Vendla Sofia Mannerheim

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vendla Sofia Mannerheim (o.s. von Willebrand; 6. toukokuuta 177929. lokakuuta 1863)[1] oli suomalainen kreivitär ja kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst Gustaf von Willebrandin tytär. Hän avioitui Carl Erik Mannerheimin kanssa vuonna 1796. Hän oli miehensä kanssa kiinnostunut puutarhanhoidosta ja heidän kädenjälkensä näkyy edelleen Askaisten Louhisaaren kartanon puistossa ja pihapiirissä.[2]

Suomen marsalkan isoisoäiti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vendla Sofian isä Ernst Gustaf von Willebrand avioitui vuonna 1778 Wendla Gustafva von Wrightin (s. 1755, k. 1820) kanssa, joka oli G. H. von Wrightin ja Vendla Regina Borgströmin tytär.[1] Von Willebrand omisti kartanoalueensa ulkopuolella useita sahoja, myllyjä ja kauppalaivoja. Lisäksi von Willebrand kuului Turun tupakkatehtaan perustajiin ja oli myöhemmin tehtaan pääosakas. E. G. von Willebrand oli myös mm. Turun soitannollisen seuran puheenjohtaja. Tästä toimesta von Willebrand muistetaan muun muassa sen ansiosta, että hän rikkoi aikansa tabuja antaen naispuolisten henkilöiden, omien tyttäriensä ja näiden ystävättärien laulaa ja esiintyä julkisesti.[3]

Vendlan puoliso, kreivi Carl Erik Mannerheim oli syntynyt Ruotsissa. Hän oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen. Carl Erik ja Vendla Sofia olivat Suomen marsalkka Mannerheimin isoisovanhemmat.

Vendlan ja Carl Erikin lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carl Gustaf (1797–1854), hovioikeuden presidentti, hyönteistieteilijä, puoliso Eva Vilhelmina von Schantz ( 1810–1895). Heidän vanhin poikansa kreivi Carl Robert Mannerheim (1835–1914) oli Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isä.
  • August Ernst (1799–1805).
  • Gustava Maria Sofia (1801–1822), puoliso vapaaherra Lars Gabriel von Haartman.
  • August Erik (1805–1876), kenraalikuvernöörin kanslian virkamies, todellinen valtioneuvos, kuvataiteilija.
  • Eva Wilhelmina Charlotta (1808–1851), puoliso vapaaherra Lars Gabriel von Haartman.
  • Johan Fridolf (1809–1880), aliluutnantti, puoliso Paulina Raswadowsky.[4]

Elämää Louhisaaressa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vendla Sofia Mannerheim halusi tulla haudatuksi vapaaseen luontoon eikä Mannerheim-suvun hautakappeliin. Vasemmanpuoleisessa ristissä on Vendla Sofia Mannerheimin nimi ja oikeanpuoleisessa hänen tyttärentyttärensä Sofie von Knorringin (o.s. von Haartman, 1840–1863) nimi. Kuvassa taustalla Askaisten kirkko.

Maaherrana toimiessaan perhe asui Turussa, mutta Carl Erikin ollessa senaatin jäsen perhe asui Helsingissä. Vuonna 1825 Carl Erik erosi virastaan ja perhe muutti pysyvästi Louhisaaren kartanoon, "rakkaaseen Louhisaareen", kuten Carl Erik kirjeissään kuvailee. Louhisaaren linnan talousreseptit on koottu kirjaksi vuonna 2008 ja alkuperäistekstien joukossa on useita Vendlan reseptejä ja ohjeita. Hänen käsialallaan kirjaan on tallennettu esimerkiksi vinkki, kuinka poistaa tahrat silkistä ja millä keinoin taltuttaa flunssa. Ohjeita on myös punataudin, ruusun, tulehtuneiden silmien ja huonokuuloisuuden helpottamiseksi.[5]

Louhisaaressa on jo Flemingien aikana ollut puutarha, mutta puiston osalta loistokautena voi pitää 1800-luvun alkupuoliskoa, jolloin ensimmäiset Mannerheim-sukuiset kartanon omistajat Carl Erik ja Vendla Sofia Mannerheim muokkasivat muutamassa vuosikymmenessä kartanon puistoalueet uuteen uskoon ajan muodin mukaisesti. Muutostyö oli niin laaja ja perusteellinen, ettei aikaisemmista vaiheista jäänyt juurikaan merkkejä maastoon. Muun muassa koko kartanon karjapiha siirrettiin kauemmas herrasväen asuttamista rakennuksista, ja näin puistoalue saatiin levittäytymään joka puolelle päärakennuksen ympärille. Pääosin kreivittären henkilökohtaisen innostuksen ja työhön paneutumisen ansiosta kartanon ympärille tehtiin laaja englantilainen maisemapuisto paviljonkeineen. Erityisen kuuluisaksi kartano tuli 1800-luvulla pitkistä puukujanteistaan, ja kartanon emännän istutusinnostus ulottui aina Askaisten kirkkomaalle asti.[6] Kartanon puistossa edelleen oleva antiikin temppeliä muistuttava kylpylärakennus tehtiin kesällä 1825. Puisto- ja puutarhatöiden käytännön toteutuksesta vastasi pitkäaikainen puutarhamestari Eric Lindberg, joka palveli Louhisaaressa vuosina 1798–1841.[7]

Carl Erik Mannerheim oli puolestaan kiinnostunut kartanon hyötypuutarhojen kehittämisestä, hän esimerkiksi kokeili kasvihuoneissa sitrushedelmien kasvatusta. 1800-luvun kuluessa kartanon puiston ylläpidosta näyttää tulleen vähitellen enemmänkin sukuvelvoite ja -rasite kuin omistajien henkilökohtaisen kiinnostuksen kohde. 1870–1880-luvuilla puistoa uudistettiin vielä istuttaen sinne esimerkiksi omenatarha sekä harmaa- ja palsamipoppeleita. Puisto vaati paljon työtä ja varoja, ja ilmeisesti melko pian Carl Erikin ja Vendlan kuoltua puiston laita-alueiden hoitoa alettiin vähentää.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Von Willebrand nr 1834 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 8.3.2016.
  2. http://www.kansallismuseo.fi/fi/louhisaari/puisto
  3. Kati Katajisto: Isänmaamme keisari -eliitin kansallisen identiteetin muutos ja suomalaisen isänmaan rakentuminen autonomian ajan alussa, s. 18–19. Yliopistopaino, 2008.
  4. Mannerheim, Carl Erik (1759–1837) | Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura www.kansallisbiografia.fi. Viitattu 8.3.2016.
  5. Kuurne, Jouni: Louhisaaren linnan talousreseptit, s. 94, 100–110. SKS, 2008.
  6. a b Kartanoiden puistot ja puutarhat www03.edu.fi. Viitattu 8.3.2016.
  7. Kuurne, Jouni: Louhisaaren opaskirja, s. 56. Museovirasto, 2005.