Vastamainos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Satiirinen graffiti Lontoossa.

Vastamainos on mainoksia parodisoiva ilmaisumuoto, joka kommentoi kulutusyhteiskunnan ongelmakohtia mainosten kielellä. Vastamainokset ovat osa kulttuurihäirintää, johon kuuluvat myös katutaide ja kaupunkitilassa tehdyt performanssit.[1]

Vastamainokset voidaan käsittää sekä poliittiseksi että taiteelliseksi ilmaisumuodoksi,[2] jossa yhdistyvät aktivismi, taide ja journalismi.[3] Journalismia ja mainoskieltä yhdistävät vastamainokset hyödyntävät mainoskulttuurin ilmaisukeinoja, mutta siirtävät niihin poikkeavia merkityksiä. Vastamainonta on yhteiskunnallista kritiikkiä ja aktivismia.[4] Vastamainokset toimivat huumorin, ironian ja parodian keinoin, ja ne ovat intertekstuaalisia eli niitä ei ole olemassa ilman alkuperäistä vastinettaan.[5]

Vastamainoksissa on yleensä muunneltu yrityksen tai organisaation nimeä, logoa tai iskulausetta. Niissä on visuaalisen pääelementin lisäksi tekstiosuus, joka taustoittaa, tarkentaa, ottaa kantaa tai selittää sitä miten kuvaa luetaan.[6] Vastamainos tuo esiin sellaisia todellisuuden tulkintoja, joista perinteinen mainoskuvasto haluaisi vaieta. Vastamainonta ei ole kirjaimellisesti mainosvastaisuutta, vaan sen pyrkimyksenä on kehittää katsojien medialukutaitoa ja kriittisyyttä mainoksia kohtaan.[3]

Vastamainonnan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkissa ilmestyi vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen vastamainoksia julkaiseva Ballyhoo-lehti. Vastamainonta alkoi Yhdysvalloissa 1930-luvun alun laman aikana mainonnan vastaisena liikkeenä, jonka kritiikin kohteena oli mainosten lupauksien ja talousromahduksen tuottaman todellisuuden välinen ristiriita.[7] Kanadalainen Adbusters-lehti on ilmestynyt vuodesta 1989 lähtien. Suomessa vastamainoksia on julkaissut Voima-lehti vuodesta 1999 lähtien.[8]

Lattusen[9] mukaan vastamainonnan juuret ovat 1900-luvun alun taiteen avantgarde- suuntauksissa ja Pariisin situationisteissa, joiden johtohahmo oli Guy Debord 1960-luvun lopulla. Vastamainoksissa yhdistyvät muun muassa avantgardistiset taidesuunnat (dadaismi, surrealismi, konseptualismi, situationismi), graffititaide, punkfilosofia ja keppostelu. Yhtymäkohtia aktivismiin voi hakea ympäristöliikkeen, globalisaatioprotestien ja Occupy Wall Streetin kaltaisten joukkoliikkeiden/ poliittisen aktivismin historiasta.kenen mukaan?

Naomi Kleinin mukaan vastamainonta tarkoitti alkuvaiheessa eriävien viestien ja mielipiteiden lisäämistä alkuperäisten mainosviestien päälle tusseilla ja spraymaaleilla, vasta uudet digitaaliset tekniikat ja internet ovat mahdollistaneet paljon laajemmalle leviävän ja teknisesti huippuunsa hiotun vastamainonnan.[10] Viimeisenä kehityssuuntana voisi ajatella vastamainonnan siirtymistä liikkuvan kuvan ja videoiden puolelle.kenen mukaan?

Vastamainokset 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mediakriittisyys on nykyään usein esillä ja vastamainokset tuovat oman ulottuvuutensa asiaan. Vastamainokset kannustavat aktiiviseen kansalaisuuteen ja kyseenalaistavat monia uskomuksia. Skeptinen suhtautuminen kerskakulutukseen ja monikansallisten yritysten eettisyyden pohdinta ovat hedelmällisiä ja merkityksellisiä keskustelun aiheita nykyään.kenen mukaan?

