Tämä on hyvä artikkeli.

Bysantin–sassanidien sota (527–532)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 23. toukokuuta 2009 kello 13.52 käyttäjän Ealdwulf (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bysantin–sassanidien sota
Justinianuksen ensimmäinen sota Persiaa vastaan
Osa Bysantin–sassanidien sotia
Barberini-diptyykki, joka ehkä on tehty juhlimaan Justiniankusen voittoa sassanidesta.
Barberini-diptyykki, joka ehkä on tehty juhlimaan Justiniankusen voittoa sassanidesta.
Päivämäärä:

noin 527 – 532

Paikka:

Mesopotamia, Kaukasia

Lopputulos:
Osapuolet

Itä-Rooma

Sassanidit

Komentajat

Belisarios,
Sittas

Mithran[1] ,
Mihr-Mihroe[2]

Vahvuudet

yli 80 000[3]

Rooman/Bysantin–sassanidien sodat
215–217 • 230–232 • 237–244 • 252–258 • 260 • 283 • 296–299 • 337–350 • 358–363 • 421–422 • 440–441 • 502–505 • 527–532 • 540–562 • 572–591 • 603–628

Bysantin–sassanidien sota, joka käytiin vuosina 527–532, oli yksi monista Bysantin valtakunnan eli Itä-Rooman ja sassanidien Persian välisistä sodista. Sota alkoi, kun sassanidit hyökkäsivät valtakuntien välissä sijainneeseen Iberian kuningaskuntaan. Sota laajeni pian Mesopotamiaan, jossa käytiin sodan kaksi suurinta taistelua. Roomalaisia johti Mesopotamiassa nuori sotapäällikkö Belisarios, jonka maine kasvoi, kun hän voitti vahvemman sassanidiarmeijan Daran taistelussa vuonna 530. Belisarios kärsi kuitenkin tappion sassanideja vastaan Callinicumin taistelussa seuraavana vuonna. Sassanidien hallitsijan Kavadh I:n kuoleman jälkeen alkoivat rauhanneuvottelut, joiden tuloksena valtakuntien välille solmittiin "ikuinen rauha". Rauha kesti kuitenkin vain vuoteen 540 asti, jolloin uusi sota syttyi. [4]

Tausta

Vuonna 224 sassanidit syrjäyttivät viimeisen Persiaa hallinneen parthialaiskuninkaan. Sassanidit olivat Rooman ainoa vihollinen, joka oli yhtä kehittynyt.[5] Keisari Anastasiuksen hallituskauden aikana käydyn sodan (502–505) jälkeen valtakunnat solmivat rauhansopimuksen, jonka mukaan roomalaiset maksoivat vuosittain 500 puntaa kultaa sassanideille. Anastasius antoi sodan jälkeen rakennuttaa uuden linnoituksen Daran kylään, joka sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla noin 30 km Nisibisistä. Aikaisemmin Nisibis oli toiminut roomalaisten tukikohtana, mutta se oli menetetty sassanideille, joten Daran oli tarkoitus korvata se. Daran linnoitus rikkoi periaatteessa vuoden 442 rauhansopimusta, joka kielsi roomalaisia ja sassanideja rakentamasta linnoituksia rajaseudulle, mutta sassanidit sotivat samaan aikaan hefthaliitteja eli valkoisia hunneja vastaan eivätkä pystyneet puuttumaan roomalaisten toimiin. Vuoteen 513 mennessä sassanidien kuningas Kavadh I oli saanut hunnien ryöstöretket kuriin. Vuonna 528 Kavadhin asema Persian kuninkaana oli vakaa, koska hän oli saanut myös kukistettua mazdakiittien lahkon, joka uhkasi hänen valtaansa.[6]

