Kimono

Japanilaisnainen kimonossa.

Kimonotyylejä.

Kaksi Geisha-harjoittelijaa eli Maikoa.

Kimono (jap. 着物, sanoista kiru, "käyttää, pitää yllä" ja mono, "asia, esine") on perinteinen japanilainen vaate, jota käyttävät sekä miehet että naiset, iästä riippumatta.

Kimono on T-mallinen, nilkkaan asti ulottuva suora puku, jossa on kaulus ja pitkät hihat. Yleensä hihat ovat ranteesta erittäin leveät, jopa puolisen metriä. Perinteen mukaan naimattomat naiset käyttävät kimonoa, jonka hihat ulottuvat lähes lattiaan asti. Puku kiedotaan vartalon ympäri ja tuetaan leveällä taakse sidottavalla vyöllä, obilla.

Kimono tarkoittaa nykyaikana samaa kuin wafuku ennen. Sana kimono syntyi Meiji-kaudella 1800-luvun loppupuolella, kun japanilaiset vaatteet ruvettiin erottamaan eurooppalaistyylisistä. Sitä ennen, kun lähes kaikki pitivät kimonoa lähes aina, kimono tunnettiin kangaslaadun, käyttötilanteen, käyttöajankohdan tms. nimellä.

Muita nimityksiä kimonolle:

• Nagagi: pitkä(helmainen) puku, jota käytetään sisätöissä ja kaupungilla, työvaatteet olivat lyhyitä ja kaksiosaisia.
• Kosode: pienet hihat, hovipuvut olivat suurihihaisia.
• Wafuku: (perinteinen) japanilainen asu (vastakohta: yōfuku, eurooppalaistyylinen asu).

Historia

Jōmon- ja Yaoi-kaudet

Mahdollisesti Okinawalla vierailleet kiinalaiset kertovat Wa-maan ihmisten puvuista: "Miehet käyttävät pitkää kangasta, jonka he sitovat ympärilleen, ja naiset kangasta, jossa on aukko keskellä".

Yamato-kausi

Tiedot puvuista Yamato-kaudelta perustuvat lähinnä hautalöytöihin. Suurista hautakummuista on löydetty haniwa-patsaita. Ne on tehty uhrilahjoiksi kuolleille ylhäisille ja ne esittävät rituaalihahmoja, ihmisiä, eläimiä ja rakennuksia. Joissain patsaissa on yksityiskohtia, joista saa käsityksen millaisia vaatteet olivat. Materiaalit olivat luultavasti kasvikuituja ja ehkä villisilkkiä. Vaatteissa näkyvät ensimmäiset kiinalaiset lainat: kietaistavia takkiasuja, kapeahkoja housuja ja laskostettuja hameita. Monilla hahmoilla on koruja, kuten helminauhoja ja kasvoissaan merkkejä, maalauksia tai tatuointeja.

Asuka- ja Nara-kaudet (552–710 ja 646–792)

Kiinalaiset lähettiläät ja munkit levittivät buddhalaisuutta, kungfutselaisuutta ja niiden mukana kiinalaista kulttuuria ja taidetta. Merkitys tuntui lähinnä hovin vaatetuksessa. Käyttöön otettiin arvoaseman ilmaisevat seremonialliset värit. Miesten vaatteet olivat kiinalaismallinen takki, jossa oli pystykaulus ja sivulla halkiot. Sen kanssa pidettiin suoria housuja, kenkiä ja jouhikankaasta tehtyä päähinettä. Naisten vaatteissa näkyy vaihtelua, yleensä siihenkin kuului takki, jonka kanssa pidettiin hametta. Joissain maalauksissa esiintyy suoraan Tang-dynastian hovimuodin kopioita, korkealle nostettuja hameita, kippurakärkisiä tossuja, pitkiä huiveja ja suuria nutturakampauksia.

