Fleming (suku)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fleming
Suvun vaakuna
Suvun vaakuna
Kotipaikka Suomi, Ruotsi, Tanska
Alkukoti Todennäköisesti Flanderi; mahdollisesti myös Fläming.
Aktiivisena Vähintään 1300-luvulta; sammui Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Fleming oli yksi 1400–1600-lukujen merkittävimmistä aatelissuvuista Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Suku sammui Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suku lienee alkuaan lähtöisin Flanderista (keskisaksaksi fleming tarkoittaa flaamilaista) tai mahdollisesti Brandenburgissa sijainneesta Flämingin maakunnasta. Pohjoismaihin suku lienee tullut Pommerista, missä samanlaista vaakunaa käytti linnanvouti Klas Fleming 1300-luvun puolessavälissä. Vanhin varmasti tunnettu kantaisä, ritari Peder Fleming, mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1380.[1]

Peder Flemingillä oli useita poikia, joista Klasista (n. 1360 – 1427 jälkeen) tuli Ruotsissa ja Suomessa vaikuttaneen sukuhaaran kantaisä ja Hermanista tanskalaisen sukuhaaran kantaisä. Suomessa suku vaurastui sillä, että kaksi veljestä, laamanni Klaun pojat Henrik (k. ennen vuotta 1480) ja Maunu (k. 1450 jälkeen), solmivat taloudellisesti hyvät avioliitot suomalaisten kartanonperijättärien kanssa, ja saivat asetuttua omaisuuden avulla maakuntansa johtoasemiin: veljeksistä Henrik nai Kuitian perijättären, piispa Maunu Tavastin veljentyttären Valpurin; ja Maunu nai Louhisaaren omistajan Elinan.lähde?

Porvoon seudulle asettui yksi Fleming-suvun haara jo keskiajalla saatuaan äidinperintönä Tjusterbyn kartanon.lähde?

Peder Flemingin jälkeläiset viidennessä polvessa serkukset Lars ja Klas korotettiin vapaaherroiksi. Lars Fleming (1521 Turun läänin Uusikirkko – 27. helmikuuta 1562 Tallinna) korotettiin Nyynäisten vapaaherraksi 29. kesäkuuta 1561. Tämä sukuhaara kuitenkin sammui Larsin poikaan Ivariin (1553 – 5. tammikuuta 1569 Tukholma). Klaus Fleming korotettiin Viikin vapaaherraksi 2. elokuuta 1569, mutta tämä sukuhaara sammui 10. marraskuuta 1599 Klaus Flemingin poikien Juhanan ja Olavin mestaamiseen Turun torilla.lähde?

Fleming-suku esiteltiin 10. maaliskuuta – 4. huhtikuuta 1626 vastaperustetun Ruotsin ritarihuoneen aatelisena sukuna numero 4. Tämä haara sammui vasta 20. tammikuuta 1825. Klas Flemingin jälkeläinen kahdeksannessa sukupolvessa Erik Fleming (19. helmikuuta 1616 Edeby, Södermanland, Ruotsi – 19. huhtikuuta 1679 Riksten, Södermanland, Ruotsi) korotettiin Lajusten linnan vapaaherraksi 1654 ja esiteltiin ritarihuoneella numerolla 39. Tämä sukuhaara kuitenkin sammui 29. heinäkuuta 1786.lähde?

Klas Flemingin jälkeläinen seitsemännessä polvessa oli amiraali Klas Fleming (1592–1644). Hänen lapsensa korotettiin vapaaherralliseen säätyyn 26. maaliskuuta 1651 isän ansioista. Pojat esiteltiin ritarihuoneella numerolla 17 nimellä Fleming af Liebelitz Liperin vapaaherroina 15. lokakuuta 1652.lähde?

Amiraali Klas Flemingin pojanpoika marsalkka Klas Fleming af Liebelitzin (1649–1685) leski ja lapset korotettiin kreivilliseen säätyyn 10. joulukuuta 1687 palkkiona marsalkan tekemistä palveluksista valtakunnalle. Pojat esiteltiin ritarihuoneella numerolla 26 ja nimellä Fleming 5. helmikuuta 1689. Sukuhaara kuitenkin sammui 15. marraskuuta 1729.lähde?

Suku jatkui vielä nuorimman Klaus Flemingin veljestä Herman Flemingistä (1654–1718). Suomessa jäljellä ollut suku immatrikuloitiin Suomen ritarihuoneelle sen järjestäytymisen yhteydessä 6. helmikuuta 1818 vapaaherrallisena sukuna numero 1 nimellä Fleming af Liebelitz, mutta tämä sukuhaara sammui Suomessa mieslinjalta vuonna 1852 ja lopullisesti vuonna 1880. Sukuun kuuluvia elää yhä Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.[1][2]

Suvun jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajärjestyksessä
Aakkosjärjestyksessä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill Stora ofreden. Helsinki, 1909.
  • Elgenstierna, Gustaf: Den introducerade svenska adelns ättärtavlor: Med tillägg och rättelser II. Tukholma, 1926.
  • Nr: 17 Friherrliga ätten af Fleming af Liebelitz Ätt- och vapendatabas, Ruotsin ritarihuone. (ruotsiksi)
  • Fleming nr 4

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seppo Suvanto ja Anneli Mäkelä-Alitalo: Fleming (1300–1800) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.10.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Fleming af Liebelitz. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]