Viron kansallinen herääminen
Viron kansallinen herääminen (vir. Ärkamisaeg) on historian ajanjakso, jolloin Venäjän keisarikunnan alaisuudessa eläneet virolaiset tunnustivat itsensä kansaksi, joka ansaitsee oikeuden hallita itseään. Tämän ajanjakson katsotaan alkavan 1850-luvulla, jolloin tavallisille Viron kansalaisille myönnettiin enemmän oikeuksia, ja päättyvän Viron tasavallan julistamiseen vuonna 1918. Termiä on myös käytetty myöhemmin Viron sosialistisen neuvostotasavallan aikana vuosina 1987–1988.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiseen korkeakoulututkinnon suorittaneeseen virolaiseen älymystöön kuuluneet Friedrich Robert Faehlmann (1798–1850), Kristjan Jaak Peterson (1801–1822) ja Friedrich Reinhold Kreutzwald (1803–1882) nousivat vahvasti esille tukemaan virolaista kansallismielisyyttä jo 1820-luvulla. Kuitenkin vasta vuosisadan puolivälissä kansallisen heräämisen todellisina johtajina pidetyt Carl Robert Jakobson (1841–1882), Jakob Hurt (1839–1907) ja Johann Voldemar Jannsen (1819–1890) alkoivat ajamaan jopa kunnianhimoisempia poliittisia vaatimuksiaan, käyttäen ihanteellisena mallinaan muun muassa suomalaista Fennomania-liikettä. Silti vielä 1860-luvun lopulla virolaiset eivät halunneet hakea sovintoratkaisua saksalaisen kulttuurin ja poliittisen hegemonian kanssa, minkä vuoksi heidän näkemyksensä keisarillisesta Venäjästä säilyi suhteellisen myönteisenä ennen 1880-1890-luvuilla tapahtuneita venäläistämispolitiikkaa.[2]
Vastauksena venäläistämispolitiikkaan virolainen kansallinen herääminen alkoi lopulta puhjeta kukkaan ja saada entistä enemmän poliittisia sävyjä, kun älymystö alkoi vaatimaan Keisarilta suurempaa autonomiaa. Kun Venäjän vuoden 1905 vallankumous pyyhkäisi Viron halki, virolaiset alkoivat vaatimaan lehdistön- ja kokoontumisvapautta ja maalleen entistä enemmän itsehallinnollisuutta.[3] Viron saavutukset vaatimuksineen jäivät alkuun vähäisiksi, mutta vuosien 1905 ja 1917 välillä vallinnut kireä ilmapiiri keisarikunnassa mahdollisti virolaisten pyrkimyksen saada oma itsenäinen valtio. Vuonna 1917 Venäjällä tapahtuneen Helmikuun vallankumouksen jälkeen Viron kuvernementit, Vironmaa ja Liivinmaa, yhdistettiin ensimmäistä kertaa yhdeksi hallintoyksiköksi, Viron autonomiseksi kuvernementiksi. Kuitenkin vasta bolševikien suorittaman toisen vallankumouksen jälkeen ja sitä seuranneen onnistuneen Saksan keisarikunnan hyökkäyksen jälkeen Neuvosto-Venäjälle Viro lopulta julisti itsensä itsenäiseksi valtioksi 24. helmikuuta 1918.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ D. Kutsar: Social change and stress in Estonia, s. 94–107. International Journal of Social Welfare, 1995. (englanniksi)
- ↑ Raun, Toivo U. Raun: Nineteenth- and early twentieth-century Estonian nationalism revisited, s. 129–147. Nations and Nationalism, 2003. (englanniksi)
- ↑ Toivo U. Raun: The Revolution of 1905 in the Baltic Provinces and Finland, s. 453–467. Slavic Review, 1984. (englanniksi)
- ↑ Seppo Zetterberg: Viron historia, s. 497–501. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Henni Ilomäki, Kai Laitinen, Seppo Zetterberg ja Pekka Kiukkonen: Me olemme kansakunta: viron kansallinen herääminen 18800-luvun jälkipuoliskolla. Yhtyneet Kirjapainot Oy, 1992. ISBN 9789514562006.