Heian-kausi (794–1192)

Yhteydet Kiinaan vähenivät ja lopulta lakkasivat melkein kokonaan. Kulttuuri keskittyi hoviin, joka sulkeutui pääkaupunki Heian-Kyōhon eli Kiotoon. Hovipuvuissa oli edelleen kiinalaisia vaikutuksia, mutta niitä tyyliteltiin aivan omaan suuntaansa. Muotia hallitsivat suurihihaiset kaavut, joita puettiin kerroksittain. Hovin etiketti ja vaatimukset eleganssista säätelivät tarkasti vaatteiden värejä ja kuvioita. Miesten viralliseen pukuun kuului hakama, aluspukuja ja päällyspukuja ja virallinen harsokangaspäähine. Naisten pukuihin kuului myös hakama ja sen päälle monimutkainen järjestelmä suurihihaisia kaapuja, josta puku sai nimen juni-hitoe eli "kaksitoista kerrosta". Tavallisten ihmisten vaatteet olivat paljon yksinkertaisempia, pienihihainen kietaisuvaate, kosode (kimono), jota käytettiin kapeiden hakama-housujen tai kietaisuhameen alla.

Kamakura-kausi (1185–1333)

Heian-kausi päättyi kahden aatelissuvun väliseen sisällissotaan. Sitä seuranneella kaudella samuraiden kulttuurilla oli suurin merkitys. Aluksi vaatteet jäljittelivät hovimuotia, mutta niistä yritettiin tehdä käytännöllisempiä ja vähemmän ylellisiä. Helmat lyhenivät, laahukset ja kerrokset katosivat ja silkkimateriaalit vaihdettiin usein ramiin ja hamppuun.

Miesten vaatteista tärkein oli hitatare, josta oli erilaisia muunnelmia. Viralliseen ja seremonialliseen käyttöön siinä oli suuret hihat ja leveät hakamat, mutta arkisin, työhön ja sotimiseen valmistettiin kapeampihihaisia hitatareja, joiden kanssa pidettiin melko kapeita, pussilahkeisia hakama-housuja. Vaatetukseen kuului myös lähes aina päähine: virallisimmillaan korkea hovityylinen eboshi, pehmeämpi, tavallisten ihmisten suosima eboshi tai matalaksi taitettu samuraieboshi. Naisten muodissa kerrokset alkoivat vähentyä ja lopulta pidettiin vain kosodea. Kun epävirallisena pidetty kosode alkoi muuttua päällysvaatteeksi, sen helmasta tehtiin nilkkapituinen ja se valmistettiin värillisistä ja koristeellisista kankaista (karaori-brokadi, nuihaku-kirjonta ja lehtikultaus, värjääminen, painokankaat, käsin maalaaminen tai shibori). Kosodeita pidettiin lämpötilan, varallisuuden ja tilanteen mukaan montaa päällekkäin.

Muromachi-kausi (1333–1568)

Miesten vaatteissa tapahtui muutoksia hitaasti, hitatare oli edelleen virallinen puku, mutta myös kosode alkoi liittyä miesten pukeutumiseen. Miehet pitivät sen kanssa kuitenkin hakamaa ja jotain päällystakkia. Hihattomasta liivistä, kataginusta ja hakamasta muodostui tyypillinen samurain puku, kamishimo. Naisten perusvaate oli kosode. Siitä kehitettiin erilaisia variaatioita. Kangaslaatu vaihteli tilaisuuden ja aseman mukaan. Hienoimmat olivat brokadia (karaori). Muodoltaan samanlaisella vaatteella ollut eri nimiä kankaasta, käyttötilaisuudesta ja tavasta riippuen:

• uchikake oli juhlakimono, joka puettiin irtonaisena muiden, vyöllä sidottujen kimonoiden päälle
• katsugi vedettiin pään yli kuin viitta tai huntu
• koshimaki sidottiin vyöllä, jonka jälkeen yläosa pudotettiin pois hartioilta ja laskostettiin lantiolle
• katabira oli vuorittamaton ja tehty kasvikuidusta

Azuchi-Momoyama -kausi (1568–1603)

Oda Nobunaga, Toyotomi Hideyoshi ja Tokugawa Ieyasu yhdistivät Japanin. Tämän lyhyen kauden vaatetukselle on tyypillistä loisteliaan vaikutelman hakeminen. Ulkomaihin tunnetaan lyhytaikaista kiinnostusta, kun maassa vierailee portugalilaisia tutkimusmatkailijoita ja lähetyssaarnaajia. Muodikkaita ovat ulkomailta tuodut ruudulliset ja raidalliset kankaat ja tsujigahana-tekniikka, joka yhdistelee shiboria, maalausta, kirjontaa ja lehtimetallia.

