Wihtori Kause

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wihtori Kause, aik. Pelander (15. joulukuuta 187028. huhtikuuta 1961) oli suomalainen sahateollisuusmies, joka harjoitti merkittävää sahaustoimintaa 1920- ja 1930-luvulla Suojärvellä Laatokan Karjalassa.[1][2]lähde?

Eurasta kotoisin olleen Kausen isä Iisakki Pelander (1842–1910) oli ollut sepänsällinä ja torpparina ennen kuin ryhtyi puutavarakauppiaaksi ja hankki vuonna 1886 Haka-Kausen tilan omistukseensa. Pelanderin pojat Wihtori ja Johan (1878–1937) ottivat tilan nimen mukaan sukunimekseen Kause. Wihtori Kause oppi sepän ammatin isältään ja hän toimi myös kivimiehenä tekien muun muassa myllynkiviä ja pieniä kivisiä karisiltoja.[1][2]

Wihtori Kause toimi vuodesta 1890 alkaen myös puutavara-alan liikemiehenä ostaen leimikoita ja myyden puutavaraa. Vuonna 1911 hän perusti Euraan Turajärven Höyrysaha Oy:n yhdessä paikallisten talollisten kanssa ja vuonna 1920 Euran Höyrysaha Oy:n. Kun tukkien hankinta Länsi-Suomesta vaikeutui lisääntyneen kilpailun myötä Kause kiinnitti huomionsa Suojärven alueen suuriin metsävaroihin. Hän teki vuonna 1921 tutustumismatkan alueelle yhdessä muutamien muiden euralaisten kanssa. Vuonna 1924 hän osti Laatokan Karjalasta Suojärven pitäjän Kotajärveltä läheltä Neuvostoliiton rajaa maa-alueen sahaa varten sekä 150 000 tukin leimikon. Kause perusti sahaa varten Wihtori Kause & kumppanit -nimisen avoimen yhtiön, jonka toimitusjohtaja hän oli. Yhtiössä olivat mukana myös Kausen veljet Johan ja Isak sekä viisi muuta liikemestä. Suojärven alueen metsät olivat säilyneet koskemattomina ja niitä oli alettu hyödyntää vasta sen jälkeen, kun rautatie valmistui Suojärvelle vuonna 1923.[1][2]

Kotajärven höyrysaha käynnistyi lokakuussa 1924 ja aluksi sahalla oli 17 työntekijää, mutta parissa vuodessa työntekijämäärä kaksinkertaistui. Sahatavara kuljetettiin hevosilla sahalta Paperon asemalle, jossa Kausella oli lautatarha ja puutavaravarasto. Kotajärven sahan vuosituotanto nousi 10 000 kuutiometriin sahatavaraa. Tammikuussa 1927 Kause perusti yhdessä useiden euralaisten isäntien kanssa Torasjoen Saha, Veljekset Kause & Co-yhtiön. Tämä yhtiö osti Merikarvialta Jukolan sahan ja puuastiatehtaan sekä Siikaisten kaksikehäisen sahan jonka koneet siirrettiin Suojärvelle. Vuonna 1927 Kause rakensi Suojärven Torasjoelle toisen sahalaitoksen, Torasjoen sahan. Tämä saha sijaitsi viiden kilometrin päässä Naistenjärven asemalta ja vain noin sadan metrin päässä Neuvostoliiton rajasta. Torasjoen sahalla oli vuonna 1929 työssä 31 naista ja 103 miestä ja sahatavaran vuosituotanto oli 20 000 kuutiometriä. Lokakuussa 1927 käynnistyneellä Torasjoen sahalla oli kaksi kehäsahaa, särmäsaha ja katkaisusahat. Voimalähteenä oli kaksi höyrykonetta. Rautatie valmistui Naistenjärven asemalle 16. lokakuuta 1927 mutta Kause joutui rakentamaan sieltä Torasjoen sahalle johtaneen radan 1928 omalla kustannuksellaan. Torasjoen saha sai puunsa pääasiassa Suojärven pitäjän pohjoisosissa sijainneista valtionmetsistä, mutta jonkin verran puuta ostettiin myös Neuvostoliiton puolelta.[2]

