Vilhelm II (Sisilia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vilhelm II (joulukuu 1153 – 11. marraskuuta 1189), lisänimeltä Hyvä, oli Sisilian kuningas vuosina 1166–1189. Säilyneiden lähteiden perusteella Vilhelmin luonne on epäselvä. Häneltä puuttui sotilaallinen yritteliäisyys, hän oli eristäytynyt ja nautintoa rakastava, joten hän harvoin poistui palatsielämästään Palermossa. Silti hänen hallituskauttaan leimaa kunnianhimoinen ulkopolitiikka ja tarmokas diplomatia. Paavinvallan mestarina ja salaliitossa Lombardian kaupunkien kanssa hän pystyi uhmaamaan yhteistä vihollista Fredrik Barbarossaa.[1] Jumalaisessa näytelmässä Dante sijoittaa Vilhelm II:n paratiisiin. Häneen viitataan myös Boccaccion Decameronessa (tarina IV.4, jossa hänellä kerrotaan olevan kaksi lasta, ja tarina V.7).

Vilhelm sai lempinimen "Hyvä" vasta kuolemaansa seuraavina vuosikymmeninä. Se ei johdu niinkään hänen omasta luonteestaan kuin hänen isänsä hallituskautta vaivanneista sisäisistä ongelmista ja hänen seuraajansa aikana syttyneistä sodista. Staufer-dynastian aikana hänen hallituskauttaan luonnehdittiin rauhan ja oikeudenmukaisuuden kultakaudeksi.[2] Hän sai järjestysnumeronsa omana aikanaan ja hän itse käytti sitä.

Kuninkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen äitinsä hallintoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William syntyi Palermossa Vilhem I Pahan ja Margaret Navarralaisen lapsena. Hänen isänsä kuoli 12-vuotiaana, ja hänen äidistään tuli hänen huoltajansa. Vuonna 1171 hänet julistettiin aikuiseksi, ja siihen asti hallitusta kontrolloivat ensin liittokansleri Stephen du Perche (1166–1168), Margaretin serkku, ja sitten Palermon arkkipiispa Walter Ophamil ja varakansleri Matteo d'Aiello.[1]

Vuonna 1168 du Perche kukistettiin vallankaappauksella, kun taas kapinalliset väittivät, että Vilhelm oli murhattu. Huolimatta siitä, että perimysjärjestyksessä seuraava, Vilhelmin veli Capuan prinssi Henrik on olemassa, du Perche aikoisi heidän mukaansa vaatia valtaistuinta naittamalla veljensä Constancen, Vilhelmin tädin kanssa. Constance oli ollut suljettuna Palermon Santissimo Salvatoren luostariin lapsuudestaan saakka, koska oli ennustettu, että "hänen avioliittonsa tuhoaisi Sisilian".[3]

Avioliitto ja liitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tranin arkkipiispan Bertrand II:n yritys järjestää avioliitto Bysantin prinsessan Marian kanssa ei tuottanut tulosta ja johti hänen välirikkoonsa Bysantin keisari Manuel I Komnenoksen kanssa vuonna 1172.

Samana vuonna Capuan prinssin Henrikin kuolema merkitsi mahdollista perimyskriisiä. Väitettiin, että Vilhelm II oli nimittänyt seuraajakseen ja saanut uskollisuudenvalan Constancelta, viimeiseltä valtaistuimen lailliselta perilliseltä vuonna 1174, vaikka hän pysyikin suljettuna luostarissaan.

Vuosina 1174 ja 1175 Vilhelm solmi valtiosopimukset Genovan ja Venetsian kanssa. Hänen avioliittonsa helmikuussa 1177 Englannin kuninkaan Henrik II:n ja Akvitanian herttuatar Eleonooran tyttären Joanin kanssa merkitsi hänelle korkeaa asemaa Euroopan politiikassa.[1] Vaikka Joan ei synnyttänytkään elävää perillistä, Vilhelm ei osoittanut aikomustakaan mitätöidä avioliittoa.

Heinäkuussa 1177 Vilhelm lähetti Salernon arkkipiispa Romuald II:n ja Andrian kreivi Rogerin valtuuskunnan allekirjoittamaan Venetsian sopimuksen keisarin kanssa. Vuonna 1184 hän vapautti 30-vuotiaan Constancen luostarista ja kihlasi hänet keisarin pojalle, tulevalle keisari Henrik VI:lle rauhan turvaamiseksi. He avioituivat tammikuussa 1186,[4] minkä seurauksena vannottiin Constancelle yleinen vala oletettuna perillisenä.[5] Tällä teolla oli suuri merkitys normannien valtakunnalle. Se saatettiin toteuttaa, jotta Vilhelm voisi omistautua ulkomaisille valloituksille[1] tai sen tarkoituksena oli estää Tankredia, Leccen kreiviä, Vilhelmin laitonta serkkua, vaatimasta valtaistuinta.[6]

Monrealen katedraali on rakennettu Vilhelm II:n hallituskauden aikana. Vilhelm ja hänen vanhempansa on haudattu sinne.

