Tämä on hyvä artikkeli.

Jannika B

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 12. maaliskuuta 2020 kello 13.33 käyttäjän SilverBullitt (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jannika B
Jannika B vuonna 2014
Jannika B vuonna 2014
Henkilötiedot
Koko nimi Jannika Ona Elisabeth Wirtanen
Syntynyt28. helmikuuta 1985 (ikä 39)
Tammisaari
Ammatti laulaja, lauluntekijä
Puoliso Toni Wirtanen (vih. 2013)
Muusikko
Laulukielet suomi, ruotsi, englanti
Aktiivisena 2007–
Tyylilajit pop
Levy-yhtiöt
Aiheesta muualla
Kotisivut

Jannika B (oik. Jannika Ona Elisabeth Wirtanen o.s. Bergroth, s. 28. helmikuuta 1985 Tammisaari) on suomenruotsalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän on uransa aikana julkaissut kolme studioalbumia, joista kaksi ovat myyneet kultaa. Hän on saavuttanut myös neljä Emma-ehdokuutta.

Jannika B on myös kilpaillut televisiosarjoissa Tähdet, tähdet ja Tanssii tähtien kanssa, sekä toiminut tuomarina Idols-laulukilpailussa. Vuonna 2019 hän lanseerasi oman vaatemallistonsa.

Tausta

Jannika Ona Elisabeth Bergroth syntyi 28. helmikuuta 1985[1][2] Tammisaaressa.[2] Hän vietti lapsuutensa Kokkolassa. Bergrothin äiti on terveydenhoitaja ja isä diplomi-insinööri. Myös Bergrothin kaksi vanhempaa veljeä ovat diplomi-insinöörejä.[3][4]

Kolmevuotiaana Bergroth ryhtyi tanssimaan klassista balettia ja haaveili ammattitanssijan urasta. Hän lopetti tanssiharrastuksensa 15-vuotiaana, kun Helsingin Oopperan ammattilaisraati totesi, että hänellä on liian lihaksikkaat reidet ammattitanssijaksi.[1][3][5] Lapsena Bergroth harrasti myös pianonsoittoa.[3]

Bergroth oli koulukiusattu pigmenttihäiriönsä ja joidenkin mielestä suurien korvien vuoksi.[1][6] Peruskoulun jälkeen Bergroth muutti Vaasaan opiskelemaan englanninkielisessä IB-lukiossa.[7] Opintojen aikana Bergrothin ystävä kannusti häntä laulajaksi. 18-vuotiaana Bergorhin osti itselleen kitaran ja kasettinauhurin, joilla hän ryhtyi säestämään ja äänittämään itseään.[3] Lukion jälkeen Bergroth aloitti opinnot Kokkolan ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui tradenomiksi.[1][3][8]

21-vuotiaana Bergrothista tuli Polarn O. Pyret -vaateliikkeen myymäläpäällikkö.[3] Samaan aikaan hän työskenteli myös jumppaohjaajana. Vuonna 2011 Bergroth otti opintovapaata ja muutti Ikaalisiin, missä hän aloitti artistivalmennuksen.[1][7] Vuonna 2014 Bergroth suoritti Master of Business Administration -tutkinnon.[9]

Ura

Kaikki rohkeus ja Šiva (2007–2015)

Bergroth osallistui Idols-laulukilpailuun vuosina 2007 ja 2008. Ensimmäisellä kerralla hän eteni semifinaaleihin. Vuonna 2009 hän osallistui X Factor -laulukilpailuun.[10] Bergroth julkaisi taiteilijanimellä Jannika B ensimmäisen omakustannesinglensä ”Så länge vi finns” vuonna 2007. Hän julkaisi seuraavien kolmen vuoden aikana kaksi ruotsinkielistä ja yhden englanninkielisen singlen. Hänen ensimmäinen suomenkielinen kappale ”Kuin kynsilakattu” julkaistiin vuonna 2009 Elämässä mukana -hyväntekeväisyyslevyllä.[11][12]

Jannika B aloitti keväällä 2011 omakustanteisesti veronpalautuksillaan debyyttialbuminsa äänitykset tuottaja Jonas Olssonin ja lauluntekijä Heidi Maria Paalasen kanssa. Samaan aikaan Jannika B aloitti kirjoittamaan blogia, johon hän haastatteli muun muassa YleX:n silloista musiikkipäällikköä Tomi Saarista. Hän antoi Saariselle debyyttisinglensä ”Onnenpäivä”, joka nostettiin pian YleX:n soittolistalle; myös NRJ otti kappaleen soittoon.[3][13] Helmikuussa 2012 Jannika B solmi levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.[14]

Jannika B esiintymässä Lappeenrannan Muodin yö -tapahtumassa syyskuussa 2013.

