Ero sivun ”Siili” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p Botti muokkasi: uk:Їжак європейський |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 106: | Rivi 106: | ||
[[Luokka:Siilit]] |
[[Luokka:Siilit]] |
||
[[Luokka:Elävät fossiilit]] |
|||
{{Link GA|de}} |
{{Link GA|de}} |
||
Versio 8. huhtikuuta 2010 kello 19.42
| Siili | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Erinaceomorpha |
| Heimo: | Siilit Erinaceidae |
| Suku: | Erinaceus |
| Laji: | europaeus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Erinaceus europaeus |
|
| Katso myös | |
Siili eli eurooppalainen siili (Erinaceus europaeus) on pieni ja piikikäs yöeläjä ja hyönteissyöjä, jota esiintyy suuressa osassa läntistä Eurooppaa. Siilien suku on hyvin vanha, ja siilit ovat säilyneet melko muuttumattomina vuosimiljoonia. Siili luokitellaankin eläväksi fossiiliksi.
Esiintyminen
Levinneisyys Suomessa
Suomessa siiliä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa Perämeren pohjukasta Kainuuseen saakka ulottuvalle alueelle. Ihmiset ovat siirtäneet siilejä tämän rajan pohjoispuolellekin, minkä vuoksi levinneisyysalueen pohjoisrajaa on vaikea määrittää. Jopa Lapista on löytynyt erillisiä siiliesiintymiä. Siili on Uudenmaan maakunnan nimikkoeläin.
Istutukset, kulttuurimaiseman ja asutuksen lisääntyminen ovat auttaneet siilin leviämistä. Siili onkin Pohjolassa nykyisin huomattavasti laajemmalle levinnyt ja yleisempi kuin vielä 1900-luvun alussa. Suomessa siili on sangen uusi laji, ja näin pohjoisessa se on niin sanottu kulttuurilaji, eli se on tullut ihmisen mukana ja elää vain kulttuuriympäristöissä. Se tuli Suomeen Ahvenanmaan, Viron, ja Ruotsin kautta 1900-luvun alussa.[2] Kaikkialla siiliä uhkaavat liikenne, talvi ja ympäristömyrkyt, joten siili on erilaisin säädöksin rauhoitettu jossakin määrin kaikkialla Euroopassa.
Eurooppalainen siili, kansankielellä pihasiili, on rauhoitettu eläin. Siiliä saa ruokkia ja sille saa rakentaa horrosta varten talvimajan. Siiliä ei saa ottaa kotieläimeksi esimerkiksi pihalle rakennettuun aitaukseen, eikä eläintä pidä tuoda kotiin.
Afrikkalainen valkovatsainen kääpiösiili on viime vuosina yleistynyt lemmikkieläimenä. Kääpiösiili poikkeaa pihasiilistä noin puolet pienemmän kokonsa, hieman siromman rakenteensa ja vaalean värityksensä puolesta.
Ulkonäkö
Siilin pituus on 20–30 senttimetriä ja häntä on 1,5–4 senttimetriä pitkä. Siilin paino vaihtelee 300 gramman ja 1,5 kilogramman välillä vuodenajan ja iän mukaan.
Siilien väritys voi vaihdella tumman ja vaalean, harmahtavan ja ruskean välillä. Väri- ja piirre-erot voivat vaihdella Euroopan eri alueilla huomattavasti.
Siilien selkäkarvat ovat muuttuneet mustavalkeiksi piikeiksi, joita on noin 6 000 ja jotka ovat pituudeltaan 2–3 senttimetriä. Vatsa ja suurin osa päästä on kuitenkin piikkeihin verrattuna vaaleamman karvan peitossa. Siilin tyypillisiä tunnusmerkkejä ovat myös pienet silmät, suuri kuono ja isot tassut pitkine kynsineen.
Elintavat
Siili liikkuu pääasiassa yöaikaan, joten lajin edustajien lukumäärästä ei ole tarkkoja tietoja Suomessa tai muissakaan maissalähde?. Päivät siilit viettävät kokoon kiertyneenä pesässään. Siili käpertyy kerälle myös silloin, kun kokee olonsa uhatuksi.
