Walter Bedell Smith
Walter Bedell ”Beetle” Smith (5. lokakuuta 1895 Indianapolis – 9. elokuuta 1961 Washington)[1] oli yhdysvaltalainen kenraali ja diplomaatti. Hän oli toisen maailmansodan aikana kenraali Dwight D. Eisenhowerin esikuntapäällikkönä Euroopassa vuosina 1942–1945 ja keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajana vuosina 1950–1953.
Varhaisempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Smithin vanhemmat työskentelivät erään yrityksen ostajina. Smith värväytyi vuonna 1910 sotamieheksi Indianan osavaltion kansalliskaartiin, jonka mukana hän osallistui vuoden 1916 rankaisuretkeen Meksikoon. Butlerin yliopistoon kirjautunut Smith keskeytti opintonsa ja työskenteli mekaanikkona, kunnes hänet kutsuttiin armeijaan Yhdysvaltain liityttyä ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917. Saatuaan upseerikoulutuksen hänestä tuli jalkaväen aliluutnantti. Hän palveli vuonna 1918 länsirintamalla Ranskassa ja osallistui Château-Thierryn ja Marnen taisteluihin, mutta palasi kotimaahan haavoituttuaan srapnellista.[2]
Smith palveli 1920-luvulla pääosin erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä ja vuosina 1929–1931 jalkaväessä Filippiineillä, minkä jälkeen hän kävi Fort Benningin jalkaväkikoulun, jossa toimi myöhemmin myös opettajana. Hän valmistui Fort Leavenworthin yleisesikuntakoulusta vuonna 1935 ja Washingtonissa toimineesta armeijan sotilasopistosta (Army War College) vuonna 1937. Smith oli 1930-luvun lopulla sotilasarvoltaan majuri, mutta hänen urakehityksensä nopeutui, kun kenraali George C. Marshall järjesti hänet toisen maailmansodan puhjettua ylimmän sotilasjohdon käyttöön Washingtoniin. Smithistä tuli sotaministeriön pääesikunnan apulaissihteeri ja syyskuussa 1941 varsinainen sihteeri. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi huhtikuussa ja everstiksi elokuussa 1941.[1]
Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain liityttyä toiseen maailmansotaan Smithistä tuli helmikuussa 1942 uuden puolustushaarakomentajien neuvoston sihteeri sekä Yhdysvaltoja edustava sihteeri brittiläis-amerikkalaisessa esikuntapäälliköiden neuvostossa. Hänet ylennettiin samalla prikaatikenraaliksi. Syyskuussa 1942 hän siirtyi Yhdysvaltain Euroopan-sotatoimialueen ja samalla kenraali Eisenhowerin päämajan esikuntapäälliköksi.[1][2] Sodan loppupuolella Smith oli Eisenhowerin johtaman liittoutuneiden Luoteis-Euroopan joukkojen päämajan SHAEF:n esikuntapäällikkönä.[3] Hän sai joulukuussa 1942 kenraalimajurin ja tammikuussa 1943 kenraaliluutnantin arvon.[2]
Smith oli Eisenhowerin rinnalla tämän valmistellessa ja toteuttaessa Pohjois-Afrikan, Sisilian, Italian ja Normandian maihinnousuoperaatiot.[2] Hän neuvotteli ja allekirjoitti Eisenhowerin nimissä aselevon Italian kanssa syyskuussa 1943 sekä Saksan antautumisasiakirjan toukokuussa 1945.[1][2][3] Hän auttoi Eisenhoweria myös neuvotteluissa Ranskan kanssa. Smith oli Eisenhowerin esikuntapäällikkönä Euroopassa joulukuuhun 1945 saakka.[2]
Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palattuaan Yhdysvaltoihin Smith toimi vuoden 1946 alussa pari kuukautta pääesikunnan operaatio- ja suunnittelujaoston päällikkönä ja sen jälkeen vuoteen 1949 suurlähettiläänä Moskovassa.[1] Kylmän sodan alkaessa hän uskoi Neuvostoliiton jatkavan Venäjän perinteistä imperialistista valloituspolitiikkaa mutta välttävän avointa sotaa. Hän piti Jugoslavian ja Neuvostoliiton välirikkoa aitona ja suositteli Yhdysvaltain hallitukselle Jugoslavian johtajan Josip Broz Titon tukemista kommunistisen leirin hajottamiseksi.[2] Vuosina 1949–1950 Smith oli 1. armeijan komentajana.[2][1]
Presidentti Harry Truman nimitti Smithin kesäkuussa 1950 CIA:n johtoon, koska Korean sodan puhkeamisen yhteydessä esitettiin syytöksiä ulkomaantiedustelun epäonnistumisesta. Smith järjesteli uudelleen ja keskitti CIA:n sisäistä hallintoa, erotti henkilökuntaa ja poisti salaisten operaatioiden osaston ulkopuolisen valvonnan. Hän sai kenraalin arvon vuonna 1951.[2] Presidentiksi tullut Eisenhower nimitti Smithin vuonna 1953 ulkoministeriön alivaltiosihteeriksi (Under Secretary of State).[2][1] Smith edusti Yhdysvaltoja vuoden 1954 Geneven konferenssissa.[2] Hän erosi lokakuussa 1954 kokonaan valtion palveluksesta ja siirtyi American Machine and Foundry -yhtiön varapääjohtajaksi.[2][1]
Smith julkaisi muistelmateokset My Three Years in Moscow (1950) ja Eisenhower’s Six Great Decisions (1956).[1] Hän kuoli vuonna 1961 ja hänet haudattiin Arlingtonin hautausmaalle Washingtoniin.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Walter Bedell Smith (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 10.10.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Smith, Walter Bedell, 1895-1961: Person Authority Record (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) National Archives Catalog. Viitattu 10.10.2022.
- ↑ a b c Timothy James Lawson: “Beetle” Smith and the Surrender of Nazi Germany (englanniksi) Arlington National Cemetery 8.5.2020. Viitattu 10.10.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Walter Bedell Smith Wikimedia Commonsissa
- The Significance of Walter Bedell Smith as Director of Central Intelligence, 1950-53 (englanniksi) CIA
| ||||||||||||||||||
