Viitala (Kurikka)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viitala on Kurikan kaupungin pohjoisosassa sijaitseva kylä, joka rajoittuu Ilmajoen Nopankylään. Kylältä on noin 10 kilometriä Kurikan keskustaan.

Kylä on kehittynyt torppariasutuksena pääasiassa 1800-luvulla Kyrönjokeen laskevan Nenättömänluoman ja sen sivuhaaran Viitalanluoman varsille.[1] Peltoalaltaan pienten torppien oli haettava sivuelinkeinoja, ja kylästä muodostui yksi Kurikan 1800-luvun kärryseppien tärkeimmistä alueista viereisen Kampinkylän ohella.[2][3]

Kylä oli edistyksellinen ja sinne perustettiin Kurikan sivukylien ensimmäinen kansakoulu 1901, joka aloitti 1903.[4]

Suurimmillaan kylässä oli 1900-luvun puolivälissä noin 400 asukasta, josta se on vähentynyt murto-osaan maatalouden ja metsätyön koneellistuessa. Pohjanmaan Kaluste Oy:n perustaja Pentti Viitala aloitti huonekalujen tekemisen Viitalan kansakoululla, kun koulu oli oppilaiden vähyyden takia lopetettu.

Viitalan Nuorisoseura ylläpitää Nuorisoseurataloa juhlien ja kokousten pitopaikkana.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Larvamaiden kylien ja kyläkuntien synty, kirjassa Osmo Rinta-Tassi, Kurikan historia II, osa 1, Saarijärven Offset 2003, s. 25–26.
  2. Kärrymiehiä, kirjassa Samuli Paulaharju: Rintakyliä ja larvamaita, WSOY 1943, s. 219–234.
  3. Ensimmäiset kärrymiehet, kirjassa Osmo Rinta-Tassi: Kurikan historia II, osa 1, Saarijärven Offset 2003, s. 423–428.
  4. Viitalan koulu, kirjassa Lauri Tammisto: Kurikan koululaitos 100 vuotta, Kurikan kaupunki 1982, s. 40–41, 91–92.
  5. http://www.viitalanns.net/nuorisoseura.htm