Edo-kausi (1603–1867)

Edo-kaudella klaanien sodat lakkaavat, samurai-sotilaiden merkitys vähenee ja kulttuuria luovat kaupunkilaiset, kauppiaat ja käsityöläiset. Muodit alkavat vaihdella yhä nopeammin. Kimonoissa esiintyy aina uusia keksintöjä. Hihan mallia vaihdellaan: 1600-luvun puolivälissä hihat ovat hyvin pienet ja kapeat, 1600-luvun lopulla (Genroku) niistä tulee hyvin pitkät ja leveät, sitten ne taas pienenevät.

Kunisadan puupiirros esittää prostituoituja Yoshiwarassa

Suurin uutuus värjäyksessä ja kuvioissa on Yuzen-silkkimaalaus, jolla saadaan aikaan hyvin monivärisiä ja yksityiskohtaisia kuvioita. Yuzen syrjäytti vanhanaikaisemmat koristelutekniikat juhlakimonoissa. Toinen liioittelun kohde on vyö. Sormen levyinen nauha muuttui 1600-luvun puolivälissä kämmenenlevyiseksi ja naisten vyö leveni 1700-luvun puoliväliin asti, niin että se lopulta peitti ylävartalon rintojen alta lantiolle eli oli 30 - 35 senttimetrin levyinen. Valtaa pitäneet samurai-aateliset eivät pitäneet tavallisten ihmisten koreilunhalusta ja sen vuoksi säädetään ylellisyyttä rajaavia lakeja, jotka kielsivät esimerkiksi silkkikimonon käyttämisen muilta kuin samurai-luokan jäseniltä. Vastatakseen rajoituksiin kaupunkilaiset esittelivät uuden tyylin, joka korosti harkittuja yksityiskohtia ja huoletonta vaivattomuutta. Tyyliä kutsutaan nimellä Iki (käännetään "chic" tai "cool") ja mm. komon kimonot olivat hyvin "Edo-iki". Edo-kauden puvuista saa hyvän käsityksen ukiyo-e puupiirroksista.

Meiji-kausi (1867–1912)

Japanilainen nainen kimonossa noin 1870-luvulla.

Keisari Meiji halusi uudenaikaistaa maansa. Hän uudisti armeijan, ja myös sen univormut. Hoviin tilattiin pariisilaistyylisiä leninkejä, kenkineen ja korsetteineen. Muun kansan keskuudessa lainat herättivät sekä uteliaisuutta, että epäluuloa. Miesten vaatteisiin, ellei henkilöllä ollut virkaa tai suhteita hoviin, oli kauden alussa tapana hankkia jokin vierasmaalainen asuste osoittamaan, että omistaja oli kuullut uusista virtauksista: esimerkiksi hattu ja kengät olivat käytössä miesten kimono-hakama-asun kanssa. Kauden loppupuolella kummalliset yhdistelmät katosivat ja eurooppalaisesta puvusta tuli normaali työasu. Kimono jäi juhlaviin seremonioihin tai kotivaatteeksi.

Naisten puku pysyi pitempään Edo-kauden muotissa, naisethan olivat enimmäkseen kotona. Mustatut hampaat, nypityt kulmakarvat ja vahatut hiuslaitteet katosivat vähitellen. Esimerkiksi keisarinna lopetti hampaidensa värjäämisen 1873 ja monet naiset lopettivat sen silloin, mutta sanotaan, että vielä toisen maailmansodan jälkeen Japanissa saattoi nähdä vanhempia naisia, joilla oli mustat hampaat. Kimonoiden väreihin vaikuttivat uudet kemialliset aniliini-värit, joilla saatiin aikaan kirkkaita pinkkejä, violetteja ja sinisiä. Japanilaisille Gibson girl -tyylinen nutturakampaus sokuhatsu oli sopivan pehmeä laskeutminen pois vahatuista nutturakampauksista.

Taisho-kausi (1912–1926)

Eurooppalaiset vaatteet olivat tavallinen osa ainakin kaupunkilaisten pukeutumista, mutta kimonokin oli vielä tavallinen. Voitettu sota Venäjää vastaan oli tuonut kansallisylpeyttä Meiji-kauden loppuun. Kansainvälisessä muodissa taas oli runsaasti japanilaisia vaikutteita, vyötäröttömiä kaapuja ja suoria linjoja, ja kimono vaikutti muodikkaalta.

