Valmet L-90 TP Redigo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valmet L-90 Redigo
Valmet L-90 TP Redigo
Valmet L-90 TP Redigo
Tyyppi koulu- ja yhteyslentokone
Alkuperämaa Suomi
Valmistaja Valmet
Ensilento 12. helmikuuta 1985
Status käytössä
Pääkäyttäjät Suomen ilmavoimat, Eritrean ilmavoimat, Meksikon merivoimat

Valmet L-90 TP Redigo oli Suomen ilmavoimien yhteyskoneena käyttämä Valmetin Kuoreveden tehtaalla suunniteltu metallirakenteinen koulu- ja yhteyslentokone.[1][2] Sen käyttö alkoi Suomen ilmavoimissa vuonna 1992 ja päättyi vuoden 2013 lopulla.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun alussa Valmet Oy Kuoreveden tehtaalla oli tarve aloittaa uusi lentokoneprojekti, koska Vinka- ja Hawk-valmistus oli päättymässä. Päätettiin lähteä kehittämään Valmet L-70:n pohjalta nopeampaa, potkuriturbiinilla ja sisäänvedettävällä laskutelineellä varustettua jatkokoulukonetta. Sen nimeksi tuli aluksi Valmet L-80 TP Military Trainer.[1] Myös Turbo-Vinhaksi kutsutun koneen pääsuunnittelija oli Elias Järvineva; hänen jäätyään eläkkeelle pääsuunnittelijana jatkoi Jaakko Harjumäki. Koneen suunnittelussa pyrittiin kustannusten minimoimiseksi hyödyntämään mahdollisimman paljon Vinkan valmistuksessa käytettyjä työvälineitä.[1]

Tehtaan koelentäjä Paavo Janhunen lensi prototyypillä OH-VBB ensimmäisen kerran 12. helmikuuta 1985. Kone tuhoutui 14. lennollaan 24. huhtikuuta 1985, kun kone ei oiennut syöksykierteestä. Sekä koelentäjä Janhunen että koelentoinsinööri Juhani Jääskeläinen kuolivat. Konetta ei ollut varustettu prototyyppien syöksykierrekokeissa normaalisti käytetyllä oikaisuvarjolla.[1]

Kehitystyötä päätettiin jatkaa. Tehdas aloitti toisen prototyypin rakentamisen. Sille annettiin uusi tyyppinimi Valmet L-90 TP Redigo.[4] Prototyyppi OH-VTP teki ensilentonsa 1. heinäkuuta 1986. Koneessa oli Allison 250 -moottori. Toinen prototyyppi (OH-VTM) lensi ensilentonsa joulukuussa 1987. Tämän koneen moottorina oli Turbomeca TP 319 -potkuriturbiini, jonka tehoja oli alennettu 373 kilowatista 313 kilowattiin.[5] Toinen prototyyppi OH-VTM tuhoutui Belgiassa lentonäytöksessä 29. elokuuta 1988.[5][4] Tehtaan koelentäjä majuri (evp) Ari Piippo kuoli onnettomuudessa.[4]

Keväällä 1989 pääsuunnittelijaksi tuli Jukka Raunio, joka toteutti rungon pidennyksen. Pidennetty versio läpäisi FAR23- tyyppihyväksynnän.[6]lähde tarkemmin?

Redigoja valmistettiin Kuorevedellä Suomen ilmavoimille yhteyskoneeksi.[2][4] Ilmavoimat tilasi kymmenen Redigoa Allison-moottoreilla 6. tammikuuta 1989.[5] Ilmavoimilla on ollut käytössään kymmenen Redigoa, joiden tunnukset ovat RG-1 ... RG-10. RG-10 (ollut myös RG-11-tunnuksella) on luovutettu Valmetille koelentoihin marraskuussa 1991. Ensimmäinen palveluskäyttöön tullut kone oli RG-1 toukokuussa 1992.[2][4]

Konetta myytiin Hornet-vastakauppoina Meksikoon ja Eritreaan koulukoneeksi noin 30 kappaletta. Vuonna 2007 Meksikon laivastolla oli yhdeksän Redigoa käytössään ja Eritrean ilma­voimilla kahdeksan. Valmet myi syksyllä 1995 koneen valmistusoikeudet Italiaan Aermacchille, joka markkinoi sitä M290TP-tunnuksella.lähde?