Jannika B julkaisi vuonna 2012 kaksi singleä, joista ”Seuraavaan elämään” nousi muun muassa Suomen radiokanavien soitetuimpien listan sijalle kolme.[15] Sony julkaisi Jannika B:n debyyttialbumin Kaikki rohkeus 1. helmikuuta 2013 hänen oman Ona-levymerkkinsä kautta.[13] Levy nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan kolmanneksi.[16] Se on sittemmin myynyt kultaa.[17] Keskisuomalaisen arviossa todettiin, että albumilla ”on hyvää nostetta, mutta yltäkylläinen hurmos jää puuttumaan.”[18]

Maaliskuussa 2013 Jannika B lämmitteli Adam Lambertia Helsingin Hartwall Arenalla, ja kesällä hän aloitti mittavan Suomen-kiertueen debyyttialbuminsa tiimoilta.[1][19] Jannika B oli myöhemmin ehdolla vuoden 2013 tulokkaaksi Emma-gaalassa.[20] Iskelmä Gaalassa hän oli ehdolla vuoden tulokkaaksi sekä vuoden naisartistiksi.[21]

Jannika B julkaisi alkuvuodesta 2014 kaksi uutta singleä; molemmat nousivat listoille.[22][23] Hänen toinen studioalbuminsa Šiva julkaistiin 28. maaliskuuta 2014, ja se nousi albumilistan sijalle kuusi.[24] Soundin arviossa todettiin: ”Vaikka ainuttakaan ’Seuraavaan elämään’ -hitin tasoista täsmäsiivua ei tällä kierroksella lohkea, on Šivakin pieninä annoksina parhaimmillaan valloittava.”[25] Albumin julkaisun jälkeen Jannika B aloitti uuden Suomen-kiertueen.[26] Lokakuussa hän solmi uuden levytyssopimuksen The Fried Musicin kanssa ja tiedotti jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle maaliskuussa 2015.[27][28] Helmikuussa 2015 Jannika B oli ehdolla Emma-gaalassa yleisön äänestämässä Vuoden artisti/yhtye -kategoriassa.[29]

Toinen nainen (2016–)

Jannika B palasi tauoltaan helmikuussa 2016 julkaistulla singlellä ”Niagara”.[30] Kesällä hän palasi esiintymään ja seuraavan vuoden aikana julkaisi kolme uutta singleä.[31][32][33] Jannika B nähtiin myös toimittajan roolissa syyskuussa 2016 ensi-iltansa saaneessa Teit meistä kauniin -elokuvassa.[34] Syksyllä 2017 Jannika B kilpaili MTV:n Tähdet, tähdet -televisiosarjan neljännellä tuotantokaudella. Hän sijoittui kisassa toiseksi.[35] Marraskuussa 2017 Jannika B julkaisi singlen ”Riisu kokonaan”, joka nousi Suomen latauslistan viidenneksi sekä radiosoittolistan sijalle 15.[36][37] Toukokuussa 2018 julkaistu ”En luovu susta koskaan” -single ylsi radiosoittolistan sijalle 12.[38] Kappale on striimannut myös kultaa.[39]

Syksyllä 2018 Jannika B nähtiin yhtenä Idols-laulukilpailun yhdeksännen tuotantokauden tuomarina.[40] Marraskuussa hän julkaisi singlen ”Kaksi jotka pelkää”, jota käytettiin myöhemmin Temptation Island Suomi -televisiosarjan viidennen tuotantokauden tunnuskappaleena.[41] Kappale ylsi myös radiosoittolistan sijalle 18.[42]

Tammikuussa 2019 Jannika B lanseerasi oman vaatemallistonsa Me&I-muotiyrityksen kanssa.[43] Hänen kolmas studioalbuminsa Toinen nainen julkaistiin 29. maaliskuuta 2019.[44] Albumin julkaisun yhteydessä kappale ”Aamun takana” julkaistiin singlenä, ja se nousi radiosoittolistan sijalle seitsemän.[45][46] Toinen nainen nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle kahdeksan ja kapusi listan viidenneksi viikkoa myöhemmin.[47] Albumi on sittemmin myynyt kultaa.[48] Keskisuomalaisen arviossa todettiin: ”Toinen nainen on artistin kolmas albumi, joka liukuu korvakäytävissä niin liukkaasti, että mikään ei pysy missään. Tyhjään on paha tarttua.”[49] Levyn julkaisun jälkeen Jannika B aloitti uuden kiertueen.[50]

Jannika B osallistui Tanssii tähtien kanssa -televisio-ohjelmaan syksyllä 2019.[51] Hän sijoittui kisassa toiseksi tanssiparinsa Aleksi Seppäsen kanssa.[52] Helmikuussa 2020 Jannika B palkittiin Päijät-Hämeen Kultaiset askeleet -gaalassa vuoden 2019 tanssiteosta.[53] Emma-gaalassa hän oli ehdolla kahdessa kategoriassa.[54]

Musiikkityyli ja sanoitukset

Jannika B on kuvaillut musiikkityyliään ”suomenkieliseksi puhtaaksi popiksi”.[55] Hänen esikuviaan ovat Jenni Vartiainen ja Madonna.[56][57][58] Jannika B on usein kuvaillut albumejaan värein. Kaikki rohkeus oli ”oranssi-keltasävytteinen”, kun taas Šiva oli ”enemmän tummansininen”, jossa on ”neonväripilkahduksia”.[21] Toinen nainen -levyn värit olivat punainen, oranssi ja keltainen. Vaikutteita Jannika B otti 1980- ja 1990-luvun musiikista, ja levyn kappaleita hän kuvaili ”pirteiksi” ja ”kupliviksi”.[44][59]

Ensisijaisesti Jannika B hakee inspiraatiota sanoituksiinsa omasta elämästään, mutta myös tarinoista.[60] Hän on kertonut: ”Ammennan aiheeni kaikesta kokemastani, mutta myös näkemästäni. Päässäni näistä on muodostunut sellainen sumu, että en välillä enää itsekään tiedä mikä on totta.”[61] Hän on myös kertonut tekevänsä sanoituksia muun muassa lukemalla kirjoja, joista hän alleviivaa tunteita herättäviä sanoja. Myöhemmin hän ryhtyy rakentamaan alleviivatuista sanoista tarinaa, jonka pohjalta hän ryhtyy kirjoittamaan kappaletta.[62] Jannika B on kertonut, etteivät hänen kappaleensa useinkaan käsittele ajankohtaisia tapahtumia, vaan ”asioita, jotka on käsitelty joskus aikaisemmin ja sitten ne vain printtaa ulos biisiksi”. Toistuvia teemoja Jannika B:n Toinen nainen -albumilla ovat ero, pettäminen ja epätoivon tunteet.[63]

Yksityiselämä

Jannika B on naimisissa Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen kanssa. He tapasivat kesällä 2011, kun Jannika B haastatteli musiikkialan ammattilaisia blogiinsa.[64][65] Pari alkoi seurustella loppuvuodesta 2011, ja he muuttivat yhteen toukokuussa 2012.[66][67] Jannika B ja Toni Wirtanen menivät naimisiin 31. joulukuuta 2013.[2] Samalla Bergroth vaihtoi sukunimensä Wirtaseksi.[66] Parin esikoislapsi Martta syntyi vuonna 2015.[7][68] Wirtaset asuvat Hollolassa, ja heillä on koiraharrastus.[69][70]

Jannika B sairastaa vitiligoa, joka näkyy hänen silmäluomissaan, kaulassaan ja käsissään.[6] Jannika B sairastui masennukseen lapsensa syntymän jälkeen. Hän hakeutui psykiatriseen hoitoon ja on sittemmin toipunut.[71][72]

Diskografia

Pääartikkeli: Jannika B:n diskografia

Studioalbumit

Palkinnot ja ehdokkuudet

Vuosi Tilaisuus Palkinto Ehdokas Tulos Viitteet
2013 Emma Gaala Vuoden tulokas Jannika B Ehdokkuus [20]
Iskelmä Gaala Vuoden naisartisti Jannika B Ehdokkuus [21]
Vuoden tulokas Jannika B Ehdokkuus
2014 Emma Gaala Yleisöäänestys: Vuoden artisti/yhtye Jannika B Ehdokkuus [29]
2019 Kultaiset askeleet Vuoden tanssiteko Jannika B Voitto [53]
Emma Gaala Vuoden iskelmä Jannika B Ehdokkuus [54]
Yleisöäänestys: Vuoden artisti/yhtye Jannika B Ehdokkuus