Showa-kausi (1926–1989), toinen maailmansota ja sen jälkeen

Kuten kaikkialla maailmassa, sodan aikana naiset lähtivät kodeistaan töihin ja käyttivät siellä funktionaalisia työvaatteita. Sodan aikana myös ajatukset kimonoista vaihtuivat. Kimono oli puutteen aikana turhan ylellinen, vaarallinen ja epäkäytännöllinen. Sodan jälkeen naiset jatkoivat käytännöllisten ja halpojen eurooppalaisten vaatteiden käyttämistä, eikä kimonoon ollut paluuta – se muuttui juhlavaatteeksi, jolla haetaan "perinteisyyttä", etikettiä ja juhlallissuutta sitä vaativiin tilaisuuksiin.

Heisei-kausi (1989–)

Miehet eivät käytä kimonoa juuri koskaan. Naisilla kimono on yleensä juhlavaate, jota käytetään perinnettä ja etikettiä vaativissa tilaisuuksissa. Henkilöauton hintaista juhlakimonoa juuri kukaan ei osta itselleen, vaan sellainen vuokrataan juhlapäivää varten. Jotkut perinteisen kulttuurin harrastajat pitävät kitsukea (着付け tai 着つけ, "kimonon käyttämisen taitoa") myös harrastuksena ja saattavat omistaa joitakin tyylikkäitä, ei-seremoniallisia kokonaisuuksia. Mutta naisetkaan eivät pidä virallista kimonoa arkisin tai työssä. Nykyään on syntynyt myös pieni trendi, kimonon käyttämisen tapa, joka yhdistelee perinnettä ja historiaa katumuotiin.

Kimono-asun osat

Kimonon osien nimitykset

Jalkineet

• Tabi: perinteen mukaan virallisessa tilanteessa aina valkoiset, vuoritetut kangassukat, joissa on kolo isovarpaalle, niin että niiden kanssa voi pitää sandaaleita. Tosin monet kimonomuotia esittelevät kuvastot sisältävät tällä hetkellä värillisiäkin tabeja.

• Zori: kimonon varvassandaalit, joissa on korotetut pohjat – mitä korkeammat, sen juhlavammat. Zori-tyyppejä ovat
• niinestä punotut zorit, hyvin epäviralliset kesäkäyttöön
• vinyyliset zorit arkisiin epävirallisiin tilaisuuksiin
• emalinahkaiset, kimonokankaiset tai brokadiset zorit juhlatilaisuuksiin

• Geta: kimonon palikkapohjaiset puukengät. Miesten kengät ovat kulmikkaat, naisten soikeat. Nykyaikana getat eivät kuulu virallisiin tilaisuuksiin, ne ovat sopivat vain yukatan kanssa. Geishat käyttävät getoja myös laahushelmaisen kimonon kanssa, maikoilla on korokepohjaiset puukengät okobot eli pokkuri-getat.

Alusvaatteet

• Hadajuban: kimono-aluspaita, jossa on lyhyet hihat ja niin avoin kaula-aukko, ettei se näy kimonon alta.

• Susoyoke: kietaistava alushame. Helpottaa kimonossa kävelemistä ja suojaa helmaa. Historiallisissa puvuissa koshimaki eli lannevaate, joka tehtiin usein punaisesta kankaasta.

• Toppaukset: alusvaatteiden päälle voidaan pukea vartalon muotoa tasoittavat toppaukset, jos pyritään virheettömään ”kimonomuotoon”. Esimerkiksi kapean vyötärön ympärille pannaan täytettä, jotta obi ei rypisty ja muoto on tasainen lieriö.

