Tyypin 1 multippeli endokriininen neoplasia

Tyypin 1 multippeli endokriininen neoplasia eli MEN1-oireyhtymä on varsinkin umpieritysrauhasten kasvainalttiuden aiheuttava vallitsevasti periytyvä oireyhtymä. Se johtuu kromosomissa 11 sijaitsevan meniiniä tuottavan kasvunrajoitegeeni MEN1:n mutaatioista. Yli 750 erilaista geenivirhettä on yhdistetty MEN1-oireyhtymään. Kasvainten esiintyvyys on oireyhtymässä erittäin suuri ja iän myötä kasvava. 40 vuoden ikään mennessä jokin kasvain todetaan noin puolilla potilaista. Elämänsä aikana yli 95 % potilaista saa oireyhtymään liittyvän kasvaimen, joka voi aiheuttaa jonkin hormonin liikatuotantoa.

Tyypin 1 multippelia endokriinista neoplasiaa sairastaa arviolta 2–30 henkilöä sadastatuhannesta. 20 % tapauksista näyttäisi johtuvan satunnaisista uusista mutaatioista. Joskus selittävä geenivirhe jää löytämättä sairastuneen perimästä. Paul Wermer kuvasi tyypin 1 multippelin endokriinisen neoplasian ensimmäisenä vuonna 1954.

Kasvaimet

Yleensä tyypin 1 multippeliin endokriiniseen neoplasiaan liittyvät endokriiniset kasvaimet ovat hyvänlaatuisia. Oireyhtymään kuitenkin liittyy syöpäriski, ja siihen liittyviä kasvaimia voi esiintyä myös tietyissä ei-endokriinisissä kudoksissa. Tyypillisimmin endokriiniset kasvaimet ilmaantuvat MEN1-oireyhtymässä lisäkilpirauhasiin, pohjukaissuoleen, haimaan ja aivolisäkkeeseen. Niitä esiintyy myös lisämunuaisissa, kateenkorvassa, keuhkoissa ja mahalaukussa. Oireyhtymään liittyviä ei-endokriinisiä kasvaimia ovat ihokasvaimet, lipooma, meningeooma, ependymooma ja myooma. Rintasyövän riski on oireyhtymästä kärsivillä naisilla 2–3-kertainen ja sen keskimääräinen ilmaantumisikä tavallista varhaisempi. Tyypin 1 multippeliin endokriiniseen neoplasiaan liittyvät endokriiniset kasvaimet voivat olla syöpiä etenkin pohjukaissuolessa, haimassa ja kateenkorvassa. Ei-endokriiniset kasvaimet ovat tavallisesti hyvänlaatuisia muualla kuin rinnassa.

Kasvaintyypit

Lisäkilpirauhaskasvain on kaikkein yleisin MEN1-oireyhtymään liittyvä kasvain. 70 %:ssa tapauksista se onkin ensimmäinen löydös. Usein lisäkilpirauhaskasvain todetaan 20–30-vuotiaalla, mutta se voi ilmaantua jo lapsuudessa. 50 vuoden ikään mennessä ilmaantuvuus on yli 95 %. Lisäkilpirauhaskasvain on hyvin harvoin pahanlaatuinen. Tyypin 1 multippelissa endokriinisessa neoplasiassa kasvaimia on yleensä monissa lisäkilpirauhasissa. Ne voivat aiheuttaa merkittävän hyperparatyreoosin ja hyperkalsemian, jolloin voi ilmetä moninaisia oireita. Näihin kuuluvat väsymys, muistihäiriöt, ummetus, munuaiskivet, munuaisten vajaatoiminta sekä lihas-, luu- ja vatsakivut.

Toiseksi eniten tyypin 1 multippelissa endokriinisessa neoplasiassa esiintyy pohjukaissuolen ja haiman endokriinisiä kasvaimia. 80 vuoden ikään mennessä niitä on kehittynyt arviolta lähes 80–90 %:lle potilaista. Joskus pohjukaissuolen ja haiman kasvaimia saatetaan havaita jo lapsuudessa. Ensimmäisenä merkkinä oireyhtymästä pohjukaissuolen tai haiman kasvain voi olla jopa joka viidennellä potilaalla. Yleensä tällainen kasvain ei aiheuta hormonin liikaeritystä. Diffuusi mikroadenomatoosi kehittyy lähes kaikille potilaille. Eksokriinisen haiman kasvainalttiutta ei näytä liittyvän MEN1-oireyhtymään. Usein pieniä haiman neuroendokriinisia kasvaimia on toteamishetkellä paljon. Ne voivat joissain tapauksissa olla syöpiä. Tällöin kasvaimen koko on yleensä suurempi kuin 2 cm. Vain noin 30 % kasvaimista suurenee. Gastrinooma todetaan noin 30 %:lla sairastuneista. Se on yleisin hormonin liikatuotantoa aiheuttava kasvaintyyppi tyypin 1 multippelissa endokriinisessa neoplasiassa. Usein gastrinooma todetaan 30–40-vuotiaana, mutta ensimmäisenä oireena sen on arvioitu olevan vain noin kahdeksalla prosentilla potilaista. Gastrinooma voi olla pahanlaatuinen, mutta tällöin se on yleensä kookas ja gastriinitaso seerumissa huomattavan korkea. Insulinooma esiintyy noin 10–20 %:lla potilaista, yleensä yksittäisenä. 30 %:lla insulinooman saaneista MEN1-potilaista insulinoomia voi olla useita. Niistä vain 8 % on syöpiä.

Kolmanneksi yleisimpiä endokriinisiä kasvaimia tyypin 1 multippelissa endokriinisessä neoplasiassa ovat aivolisäkekasvaimet. Niitä ilmaantuu jossain elämän vaiheessa noin puolille potilaista. Usein aivolisäkekasvain todetaan 20–30 ikävuoden välillä. Noin kaksi kolmesta aivolisäkekasvaimesta on mikroadenoomia eli alle senttimetrin kokoisia. Yleisin näistä aivolisäkekasvaimista on prolaktinooma. Alle 30 % prolaktinoomista on yli senttimetrin suuruisia. Prolaktinooma on tavallisempi naispuolisilla potilailla. Oireita voivat olla kuukautiskierron häiriö, hedelmättömyys, maitovuoto rinnasta ja libidon heikkous. Kasvaimen ollessa yli senttimetrin suuruinen näköongelmat ja päänsärky ovat mahdollisia. Harvinaisia aivolisäkekasvaimia MEN1-oireyhtymässä ovat kasvuhormonia erittävät ja akromegaliaan johtavat kasvaimet sekä Cushingin oireyhtymän aiheuttavat kasvaimet, jotka tuottavat kortikotropiinia.

Lisämunuaisten kasvaimia kehittyy MEN1-oireyhtymässä noin 20 %:lle potilaista. Niistä vain 15 % erittää hormonia. Lähes aina lisämunuaiskasvaimet ovat hyvänlaatuisia. Keuhkoissa todetaan neuroendokriinisiä kasvaimia noin 5 %:lla potilaista. Alle viidesosa niistä on aiheuttanut oireita ennen toteamista. Mahalaukussa voi esiintyä neuroendokriinisiä kasvaimia, jotka useimmiten liittyvät Zollinger–Ellisonin oireyhtymään. Neuroendokriinisiä kateenkorvakasvaimia ilmenee 2–8 %:lla potilaista. Niitä esiintyy lähinnä miehillä, ne ovat pahanlaatuisia (kateenkorvasyöpä) ja niillä on merkittävästi ennustetta heikentävä vaikutus.

Diagnoosi, hoito ja ennuste

MEN1-oireyhtymän diagnoosiin voi viitata kahden oireistolle tyypillisen kasvaimen esiintyminen potilaalla. Jos potilaan lähisukulaisilla on todettu oireyhtymä, voi diagnoosiin viitata jo yksi oireistolle tyypillinen kasvain. Kuitenkin diagnoosi pyritään varmistamaan geenitutkimuksella. Potilaita seulotaan loppuelämänsä ajan kasvainten varalta laboratorio- ja kuvantamistutkimuksilla. Kasvainten hoitomuodot määrittyvät yksilöllisesti ja kasvaintyypeittäin.

MEN1-oireyhtymä lyhentää elinajanodotetta. Ennustetta MEN1-oireyhtymässä heikentävät keskeisimmin pohjukaissuolen, haiman ja kateenkorvan syövät. Nämä yhdessä selittävät lähes 60 % MEN1-potilaiden kuolleisuudesta. Potilaiden elämänlaatua heikentävät usein psykologiset tekijät, kuten ahdistuneisuus, väsymys ja uupumus.