Lähteet

  1. a b c d e f Poikkimäki, Anna: Haastattelussa Jannika B Stara. 18.6.2013. Viitattu 1.6.2019.
  2. a b c Hakamo, Tanja: Laulaja Jannika B:tä jännitti kertoa raskaudestaan ystävälle, joka kärsii lapsettomuudesta: ”Ymmärrän olla kiitollinen” Me Naiset. 3.4.2015. Viitattu 28.5.2019.
  3. a b c d e f g Risto, Taina: Jannika B: ”Olen törmännyt urallani paljon tytöttelyyn” Elle. 15.1.2020. Viitattu 15.1.2020.
  4. Koste, Henna: Jannika B: "Toni haluaisi seitsemän lasta" Radio Nova. 9.4.2019. Viitattu 15.1.2020.
  5. Åkman, Erika: Jannika B:n haave balettiurasta tyssäsi tylysti ulkonäköseikkaan – ”Minulle ilmoitettiin, että…” Ilta-Sanomat. 27.2.2017. Viitattu 28.5.2019.
  6. a b Jannika B:llä nähtiin Emma Gaalassa poikkeuksellinen kampaus – selittää Instagramissa: ”Syynä korvani ja kaulan vitiligo” Me Naiset. 5.2.2017. Viitattu 29.5.2019.
  7. a b c Sommers, Sanna: Jannika B: ”Lapsemme takia olen valmis muuttamaan koko elämäni” Vauva. 31.7.2017. Viitattu 28.5.2019.
  8. Hakamo, Tanja: Jannika B: "Ihmissuhde ei ole kertakäyttötavaraa" Me Naiset. 6.3.2014. Viitattu 1.6.2019.
  9. Kuva: Jannika B:llä aihetta juhlaan – opinnot päätökseen MTV Uutiset. 19.12.2014. Viitattu 1.6.2019.
  10. Muistatko? Jannika B kisasi Idolsissa ja X Factorissa – näin hän on muuttunut! MTV Uutiset. 6.5.2017. Viitattu 28.5.2019.
  11. Jannika B Fono.fi-äänitetietokannassa fono.fi. Viitattu 28.5.2019.
  12. Bergroth, Jannika: Suomalainen, ruotsalainen ja englantilainen meni studioon… Jannika B – Virallinen sivusto. 13.3.2011. Viitattu 28.5.2019.
  13. a b Bergroth, Jannika: Info Jannika B – Virallinen Sivusto. Viitattu 28.5.2019.
  14. Bergroth, Jannika: Tiedote Jannika B – Virallinen Sivusto. 4.12.2012. Viitattu 28.5.2019.
  15. Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961: B - BAS Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla 1960–2018. Viitattu 28.5.2019.
  16. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jannika B - Kaikki rohkeus Musiikkituottajat. Viitattu 29.5.2019.
  17. Aitoon Kirkastusjuhlat – Jannika B Aitoon Kirkastusjuhlat. Arkistoitu 5.9.2019. Viitattu 5.9.2019.
  18. Siippainen, Aapo: Jannika B – Kaikki rohkeus Keskisuomalainen. 2.2.2013. Viitattu 29.5.2019.
  19. Vanha-Majamaa, Anton: Adam Lambertin koreilevan showmiehen kuoren alta paljastui pelkkä keskinkertainen risteilyisäntä Rumba. 24.3.2013. Viitattu 1.6.2019.
  20. a b Wetterstrand, Ninni: Emma-ehdokkaat on julkistettu – katso lista kaikista ehdokkaista YleX. 28.1.2014. Viitattu 29.5.2019.
  21. a b c Koskela, Niina: Jannika B:n musiikki vaihtoi väriä Yle Uutiset. 3.2.201. Viitattu 1.6.2019.
  22. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Jannika B - Jääkausi Musiikkituottajat. Viitattu 29.5.2019.
  23. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen Virallinen Lista: Jannika B - Itseni herra Musiikkituottajat. Viitattu 29.5.2019.
  24. Wetterstrand, Ninni: Jannika B nimesi albuminsa Wirtaselle tehdyn häälahjan mukaan YleX. 12.2.2014. Viitattu 29.5.2019.
  25. Tarmo, Eero: Jannika B: Šiva Soundi. 11.4.2014. Viitattu 29.5.2019.
  26. Bergroth, Jannika: Šiva Jannika B – Virallinen Sivusto. 17.2.2014. Viitattu 1.6.2019.