• Nagajuban: aluskimono. Aluskimono on tärkeä, vaikka ei siltä vaikuta. Sillä saadaan kimono istumaan niin kuin pitääkin. Tärkein osa on kaulus, johon ommellaan han eri –irtokaulus ja sen väliin kovike erishin. Irtokauluksen saumaan, keskelle taakse voidaan ommella "kauluksen säätäjä" chikara nuno, jolla säädellään kuinka paljon niskaa näkyy. Muuten aluskimono suojaa hienompaa kimonoa. Nykyaikana nagajuban on valkoinen virallisissa tilaisuuksissa ja mahdollisesti hyvin hailakasti värillinen tai kuviollinen epävirallisissa tilaisuuksissa. Aluskimonon kauluksessa ja kainalossa voi olla kiinnittämistä helpottavat nauhat, muuten tarvitaan yksi koshihimo-nauha lisää. Aluskimono on ommeltu oikeaan pituuteen, eli ei taitetta lantiolle. Historiallisissa puvuissa ja geishan kimonossa aluskimono on näyttävä asuste joka voi olla voimakkaan värinen ja usein näkyvissä laahuskimonon auetessa helmasta. Puupiirrosten historiallisiin pukuihin kuuluu usein aluskimono, välikimonoita (donuki) 2, 3 tai jopa 3+2, 3+3, päällyskimono ja päällyskaapu (uchikake).

Kaulus ja vyöt

Kauluksen pitäisi pysyä sileänä ja muodostaa selkeä V-muoto: neideillä tylppä kulma ja rouvilla terävä kulma. Niskassa kauluksen pitäisi olla irti ihosta, etiketin mukaan kolmesta neljään sormen leveyttä. Mitä enemmän niskaa sen "seksikkäämpää" – geishojen kaulus on vedetty niin alas, että lapaluut näkyvät, mutta se ei ole sopivaa tavallisille naisille.

• Han-eri on aluskimonon irtokaulus, jonka tehtävänä on suojata varsinaista kimonoa. Virallisimmillaan aluskimonon kaulus on valkoinen, mutta juhlavimmillaan se on paksusti kirjailtu. Irtokauluksen sisään tulee kovike eri-shin ja sen sauman alle ommellaan chikara-nuno.

• Eri-shin on kauluksen kovike, joka pistetään aluskimonon irtokauluksen (han-eri) sisään, jotta se pysyisi irti niskasta. Nykyisin se tehdään usein muoviverkosta, perinteisesti kovasta puuvillakankaasta.

• Datejime on alusvyö, joita on yksi aluskimonolle ja toinen päällyskimonolle. Kun aluskimono ja kimono on melkein puettu, siinä on taitoksia ja nauhoja, joiden niiden päälle puetaan alusvyö. Se silottaa pintaa ja tukee varsinaista vyötä. Hienoimmat datejimet ovat paksua ja kovaa hakata-ori-silkkiä. Datejimessa voi olla nauhat, joilla se on helpompi kiinnittää. Nykyään on myös joustavasta materiaalista tehtyjä vöitä, jotka voi kiinnittää hakasella tai tarralla. Ihanteellisessa kimonovartalossa on aavistuksen luisut hartiat, ei vyötäröä eikä pukuun saa tulla poimuja.

• Koshihimo tai karihimo ovat itse asiassa pelkkiä nauhoja, joilla kiinnitetään kimonon taitokset vyön alla. Pukeutumiseen niitä tarvitaan 2 tai 3 kappaletta. Puupiirrosten puvuissa kimono on joskus sidottu lyhyemmäksi lantiolle asetetulla nauhalla, joka on selvästi näkyvissä.

• Kohrin on uudenaikainen apuväline, jolla saa kauluksen pysymään paikallaan paremmin. Se on klipseillä varustettu kuminauha, joka pujotetaan selkäpuolelta kainaloaukoista ja kiinnitetään kauluksen reunoihin.

• Date-eri tai kasane-eri on "aluskaulus" tai valekaulus. Se on vain koristeellisuutta lisäävä asuste, irtokaulus, joka pistetään kimonon kauluksen alle koristeellisuuden vuoksi ja kuuluu vain juhlakimonoihin.

• Eri-sugata on irtonainen valekaulus, jolla voidaan korvata aluskimono, han-eri ja kauluksen kovike. Eri-sugataa käytetään kesällä ja joskus asusteena yukatan kanssa.

• Kake-eri on kauluksen päällinen tai suojus. Koska kaulus on kimonon helpoimmin kuluva ja likaantuva osa, sitä on haluttu suojata mahdollisimman hyvin. Kauluksen päälle on ommeltu kaitale, jota voi pestä ja vaihtaa, koskematta itse kimonoon. Kauluksen suojus ylettää obin yläreunaan. Nykyisin suojus on samaa kangasta kuin kimono, mutta puupiirrosten aikaan se oli usein jotain muuta materiaalia, esimerkiksi mustaa satiinia.

