Aapo Similä

Aapo Similä 1930-luvun alussa.

Aapo Kustaa (Abram Gustaf) Similä (14. huhtikuuta 1891 Oulu – 10. marraskuuta 1972 Helsinki) oli suomalainen laulaja, säveltäjä, muusikko ja kirjailija. Hän oli säveltäjä Martti Similän veli.

Nuoruus

Aapo Similä syntyi Oulussa vuonna 1891. Suoritettuaan teollisuuskoulun hän valmistui rakennusmestariksi ja hakeutui alan töihin Helsinkiin. Helsingissä Similä otti yksityisiä laulutunteja ja myöhemmin opiskeli musiikkiopistossa laulun lisäksi myös musiikin teoriaa ja pianon soittoa

Ensimmäinen menestys taiteen alalla tuli kotikaupungissa Oulussa. Similä kutsuttiin Oras-nimisen työväenkuoron johtajaksi. Kuoron johtamista seurasi ensimmäinen tilaussävellys, joka valmistui Suomen Työväen musiikki­liiton laulujuhlille Oulussa 1912. Tuohon tilaisuuteen Similä sävelsi "Pohjolan raatajien juhlalaulun" Kössi Kaatran runoon.

Näyttelijäksi

Joulukuussa 1912 Similä liittyi Pasi Jääskeläisen kiertävään teatteriin, Suomalaiseen Operettiin. Joulun pyhinä Haapavedellä harjoiteltiin Emil Kaupin laulunäytelmä Kosijat, jota kiertueella esitettiin. Kiertue ehti samana keväänä Helsinkiin.

Helsingissä Similä pääsi näyttelijäksi Vanhalla Ylioppilastalolla toimivalle Kansan Näyttämölle. Alkusyksystä hän vaihtoi teatterin kiertueeseen, jossa mukana olivat Martti Nisonen ja Theodor 'Tettu' Weissman. Esityskappaleina olivat tuolloin laulunäytelmät Nukke sekä Pikku Pyhimys. Seuraavan vuoden, 1914, alussa kiertue lähti Porvoon Seurahuoneelta Karjalaan ja sieltä Savoon. Maailmansodan alettua seurue näytteli Helsingin Apollo-teatterissa. Ennen sulkemistaan keväällä, se ehti esittää Iloisen lesken 25 kertaa täysille katsomoille.

Leipätyökseen Similä toimi aluksi kahvilapianistina ja -laulajana. Teatterin alalla ahkera yrittäminen palkittiin, sillä hänet valittiin Joensuun Näytelmäseuran johtajaksi, jona hän toimi kahden seuraavan vuoden ajan. Hänen aikanaan esitettiin muun muassa Oskar Merikannon Pohjan neiti niin Joensuussa kuin Oulussakin. Suomen sisällissodan aikana Similä liittyi valkoisten riveihin. Paha haavoittuminen vasempaan käteen oli kuitenkin vähällä katkaista taiteellisen uran.

1920-luvulla Similä oli sekä kiertueilla että myös kiinnitettynä eri teatterikokoonpanoissa. Vuonna 1924 Suomalaisen Oopperan solistin, Similän langon Antero Suonion johtama viisihenkinen ryhmä esitti Ignazio Brullin laulunäytelmää Kitaristi. Vuonna 1927 Similä oli mukana Hanna Granfeltin vetämällä menestyksekkäällä Mona Lisa -kiertueella, joka huipentui Viipurissa järjestettyyn konserttiin. 1920-luvun aikana Similä myös toimi vähän aikaa Tampereen Teatterissa teatterikapellimestarina.

Oopperaan

Kiertueilla saavutettu menestys pohjusti Similän pyrkimyksiä oopperalaulajaksi. Hän otti laulutunteja Emmy Achtén oopperaluokalla ja oli yksi opettajansa lempioppilaista. Näyttämöllä Similä pystyi myös itse ohjaamaan näytelmiä. Yksi hänen tuon ajan töistään oli näyttämösovitus Kansan Teatterille Santeri Alkion näytelmään Puukkojunkkarit, jossa hän myös itse näytteli häjyroolia; ohjaajina toimivat Aku Käyhkö ja Wilho Ilmari. Kansan Teatterissa Similä näytteli myös Seitsemän veljeksen Juhania. Suomalaisen Oopperan vakinaiseksi solistiksi Similää ei kuitenkaan hyväksytty.