  27. Kautto, Hanne: Jannika B yhteistyöhön Jenni Vartiaisen luottotuottajan kanssa YleX. 13.10.2014. Viitattu 29.5.2019.
  28. Hopi, Anna: Jannika B jää ensi keväänä keikkatauolle: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan…” Iskelmä. 29.10.2014. Viitattu 29.5.2019.
  29. a b Emma-ehdokkaat julki: Katso ketkä kaikki saivat ehdokkuudet! Radio Nova. 20.1.2015. Viitattu 29.5.2019.
  30. Korpela, Tanja: Fanien pitkä odotus palkitaan vihdoin - Jannika B julkaisee uutta musiikkia Iltalehti. 8.4.2016. Viitattu 29.5.2019.
  31. Jokinen, Pauliina: Pienen tytön äiti Jannika B: Kahden muusikon perheessä lastenhoito on palapeliä Iskelmä. 2.7.2016. Viitattu 1.6.2019.
  32. Jannika B:n Skumppalaulu singlellä kilistellään elämälle NRJ. 19.10.2016. Viitattu 29.5.2019.
  33. Uotila, Millamari: Jannika B julkaisee tuplasinglen rohkeudesta ja yksinäisyydestä – ”itsensä yksinäiseksi tuntevia on saman verran kuin Vantaalla asukkaita” Etelä-Suomen Sanomat. 3.3.2017. Viitattu 29.5.2019.
  34. Malmi, Mia: Jannika B Martta-tyttärestään: ”Hän on saanut molempien parhaat puolet” Me Naiset. 7.9.2016. Viitattu 18.2.2020.
  35. Hopi, Anna: Toni Wirtanen Jannika B:n Tähdet, tähdet -matkasta: "Ihailen hänen lahjakkuuttaan" Iskelmä. 14.12.2017. Viitattu 29.5.2019.
  36. Finland Digital Song Sales - November 18, 2017 Billboard. Arkistoitu 14.8.2020. Viitattu 26.1.2020.
  37. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Jannika B – Riisu kokonaan Musiikkituottajat. Viitattu 29.5.2019.
  38. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Jannika B – En luovu susta koskaan Musiikkituottajat. Viitattu 29.5.2019.
  39. Kujanpää, Lauri: Ihastuttava Jannika B hehkuttaa: ”Kaksi suurta unelmaa toteutuu” Voice. 27.6.2019. Viitattu 1.12.2019.
  40. Huusela, Jasmin: Muistatko vielä? Idols-tuomari Jannika B julkaisi oman Idols-koelauluvideonsa yli kymmenen vuoden takaa: ”Se on todella epätäydellinen, aluksi jopa hieman hävetti” Iltalehti. 15.8.2018. Viitattu 29.5.2019.
  41. Hapuli, Noora: Jannika B paljastaa erityisen suhteensa Temptation Island -ohjelmaan: ”Jos olisin 19-vuotias sinkku…” Ilta-Sanomat. 21.2.2019. Viitattu 29.5.2019.
  42. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Jannika B - Kaksi jotka pelkää Musiikkituottajat. Viitattu 24.6.2019.
  43. Hopi, Anna: Jannika B:n jymy-yllätys! Uusi aluevaltaus vaatemalliston suunnittelijana Iltalehti. 15.11.2018. Viitattu 29.5.2019.
  44. a b Honkanen, Anne: Jannika B julkaisi uuden levyn - "Olen suunnattoman ylpeä tästä" Etelä-Suomen Sanomat. 29.3.2019. Viitattu 29.5.2019.
  45. Spotify nyt: Jannika B julkaisi uuden albuminsa Toinen nainen - "Se ei ole täydellinen, mutta en ole minäkään" Findance.com. 30.3.2019. Viitattu 18.2.2020.
  46. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Jannika B - Aamun Takana Musiikkituottajat. Viitattu 18.2.2020.
  47. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Jannika B - Toinen Nainen Musiikkituottajat. Viitattu 29.5.2019.
  48. Kujanpää, Lauri: Jannika B riemuitsee somessa: "Torille!" Radio Nova. 5.9.2019. Viitattu 5.9.2019.
