Unelma Konkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Unelma Konkka (ven. Унелма Семёновна Конкка, Unelma Semjonovna Konkka, 21. elokuuta 1921 Konkkala, Toksova[1]4. toukokuuta 2011 Lappeenranta[2]) oli inkeriläissyntyinen kansanperinteen tutkija. Hänet tunnetaan myös runoilijana nimellä Katri Korvela.

Unelma Konkka syntyi inkeriläiseen talonpoikaisperheeseen[1]. Hänen veljensä oli kirjailija ja suomentaja Juhani Konkka[3]. Perhe karkotettiin vuonna 1931 kulakkeina Siperiaan, jossa isä kuoli Taišetin leirillä. Nuorin tytär Unelma muutti vuonna 1933 äitinsä kanssa Neuvosto-Karjalaan, jossa vanhin sisko Hilma työskenteli opettajana. Unelma suoritti vajaakeskikoulun Repolassa vuonna 1936 ja muutti Petroskoihin, jossa hän opiskeli työläistiedekunnassa ja pääsi pedagogiseen instituuttiin. Talvisodan jälkeen opinnot jatkuivat Petroskoin yliopistossa, mutta keskeytyivät jälleen jatkosodan alettua. Sodan aikana Konkka oli evakossa Iževskin lähellä.[4]

Sodan jälkeen Konkka jatkoi opintojaan Petroskoin yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 1946. Työskenneltyään venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana Tartossa Konkka pääsi vuonna 1947 Petroskoin yliopiston kansanperinteen jatko-opiskelijaksi. Hänen ohjaajansa Vladimir Propp joutui pian ajojahdin kohteeksi, minkä johdosta Konkka lähti venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajaksi Uhtualle. Vuonna 1953 Konkka aloitti jatko-opinnot Maailmankirjallisuuden instituutissa ja vuodesta 1957 hän työskenteli Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalin kielen, kirjallisuuden ja historian instituutissa. Konkan kandidaatinväitöskirja Karelskaja satiritšeskaja skazka (”Karjalainen satiirinen satu”) ilmestyi monografiana vuonna 1965.[5]

Konkan tutkimusalana oli erityisesti karjalaisten suullinen kansanperinne. Hän on toimittanut kaksi suurta karjalaisten satujen kokoelmaa (Karelskije narodnyje skazki, 1963 ja 1967). Konkan Paatenen seudulla tekemiin kenttätöihin perustuu tutkimus Seesjärven karjalaisten henkisestä kulttuurista Duhovnaja kultura segozerskih karel (1980). Tutkijaa kiinnostivat varsinkin itkuvirret, joita käsittelee monografia Ikuinen ikävä. Karjalaiset riitti-itkut (1985, venäjäksi 1992). Sen julkaisemiseen liittyneeet vastoinkäymiset saivat hänet jäämään eläkkeelle vuonna 1976.[6]

Konkka on julkaissut kymmeniä artikkeleita, joissa hän tarkastelee itkuvirsien lisäksi myös muita kansanrunouden tyylilajeja. Hän on toimittanut Kantelettaren venäjännöksen (1985) ja kirjan Elias Lönnrotin matkoista (Putešestvija Eliasa Lennrota, 1985). Konkka tunnetaan myös runoilijana nimellä Katri Korvela. Hän on julkaissut runokokoelmat Aikojen ääniä kuuntelen (1977), Uinuvat vaarat (1983) ja Heijastuksia (1999) sekä novellikokoelman Virran tuolla puolen (1996). Konkan kaunokirjalliset teokset kuvaavat naisen kohtaloa, vienankarjalaista elämää ja inkeriläisen synnyinmaan kaipuuta. Hän on toimittanut vienankarjalaisten runoilijoiden kokoelman Vienani ihanat illat (1999).[7]

Konkka oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton (vuodesta 1981), Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kalevalaseuran jäsen[8]. Hän sai Kalevalaseuran palkinnon vuonna 2002[9].

Konkka oli naimisissa kirjailija Pekka Pertun kanssa. Hänen poikiaan ovat kansatieteilijä Aleksei Konkka ja kirjailija Arvi Perttu. Konkka muutti poikiensa luokse Suomeen vuonna 2004.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b U istokov, s. 5.
  2. V gorode Lapeenranta segodnja utrom skontšalas Unelma Konkka PTZ govorit. 4.3.2011. Viitattu 20.12.2020.
  3. Suomenkielinen kirjallisuus Karjalassa on uhanalainen. Etelä-Suomen Sanomat, 28.2.1998, s. 19.
  4. U istokov, s. 5–6.
  5. U istokov, s. 6–7.
  6. U istokov, s. 7–12.
  7. U istokov, s. 12–15.
  8. U istokov, s. 15.
  9. Kalevalaseuran palkinto Kalevalaseura. Viitattu 20.12.2020.
  10. U istokov, s. 15–16, 18.