Ero sivun ”Perimyssota” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
parant |
||
Rivi 4: | Rivi 4: | ||
Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi [[feodalismi|feodalistinen]] [[monarkia]] tai [[absoluuttinen monarkia]]. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia [[Dynastia|dynastioitaan]], kuningashuoneitaan ja aatelissukujaan. Erityisesti Euroopassa hallitsija- ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisjärjestykseen tai katsomaansa perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle. |
Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi [[feodalismi|feodalistinen]] [[monarkia]] tai [[absoluuttinen monarkia]]. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia [[Dynastia|dynastioitaan]], kuningashuoneitaan ja aatelissukujaan. Erityisesti Euroopassa hallitsija- ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisjärjestykseen tai katsomaansa perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle. |
||
Myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Näissä sodissa tyypillisesti hallitsijan lähiomaiset taistelivat vallasta. Periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnassa]] perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska [[Osmanien interregnum]]in aikana (1402-1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen sulttaani [[Bayezid I]]:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan. Välttääkseen |
Myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Näissä sodissa tyypillisesti hallitsijan lähiomaiset taistelivat vallasta. Periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnassa]] perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska [[Osmanien interregnum]]in aikana (1402-1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen sulttaani [[Bayezid I]]:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan, kunnes Mehmed I voitti sodan ja nousi hallitsijaksi 1413. Hänen poikansa Murad II:n joutui käymään samaa kamppailua, sillä viimeinen Bayezidin elossa oleva poika [[Mustafa Çelebi]] nosti kaksi kapinaa saadakseen vallan itselleen. Välttääkseen vastaavat perimysongelmat [[Mehmed II]] surmautti kaikki veljensä noustuaan valtaistuimelle 1444. Tapaa käyttivät myös monet muut osmanien sulttaanit seuranneen kahdensadan vuoden aikana.<ref> {{kirjaviite|Tekijä=Colin P. Mitchell|Nimeke=New Perspectives on Safavid Iran: Empire and Society|Vuosi=2011|Sivu=35-39|Julkaisija=Taylor & Francis|Tunniste=ISBN 1136991948}}</ref> Myös Euroopassa mahdollisia kilpailijoita pyrittiin surmaamaan salamurhaamalla, tai estämällä heidän valtapyrkimyksensä juonittelun keinoin. |
||
1700-luvun loppua lähestyttäessä valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille erityisesti Euroopassa. Useimmista monarkioista tuli [[Perustuslaillinen monarkia|perustuslaillisia]], eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia [[valtiomuoto]]ja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon [[Demokratia|demokraattisen]] [[Tasavalta|tasavallan]] merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä. |
1700-luvun loppua lähestyttäessä valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille erityisesti Euroopassa. Useimmista monarkioista tuli [[Perustuslaillinen monarkia|perustuslaillisia]], eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia [[valtiomuoto]]ja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon [[Demokratia|demokraattisen]] [[Tasavalta|tasavallan]] merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä. |
Versio 7. elokuuta 2016 kello 06.46
Perimyssota on sota, jonka osapuolet kannattavat eri vallanperijöitä monarkiksi tilanteessa, jossa voimassa oleva kruununperimysjärjestys on epäselvä tai kyseenalaistetty. Tyypillisesti perimyssota on kruununtavoittelijoiden kesken käyty sisällissota, jossa tavoittelijoita tukevat kuninkaallisen hovin kilpailevat ryhmittymät. Perimyssotiin saattavat osallistua ja niitä myös käynnistää ulkomaiset liittolaiset, jotka tukevat jompaakumpaa osapuolta. Tällöin sota saattaa laajentua eri osapuolten liittolaissuhteiden myötä monta valtiota käsittäväksi kokonaisuudeksi. Kiista vallan, valtakunnan tai sen osien perimisestä oli tyypillinen sodan syttymisen syy aina 1700-luvun lopulle asti, mutta perimissodat ovat olleet harvinaisia sen jälkeen, kun suurin osa kuningashuoneista joko lakkautettiin tai menetti valtaansa.
Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi feodalistinen monarkia tai absoluuttinen monarkia. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia dynastioitaan, kuningashuoneitaan ja aatelissukujaan. Erityisesti Euroopassa hallitsija- ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisjärjestykseen tai katsomaansa perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle.
Myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Näissä sodissa tyypillisesti hallitsijan lähiomaiset taistelivat vallasta. Periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi Osmanien valtakunnassa perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska Osmanien interregnumin aikana (1402-1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen sulttaani Bayezid I:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan, kunnes Mehmed I voitti sodan ja nousi hallitsijaksi 1413. Hänen poikansa Murad II:n joutui käymään samaa kamppailua, sillä viimeinen Bayezidin elossa oleva poika Mustafa Çelebi nosti kaksi kapinaa saadakseen vallan itselleen. Välttääkseen vastaavat perimysongelmat Mehmed II surmautti kaikki veljensä noustuaan valtaistuimelle 1444. Tapaa käyttivät myös monet muut osmanien sulttaanit seuranneen kahdensadan vuoden aikana.[1] Myös Euroopassa mahdollisia kilpailijoita pyrittiin surmaamaan salamurhaamalla, tai estämällä heidän valtapyrkimyksensä juonittelun keinoin.
1700-luvun loppua lähestyttäessä valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille erityisesti Euroopassa. Useimmista monarkioista tuli perustuslaillisia, eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia valtiomuotoja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon demokraattisen tasavallan merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä.
Perimyssotia
- Antiokian perimyssota 1201–1219
- Champagnen perimyssota 1216–1222
- Flanderin perimyssota 1244–1257
- Thüringenin perimyssota 1247–1264
- Euboian perimyssota 1256–1258
- Kastilian perimyssota 1475–1479
- Jülichin perimyssota 1609–1614
- Mantovan perimyssota 1613–1617
- Yhdeksänvuotinen sota 1688–1697, toiselta nimeltään Pfalzin perimyssota
- Espanjan perimyssota 1701–1714
- Puolan perimyssota 1733–1735
- Itävallan perimyssota 1740–1748
- Baijerin perimyssota 1778–1779
Muita vallan perimisestä syntyneitä konflikteja, joita ei aina nimitetä perimyssodiksi
- Satavuotinen sota 1337–1453
- Osmanien interregnum 1402–1413
- Ruusujen sota 1455–1485
Viitteet
- ↑ Colin P. Mitchell: New Perspectives on Safavid Iran: Empire and Society, s. 35-39. Taylor & Francis, 2011. ISBN 1136991948.