Vastamainokset ovat hyvää oppimismateriaalia mediakasvatukseen jo peruskoululaisille. Todennäköistä on, että niiden käyttö tulee lisääntymään myös kuvankäsittelyn ja medialukutaidon opetuksessa.lähde? Vuonna 2015 niitä julkaisivat esimerkiksi Omaoppi[11] sekä Eettisen kaupan puolesta ry[1] (Eetti) tarjoavat neuvoja vastamainoksen tekemiseen. Eettisen kaupan puolesta ry. yhdistyksellä on myös käynnissä mediakasvatushanke ”Medialukutaitoa vastamainoksista”.[12]

Vastamainokset ovat tulleet 2010-luvulla myös kouluopetukseen ja oppimateriaalia sekä videoita ja kuvia on saatavilla runsaasti. Vastamainokset ovat tehokas keino herättää keskustelua globaaleista ongelmista ja kyvystämme ymmärtää informaatiota ja mediaa. Ne kertovat nopeasti ja vakuuttavasti asiansa ja herättävät mielenkiintomme usein vinksahtaneisuudellaan.lähde?

Vastamainoskampanjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain järjestetään tempauksia ja isompia tapahtumia, jotka kritisoivat ihmisten kulutustottumuksia. Älä osta mitään -päivä järjestetään joka vuosi marraskuun viimeisenä perjantaina. Teemapäivä haastaa kuluttajat pohtimaan kulutuspäätöksiään ja niiden vaikutusta ympäristöön. Yhden päivän ostolakon kokeileminen kasvattaa tietoisuutta omista kulutustottumuksista ja on kannanotto yksinkertaisemman elämäntavan puolesta. Ensimmäinen ”No Shop Day” järjestettiin Vancouverissa 1992, järjestäjänä oli Adbuster verkosto.

Vaatevallankumous[13] Vuonna 2015 alkanut vuosittain järjestettävä kampanja, jossa on mukana 77 maata. 24. huhtikuuta 2013 Plaza Rana -tehdasrakennus romahti Bangladeshissa. 1 133 ihmistä kuoli ja yli 2 000 ihmistä loukkaantui. Vaatevallankumousta vietetään vuosittain tuona samana päivänä. Kampanjassa ihmiset ympäri maailmaa kysyvät, kuka teki vaatteeni ja osoittavat halunsa tietää. Kampanjan avulla halutaan lisätä vaateteollisuuden vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Vaatevallankumoukseen otetaan osaa pukemalla jokin vaate nurinpäin 24. huhtikuuta, ottamalla kuva itsestä ja jakamalla kuva sosiaalisessa mediassa.

Mainoskupla[14] Suomalainen vastamainoskilpailu, joka järjestettiin viimeksi vuonna 2014. seuraavan kilpailun ajankohta ei ole vielä selvillä.



Tony Is Back! on kuvataiteilija Jani Leinosen taidekampanja, jossa hän kritisoi ylikansallisten yritysten valtaa ja kulutuskulttuuria sekä yrittää tätä kautta kannustaa ihmisiä kriittiseen ajatteluun.[15] Lokakuussa 2015 käynnistyi internetissä Tony Is Back! -kampanja, joka koostuu kolmesta videosta. Videoissa päähenkilönä esiintyy elintarvikeyhtiö Kellogg’s:in muroista tuttu tiikerihahmo yhdessä prostituoidun, väkivaltaisen poliisin ja itsemurhapommittajan kanssa.[16] Videoiden tyyli jäljittelee Kellogg’s:in alkuperäisiä muromainoksia, mutta Leinosen vastamainoksissa alkuperäismainosten lapsista on kasvanut aikuisia. Näiden aikuisten ongelmat ratkaistaan lautasellisella muroja.[17] Taideprojekti suututti Kellogg’s:in, jonka onnistui sulkea projektiin liittyvät sosiaalisen median tilit jopa 12 tunnissa. Tiikerivideot ovat osa ”Corporate Mascots” -projektia, jonka tavoitteena on julkaista pitkä elokuva aiheesta vuonna 2017. Videot on mahdollista nähdä myös Helsingissä nykytaiteen museo Kiasmassa [18], jossa on ensi vuoden tammikuun loppuun asti esillä Tottelemattomuuskoulu -näyttely. Näyttely on katsaus Jani Leinosen tuotannosta ja teoksissa on käytetty monia yleisölle tuttuja brändimaskotteja tarkoituksena kiinnittää ihmisten huomio ylikansallisten yhtiöiden toimintatapoihin ja mainonnan keinoihin.[19]

Toteutustavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen videoremix on yksi kansalaisaktivismin muoto ja tee-se-itse mediatuotannon genre, jolla tekijät kritisoivat valtarakenteita, purkavat sosiaalisia myyttejä ja haastavat hallitsevan median. Tällaisten videoiden viesti on poliittinen, ne käyttävät tekijänoikeudella suojattua materiaalia ilman lupaa ja käyttävät ihmisille tuttuja audiovisuaalisen kerronnan muotoja.[20] Yksi varhaisia poliittisia remixvideoita on Charles A. Ridleyn vuonna 1941 tekemä Lambeth Walk: Nazi Style.[21]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastamainonta ei enää ole pelkästään mainoksia vastustavien tahojen yksinoikeus. Myös markkinoijat ovat huomanneet sen tehokkuuden ja alkaneet käyttää antimainonnan keinoja mainoksissa ja tuotteissa.[22] Suomessa esimerkkinä Mainonnan viikon -esite.

Vastamainokset fanittavat osaltaan mainoskulttuuria ja sitä kautta kaupallista kulutuskulttuuria. Niiden teho perustuu siihen, että katsoja tuntee kulutuskulttuurin symbolit. Lisäksi alkuperäisen mainoksen on oltava riittävän tunnettu, jota sitä parodisoiva tai imitoiva vastamainos saisi riittävän peilauspinnan.[23] Vastamainoksia tehdään myös siksi, että se on tekijöistä ”hauskaa ja vapauttavaa”, kuten Voima lehden toimijat kertovat Journalisti lehden haastattelussa 19/2011. Vastamainokset rakentuvat usein huumorin ja parodian varaan, hauskuus ja viihtyminen ovat olennainen osa kulutuskulttuuria.

Vastamainonta voi epäonnistua myös siksi, että sitä ei huomata tai se voidaan tulkita tavalliseksi mainokseksi. Lisäksi niiden ymmärtämien edellyttää medialukutaitoa ja taustatietoa siitä yhteiskunnallisesta keskustelusta, jota ne kommentoivat. Vastamainokset voivat näyttäytyä kunnianosoituksena alkuperäiselle imitoinnin kohteelle ja itse asiassa vahvistaa alkuperäistä mainosviestiä.[24] Toteamus ”Kaikki julkisuus on lopulta hyvää julkisuutta” on yleisesti tunnettu.