Naisten kimonotyyppejä

Hääpuku (婚礼衣装)

Morsian pukeutuu shintolaisessa hääseremoniassa yleensä uchikakeen (打掛 tai うちかけ), jonka alla on valkoinen kakeshita-kimono. Uchikake voi olla shiromuku, puhtaan valkoinen, yleensä kuitenkin brokadia. Värillisessä uchikakessa on perinteisimmin punainen tai oranssin-punainen pohjaväri. Punainen on Aasiassa yleinen nuoruuden, onnen ja juhlan väri. Seremoniasta ja juhlien kestosta riippuen morsian esiintyy ensin uchikakessa, sitten furisodessa, joka voi olla laahushelmainen (hikifurisode) ja lopuksi vielä tomesodessa, joka osoittaa hänen uuden asemansa vaimona. Nykyään hänellä voi olla vielä eurooppalaisia juhlapukuja päivällisiä tai iltajuhlaa varten. Morsiuspukuun kuuluvat valkoinen kakeshita-obi, joka solmitaan kakeshita-bunko-solmulle ja asusteet: tabit, zorit, irtokaulukset, hakoseko-kukkaro, kaiken-tikari ja tupsukoristeinen viuhka, jotka kaikki ovat yleisväriltään valkoisia ja kulta- tai hopeakoristeltuja. Perinteisesti pukeutunut morsian käyttää myös katsura-peruukkia, jossa on tavallisimmin taka-shimada-kampaus, juhlavia kilpikonnanluisia tai kultaisia hiuskoristeita ja puna-valkoisia tai kulta-hopeisia nauhoja. Varsinaisena morsiuspäähineenä voi olla huppumainen huntu wataboushi "pumpuli-huppu" tai paksusta suorakulmaisesta kankaasta taiteltu tsuno-kakushi "sarvien piilottaja". Varsinaisen seremonian jälkeen vaihdetaan usein nykyaikaiseen juhlakampaukseen.

Mofuku

Mofuku (喪服) on surupuku, siinä on seremonialliset viisi vaakunaa. Korkein aste on yksivärinen, musta kimono ja yksiväriset, mustat asusteet, lukuun ottamatta aluskimonon valkoista päällyskaulusta ja valkoisia tabeja. Vähemmän virallisia ovat harmaa kimono, musta-valko- tai harmaakuviollinen obi ja mustat tai harmaat asusteet. Yksiväristä mustaa ei käytetä juuri koskaan asusteiden "muotivärinä", sillä se viittaa aina osittaiseen suruaikaan.

Tomesode

Kurotomesode, kuvio esittää gagaku-hovimusiikkin soittimia.

Naimisissa olevien naisen seremoniallisin puku on tomesode (留袖, "katkaistut hihat"). Pohjaväriltään musta tomesode on seremoniallisempi kuin värikäs. Esimerkiksi, koska morsiamen osan katsotaan olevan vaikein, häissä hänen naissukulaisensa pukeutuvat mustaan kuro-tomesodeen, kun taas sulhasen naissukulaiset ja morsiusparin ystävät pukeutuvat kevyempään, värilliseen iro-tomesodeen.

Tomesodessa on yksivärinen yläosa ja yhtenäinen kuvioalue helmassa. Kuvio on maalattu harsittuun kimonoon, niin että se kulkee täydellisenä saumankohtien yli. Tämä katkeamaton kuvio eli eba-moyo on hienoimpien juhlakimonoiden tunnusmerkki. Mitä alempana kuvio on, sitä vanhemmalle naiselle tomesode on tarkoitettu. Toinen kaikkiin kimonoihin pätevä ikäkausitunnus on värikkyys. Nuoret naiset käyttävät kirkkaampia värejä ja vanhemmat taitettuja. Tomesoden kuvioaiheet ovat yleensä konservatiivisia ja juhlavia: kukkia, viuhkoja, kurkia, pilviä, kilpikonnankuori-kuvioita jne.