1920- ja 1930-lukujen aikana Similä teki levytysmatkansa Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. 1930-luku kului maaseutukiertueilla. Helsingissä ei töitä riittänyt, nousussa olevat jazz- ja iskelmämusiikki katkaisivat tuohon aikaan orastavan kabareeperinteen. Vuonna 1927 julkaistiin Similän esikoisromaani Boheemilaulaja, joka kuvaa ravintolalaulajan arkipäivää kulissien takana; sitä arkipäivää, johon kuuluvat taiteilijoiden "ammattitauteina" vastakkainen sukupuoli ja varsinkin alkoholi. Jälkimmäisen ongelman Aapo Similä ratkaisi ryhtymällä absolutistiksi.

Kiertueilla

Kalevalan 100-vuotisjuhlavuonna 1935 Similä piti soittoiltoja. Hän pukeutui jussipukuun ja pitkävartisiin saappaisiin sekä lauloi sotilas- ja kansanlauluja säestäen itseään kanteleella. Kiertueita järjestyi muun muassa Keski-Eurooppaan Budapestiin. Avustajina esityksissä toimivat paikalliset mieskuorot. Unkarilaisten lehtien arvosteluissa Similä mainittiin heimoveljeyden voimantuntoisena edustajana, viimeisenä runonlaulajana. Vuonna 1939 Similä ulotti kiertueensa Kanadan Vancouveriin, mutta Amerikan-siirtolaisten keskuudessa ei esiintynyt enää yhtä innokasta heimoveljeyden ilmentymää, vaan Similän esittämä hahmo vaikutti vaurastuneiden siirtolaisten silmissä jo liian arkipäiväiseltä.

Toisen maailmansodan aikana Similä kulki esiintymässä sekä sota- että kotirintamilla. Reino Palmrothin (Palle) sekä Pekka Tiilikaisen perustama Propaganda-Aseveljet järjesti hänelle viihdytysalan tehtäviä muun muassa sotilaskuorojen harjoittajana sekä rintamakiertueilla kiertävänä viihdetaiteilijana.

Säveltäjäksi

Sodan jälkeen kiertueiden määrä väheni ja Similälle jäi aikaa keskittyä myös sävellystyöhön. 1950-luvun alussa häneltä ilmestyikin entistä kunnianhimoisempia teoksia, esimerkiksi Runous Kalevalasta. Vuonna 1956 hän esitteli koko tuotantonsa järjestämässään soolokonsertissa Helsingissä Balderin salissa. Tuolloin kuultiin muun muassa teokset Väinämöinen alkaa soittaa, Keinu (Aleksis Kiven runoon), Nouse, riennä Suomen kieli sekä olympiahymniehdokas Veljesliekki. Konsertti sai suopean vastaanoton, sillä suomalaiskansallinen aihepiiri ja kalevalainen romantiikka tehosivat kuulijakuntaan. Menestys rohkaisi yrittämään edelleen, vuonna 1958 häneltä valmistui Paluu Pohjolasta, kantaatti sekakuorolle, tenori- ja baritonisolisteille ja orkesterille.

Aapo Similän suurin työ oli kuitenkin ooppera Lemmin poika. Libretto oli Lauri Haarlan laatima ja kyseessä on Kalevala-aiheinen kolminäytöksinen melodraama. Ooppera sai ensi-iltansa 7. syyskuuta 1961. Se esitettiin vain kahdesti, minkä jälkeen se Similän suureksi pettymykseksi poistettiin ohjelmistosta.

Vielä 1960-luvulla Similä esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa. Hän esitti tuolloin paljon muun muassa Sibeliuksen yksinlauluja itseään pianolla ja joskus kanteleella säestäen.

Similän sävellyksistä nykyään tunnetuin on Aleksis Kiven runoon tehty ”Laulu oravasta”.