Tapahtumat ennen sotaa

Sassanidien ja roomalaisten välit heikkenivät keisari Justinuksen viimeisten vuosien aikana. Persian ja Rooman rajalla sijaitsi useita pienempiä kristittyjä kuningaskuntia. Eräs näistä oli Lazica, jonka uusi kuningas Tzath antoi kastaa itsensä Konstantinopolissa ja otti vaimon, jonka keisari Justinus oli hänelle valinnut. Kavadh sai tämän jälkeen Zilgibin, joka oli erään roomalaisten kanssa liitossa olevan hunniheimon päällikkö, hyökkäämään roomalaisten kimppuun. Justin sai kuitenkin tilanteen rauhoitettua lähettämällä Kavadhille kirjeen, jossa hän kertoi Zilgibin luvanneen luopua persialaisista. Kavadh antoi tämän jälkeen teloittaa Zilgibin. Kavadh kääntyi tämän jälkeen Justinuksen puoleen henkilökohtaisen ongelman vuoksi. Kavadh nimittäin halusi, että hänen seuraajakseen tulisi hänen poikansa Khusro, joka ei kuitenkaan ollut hänen vanhin poikansa. Siksi Kavadh ehdotti, että Justinus adoptoisi Khusron, jolloin roomalaiset tukisivat Khusroa Kavadhin kuoleman jälkeen. Justinus ja hänen kanssahallitsijansa Justinianus pitivät kummatkin ehdotusta hyvänä. Kvestori Proclus vastusti kuitenkin ajatusta ja väitti, että roomalaisen lain mukaan Khusro voisi näin vaatia keisarinvaltaa itselleen. Lopulta Kavadhille ehdotettiin, että Justinus adoptoisi Khusron germaanisen tradition mukaan, kuten Justinus oli jo aikaisemmin adoptoinut ostrogootti Teoderikin vävyn. Kavadh piti kuitenkin tätä ehdotusta loukkaavana.[7]

Sota Iberiassa

Rooman ja Persian välinen raja 500-luvulla.
Justinus I kuvattu tremissis-kolikossa.

Rooman ja Persian jo entisestään rasittuneet välit kiristyivät, kun Iberian kuningas Gourgenes siirtyi Rooman puolelle. Historioitsija Prokopioksen mukaan iberialaiset vastustivat Kavadhin yrityksiä käännyttää heidät zarathustralaisuuteen. Justinus I lupasi puolustaa iberialaisia ja lähetti erään Probuksen rekrytoimaan hunneja Kaukasiasta puolustamaan Iberiaa. Hän ei kuitenkaan saanut kerättyä tarpeeksi joukkoja. Vuonna 526/527 Justinus lähetti joukkoja Lazicaan, samalla kun Kavadh lähetti oman armeijansa Iberiaan. Gourgenes ja Iberian ylimystö pakenivat Konstantinopoliin. Justinus lähetti tämän jälkeen lisää joukkoja Lazicaan, joka oli Rooman liittolainen. Iberiaa pidettiin jo menetettynä, ja roomalaiset joutuivat luovuttamaan kaksi linnoitusta persialaisille. Linnoitukset osoittautuivat tärkeiksi, kun valtakunnat neuvottelivat rauhansopimuksesta vuonna 532. Tilanne ei muuttunut merkittävästi Iberian ja Lazican alueella sodan loppuun mennessä.[8]

Rooman Armenia

Armenia oli jaettu Rooman ja Persian valtakuntien välillä vuonna 387 solmitun sopimuksen mukaan.[6] Rooman osuus, noin viidesosa koko Armeniasta, koostui kahdesta liittolaisvaltiosta.[6] Roomalaiset laajensivat 520-luvulla valtaansa Armenian pohjoispuolella sotapäällikkö Sittaan johdolla, ja he saivat näin valtaansa alueen, joka sijaitsi Armenian ja Lazican välissä. Vuonna 526 tai 527[9] keisari Justinianuksen entiset henkivartijat Sittas ja Belisarios tekivät onnistuneen sotaretken persialaisten hallitsemaan Armeniaan eli Persarmeniaan. Retken tarkoitus oli ehkä auttaa Iberian tilannetta. Sittas ja Belisarios tekivät myös toisen retken Persarmeniaan, mutta kärsivät tappion sassanideja vastaan.[9] Justinianus päätti ehkä Sittaan ja Belisarioksen neuvosta organisoida Rooman Armenian uudelleen vuonna 528. Hän erotti Armenian ja Transkaukasian joukot muista itäisten alueiden joukoista, jotka olivat magister militum per Orientemin alaisia. Näiden joukkojen komentajaksi tuli magister militum per Armeniam, ja viran ensimmäiseksi haltijaksi tuli Sittas.[10] Armeniassa Sittas kukisti muun muassa tzanit, jotka hän pakotti kääntymään kristinuskoon ja palvelemaan Rooman armeijassa.[9]

Neuvotteluja ja valmisteluja

Justinianus I Ravennassa sijaitsevassa mosaiikissa.

Vuosina 528 ja 529 useat maanjäristykset ravistelivat Rooman lähi-itää. Useat kaupungit vaurioituvat pahasti ja ne jouduttiin jälleenrakentamaan. Tämä maksoi valtiolle paljon. Kavadh alkoi vaatia rahoja, joita roomalaiset olivat aikaisemman rauhansopimuksen mukaan joutuneet maksamaan persialaisille. Kun rahoja ei kuulunut Kavadh lähetti vasallinsa ryöstämään roomalaisten alueita. Roomalaiset tekivät myös omia retkiä Persian alueelle. Lopulta kummatkin osapuolet olivat valmiita neuvotteluun. Kavadh olisi varmasti halunnut saada aikaan rauhansopimuksen, mutta roomalaiset eivät olleet valmiita maksamaan aikaisemmin sovittuja rahoja, joten sopimusta ei saatu aikaiseksi. Vuoden 527 kesällä roomalaiset tekivät hyökkäyksen Mesopotamian dux Libelariuksen johdolla Nisibisiä ja Thebetha-nimistä linnoitusta vastaan. Roomalaisten tappiot olivat suuret ja Justinianus, josta Justinuksen kuoleman jälkeen oli tullut yksinhallitsija, nimitti Belisarioksen Libelariuksen seuraajaksi. [11]

Justinianus määräsi myös Palmyran kaupungin jälleenrakennettavaksi. Lisäksi kaupunkiin sijoitettiin roomalainen varuskunta. Vuosien 527 ja 528 vaihteessa sassanidien vasallina olleen arabiheimon kuningas Mundhir tappoi Palestina I:n fylarkki Harithin. Justinianus lähetti tämän jälkeen käskyn Phoenicen, Arabian ja Mesopotamian duxeille että heidän tuli kostaa Harithin kuolema. Roomalaiset eivät saaneet kiinni arabeja, mutta tuhosivat useita persialaisia linnoituksia ja saivat paljon saalista. Tämä tapahtui vuoden 528 huhtikuussa. Mundhir teki tämän jälkeen useita sotaretkiä Rooman alueelle vuoden 529 alussa. Justinianus vahvisti alueen puolustusta lähettämällä sinne Lykaonialaista jalkaväkeä. [12]

Justinianus antoi myös varustaa Persian vastaista rajaa. Daraan lisäksi myös Martyropolikseen rakennettiin linnoituksia. Keisari antoi myös siirtää joukkoja Balkanilta Persian vastaiselle rajalle. Roomalaiset yrittivät myös rakentaa linnoitusta Thannuriksen (tai Tanurin) luona vuonna 528. [13] Thannuris, joka sijaitsi Daran ja Nisibiksen[14] eteläpuolella, oli huonosti puolustettu. Belisarios ja joukko kuita komentajia sai tehtäväkseen suojella roomalaisia työläisiä jotka rakensivat linnoitusta. Roomalaiset kärsivät tappion ja joutuivat perääntymään. Belisarios pakeni ratsuväen kanssa Daraan, mutta suurin osa jalkaväestä joutui joka vangiksi tai kaatui.[14] Prokopios on sekoittanut Thannuriksen taistelun roomalaisten myöhemmin kärsimään tappioon Mindouoksen luona.[14] Thannuriksen jälkeen Justinianus määräsi Belisarioksen rakennuttamaan linnoituksia Mindouokseen ja Bidhwiniin. Nämä paikat sijaitsivat Nisbisin pohjoispuolella. [14]

Vuoteen 529 mennessä sota oli koostunut etupäässä pienemmistä kahakoista ja linnoitustöistä. Vuosien 528–529 talvi oli ankara ja sen aikana maanjäristys iski Laodikeiaan ja Antiokiaan. Talven aikana arabipäällikkö Mundhir teki myös ryöstöretken roomalaisten alueelle. [13]

Justinianus oli tässä vaiheessa valmis neuvottelemaan sassanidien kanssa. Justinianus lähetti magister officiorum Hermogeneen neuvottelemaan Kavadhin kanssa. Hermogenes saapui Antiokiaan 12. toukokuuta 529. Hermogenes saapui Kavadhin luokse heinäkuussa ja luovutti tälle Justinianuksen lähettämiä lahjoja. [15] Hermogenes välitti Kavadhin rauhanehdot Justinianukselle vuoden 529 lopulla. Kavadh uhkasi sodalla jos Justinianus ei maksaisi suuria lunnaita. Justinianus lähetti Hermogeneen erään Rufinuksen kanssa uudelleen Kavadhin luokse neuvottelemaan, mutta hänen päästessään Daraan Kavadh oli jo koonnut armeijansa. Roomalaisilla oli oma armeijansa Darassa. Armeijaa johti Belisarios, joka oli saanut ylennyksen magister militum per Orientemiksi. [16]

Daran taistelu

Daran taistelu.
Kavadh I:en kuvattuna kolikossa.
Pääartikkeli: Daran taistelu

Kavadh kyökkäsi Daraa vastaan kesäkuussa 530. Hyökkäys yllätti Hermogeneen, joka oli odottanut neuvottelujen jatkuvan. Hermogenes sai määräyksen jäädä Belisarioksen luokse järjestämään Daran puolustusta. Hermogenes jakoi armeijan komennon valmistelujen ja taistelun aikana[17]. Kun Kavadhin armeija oli päässyty Ammodiukseen (7,7 km Darasta) Belisarios alkoi valmistaa joukkojaan taisteluun Daran luona. Belisarioksen päätös taistella kaupungin ulkopuolella viittaa luultavasti siihen että kaupungin linnoitustyöt olivat vielä kesken. Belisarios epäili joukkojensa laatua ja antoi tämän takia kaivatuttaa ojia armeijan eteen. Belisarios sijoitti joukkonsa huolella. Tärkein rooli oli 600 hunnilla, jotka sijoitettiin armeijan keskustan kummallekin puolelle, heti ojien ja jalkaväen eteen. Sassanidit jakoivat armeijansa kolmeen osaan. Prokopios kertoo että ensimmäisenä päivänä käytiin pari kaksintaistelua, jotka roomalaiset voittivat. Seuraavana päivänä sassanidit saivat lisäjoukkoja. Yhteensä heillä oli noin 50 000 sotilasta. Roomalaisilla oli vain puolet tästä määrästä. Tästä huolimatta sassanidit eivät ryhtyneet taisteluun. Belisarios ja Hermogenes yrittivät saada aikaan neuvotteluja sassanidien kanssa, mutta heidän päällikkönsä Mithran ei suostunut tähän. Joukot valmistautuivat tämän takia taisteluun seuraavana päivänä. Belisarios suostui Pharaksen, herulien komentajan, ehdotukseen sijoittaa hänen joukkonsa erään kukkulan taakse, josta he saattaisivat hyökätä sassanidien selustaan. Daran taistelu päättyi roomalaisten voittoon. [1]

Satalan taistelu

Pääartikkeli: Satalan taistelu

Kavadh ei hyökännyt roomalaisten kimppuun vain Mesopotamiassa. Sassanidit olivat jo vallanneet Iberian ja hyökänneet Lazicaan. Seuraavaksi kohteeksi otettiin Roomalainen Armenia. Sassanideista ja heidän liittolaisistaan koostuva armeijaa johti Mihr-Mihroe (Mermeroes) vastusti magister militum praesentalikseksi ylennetty Sittas ja hänen seuraajansa magister militum per Armeniamina Dorotheus. [2] Roomalaiset saivat tietää sassanidien aikeista hyökätä Armeniaan. Sittas ja Dorotheus tekivät yllätyshyökkäyksen sassanidien leiriä vastaan, kun nämä olivat vasta kokoamassa armeijaansa Theodosiopoliksen luona. Roomalaiset ryöstivät sassanidien leirin ennen kun palasivat kotiin. [18] Myöhemmin roomalaiset kohtasivat sassanidien armeijan Satala luona. Satala oli roomalaisten tärkeä tukikohta. Roomalaiset saavuttivat voiton vahvemmasta vastustajastaan Satalan taistelussa sotajuonen ansiosta. Voiton jälkeen kaksi persarmenialaista päällikköä loikkasi roomalaisten puolelle ja roomalaiset saivat heidän avullaan haltuunsa Bolumin ja Pharangiumin tärkeät linnoitukset. Viimeksi mainittu linnoitus sijaitsi tärkeällä kultaa tuottavalla alueella. [2]

Uusia neuvotteluja

Luultavasti Satalan taistelun jälkeen Hermogenes ja Rufinus saapuivat Kavadhin hoviin. Kavadh halusi että roomalaiset joko avustaisivat sassanidejä rahallisesti puolustamaan niin sanottuja Kaspian portteja tai tuhoamaan Daran linnoituksen. Neuvottelijat palasivat Konstantinopoliin talvella 530. Justinianus luuli että rauhansopimus oli lähellä. Hän uskoi ehkä että yksi maksukerta riittäisi tyydyttämään Kavadhin. Justinianus lähetti Kavadhille kirjeen, mutta kun Rufinus oli päässyt rintamalle, tuli selväksi ettei Kavadh enää halunnut rauhaa. Kavadh muutti ehkä mieltään Armenian tappion takia. Toinen syy voi olla että samarialaiset suunnittelivat kapinaa ja olivat pyytäneet Kavadhia apuun. [19]

Callinicumin taistelu

Pääartikkeli: Callinicumin taistelu

Kavadh hyökkäsi seuraavaksi 15 000 ratsumiestä käsittäneen armeijan kanssa. Armeijaan kuuluivat myös Mundhirin komentamat 5 000 lakhmidia. Armeija, joka koostui vain ratsumiehistä, pääsi aina Eufratille asti ilman vastarintaa. Belisarios sai kuulla hyökkäyksestä vasta kun sassanidit olivat päässeet Callinicumin luokse. Hän otti mukaansa 3 000 miestä ja Harithin 5 000 ghassanidia. Loput joukoista jätettiin puolustamaan Daraa. Sassanidit olivat tuolloin päässeet alueelle, jossa Eufrat virtaa etelästä pohjoiseen. Joukot ryöstivät aluetta, mutta Belisarios esti heidän etenemisensä syvemmälle roomalaisten alueelle. Pian Hermogenes saapui paikalle roomalaisten lisäjoukkojen kanssa. Belisarios olisi antanut sassanidien vetäytyä ilman vastarintaa, mutta hänen alaisensa halusivat hyökätä vihollisen kimppuun. Roomalaisten armeija seurasi sassanideja aina Callinicumin luokse. Täällä Belisarios saatiin suostuteltua hyökkäämään vihollisen kimppuun, ennen kuin se pääsisi pakenemaan. Callinicumin taistelu käytiin 19. huhtikuuta 531. Taistelu oli merkittävä voitto sassanideille. Prokopioksen ja Malalaksen versiot taistelun kulusta eroavat toisistaan suuresti. Prokopios syyttää roomalaisten vastoinkäymisistä ghassanidien päällikköä al-Harithia, mutta luultavasti Prokopios yrittää vain suojella ihailemaansa Belisariosta. Prokopioksen versiossa Belisarios taisteli jalan aina pimeän tuloon asti, minkä jälkeen hän pakeni Eufratin yli. Malalas puolestaan kertoo, että Belisarios ylitti joen jo taistelun alkuvaiheessa. Taistelun seurauksena Belisarios erotettiin magister militumin tehtävistä toukokuussa tai kesäkuussa vuonna 531. [20]