Vastamainonnan luoma kulutuskritiikki korostaa yksilön vastuuta kaikessa kuluttamisessa. Kuluttajan voi kuitenkin olla hankala ellei jopa mahdotonta löytää kulutusvalintojensa tueksi riittävästi taustatietoa tuotteiden tai palvelujen valmistus- ja tuotantoprosessista. Tällainen vastuullinen kuluttajuus, joka ei vahingoita muita, voi siis käytännössä olla hankalasti toteutettavissa. Vastamainonta voi synnyttää yksilötasolla myös vasta- ja hylkimisreaktioita.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Medialukutaitoa vastamainoksista (PDF) Eettisen kaupan puolesta ry.. Viitattu 26.11.2015.
  2. Rautiainen, Pauli: Kuvataiteilijan oikeudellinen asema. Ammattimaista taiteellista toimintaa rajoittava ja edistävä oikeussääntely. 2012. Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu. Väitöskirja, 75.
  3. a b Welp, Klaus: Jälkisanat. 2011. Teoksessa Jylhämö, Kimmo & Welp, Klaus: Louserit Vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia. Voima Into, 148. ISBN 978-952-264-097-0
  4. Lattunen, Tuija: Mitä kulttuurihäirintä on. 2013. Teoksessa Tamminen, Jari: Häiriköt. Kulttuurihäirinnän aakkoset. Helsinki: Voima Into, 26 - 27. ISBN 978-952-264-166-3
  5. Ylinen,Iida: Yhteiskunnallisen kritiikin jäljillä. Mitä vastamainos vastustaa? 2013. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta, viestinnän laitos, Pro gradu -tutkielma, 17.
  6. Jylhämö, Kimmo ja Welp, Klaus: Louserit Vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia. 2011. Voima Into. ISBN 978-952-264-097-0
  7. Klein, Naomi: No Logo. Tähtäimessä brändivaltiaat. 2008. WSOY, 276 – 277.
  8. a b Vastamainokset Voima. Viitattu 22.6.2022.
  9. Lattunen, Tuija: Häirinnän politiikkaa. Uuden poliittisen toiminnan esteettinen teoria. 2003. Helsingin yliopisto. Yleinen valtio-oppi, Pro gradu –tutkielma, 87.
  10. Klein, Naomi: No Logo. Tähtäimessä brändivaltiaat. 2008. WSOY, 260-261.
  11. Vastamainos omaoppi.fi. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 8.12.2015.
  12. Medialukutaitoa vastamainoksista » Mediakasvatus www.mediakasvatus.fi. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 8.12.2015.
  13. Finland : Fashion Revolution fashionrevolution.org. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 8.12.2015.
  14. Mainoskupla mainoskupla.fi. Viitattu 8.12.2015.
  15. Sarhimaa, Jutta: Jani Leinonen opettaa lapsille vallankumousta. 6.1.2015. Helsingin Sanomat.Helsingin sanomat 6.1.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. Vedenpää, Ville: Kellogg's sai suljettua suomalaistaiteilijan some-tilit – Toni Tiikeri prostituoidun kanssa oli liikaa. 20.10.2015.Yle uutiset. Yle uutiset 20.10.2015.
  17. Kartastenpää, Tero: Peliin tiikerin tuot eli miksi Jani Leinonen viritti Toni Tiikeri –ärsytyspommin 23.10.2015. Image. Image 23.10.2015.
  18. Sirén, Vesa: Jani Leinonen tekee pitkän elokuvan yritysmaskoteista. 22.10.2015. Helsingin Sanomat.
  19. Leinonen, Jani – Tottelemattomuuskoulu 04.09.2015 - 31.01.2016. Kiasma.Tottelemattomuuskoulu
  20. Haaja, Tapio: Poliittinen remix-video – vaikuta videoeditoimalla! Aalto-yliopisto. Median laitos, Uusi media. 2013. Opinnäytetyö, 10-11.
  21. Lambeth Walk: Nazi Style - by Charles A. Ridley Youtube.
  22. Klein, Naomi: No Logo – Tähtäimessä brändivaltiaat. 2001. WSOY, 255-280.
  23. Tamminen, Jari: Häiriköt. Kulttuurihäirinnän aakkoset. Helsinki: Voima Into. ; Ylinen, Iida: Yhteiskunnallisen kritiikin jäljillä. Mitä vastamainos vastustaa? 2013. Helsingin yliopisto. Valtiotieteelinen tiedekunta, viestinnän laitos, Pro gradu -tutkielma.
  24. Lattunen, Tuija: Häirinnän politiikkaa. Uuden poliittisen toiminnan esteettinen teoria. 2003. Helsingin yliopisto. Yleinen valtio-oppi. Pro gradu –tutkielma, 84. ; Kolehmainen, Marjo: Performatiivista politiikkaa: Sukupuoli ja väkivalta Puolustusvoimien mainoskampanjaa kritisoivassa vastamainonnassa. 2009. Naistutkimus 1. 29–30.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]