Vaahdottaminen
Siilillä on erikoinen käyttäytymistapa, jota kutsutaan itsensä sylkemiseksi tai vaahdottamiseksi. Vaahdottaessaan siili kääntää päänsä kylkensä ja selkänsä lähettyville ja levittää vaahdottunutta sylkeä piikkeihinsä. Syljen arvellaan karkottavan viholliset, sillä sen eritys alkaa siilin jouduttua kosketuksiin jonkin myrkyllisen tai kemiallisen kohteen kanssa. On arveltu myös, että uuden, vieraan tai pelottavan hajun kanssa kosketuksiin joutuminen saa siilin yrittämään poistaa hajua itsestään. Yksi mahdollisuus on lisäksi (tätä lemmikkeinä pidettävät afrikkalaiset kääpiösiilit käyttävät), että siilit yrittävät sulautua ympäristön hajuun ja imeskelevät lähettyvillä olevia kohteita ja erittävät sylkeä sitten itseensä ja puolustautuvat näin vihollisilta.[3]
Ravinto
Siilit ovat kaikkiruokaisia. Pääasiassa niiden ravinto koostuu hyönteisistä, etanoista, hämähäkeistä ja madoista, mutta siilit syövät myös suurempia eläimiä, kuten käärmeitä, sammakoita, sisiliskoja sekä linnun-, hiiren- ja myyränpoikasia. Siili käyttää ravinnokseen myös sieniä ja kasvisravintoa, kuten terhoja, siemeniä ja marjoja.
Pihasiilin ruokkiminen
Pihasiileille voi tarjota esimerkiksi keitettyä kalaa ja murskattuja maapähkinöitä. Kalat pitää keittää, jotta siinä mahdollisesti piilevät loiset kuolevat eivätkä leviä siilin elimistöön. Siileille voi tarjota myös vaikkapa kissanruokaa, sekä kuiva- että märkäruokaa, koska ne eivät sisällä kovin suuria määriä suolaa tai voimakkaita mausteita, jotka voivat olla siilille haitaksi. Siilille voi tarjota kaurapuuroa, mutta siitä siili ei valitettavasti saa tarvittavaa energiamäärää.
Siilille voi tarjota myös ruuantähteitä, muttei valmiita einesruokia tai makkaraa niiden sisältämän suolan vuoksi. Siilille voi siis tarjota melkeinpä mitä tahansa laktoositonta, suolatonta ja mausteetonta kotiruokaa tai tähteitä. Siilille annettavan ravinnon tulee olla myös vähärasvaista, että vältetään siilien luonnoton lihominen ja maksan rasvoittuminen. Syksyisin niille voi kuitenkin antaa rasvaisempaa ruokaa, josta ne saavat kerätyksi talvea varten itselleen rasvakerrosta. Siilin pitäisi painaa horrokseen ryhtyessä Suomen oloissa vähintään 700 grammaa.
Juotavaksi siileille tarjotaan matalista astioista vettä, muttei väärästä luulosta huolimatta maitoa. Siilien elimistöstä puuttuu laktoosia hajottava entsyymi laktaasi, eli ne ovat laktoosi-intolerantteja. Siileille voi kuitenkin tarjota pieniä määriä laktoositonta piimää tai laktoositonta ja rasvatonta maitoa.[4]
Lisääntyminen
Siilin pariutumisaika ulottuu keväästä pitkälle alkukesään. Kantoaika on viidestä kuuteen viikkoa, ja yhdessä poikueessa on 2–10 sokeaa, vaaleanpunaista ja pehmeäpiikkistä poikasta. Ne seuraavat ja imevät emoa kuusiviikkoisiksi, minkä jälkeen ne alkavat elää itsenäisesti. Siilit saavuttavat sukukypsyyden vuoden ikäisinä, mutta yli puolet poikasista kuolee ennen sitä. Jos poikaset selviytyvät ensimmäisen talven yli, eloonjäämismahdollisuudet ovat hyvät. Siili voi elää 7-vuotiaaksi.
Talvehtiminen
Siili talvehtii esimerkiksi lehtikasassa. Talvehtimispaikka ei saa olla liian kostea, mutta sen pitää olla melko lämmin. Siili vaipuu talvihorrokseen, jolloin sen elintoiminnot hidastuvat selvästi. Horroksessa siilin ruumiinlämpö voi laskea +2 – +4:n asteen vaiheille. Siili hankkii kesällä talveksi rasvakerroksen, joka toimii talvilevon aikana polttoaineena ja eristävänä kerroksena. Monet muut nisäkkäät vaipuvat talviuneen, joka on paljon virkeämpi olotila.
Suomessa monet siilit kuolevat talvella, jos niiden keräämä rasvakerros ei ole riittävän paksu tai niiden pesät vaurioituvat tai kastuvat. Myös leudot talvet harventavat siilikantoja, sillä jos talven aikana tulee leutoa ja lumet sulavat, siilit saattavat herätä talvihorroksesta liian aikaisin. Silloin uudet pakkaset yleensä koituvat siilien kohtaloksi, koska siilit kuluttavat herätessään paljon energiaa eivätkä välttämättä ehdi suojautua uudestaan talven varalle. Vähälumisuus on myös haitallista: läpi talven kestävät paksut lumikerrokset pesien ympärillä pitävät pesän lämpötilan sopivana ja parantavat siilin selviytymismahdollisuuksia.
