Kai Laitinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kai Leo Kaarlo Laitinen (27. syyskuuta 1924 Suonenjoki11. maaliskuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen kirjallisuudentutkija ja kriitikko. Hän toimi Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professorina vuosina 19861989. Hänen laatimansa Suomen kirjallisuuden historia vuodelta 1981 on alan keskeinen yleisesitys.[1]

Kai Laitinen valitsi vuoden 1993 Finlandia-palkinnon saajan. Samanlaisessa tehtävässä hän oli jo vuonna 1964, kun italialaiskirjailija Dacia Maraini vastaanotti hänen kädestään kansainvälisen kustantamoiden myöntämän Prix Formentor -kirjallisuuspalkinnon Mallorcalla. Laitinen tunnettiin kirjallisuuden popularisoijana ja suomalaisen modernismin suunnannäyttäjänä esimerkiksi Parnasso-lehden päätoimittajan roolissa. Professorina hän johdatti monia opiskelijoita kirjailijoiksi, vaikka tällainen ammatillinen koulutus ei kuulunut yliopistollisen toiminnan tavoitteisiin.[1]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolitiessä, esseekokoelma (1958)
  • Suomen kirjallisuuden historia (1981)
  • Metsästä kaupunkiin, esseekokoelma (1984)
  • Aino Kallaksen mestarivuodet (1995)
  • Pitkät vedet ja maailmanrannat, muistelmateos (2004)
  • Suomen kirjallisuuden historia. 676 sivua. (ISBN 9511061879. Otava Helsinki 1981.)
  • Laitinen Kai - Suurpää Matti - Mäkelä Hannu (toim.): Suomen kirjallisuuden antologia 1–8. (ISBN 9511013033. Otava 1963–1975.)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kai Laitisen muistokirjoitus Jukka Petäjä. HS. Viitattu 17.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.