen on huomattu liittyvän sairauteen. UDS:n ensioireita silmissä ovat usein uveiitti ja pemphigus. Koira yleensä sairastuu melko nuorena, yleisimmin n. 1—2-vuotiaana.

Vaikka sairaus voi esiintyä kaikkialla, yleensä se esiintyy kasvoissa autoimmuunitulehduksena. Tyypillinen oire tälle sairaudelle on pigmentin katoaminen kirsusta, huulista ja silmäluomista. Pään alueen tulehdus aiheuttaa mm. turvotusta, hilseilyä ja paksua rupimaista karstaa. Sairastuneella/sairastuvalla koiralla silmän keskiosa näkyy vaalean sinertävänä ja tällöin on heti hakeuduttava eläinlääkärille, koska se aiheuttaa koiralle painetta silmään ja kipuja.

Tämä sairaus voi olla tuskallinen koiralle eikä siihen ole parannuskeinoa. Tätä ei myöskään voida todeta ennen sairastumista. UDS on toisilta oireiluiltaan samankaltainen kuin SA, mutta paljon SA:ta vakavampi.

UDS:n periytymisestä ei olla aivan varmoja, mutta oletettavaa on, että se on perinnöllinen, kuten SA. Koska näihin autoimmuunisairauksiin ei ole parannuskeinoa, ainoa tapa välttyä sairaudelta on valita jalostukseen vain terveitä yksilöitä. UDS on oletettavasti akitan pahin sairaus, mutta se on kuitenkin melko harvinainen. Suomessa ei historian aikana ole kuin muutama sairastunut tapaus.

[muokkaa] Lähteet

• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
• Akita ry – akitan rotuyhdistys Suomessa
• Chiba, Michiko: Japanese Dogs, Shiba Akita and Other Breeds
• Kennel Viribus Unitis
• Rhodesian Ridgebacks
• Akita-friends foorumi
• eye.com.ph