Redigo poistui Suomen ilmavoimien käytöstä vuoden 2013 aikana. Konetyypin viimeisen lennon ilmavoimissa suoritti Lentosotakoulun johtaja eversti Jukka Ahlberg 31.10.2013 Kauhavalla.lähde?

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Redigon ohjaamo

Yleiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miehistö: 1–4
  • Kärkiväli: 10,60 m
  • Pituus: 8,53 m
  • Korkeus: 3,40 m
  • Siipipinta-ala: 14,80 m²
  • Tyhjäpaino: 890 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 1 670 kg, suurin laskupaino 1 600 kg
  • Voimalaite: yksi Allison 250-B17D -potkuriturbiini, teho 420 hevosvoimaa.[2]
  • FAR23-tyyppihyväksytty versio varustettiin Allison 250-B17F -moottorilla, teho 450 SHP,
  • suurin lentoonlähtöpaino ulkoisen kuorman kanssa oli 1 900 kg
  • versio voitiin varustaa tykki- , raketti- ja lisäpolttoainesäiliöillä
  • tyyppihyväksyttyjä versioita myytiin Meksikoon ja Eritreaan[6]

Suoritusarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Huippunopeus: merenpinnassa 350 km/h
  • Lentomatka: 1 500 km
  • Lakikorkeus: 7 500 m[2]

Museokoneet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • RG-4 luovutettiin keväällä 2011 Keski-Suomen Ilmailumuseolle. Kone edelleenluovutettiin säilytykseen Länsirannikon Koulutus Oy Winnovalle keväällä 2013.
  • RG-5 vaurioitui korjauskelvottomaksi törmättyään lentokonehallin oveen kesäkuussa 1995. Koneen jäännökset ovat Tampereen seudun ammattiopiston Tredun lentokoneasentajalinjan käytössä.
  • RG-7 on Tampereen seudun ammattiopiston Tredun lentokoneasentajalinjan käytössä.
  • RG-8 luovutettiin vuonna 2014 Savon ammatti- ja aikuisopistolle säilytys- ja opiskelukäyttöön lentokoneasentajalinjalle.
  • RG-10 luovutettiin 2.4.2014 Lapin ammattioppilaitoksen lentokoneasentajien harjoittelukoneeksi.

Koneiden myynti Ruotsiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2014 Ilmavoimat ilmoitti myyvänsä loput Redigot ja ottavansa vastaan ostotarjouksia näistä 5:stä koneesta (RG-1, RG-2, RG-3, RG-6 ja RG-9) 3.12.2014 mennessä. Koneet olivat varastoituna osiin purettuina Hallissa. Ostajaksi ilmoitettiin ruotsalainen Helicopterservice Sweden AB joulukuussa 2014.[7]

Prototyyppi OH-VTP sai oman vitriininsä Patrian tehdasalueella Hallissa syksyllä 2011.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Heinonen 1992 s. 268
  2. a b c d e Heinonen 1992 s. 270
  3. "Redigo lensi eläkkeelle", Pilven Veikko, No 2, marraskuu 2013, s. 14–15
  4. a b c d e Heinonen 1992 s. 269
  5. a b c Lambert, Mark (toim.): Jane's All the World's Aircraft 1990–91, s. 56. Jane's Information Group Limited, 1990. (englanniksi)
  6. a b c Erkki Ikonen, Redigon koelentäjä 1989–1994lähde tarkemmin?
  7. http://www.hs.fi/kotimaa/a1419219397058

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]