Siilille voi rakentaa oman talvipesän. Pesää ei tule tehdä vanerista, sillä se kerää kosteutta ja hometta siinä samalla. Vanha maalaamaton puu on oiva vaihtoehto. Pesän leveys esim. 45 cm kanttiinsa ja korkeus n. 30-40 cm. Majaan kannattaa tehdä harjakatto, jonka voi päällystää huopakatteella, jotta se pitäisi hyvin vettä. Katon alapuolelle voi lisätä tuuletusaukot, jotta ilma vaihtuisi ja kosteus haihtuisi. Oviaukon pitäisi olla alle 15 cm halkaisijaltaan, ja aukkoon olisi parasta rakentaa sisään johtava aukon kokoinen putki, joka pitää kosteuden ja tunkeilijat poissa. Majan alle olisi hyvä laittaa maata vasten esim. kattohuopaa, ettei puu homehdu. Majan voi "päällystää" kuivilla lehdillä, risuilla, heinällä tai/ja turvetupoilla. Puun pintaa kannattaa sivellä turpeella, että se tuoksuisi siilin nenään maalta. Pesän eteen voisi jättää lehtikasan, jotta siiliasukas voi lisätä lämmöneristystä pesäänsä halutessaan. Pohjimmaiseksi pesään laitetaan esim. kuivaa multaa, jota siili voi kaivaa. Mullan päälle runsas, mutta kevyt kerros lehtiä (mieluiten isoja vaahteranlehtiä), ja halutessa heinää, mutta ei esim. timoteitä tai olkea, sillä siili saa niistä hengitystieinfektioita. Kuivatettu saraheinä on hyvä vaihtoehto. Pesän paras sijoituspaikka on tuulelta suojattu, rauhallinen, varjoisa, ja joka on muuta maastoa hivenen korkeammalla, jotteivät sulamisvedet hukuta/palelluta siiliä.
Siili hyötyeläimenä
Siili on aikojen saatossa ollut myös monenlainen hyötyeläin. Aristoteles käytti siiliä säätilan ennustamiseen. Hän näytti eläimelle ilmansuunnat ja tarkkaili sitten mihin suuntaan siili pakeni. Se miten hän todella ennusti säätilan, on jäänyt salaisuudeksi. Säätä siilistä ennustivat myös roomalainen luonnontukija Plinius vanhempi ja 1200-luvulla elänyt saksalainen filosofi Albertus Magnus.[3]
Siilin piikikkäästä selkänahasta on myös tehty hyötyesineitä. Mykeneläissoturit käyttivät noin 1400 eaa. siilistä tehtyjä piikikkäitä kypäriä. Siilistä on myös tehty suojuksia lehmien nilkkoihin ja utareisiin, tätä tekniikkaa käytettiin vieroitettaessa vasikoita emojen maidosta.[3]
Roomalaisille siilin selkänahka oli haluttua kauppatavaraa: he käyttivät siilin nahkaa mm. villan karstaamiseen.[3]
Siilillä on myös uskottu olevan parantavia vaikutuksia. Kiinalaiset, germaanit ja roomalaiset käyttivät siilin rasvaa lukuisien tautien ja vaivojen hoitamiseen.[3] Siilin rasvan on uskottu mm. puhdistavan maksaa.
Siilipaisti on esimerkiksi vuonna 1425 ollut juhlaruokaa Englannissa. Siili ollut erityisesti romanien suosima ruokalaji. Romanit päällystivät siilin savella ennen paistamista, ja paistin valmistuttua kova savikuori rikottiin jolloin siilin piikit jäivät saveen.[3]
Katso myös
- Aavikkosiili
- Nelivarvassiili eli afrikkalainen kääpiösiili
- Rottasiilit
Kirjallisuutta
- Tuula Nyström, Tiina Kinnunen: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Turku: Sammakko, 2009. ISBN 978-952-483-103-1.
- Kaarina Turtia: Siili – pihapiirin villilemmikki. (Väärä ISBN osassa painoksia). Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15361-7.
Lähteet
- ↑ Erinaceus europaeus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ City hedgehogs - urban snufflers
- ↑ a b c d e f Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito, ISBN 978-952-483-103-1
- ↑ Suomen Siiliyhdistys ry: Siilin ravinto