Wihtori Kause kilpaili Suojärven alueen puuvaroista erityisesti Hella Wuolijoen johtaman Aunuksen Puuliikkeen kanssa. Aunuksen Puuliike joutui kuitenkin selvitystilaan vuonna 1930 sen jälkeen kun sen puusta maksamat muita ostajia korkeammat hinnat ja epäonnistuneet yritykset koneellistaa puutavaran kuljetukset olvat saaneet yhtiön talousvaikeuksiin. Kausen sahat selvisivät myös 1930-luvun alun pulakauden yli ja suhdanteiden parannuttua sahojen tuotanto lähti jyrkkään nousuun. Kotajärven ja Torasjoen sahojen lisäksi Kause oli vuokrannut myös Litsman sahan. Kause muutti vuonna 1932 aiemmin avoimena yhtiönä toimineen yrityksensä osakeyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Torasjoen Saha Oy, vuodesta 1943 Toras Oy. Uusi yhtiö alkoi hoitaa myös Koiviston maalaiskunnan Makslahdessa tapahtunutta yhtiön sahatavaran laivausta.[1]

Vuonna 1936 Kause rakensi kolmannen sahansa Suojärvelle Piitsoin järven rantaan Piitsjoen kylän lähelle. Piitsjoen saha sai koneensa toimintansa lopettaneelta Siikaisten höyrysahalta. Piitsjoen sahalla oli kaksi Bolinderin kehäsahaa ja voimalähteenä 250 hevosvoiman höyrykone sekä 60 hevosvoiman höyrykone sähkögeneraatoria varten. Sahalta rakennettiin maantie Piitsjoen kylään koskemattoman ikimetsän läpi. Uudella sahalla työskenteli vuonna 1937 22 naista ja 38 miestä sahatavaran vuosituotannon ollessa 24 000 kuutiometriä. Sahalle johti myös oma sivuraide, Piitsjoen metsärata. Kause lopetti kuitenkin Kotajärven sahan samana vuonna kun Piitsjoen saha aloitti toimintansa. 1930-luvun lopulla Kausen Suojärven alueen sahojen yhteinen vuosituotanto oli noin 28-33 000 kuutiometriä. Sahojen jätepuu toimitettiin Ensoon Enso-Gutzeitin tehtaille. Vuonna 1939 Torasjärven Saha Oy:llä oli Torasjoen, Kotajärven ja Piitsjoen sahat Suojärvellä sekä Jukolan saha Merikarvialla. Kause Oy:llä oli tämän lisäksi Länsi-Suomen alueella Säkylän, Virttaan, Parkanon ja Porin sahat. [1][2]

Talvisodan alkaessa Kause joutui jättämään Suojärven alueen sahansa sekä sahoja varten hankitut tukit. Hänen yhtiölleen jäi vain Jukolan saha Merikarvialla sekä Helsingissä sijainnut pääkonttori. Kause osti välirauhan aikana sahan Kouhusta Jyväskylän maalaiskunnasta. Jatkosodan aikana syksyllä 1941 Torasjoen Saha Oy aloitti sahaustoiminnan uudelleen Suojärvellä. Sekä Torasjoen että Piitsjoen sahat oli poltettu, joten Jukolan sahan koneet siirrettiin uudelleen rakennetulle Piitsjoen sahalle, jonka tuotanto meni kokonaan puolustusvoimille. Kause rakensi uudelleen myös Torasjoen sahan. Molemmat sahat menetettiin kuitenkin jatkosodan loppuvaiheissa kesällä 1944 ja Toras Oy joutui luovuttamaan myös Suomessa olleet sahojen raamikoneistot, jotka oli tarkoitus siirtää Suojärvelle, sekä maksamaan Metsähallitukselle ostamansa leimikon, joka jäi pystyyn luovutetulle alueelle.[1]

Sodan päätyttyä Kausen Toras-yhtiöllä oli omistuksessaan Kuohun Tehtaat Jyväskylän maalaiskunnassa ja tynnyritehdas Raumalla. Toras Oy oli Kausen suvun omistuksessa vielä vuoteen 1957 saakka. Maria ja Wihtori Kausen perilliset olivat jo vuonna 1938 perustaneet Kause Oy:n, joka omisti Virttaan sahan, Säkylän höyrysahan, Parkanon höyrysahan Yrjö Kause & Kumppanit ja Porin Puuteollisuus Oy:n. Kause oy hankki sittemmin omistukseensa sahalaitoksia, puutalotehtaita ja tilitehtaita eri puolilta Suomea. Oy W. Rosenlew Ab osti Kause Oy:n vuonna 1980.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]