Geneven konferenssi (1954)
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Geneven konferenssi vuonna 1954 päätti Indokiinan sodan. Konferenssissa Vietnamin itsenäisyys tunnustettiin kansainvälisesti. Neuvotteluihin päädyttiin, kun Ho Tši Minhin johtamat Việt Minhin joukot olivat toukokuussa 1954 lyöneet ranskalaisten siirtomaaisäntien joukot ratkaisevassa Điện Biên Phủn taistelussa.
Vietnamin itsenäisyystaisteluun oli vaikuttanut Kiinan kansantasavallan perustaminen vuonna 1949: sota laajeni pelkästä siirtomaasodasta kansainväliseksi kylmän sodan näyttämöksi. Kommunismin leviämisen pelossa Yhdysvallat ryhtyi rahoittamaan Ranskan käymää sotaa. Vuonna 1954 apu kattoi jo 80 % kaikista kuluista.
Ennen Geneven konferenssia Ranska oli kokenut poliittisen kriisin, kun kesäkuussa 1953 nimitetty Joseph Lanielin hallitus kaatui sen saatua kansalliskokoukselta epäluottamuslauseen Indokiinan-politiikan vuoksi. Sosialisti Pierre Mendès France muodosti uuden hallituksen kesäkuussa 1954. Mendès France sai laajan tuen muun muassa sen vuoksi, että hän lupasi kuukauden kuluessa solmia aselevon Indokiinassa, jossa ranskalaiset olivat Ðiên Biên Phùn kukistuttua joutuneet kovan paineen alle.[1]
Genevessä Ranskan Indokiina jaettiin kolmeksi itsenäiseksi valtioksi, minkä lisäksi Vietnam jaettiin kahtia 17. leveyspiirin kohdalta. Vietnamin jako oli tarkoitettu väliaikaiseksi, sillä myöhemmin oli tarkoitus järjestää vaalit, joiden jälkeen maa olisi yhdistetty. Kambodža ja Laos julistettiin puolueettomiksi valtioiksi.[2]
Myöhempää Vietnamin sotaa enteili Geneven konferenssissa sattunut välikohtaus. Yhdysvaltain ulkoministeri, jyrkkä antikommunisti John Foster Dulles kieltäytyi kättelemästä Kiinan pääministeriä Zhou Enlaita, mikä osoitti sovinnon olleen vähintäänkin pinnallinen. Pohjois-Vietnamia hallitsivat Ho Tši Minhin johtamat kommunistit, joita Dulles piti Kiinan käskyläisinä. Pohjois-Korean hyökkäys Etelä-Koreaan vuonna 1950 oli vielä tuoreessa muistissa, ja se oli Dullesin mielestä osoittanut, että Stalin ja Mao Zedong käyttivät satelliittejaan hyväkseen yhteisen maailmanvallankumouksen toteuttamiseksi.[2]
Yhdysvallat asettui aggressiivisesti tukemaan Saigonin hallitusta. Sissisota Vietnamin yhtenäisyyden saavuttamiseksi laajeni etelässä, kohti uutta sotaa. Sissiliikettä organisoi Vietminhin perillinen, pohjoisen tukema Kansallinen vapautusarmeija (Front National de Libération du Vietnam). Yhdysvaltalaiset tunsivat vastustajansa paremmin nimellä Vietkong.