Sodat Egyptin ja Bysantin valtakunnan kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kykenemättä elvyttämään Afrikan valtakuntaa, Vilhelm suuntasi hyökkäyksensä Ayyubid Egyptiin, mistä käsin Saladin uhkasi latinalaista Jerusalemin kuningaskuntaa. 30 000 miestä nousi maihin Aleksandrian luona heinäkuussa 1174, mutta Saladinin saapuminen pakotti sisilialaiset nousemaan maihin uudelleen sekasorron vallitessa. Manuel I Komnenoksen kuolema (1180) avasi parempia näkymiä Bysantin asioihin sitä seuranneessa sekaannuksessa, ja Vilhelm omaksui vanhan suunnitelman ja riidan Bysantin valtakuntaa vastaan.[1] Dyrrhachium vallattiin 11. kesäkuuta 1185. Myöhemmin, kun armeija (väitetysti 80 000 miestä, mukaan lukien 5 000 ritaria) marssi Thessalonikiin, laivasto (200 alusta) purjehti kohti samaa kohdetta vangiten matkallaan Joonianmeren saaret Korfun, Kefalonián, Ithakan ja Zákynthoksen. Elokuussa 1185 Thessaloniki joutui Sisilian laivaston ja armeijan yhteiseen hyökkäykseen ja piiritettiin.

Joukot marssivat sitten pääkaupunkiin, mutta keisari Isaak Angeloksen armeija voitti hyökkääjät Strymónasin rannalla 7. marraskuuta 1185 kenraali Aleksios Branasin johdolla. Thessaloniki antautui heti ja vuonna 1189 Vilhelm solmi rauhan Isaakin kanssa luopumalla kaikista valloituksista. Hän aikoi nyt saada lännen ristiretken armeijat kulkemaan alueidensa läpi, ja näytti olevan johtavassa roolissa Kolmannessa ristiretkessä. Hänen amiraalinsa Margarito, Yrjö Antiokilaisen veroinen laivastonero, piti 60 aluksella itäisen Välimeren avoimena frankeille ja pakotti vahvan Saladinin vetäytymään Tripolin luo keväällä 1188.[1]

Palermo suree Vilhelm II:n kuolemaa Pietari Ebolilaisen Liber ad honorem Augustista.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1189 Vilhelm kuoli Palermossa jättämättä lapsia,[1] vaikka Robert Torigni on merkinnyt muistiin vuonna 1181 lyhytikäisen pojan Bohemondin, joka nimettiin Apulian herttuaksi.

Hänen kuolemansa jälkeen Matteo d'Aiellon johtamat normannivirkamiehet tukivat Tankredia hänen seuraajakseen Constancen sijaan välttääkseen Saksan vallan.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Curtis, Edmund: William II. of Sicily, s. 671. Cambridge University Press. Teoksen verkkoversio.
  2. Steven Runciman: The Sicilian Vespers; a history of the Mediterranean world in the later thirteenth century., s. 7. Cambridge [England]: University Press, 1958. 405614. ISBN 0-521-43774-1, 978-0-521-43774-5, 0-521-28652-2, 978-0-521-28652-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.6.2022).
  3. Hugo Falcandus, Liber de regno Sicilie, c. 55, ed.
  4. Frohlich, Walter: The Marriage of Henry VI and Constance of Sicily: Prelude and Consequences. Battle Conference on Anglo-Norman Studies, 2000, 23.. vsk. Boydell Press. 47695654. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.6.2022.
  5. Donald Matthew: The Norman kingdom of Sicily, s. 275 & 286. Cambridge: Cambridge University Press, 1992. 818223129. ISBN 978-1-139-16774-1, 1-139-16774-X. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.6.2022).
  6. Gisleberti chronicon Hanoniense, c. 33, ed.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Queller: The Fourth Crusade The Conquest of Constantinople. University of Pennsylvania Press, 1997.
  • Runciman: The Sicilian Vespers: A History of the Mediterranean World in the Later Thirteenth Century. Cambridge University Press, 2012.
  • Matthew, Donald. The Norman Kingdom of Sicily. Cambridge University Press: 1992.
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: