Sturgeonin laki
Sturgeonin laki (engl. Sturgeon’s law) on lentävä lause, jonka mukaan 90 prosenttia mistä tahansa on roskaa. Periaatteen mukaan ei ole yllättävää, että jonkin lajityypin, tuoteryhmän, ammattikunnan tai tieteenalan edustajista suurin osa on heikkolaatuisia, eikä keskimääräisestä huonoudesta siten voi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä.
Lain muotoili tieteiskirjailija Theodore Sturgeon 1950-luvun alussa vastauksena väitteisiin, jotka tuomitsivat koko tieteiskirjallisuuden sen heikoimpien edustajien perusteella. Sturgeonin mukaan suurin osa science fictionista on kyllä huonoa, mutta samaa voitaisiin sanoa mistä tahansa lajityypistä. Vastaavasti paras tieteiskirjallisuus on yhtä hyvää kuin muukin laatukirjallisuus. Yleiseen huonouteen vetoamalla voitaisiin siten todistaa mikä tahansa aihe tai ilmiö kelvottomaksi. Väite tunnettiin alkuun ”Sturgeonin ilmestyksenä” (engl. Sturgeon’s revelation), mutta sen nimittäminen laiksi yleistyi vuoteen 1960 mennessä, vaikka Sturgeon ei tästä itse pitänytkään. Vuosien mittaan myös alkuperäinen sanavalinta ’crud’ (’roska’, ’saasta’) on vaihtunut alatyyliseen ilmaukseen ’crap’: ”90 % mistä tahansa on paskaa”.
Sturgeonin laista on myöhemmin kehitelty erilaisia sovelluksia esimerkiksi taidekritiikin, psykologian ja taloustieteen saralle. 2000-luvulla sitä on tehnyt tunnetuksi erityisesti filosofi Daniel Dennett. Jos lain hyväksytään pitävän paikkansa, enemmistö niin fyysisistä tuotteista kuin aineettomasta informaatiostakin on suhteellisen heikkolaatuista, joten ne kannattaa yksinkertaisesti sivuuttaa. Henkisiä ja taloudellisia voimavaroja ei tällöin kulu turhuuksiin, vaan rajalliset resurssit voidaan ohjata aidosti hyödylliseen toimintaan. Sturgeonin lain voikin tulkita myös siten, että missä tahansa aineistossa on pienehkö joukko selvästi keskimääräistä laadukkaampia edustajia, joiden tunnistaminen ja hyödyntäminen parantaa yksilön elämänlaatua ja tehostaa organisaation toimintaa.
Sturgeonin lakia voidaan pitää erityistapauksena armeliaisuusperiaatteesta, jonka mukaan kritisoitavaa väitettä tulee tarkastella sen vahvimmassa muodossa. Kriitikot keskittyvät toisinaan arvostelun kohteen heikkouksiin, vaikka alan arvostetuimmat ja suosituimmat edustajat todennäköisesti antaisivat aiheesta paremman kokonaiskuvan. Heikkouksiin takertuminen ei yleensä kerro itse aiheesta juuri mitään eikä todennäköisesti johda rakentavaan dialogiin.
Määritelmä
Sturgeonin lakia on kuvailtu sanonnaksi tai mietelauseeksi.[1][2] Sen perusväite on, että huomattava enemmistö minkä tahansa alan puitteissa tehdystä tai julkaistusta työstä on laadultaan suhteellisen huonoa. Mikäli väite hyväksytään todeksi, sillä on useita seurauksia.[1] Ensinnäkään mitään yksittäistä lajityyppiä ei voi tuomita pelkästään sen heikon keskimääräisen laadun perusteella, koska samalla logiikalla mikä tahansa aihe voitaisiin todistaa epämielekkääksi. Tämä oli Sturgeonin alkuperäinen viesti.[1][2][3][4][5][6] Amerikkalaisen filosofi Daniel Denettin mukaan Sturgeonin lain tärkein sisältö on kuitenkin kehoitus keskittyä siihen 10 prosenttiin, joka ei ole roskaa.[7] Lain voikin nähdä myös älyllisenä ja toiminnallisena työkaluna, jonka avulla henkiset ja taloudelliset resurssit kohdistetaan parhaalla mahdollisella tavalla.[1][6] Lakiin pohjautuen voidaan tehdä esimerkiksi seuraavanlaisia havaintoja:
| ” | Elokuva- ja TV-alalla on meneillään vedenpaisumus. – – Jos sallitte, lainaan (tieteiskirjailija Theodore) Sturgeonin lakia: ”90 prosenttia kaikesta on paskaa”. Televisio vaikuttaisi osoittavan havainnon todeksi. | ” |
– The Washington Post, 29.8.1977.[8] | ||
- Enemmistö uusista kirjoista on huonoja, eikä niitä siksi kannata lukea.[1]
- Enemmistö uusista tuotteista on niin heikkolaatuisia, ettei niitä kannata ostaa.[1]
- Internetissä on valtavasti materiaalia, eikä suurin osa siitä ole imuroimisen arvoista.[5]
- Ei ole yllättävää, että jonkin lajityypin edustajista suurin osa on kehnoja, eikä tästä voida tehdä pitkälle meneviä päätelmiä.[1]
- On täysin luonnollista, että suurin osa työ- ja vapaa-ajasta tuntuu menevän hukkaan.[9]
Käytännössä huonoutta on vaikea määritellä yleispätevästi, sillä ihmisten henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat heidän arvioihinsa. On esimerkiksi olemassa joukko kirjoja, joita melkein kaikki pitävät huonoina. Niiden ohella on kuitenkin myös kirjoja, joita osa ihmisistä pitää roskana lähinnä siksi, etteivät ole kiinnostuneita niiden käsittelemistä aiheista.[1]
Muiden filosofisten periaatteiden tavoin Sturgeonin laki ei ole kirjaimellinen totuus vaan suuntaa antava ohjenuora. Roskan ja ei-roskan suhde voi vaihdella aiheen mukaan. Roska ei myöskään jakaudu aineistossa sattumanvaraisesti, vaan esimerkiksi parhaat kirjat ovat yleensä suhteellisen pienen kirjailijajoukon tuottamia.[1] Sturgeonin lakia voi edelleen soveltaa parhaaseen kymmeneen prosenttiin: kymmenesosa hyvistä tuotteista – eli vain sadasosa kaikesta tuotannosta – on erittäin hyvää.[5]
Huomionarvoista on, ettei Sturgeonin laki itsessään vielä riitä todistamaan jotakin yksittäistä teosta tai alaa laadukkaaksi, vaan tämän osoittamiseen tarvitaan muitakin perusteluja.[1] Lisäksi Sturgeonin ”ilmestyksestä” huomioidaan usein vain sen alku – 90 % kaikesta on roskaa – mikä voi johtaa muutosvastarintaan ja toivottomuuteen, koska vaihtoehtojen oletetaan olevan yhtä huonoja kuin nykytilanteenkin. Tosiasiassa Sturgeon kannusti yleisöään unohtamaan keskinkertaisen enemmistön ja keskittymään harvoihin laadukkaisiin tuotteisiin.[10]
Lakia voidaan pitää armeliaisuusperiaatteen laajennuksena: kritisoitavaa väitettä tulee aina tarkastella sen vahvimmassa muodossa. Heikkouksiin keskittyminen on usein pelkkää ajanhukkaa eikä todennäköisesti johda rakentavaan dialogiin. Sturgeonin laki muistuttaa myös Pareton periaatetta, jonka mukaan pienellä määrällä toimijoita on usein suhteettoman suuri vaikutus lopputulokseen.[1]
Historiaa
Sturgeonin lain varhaisempi muoto esiintyy Rudyard Kiplingin romaanissa Valon kadotessa (The Light that Failed, 1890). Siinä huomautetaan, että ”neljä viidesosaa kenen tahansa tuotannosta on pakostakin huonoa”, mutta että jäljelle jäävä osa tekee työnteosta vaivan arvoista.[11]
Philip Klassin mukaan Sturgeon olisi esittänyt lakinsa ensimmäistä kertaa New Yorkin yliopistolla vuonna 1951 tai 1952 pitämässään luennossa. Laajempaan tietoisuuteen se tuli vuoden 1953 Worldconissa,[5] missä Sturgeon esitti näkemyksensä James Gunnin muistelun mukaan jotakuinkin seuraavasti:[2][4]
»Yhdeksänkymmentä prosenttia science fictionista on roskaa. Toisaalta yhdeksänkymmentä prosenttia mistä tahansa on roskaa; olennainen on se kymmenen prosenttia, joka ei ole roskaa. Ja se kymmenen prosenttia science fictionista, joka ei ole roskaa, on yhtä hyvää tai parempaa kuin mikään mitä on missään muualla kirjoitettu.»
(Theodore Sturgeon)
Havaintoa ei vielä tuolloin ollut muotoiltu ”laiksi”, vaan se oli lähinnä ohimenevä ajatelma osana laajempaa puhetta. Sturgeonin mielestä oli epäoikeudenmukaista, että esimerkiksi dekkareita arvostettiin Maltan haukan ja Syvän unen kaltaisten klassikoiden vuoksi, mutta science fiction tuomittiin ”Buck Rogers -kamaksi”, vaikka laadukkaampiakin tieteisteoksia olisi ollut. Yleisöä vuoden 1953 Worldconissa oli vain noin 750, joten erikseen aikataulutetulle ohjelmalle ei ollut tarvetta ja kaikki osallistujat kuuntelivat Sturgeonia. Paikalla olivat muun muassa Isaac Asimov, L. Sprague de Camp, Harlan Ellison ja Philip José Farmer.[4]
Painetussa muodossa Sturgeonin laki ilmestyi ensimmäistä kertaa yhdysvaltalaisessa Venture Science Fiction -lehdessä vuonna 1957. Laajemmin Sturgeon käsitteli sitä Venturessa seuraavan vuoden maaliskuussa julkaisemassaan artikkelissa.[5][2][3][12] Artikkelissa hän viittasi havaintoonsa ”ilmestyksenä” (Sturgeon’s Revelation). Hän katsoi periaatteen pätevän niin autoihin, kirjoihin, juustoihin, kampauksiin kuin nuppineuloihinkin, ja huomautti huonouden riippuvan arvioijan kriittisyydestä ja kokemuksesta. Vuonna 1960 P. Schuyler Miller julkaisi Astounding Science Fictionissa artikkelin, jossa mainitsi aforismin ”tulleen tunnetuksi Sturgeonin lakina”,[5] ja tämä nimitys onkin sittemmin ollut huomattavasti yleisempi.[2][5] Sturgeon itse säästi ”lain” arvonimen toiselle lausahdukselleen: ”Mikään ei ole aina ehdottomasti niin.” (Nothing is always absolutely so.)[3]
Sturgeon kuvasi huonolaatuisuutta englanninkielisellä sanalla ’crud’,[3][5] joka alkujaan on ulostetta merkitsevä sana Skotlannin murteissa. Laajemmassa merkityksessä se voi viitata saastaan tai roskaan sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.[13] Nykyään Sturgeonin lain yhteydessä käytetään yleensä alatyylistä sanaa ’crap’: ”90 % mistä tahansa on paskaa”.[5][12]
Sturgeonista kerrotaan myös aiheeseen liittyvää kaskua. Greenwich Villagessa järjestetyissä, kirjallisuusaiheisissa juhlissa häneltä kysyttiin: ”Sturgeon, kuinka oikein ilkeät julkaista niissä science fiction -lehdissä? Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia niiden sisällöstä on paskaa!” Tähän Sturgeon vastasi rauhallisesti: ”Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kaikesta on paskaa.”[14]
Sovelluksia
The Encyclopedia of Science Fictionin mukaan Sturgeonin väitettä on tarkasteltava sen alkuperäisessä kontekstissa – vastauksena tieteiskirjallisuuden kategoriseen leimaamiseen sen huonoimpien edustajien perusteella.[2] Tästä huolimatta laille on ehdotettu erilaisia käytännön sovelluksia, jotka vaihtelevat taidekritiikistä taloustieteeseen.[1][6]
Effectiviology-sivuston mukaan Sturgeonin lakia voidaan soveltaa kuluttamiseen ja tuottamiseen. Ostopäätöksen tekeminen on kuluttajan näkökulmasta nollasummapeli, jossa rajallisella määrällä taloudellisia resursseja hankitaan erilaisia tuotteita. Samoin informaation sisäistämiseen tarvittavat henkiset resurssit ovat rajalliset. Roska kannattaa siksi suosiolla sivuuttaa, jolloin voimavaroja vapautuu mielekkäämpään toimintaan. Vastaavasti luovan työn tekijän on hyvä tiedostaa Sturgeonin laki ja verrata omaa tuotettaan muihin vastaaviin. Huonolaatuista tuotetta ei yleensä kannata julkaista, koska se katoaa kohinaan. Heikonkin tuotteen julkaisemiselle voi tosin olla muita syitä, kuten tästä saatava oppimiskokemus. Sturgeonin lain sisäistäminen voi muutoinkin olla oppimiselle eduksi, koska se auttaa asettamaan realistisia tavoitteita ja ymmärtämään, etteivät kaikki tuotteet voi eikä niiden tarvitsekaan olla käänteentekeviä. Esimerkiksi suurin osa taiteilijan töistä voi olla keskinkertaisia, mutta tämä ei vielä tee hänestä lahjatonta.[1]
Dennett sisällytti Sturgeonin lain vuonna 2013 julkaisemaansa ”seitsemän kriittisen ajattelun työkalun” luetteloon. Vaikka 90 % saattaakin hänen mukaansa olla arviona yläkanttiin, on tärkeää olla tuhlaamatta aikaa tyhjänpäiväisyyksiin.[15] Dennettin mukaan kriitikot hyökkäävät mielellään epäonnistumisia vastaan, vaikka on selvää, että niitä löytyy miltä tahansa alalta loputtomasti – riippumatta siitä onko arvostelun kohteena evoluutiopsykologia, kauneuskirurgia tai television tilannekomediat. Viisampaa olisi tarkastella alan arvostetuimpia ja suosituimpia edustajia: ”Jos haluat kritisoida ammattia, taiteenlajia tai tieteenalaa – – älä haaskaa [omaa ja muiden] aikaa paskalle naureskeluun! Tartu parhaimmistoon, tai jätä koko asia sikseen.”[6]
Queenslandin yliopiston apulaisprofessori[16] Tim Kastelle julkaisi Dennettin inspiroimana Sturgeonin lakia käsittelevän artikkelin Business Insider -verkkolehdessä. Kastellen mukaan laista voidaan innovaatiojohtamisen saralla tehdä kolme päätelmää:[6]
- Yleistävät väitteet, kuten ”suuryritykset eivät kykene innovaatioihin”, ovat epäluotettavia. Tosiasiassa suurin osa sekä pienistä että suurista yrityksistä on kykenemättömiä innovaatioihin. Tästä huolimatta uusia keksintöjä tehdään jatkuvasti.[6]
- Missä tahansa yhteisössä on yksilöitä ja ryhmiä, joiden toimintatavat ovat tavanomaista tehokkaampia. Nämä toimintatavat on tunnistettava ja otettava käyttöön koko organisaatiossa.[6]
- Monimutkaisen järjestelmän sisäinen luokittelu on tärkeää. Poikkeamat jäävät helposti huomiotta, koska organisaatio suosii normatiivista toimintaa. Jos enemmistö toimintatavoista on kuitenkin heikkolaatuisia, juuri poikkeamia kannattaa tutkia.[6]
Jos kriitikko esimerkiksi esittää, että suuryritykset eivät kykene innovaatioihin, hänen tulisi osoittaa, millä tavoin vaikkapa Google, IBM ja Apple ovat epäinnovatiivisia. Jos kriitikko ei tähän kykene, koko argumentti on todennäköisesti väärä.[6]
Sturgeonin laki on tullut kuuluisaksi ohjelmoijien parissa, koska sen katsotaan heijastelevan tietotekniikka-alan tilaa. Digitalisoituvassa maailmassa tarvitaan jatkuvasti uusia ohjelmistoja, jolloin houkutuksena on luoda massatuotettuja variantteja olemassaolevasta teknologiasta. Erikoistuneet, kutakin ongelmaa varten räätälöidyt ratkaisut olisivat usein parempia, mutta niiden kehittäminen on kallista ja aikaa vievää.[17] The Jargon File -tietokonesanaston mukaan ”suurin osa hakkereista tunnistaa [Sturgeonin lain] ja on tuskallisen tietoinen sen todenperäisyydestä”.[14]
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Sturgeon’s Law: Ninety Percent of Everything Is Crap Effectiviology. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Langford, David: ”Sturgeon’s Law”, The Encyclopedia of Science Fiction. Toim. Clute, John; Langford, David; Nicholls; Peter & Sleight, Graham. Lontoo: Gollancz, 2012. Verkkoversio (viitattu 7.3.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d Full record for Sturgeon's Law n. (Web Archiveen arkistoitu versio) Jessesword.com. 6.7.2008. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Gunn, James: "Sturgeon's Law" (”From James Gunn's review of The Ultimate Egoist: Volume 1: The Complete Stories of Theodore Sturgeon, which originally appeared in The New York Review of Science Fiction #85, September 1995.”) Gunn Center for the Study of Science Fiction. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Sturgeon’s Law, n. Oxford English Dictionary. Viitattu 8.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Kastelle, Tim: People Get the '90% Of Everything Is Crap' Law All Wrong Business Insider. 24.6.2013. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Melville, Caspar: Thinking machine: an interview with Daniel Dennett New Humanist. 28.6.2013. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- ↑ ”What we're in for in movies and television is a deluge... If I may I'd like to quote (sci-fi writer Theodore) Sturgeon's Law: ‘90 per cent of everything is crap’. Television seems to bear that out.” Ks. Oxford English Dictionary.
- ↑ Hook, Uwe: Sturgeon’s Law, Or how to adjust your Bullshit Detector Medium. 4.8.2018. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Saunders, Paul: Sturgeon’s Law (”This blog post first appeared in the July/August 2016 edition of the Aircraft IT Operations eJournal.”) Flatirons. 8.7.2016. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Kipling, Rudyard: ”The Light that Failed”, The Writings in Prose and Verse of Rudyard Kipling, s. 123. New York: Charles Scribner's Sons, 1899. Google Books (viitattu 8.3.2020). (englanniksi)
- ↑ a b Sturgeon's Law The Jargon File (version 4.4.7.). Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Dalzell, Tom & Victor, Terry: ”crud noun”, The New Partridge Dictionary of Slang and Unconventional English. 2. tarkistettu painos. Routledge, 2013. ISBN 9781317372516. Google-kirjat (viitattu 8.3.2020). (englanniksi)
- ↑ a b Yglesias, Matthew: Politics: Sturgeon's Law The Atlantic. 21.5.2007. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Daniel Dennett Presents Seven Tools For Critical Thinking: 6. Don’t Waste Your Time on Rubbish Open Culture. 21.5.2013. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Tim Kastelle (”Associate Professor in Innovation Management, University of Queensland, 2007 – Present · 13 years.”) LinkedIn. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Sturgeon's Law The Pragmatic Bookshelf. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)