  49. Levyarvio: Vantaan kokoinen tyhjyys Keskisuomalainen. 30.3.2019. Viitattu 8.6.2019.
  50. Jannika B – Toinen nainen Universal Music. 1.3.2019. Viitattu 1.6.2019.
  51. Tässä ovat uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat! Mukana Eini, Veronica Verho, Laura Lepistö, Mika Poutala, Mikael Jungner… Ilta-Sanomat. 28.8.2019. Viitattu 4.9.2019.
  52. Pudas, Mari: Christoffer Strandberg voitti Tanssii tähtien kanssa -kisan! Iltalehti. 1.12.2019. Viitattu 1.12.2019.
  53. a b Uotila, Millamari: Päijät-Hämeen tanssiala palkitsi Jannika B:n Kultaiset askeleet -gaalassa Etelä-Suomen Sanomat. 16.2.2020. Viitattu 18.2.2020.
  54. a b Hopi, Anna: Lauri Tähkälle sateli Emma-ehdokkuuksia: Katso muut Emma-ehdokkuudet tästä Iltalehti. 12.12.2019. Viitattu 13.12.2019.
  55. Tynkkynen, Mari: Jannika B - Unelmasta totta! Radio Nova. 6.2.2013. Viitattu 2.6.2019.
  56. Kotala, Karoliina: Jannika B paljastaa suurimman esikuvansa: Äärettömän lahjakas laulaja Voice. 9.3.2014. Viitattu 4.6.2019.
  57. Pyykkönen, Emilia: Rohkeita ratkaisuja tehnyt Jannika B: "Kaikki aika täällä on arvokasta" Apu. 12.8.2013. Viitattu 4.6.2019.
  58. Bergroth, Jannika: Esikuva Jannika B – Virallinen Sivusto. 4.10.2011. Viitattu 4.6.2019.
  59. Lehtinen, Eeva: Kiireinen keikkakesä Turun Sanomat. 14.6.2018. Viitattu 2.6.2019.
  60. Koski, Paula: Jannika B vuosi vahingossa oman biisinsä nettiin Iltalehti. 11.1.2014. Viitattu 2.6.2019.
  61. Tervo, Toni: Jannika B:n pinnan alla piilee salaisuus – laulaja kertoo avoimesti puolestaan, jota hänestä ei heti uskoisi Helsingin Uutiset. 30.3.2019. Viitattu 24.6.2019.
  62. Sanoitustyöpaja Jannika B:n ja Samuli Sirviön tahtiin Rakkaustinen. 13.11.2014. Arkistoitu 2.6.2019. Viitattu 2.6.2019.
  63. Silander, Iriz: Jannika B:n uudessa musiikissa kuuluvat erot ja pettämiset: "Uskon, että tämä levy kiteyttää paljon asioita" MTV Uutiset. 30.3.2019. Viitattu 2.6.2019.
  64. Honkanen, Anne: Tuore äiti Jannika B: ”Olen itkenyt enemmän kuin koko elämäni aikana” Me Naiset. 12.5.2016. Viitattu 7.6.2019.
  65. Toni Wirtanen avautuu musabisneksen paineista: ”Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja” Me Naiset. 23.1.2018. Viitattu 7.6.2019.
  66. a b Apulannan Toni Wirtanen ilmoitti siviilisäädyn muutoksesta Facebookissa Ilta-Sanomat. 2.1.2014. Viitattu 3.1.2014.
  67. IS: Toni Wirtanen ja Jannika-rakas: Avoliitto MTV Uutiset. 13.7.2012. Viitattu 29.5.2019.
  68. Korpela, Tanja: Toni Wirtanen ja Jannika B saivat lapsen Iltalehti. 29.8.2015. Viitattu 29.5.2019.
  69. Krupka, Minna: Toni Wirtanen ja Jannika B avaavat kotinsa kameroille Etelä-Suomen Sanomat. 18.12.2017. Viitattu 29.5.2019.
  70. Kuvat: Jannika B:n ja Toni Wirtasen lenkkitoverit sulattavat sydämet MTV Uutiset. 17.1.2015. Viitattu 2.6.2019.
  71. Laari, Susanna: Masennus teki Jannika B:stä katkeran: ”En jaksanut vastata edes puhelimeen” Me Naiset. 17.9.2017. Viitattu 29.5.2019.
  72. Hapuli, Noora: Toni Wirtanen talutti vaimonsa lääkäriin – masentunut Jannika B ei kyennyt käymään edes postilaatikolla Ilta-Sanomat. 31.7.2017. Viitattu 29.5.2019.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jannika B.