Kulttuurihäirintä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulttuurihäirintä (engl. culture jamming) on laillisesti ja laittomasti tuotettua häiriötä mainostajien ja mainosten vastaanottajien välille.[1] Se sekoittaa aktivismia ja taidetta, ja siihen liittyy usein tilan valtaaminen. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi graffitit, vastamainokset ja kaupunkitilassa tapahtuvat esitykset.[2]

Termi kulttuurihäirintä on johdettu radiohäirinnästä, joka on sodankäynnin keino vaikuttaa vihollisten keskinäiseen viestintään. Radiohäirinnällä on yritetty esimerkiksi muuttaa viestien sisältöä tai estää niiden vastaanotto. Samankaltaisesti kulttuurihäirinnällä pyritään häiritsemään alkuperäistä viestiä.[3]

Kulttuurihäinnän juuret ovat 1950–1960-luvun Ranskassa, jossa situationistit kokivat kuvien ohjaavan ihmisten toimintaa ja moraalia. Heidän mielestään kuvat tekivät ihmisistä passiivisia kuluttajia ja vahvistivat kapitalistista yhteiskuntaa. Vastahyökkäyksenä situationistit käyttivät kuvia uusissa yhteyksissä ja kuvamuokkauksissa.[3]

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Jari Tammisen mukaan graffitit voi tulkita poliittisiksi siinä mielessä, että ne valtaavat kaupunkitilaa mainoksilta. Totuttua kaupunkitilaa häiritsevä taide pakottaa katsojan miettimään kaupunkitilaa uudesta näkökulmasta.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Häiriköt - Kulttuurihäirinnän aakkoset Into Kustannus. Viitattu 27.11.2015.
  2. a b Jääskeläinen, Veera: Kulttuurihäirintä käy kamppailua kaupunkitilasta Savon Sanomat. 20.3.2015. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 27.11.2015.
  3. a b Kostet, Esa: Teippi suussa taisteluun Turun ylioppilaslehti. 21.10.2015. Viitattu 27.11.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tamminen, Jari: Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset. Into, 2013. ISBN 9789522641663.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]