Belisariosta syytettiin Thannuriksen ja Callinicumin tappioista, ja eräs Constantiolus nimitettiin tutkimaan näitä syytöksiä. Belisarios itse syytti tappiosta joukkojensa innokkuutta ja kurittomuutta. Prokopios väittää että todellinen syy, miksi Belisarios kutsuttiin takaisin Konstantinopoliin, oli että Justinianus halusi hänen johtavan tulevaa hyökkäystä Afrikkaan (vandaalisodat). Prokopios ei myöskään mainitse Constantioluksen tekemää tutkimusta. Palattuaan Konstantinpoliin Belisarios oli kuitenkin lojaali Justinianukselle ja kukisti Munduksen kanssa niin sanotun Nika-kapinan vuoden 532 alussa.[21]

Hermogenes saapui Kavadhin luokse heti Callinicumin jälkeen. Mutta neuvotteluista ei tullut mitään. Sassanidit käyttivät voittoa hyväkseen ja valtasivat muun muassa linnoituksen Osroenessa. Justinianus yritti vahvistaa asemiaan ja nimitti Sittaan koko idän puolustuksen päälliköksi. Justinianus käytti myös Mundhiriä välimiehenä neuvotteluissa Kavadhin kanssa. [22]

Sota Armeniassa

Sassanidit olivat aktiivisia myös Armeniassa. Kesällä 531 pieni armeija ylitti Tigriksen, mutta paikallinen roomalainen komentaja, dux Bessas, kukisti sen. Tämän jälkeen roomalaiset tekivät ryöstöretken sassanidien alueelle. Malalaksen mukaan sassanideja oli 6 000, joista 2 000 menehtyi. Kavadh lähetti tämän jälkeen armeijan valtaamaan Martyropoliksen, joka sijaitsi ihan rajan tuntumassa. Sassanidit piirittivät Martyropolista, mutta joutuivat luopumaan, kun Sittas ja Hermogenes[23] saapui paikalle armeijan kanssa. Sassanidit päästivät roomalaiset kaupunkiin, mutta Sittas ja Hermogoenes eivät olleet varmoja, pystyisivätkö puolustamaan kaupunkia. He yrittivät neuvotella sassanidien kanssa aselevosta, jotta roomalaiset lähettiläät pääsisivät Kavadhin luokse neuvottelemaan rauhasta.[23] Sassanidit luopuivat piirityksestä marraskuussa tai joulukuussa 531. Sassanidien vetäytymisen takana oli Kavadhin kuolema syyskuussa 531.[24]

Ikuinen rauha

Khosrau I:n kolikoita

Kavadhin kuoleman jälkeen Persian kuninkaaksi nousi Khosrau I. Hän kutsui roomalaiset lähettiläät luokseen, mutta Justinianus ei suostunut. Justianianus lähetti Khosraulle kirjeen, jossa hän kirjoitti, ettei hyväksynyt Khosrauta Persian kuninkaaksi. Justinianus tiesi Khosraun aseman olevan heikko ja toivoi pystyvänsä heikentämään tämän asemaa entisestään. Khosrau sai kuitenkin kukistettua veljensä ja tämän kannattajat. Justinianus suostui tämän jälkeen kolmen kuukauden aselepoon. [25]

Ennen sodan loppua Rooman itäiset maakunnat saivat vielä kokea yhden sotaretken. Sassanidit olivat kutsuneet joukon hunneja hyökkäämään roomalaisten kimppuun. Hunnit saapuivat joulukuussa, liian myöhään avustaakseen Martyropoliksen piirityksessä. Hunnit ryöstelivät maaseutua ja tunkeutuivat aina Kilikiaan asti. Hunnien hyökkäys yllätti puolustajat täydellisesti. Magister militum per Armeniam Dorotheus kukisti kuitenkin hunnit, ennen kun he ehtivät palata sassanidien alueelle. [25]

Rauhanneuvottelut alkoivat toden teolla vuoden 532 keväällä. Roomalaiset neuvottelijat, muun muassa Rufinus ja Hermogenes, tapasivat Khosraun Persian alueella. Yhteisymmärrykseen päästiin melko pian. Sassanidit saisivat 110 centenariaa kultaa (noin 5 tonnia). Khosrau painotti, että rahat käytettäisiin Kaukasian solien puolustamiseen. Khosrau vaati myös saada pitää eräitä linnoituksia, muun muassa Lazicassa. Roomalaiset siirtäisivät myös Mesopotamian duxin päämajan Darasta Constantiaan. Ennen rauhansopimuksen solmimista Rufinus kävi Konstantinopolissa pyytämässä Justinianuksen suostumusta. Justinianus myöntyi muihin ehtoihin, mutta ei suostunut luopumaan Lazican linnoituksista. Kesällä 531 Rufinus ja Hermogenes saivat kuitenkin aikaan rauhansopimuksen, jonka mukaan roomalaiset saivat pitää Lazican linnoitukset. [26]

Niin sanottu ikuinen rauha kesti vuoteen 540 asti, jolloin sota Rooman ja Persian välillä puhkesi jälleen.

Antiikin lähteet

Tärkein sotaa käsittelevä lähde on Prokopioksen Persian sotaa käsittelevä teos. Prokopios oli Belisarioksen kirjuri siitä lähtien kun Belisarios lähetettiin Daraan vuonna 527. Prokopios oli Daran ja Callininumin taistelujen silminnäkijä.[27] Muita lähteitä tälle aikakaudelle ovat muun muassa Johannes Malalas ja Zacharias Mytileneläinen.[28]

Lähteet

  • James Allan Stewart Evans: The Age of Justinian: The Circumstances of Imperial Power. Routledge, 1996. ISBN 9780415237260
  • Geoffrey Greatrex, Samuel N. C. Lieu: The Roman Eastern Frontier and the Persian Wars: 363-628 AD. Routledge, 2002. ISBN 0415146879
  • Jones et. al.: The Prosopography of the Later Roman Empire: A. D. 527-641. Cambridge University Press, 1992. ISBN 0521201608

Viitteet

  1. ↑ a b Greatrex s. 89–91
  2. ↑ a b c Greatrex s. 91
  3. ↑ 50 000 Daran taistelussa (Greatrex s. 89–91) ja 30 000 samoihin aikoihin käydyssä Satalan taistelussa (Greatrex s. 91).
  4. ↑ John W. Barker: Justinian and the Later Roman Empire, s. 24. Univ of Wisconsin Press, 1975. ISBN 9780299039448
  5. ↑ Michael Whitby: Rome at War AD 293–696, s. 24. Osprey Publishing, 2002. ISBN 1841763594
  6. ↑ a b c Evans s. 90–91
  7. ↑ Evans s. 113–114
  8. ↑ Greatrex s. 82
  9. ↑ a b c Jones s. 1160
  10. ↑ Greatrex s. 83
  11. ↑ Greatrex s. 84
  12. ↑ Greatrex s. 86
  13. ↑ a b Greatrex s. 87
  14. ↑ a b c d Jones s. 183
  15. ↑ Jones s. 590
  16. ↑ Greatrex s. 88, Jones s. 591
  17. ↑ Jones s. 591
  18. ↑ Jones s. 1161
  19. ↑ Greatrex s. 92
  20. ↑ Greatrex s. 93
  21. ↑ Jones s. 186
  22. ↑ Greatrex s. 94
  23. ↑ a b Jones s. 592
  24. ↑ Greatrex s. 95–96
  25. ↑ a b Greatrex s. 96
  26. ↑ Greatrex s. 96–97
  27. ↑ Jones s. 1060–1066
  28. ↑ Greatrex s. xxiv–xxvi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bysantin–sassanidien_sota_(527–532)&oldid=6769118”