Similä kuoli 81-vuotiaana vuonna 1972. Hän oli Suomen oloissa harvinaisen laaja-alainen taiteilijapersoonallisuus. Elinaikanaan hän ehti tehdä merkittävän päivätyön niin viihdetaiteilijana, kansanmuusikkona, sovittajana kuin myös vakavasti otettavana säveltäjänä sekä kirjailijana. Taiteilijana hän osoitti myös aikakautensa kulttuuri-ilmapiirin huomioon ottaen rohkeutta ennakkoluulottomalla asenteellaan; hänen aikanaan kun oli lähes mahdotonta rikkoa rajaa kansanviihteen ja niin sanotun korkeakulttuurin välillä. Similä on haudattu Oulun hautausmaalle.

Valikoitu diskografia

• Aapo Similä, säest. Paul Salminen, kantele: Vallinkorvan laulu (säv. Oskar Merikanto, san. A. B. Mäkelä) Odeon 1929
• Aapo Similä, säest. Paul Salminen, kantele: Reppurin laulu (säv. Oskar Merikanto, san. Larin-Kyösti [=Carl-Gustaf Larsson]) Odeon 1929
• Aapo ja Martti Similä: Yhteinen Susanna (Oh, Susanna) (säv. Stephen C. Foster, san. J. Alfred Tanner) Odeon 1929
• Aapo Similä: Laiva, Toivo ja Oulu (säv. & san. traditional, sov. Aapo Similä) Odeon 1930

Teoksia

• Suomalaiset kansanlaulut: Tutkielma, Otava 1923
• Boheemilaulajia: kymmenen lukua ja loppusana; punottu pakinaksi yhden kevään ja kesän ruusuista ja ohdakkeista, Kirja 1927
• Niin jatkui laulajan latu: trubaduurin tunnelmia syystähden alta keväthangille, Kirja 1931
• Ohdakkeinen ja ruusuinen taiteilijan tie, Karisto 1940
• Rikkaruohoja musiikin kukkatarhassa (pamfletti), Kivi 1941
• Kullan palvojain maa: miltä Amerikka näytti v. 1939, Kirjamies 1943
• Raitistuva Suomi – voimistuva Suomi: Tuokiokuvia ryyppymiesten lastenkamarista, Sana 1945
• Taiteilija ja tavallinen ihminen: rajankäyntiä taiteilijakutsumuksesta: kultuurikriisin tarkkailua taiteessa, Kivi 1948
• Fariseus turkkilaisessa huoneessa: välähdyksiä väkivaltaisesta ”rakkaudesta”, kuvitelmia koskemattomuudesta, omakustanne 1950
• Liikemies huvittelee, lauluja lauleskelee, Voltti-Ville voimistelee, mutta runoilija kuvittelee: kertomuksia kieltolain ajoilta (uusittu versio kirjasta Boheemilaulajia), omakustanne 1952
• Totuuden puhujalleko yösija? Tuokioita erään taiteilijan vaelluksesta, omakustanne 1953
• Ihmiselon shakkipeliä: shakkipeliä ja shekkitiliä, shokkitilaa ja sokkopilaa, omakustanne 1956
• Elämäni! Muisteluita ja päiväkirjamerkintöjä (postuumi omaelämäkerta), Maailman musiikin keskus 1992

Lähteet

• Jalkanen, Pekka & Lipponen, Tapio & Oech, Pekka & Vanhapiha, Kari (toimittajat) 1992. Aapo Similä: Elämäni! Muisteluita ja päiväkirjamerkintöjä. Helsinki: Maailman musiikin keskus.
• Mäkelä, Janne: Similä, Aapo (1891 - 1972) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 29.3.2022. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Hirviseppä, Reino 1969. Hupilaulun taitajia, Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. Helsinki: WSOY. Ss. 145–146

Aiheesta muualla

• http://www.veikkotiitto.fi/aapo%20simila.htm#Aapo%20Similä
• Kirjasampo.fi: Aapo Similä
• YLEn Elävä arkisto: Pallen radiorevyyt, jonka vakiokalustoon Aapo Similä kuului
• Kanteletrubaduurina ulkomailla. Laulaja Aapo Similä ja hänen merkilliset "viitosensa", Seura, 20.04.1938, nro 16, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot