Turun Runoseminaari 1962

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirjajulkaisun kansi.

Turun Runoseminaari oli Turussa 29.–30. syyskuuta 1962 järjestetty suomalaisten runoilijoiden, kirjailijoiden, kriitikoiden ja runouden harrastajien tapaaminen. Runoseminaarin järjesti Turun Kirjailijat, ja seminaari pidettiin Humalistonkadun varrella olleessa Raittiusyhdistyksen salissa, osanottajia seminaarissa oli noin 150.[1][2]

Runoseminaarin järjestelyissä olivat mukana toimittaja Osmo Jokinen ja kustannusliike Tajon johtaja, lääketieteen ja kirurgian tohtori ja psykiatri Armo Hormia. Seminaarissa pitivät puheenvuoroja Arvo Ahlroos-Kaskamo, Jaakko Ahokas, Tuomas Anhava, Esko Ervasti, Lars Gustafsson, Maire Harme-Pietilä, Armo Hormia, Osmo Hormia, Kaarlo Isotalo, Ritva Kapari, Eino Krohn, Kai Laitinen, Leena Larjanko, Tarmo Manelius, Boni Pelkonen, Jarno Pennanen, Väinö Putkonen, Maila Pylkkönen, Kullervo Rainio, Pentti Saarikoski, Arvo Salo, Hannu Taanila ja Jouko Tyyri. Ruotsista oli seminaariin tullut Bonniers Litterära Magasin-lehden toimittaja Lars Gustafsson. Tukholman yliopiston suomen kielen ja kulttuurin dosentti Osmo Hormia piti seminaarissa ensimmäisenä päivänä alustuksen aiheesta ”60-luvun runous, mitä se on oleva” ja toimittaja Arvo Salo taas seminaarin toisena päivänä alustuksen aiheesta ”60-luvun runoilijan ohjelmani”.[1]

Seminaarin ensimmäisenä päivänä sattui välikohtaus: Armo Hormia ja Esko Ervasti yrittivät saada Pentti Saarikoskea pitämään seminaarin ensimmäisen puheenvuoron, mutta se ei onnistunut Saarikosken humalatilan takia. Saarikoskella oli mukanaan revolveri, ja hänen seurassaan ollut Leena Larjanko yllytti häntä ampumaan sillä, mutta Saarikoski kieltäytyi, koska ampumalla rikotut esineet olisivat tulleet Armo Hormian maksettaviksi. Myöhemmin Saarikoski ampui Hotelli Seurahuoneella huoneessaan revolverilla kaksi kertaa tyynyyn. Hotellin johto kutsui poliisit paikalle, mutta Hormia pelasti Saarikosken ja Larjangon kirjoittamalla heille M3-lähetteen Kupittaan sairaalan psykiatriselle osastolle. Välikohtaus ei kuitenkaan häirinnyt seminaarin kulkua.[1][3]

Runoseminaarin keskusteluissa käsiteltiin muun muassa runouden ja runoilijan tehtäviä, suhdetta yhteiskuntaan ja lukijoihin ja sitä miten nämä asiat olivat muuttumassa. Arvo Salo esitti alustuksessaan seuraavan toivomuslistan 60-luvun runoudelle:

  • Runojen tuli olla erilaisia kuin 50-luvun runot.
  • Runojen tuli olla pitempiä ja sisältää pitempiä säkeitä.
  • Runoissa tuli olla loppu-, alku- ja sisäsointuja.
  • Runojen tuli olla laulullisia eli ”lemmenlauluja, mutta myös taistelulauluja tai semmoisia joita voitaisiin huutaa rannalla tuulta vasten”.
  • Runoissa tuli olla henkilö- ja erisnimiä.
  • Runojen tuli olla markkinoitavia.[1]

Runoseminaarin keskustelut tallennettiin ääninauhoille. Kustannusliike Tajo julkaisi vuonna 1963 näiden tallenteiden pohjalta seminaarin keskusteluista ja alustuksista kirjan Runoseminaari 29.–30.9.1962: 60-luvun runouden merkeissä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Alho, Olli: Runopuhetta ja kovaa peliä Suomen Turussa: Runoseminaari 1962. Minun aarteeni 29.4.2015.
  2. Legendaarinen runoseminaari. (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 1.7.2005.
  3. Saarikoski, Tuula: Kaaos ja kirkkaus: Muistelmat. Google-kirjat.