Ruija

Ruija (norj. Finnmark) on historiallinen maakunta Norjan Lapissa. Ruijaan kuuluu paitsi entinen Ruijan lääni eli Finnmarkin fylke, laajemmassa merkityksessä koko Tromssan ja Ruijan fylken pohjoisosa Malankivuonoon asti. Merkittäviä vuonoja Malangista itään on järjestyksessä Yykeänvuono, Naavuono, Alattionvuono, Porsankivuono, Laisvuono, Tenonvuono ja Varanginvuono. Tätä vuonojen halkomaa merenrantaa kutsutaan myös nimellä Ruijanranta. Väestön muodostavat norjalaiset, saamelaiset ja kveenit, suomalaisperäinen väestö. Kielellisesti saamenkielisiä on 10 prosenttia ja suomenkielisiä kolme prosenttia. Tämän vuoksi useat Ruijaan kuuluvat kunnat ovat kaksi- tai monikielisiä ja niinpä liikennemerkeissäkin näkee norjan lisäksi usein myös saamea ja suomea. Kveenejä asuu eniten Ruijan itäosassa Varanginvuonon ja Porsankivuonon rannikolla. Siellä sijaitsee myös Porsangin kunta, jossa kveenin kielellä on virallinen asema. Kveeneiksi nimitettyjä suomalaisia muutti Ruijaan 1600-luvulta lähtien, laajimmillaan muutto oli 1800-luvun puolivälissä. Tutkimus on osoittanut, että Ruijan monen paikkakunnan suomenkielinen nimi on alkuperältään norjalaista nimeä vanhempi.^lähde?

Historia

Varhaisin asutus kuuluu jääkauden loppupuolelle ajoittuvaan Ruijan eli Komsan kulttuuriin. Ruijan pronssi- ja rautakautisia asukkaita pidetään saamelaisten esivanhempina. Norjalaisia alueelle siirtyi keskiajalla, 1200-luvulta lähtien.

Valtiollinen kehitys aiheutti 1500-luvulta lähtien Fennoskandian pohjoisosien omistukseen liittyviä alueriitoja Ruotsin, Venäjän ja Tanska-Norjan välillä. Täyssinän rauhassa vuonna 1595 Venäjä luopui vaatimuksistaan, ja Knäredin rauhassa 1613 Tanska-Norja sai yksinoikeuden Ruijan rannikkoalueisiin. Näin ollen koko Ruija oli norjalaisen hallinnon alaisuudessa. Vuonna 1751 tehdyn Ruotsin ja Tanska-Norjan välisessä rajankäynnissä rajaksi tuli Tenojoki sekä Venäjän ja Norjan kesken 1826 Paatsjoki.

Ruijan suomalais- ja saamelaisperäisestä asutuksesta, paikannimistöstä ja historiasta johtuen alue herätti 1900-luvun alkupuolella kiinnostusta suomalaisissa heimoaktiiveissa. Ruijan alue kuului alueisiin, jotka joidenkin suomalaisten heimoaktiivien suunnitelmissa muodostaisivat niin sanotun Suur-Suomen. Akateeminen Karjala-Seura ja Suomalaisuuden liitto tekivät Ruijan suomalaisväestöön kohdistuvaa aktiivista heimotyötä. Norjassa virisi pelko suomalaisesta vaarasta. Kveenivähemmistöä alettiin norjalaistaa samantapaisin keinoin kuin suomalaisia ruotsalaistettiin Ruotsissa tai venäläistettiin Itä-Karjalassa. Pääasiallinen keino oli kulttuuri- ja kielipoliittinen syrjintä koululaitoksen kautta, norjankielinen joukkoviestintä ja niin sanottu kaaderipolitiikka. Suomen kielen käyttöä ja arvostusta pyrittiin vähentämään ja suomenkielisten etninen identiteetti ja kulttuuri pyrittiin hävittämään.

Maakunnan tuho toisen maailmansodan aikana

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa natsi-Saksan pohjoinen armeija vetäytyi Suomesta ja Pohjois-Norjasta Ruijan kautta etelään. Tällöin pohjoisen armeijan komentaja (saks. Wehrmachtsbefehlshaber Nord) Lothar Rendulic määräsi Hitlerin käskystä koko Ruijan pakkoevakuoitavaksi ja sen jälkeen hävitettäväksi. Saksalaiset kuljettivat alueen yli 50 000 siviiliä etelämmäksi. Tyhjennetyn maakunnan rakennukset tuhottiin. Hävitys aloitettiin lokakuun lopulla 1944 ja tuhopoltot jatkuivat tammikuulle 1945. 11 000 asunrakennusta ja vajaat 5 000 navetta- tai ulkorakennusta poltettiin, sekä muun muassa 21 sairaalaa ja 27 kirkkoa. Samaten poltettiin alueen kalastusveneet ja -laivat.

Lähteet

• Finstad, Bjørn-Petter: ”Finnmarkin ja Pohjois-Tromssan pakkoevakuointi”, Sota ja evakuointi Pohjoiskalotilla 1944–1945. kokoelmateos. Rovaniemi: Rajakuntien kulttuuriyhteistyön työryhmä, 1995. ISBN 951-97138-1-6.

Aiheesta muualla

• Ylen Elävä arkisto: Olavi Hoikan sauna lämpiää Norjan tunturien kupeessa