Furisode

Furisode (振袖, "liehuvat hihat") on naimattoman naisen seremoniallisin puku. Sen tunnusmerkki on melkein nilkkaan roikkuva hihan alaosa (75–90–105 cm). Furisodeen yhdistetään koristeellisimmat vyön solmut ja voimakkaimmat värit. Kuvio sommitellaan katkottomasti ja yleensä peittämään koko kimonon.

Hōmongi

Hōmongi (訪問着, "vierailupuku") on seuraavaksi virallisin asu. Se on värikäs ja epäsymmetrisesti kuvioitu. Se on yksinkertaistettu versio furisodesta ja tomesodesta. Hōmongin kuviointi on vapaa; se voi olla kokonaan kuvioitu kuin furisode tai muistuttaa tomesodea. Hōmongista tehdään myös hyvin taiteellisia versioita. Tavallisin on juhlaan sopiva Yuzen-maalaus, joka sommitellaan helmaan ja olkapäälle tai hihaan, kuten tsukesagessa (tsukesage-hōmongi). Hōmongissa on seremonialliseen ja viralliseen pukuun kuuluvat 1-5 vaakunaa.

Tsukesage

Tsukesage (付け下げ) on juhlakimono, joka on astetta epävirallisempi. Tsukesage tarkoittaa kimonoa, jonka kuvio kiertää helman ja hihassa tai olkapäällä on sitä tasapainottava kuvioläikkä. Vaakunallinen tsukesage käy myös virallisiin tilaisuuksiin, ja siksi on päältä katsoen on vaikea sanoa onko kimono hōmongi vai tsukesage. Ero on siinä, että hōmongin kuvio suunnitellaan leikattuun ja esiharsittuun kimonoon, kun taas tsukesagen kuvio värjätään kankaan ollessa pakkana.

Iro-muji

Iro-muji (色無地, "värillinen-ilman-kuviota") on yksivärinen silkkikimono. Jos siinä on vaakuna, se käy virallisiin tilaisuuksiin. Lisäksi sen juhlavuutta voi säätää obin materiaalilla. Iro-muji ei ole koskaan kokovalkoinen tai musta, tavallisimpia värejä ovat iloiset ja naiselliset, vaaleat ja taitetut siniset, pinkit ja vihreät.

Komon

Komon (小紋, "pieni kuvio") on tehty kankaasta, jossa on toistuva kuva-aihe eli painokuviollisesta kankaasta. Yksivärisiltä näyttävät komonit sopivat pienempiin virallisiin tilaisuuksiin. Same-komon on kangas, jossa on kuvioina vain pieniä, valkoisia pisteitä. Edo-komonissa on pieniä geometrisia tai esittäviä kuvioita, perinteisesti ne on tehty katagami-tekniikalla eli painamalla kankaalle tärkkimassaa kuviolliseksi leikatun paperikaavan läpi, ja sitten värjäämällä kangas, jolloin syntyy valkoinen kuvio värillisellä pohjalla.

Epäviralliset kimonot

Epävirallisia kimonoita valmistetaan monista materiaaleista. Niiden ulkonäkö riippuu tyylistä ja vuodenajasta. Perinteisiä ovat esimerkiksi jofu (ramiharso), komon (painokankaat) ja tsumugi (kehrätty silkki). Nykyaikaisia kimonoita valmistetaan myös viskoosista, polyesteristä ja erilaisista sekoitteista ja niitä koristellaan nykyaikaisin paino- ja värjäystekniikoin (araeru = keinokuituinen, konepesunkestävä kimono). Näitä kimonoita voi pitää epävirallisissa tilanteissa, kuten pienissä juhlissa, kaupungilla, esimerkiksi ravintolassa, teatterissa tai kotona. Niiden sopimista tilaisuuteen voi sovittaa koristeellisella tai vähemmän koristeellisella obilla. Vähemmän seremonialliset kimonot ovat käytännössä lähes kadonneet Eurooppalaistyylisten vaatteiden tieltä. Toisaalta esiintyy myös muodikkaita kimonoita asusteineen, joilla kimonoasusta saadaan muodikkaampi.

Yukata

Yukata (浴衣) on puuvillakankainen oloasu ja kylpytakki. Perinteisesti yukata on ollut indigonsinisen ja valkoisen kirjava, mutta nykyaikana on tietysti saatavissa kemiallisilla väreillä painettuja yukatoita kaikissa väreissä. Hyvälaatuinen yukata käy ulkovaatteeksi perinteisiin kesätapahtumiin ja esimerkiksi kylpylöihin, jos se puetaan virallisen obin kanssa. Kotona yukataa pidetään kylpytakkina ohuen vyön kanssa. Nimi tulee sanoista yu - kylpeä ja katabira - vuoriton, kasviraaka-aineesta tehty "kimono".

Muoti ja alakulttuurit

Muotisuunnittelijat esittelevät lehdissä usein kimonon haute couture -muunnoksia. Perinteistä kimonoasuakin muutellaan epävirallisemmilla pukemistavoilla ja tavallisesta poikkeavilla asusteilla, mutta ne eivät yleensä saa paljoakaan suosiota, sillä kimonoa pidetään yleensä konservatiivisena ja "kansallispukuna". Viime vuosina kimono on ollut enemmän muotia kuin aikaisemmin ja värikkäitä aluskauluksia ja kuviollisia tabeja on näkynyt monissa paikoissa. Tietysti voidaan myös nimenomaan järkyttää konservatiivista tyyliä muuntamalla kimono esimerkiksi goottilaiseksi.

Geishat ja maikot

Kuva kimonoa käyttävästä naisesta.

Geishojen ja maikojen kuvia näkee paljon televisiossa, lehdissä ja mainoksissa. Joskus tuntuu, että maikojen 1800-luvun tyylinen kimono on suomalaiselle tutumpi kuin aivan tavallinen kimono. Sen sijaan pukujen yksityiskohdat ovat hyvinkin monimutkaisia, on eri kaupunkien tyylejä, eri juhliin ja ikäkausiin kuuluvia asuja ja niin edelleen. Eniten esitelty on varmaankin kiotolainen tyyli. Geishat ovat viimeisiä henkilöitä Japanissa, jotka käyttävät kimonoa jokapäiväisessä elämässään.

Kiotolainen maiko pukeutuu koko harjoitteluaikansa kimonoon ja vahalla muotoiltuun kampaukseen. Illalla kimono on hyvin koristeellinen tanssipuku, joka on laahushelmainen ja värikäs (o-hikizuri). Siihen kuuluu punainen, valkea kuvioinen aluskimono, joka näkyy kun helmaa kannetaan ulkona kädessä ja jossa on värikäs, kirjailtu kauluksen suoja. Roikkuva obin solmu (darairi-musubi), punainen obi-age ja kampaukseen pistetyt, vuodenaikaan sopivat koristeet (hana-kanzashi). Päivällä kimono tai yukata on tavallista mallia, mutta maikon on pidettävä kimonoa ja viikon kestävää, vahattua kampaustaan joka päivä, koko harjoittelunsa ajan.

Geisha voi pukeutua monilla eri tavoilla, pukeutuminen riippuu siitä minne hänet on kutsuttu viihdyttämään asiakkaita. Vain tanssiesityksiin geishat pukeutuvat valkoiseen meikkiin ja laahustavaan kimonoon, jonka väritys on hillitympi kuin maikoilla ja hihat ovat aikuisilla lyhyet. Obi on solmittu pienelle solmulle ja kampaus on peruukki, sillä geishat eivät nykyään halua vahata hiuksiaan loppuelämäänsä.

Yleisintä on pukeutua kimonoon, joka melkein täysin samanlainen kuin tavallinen kimono. Vain asiantuntija voi huomata pienet erot, kuten kaulusten asettelemisen hiukan epäsymmetrisesti ja löysemmän obin.

Koromogae (衣替え): kimonon vaihtaminen vuodenajan mukaan

• Tammi-, helmi-, ja maaliskuussa kimono, obi ja aluskimono ovat vuoritettuja eli awase (袷).
• Huhtikuun 15. päivänä aluskimono-nagajuban ja haori vaihdetaan vuorittomiin hitoe (単衣).
• Toukokuun 10. päivänä obi vaihdetaan vuorittomaan, 15. päivänä kimono vaihdetaan vuorittomaan (hitoe).
• Kesäkuun 10. päivänä obi ja aluskimono vaihdetaan harsokankaisiin eli usumono (薄物).
• Heinäkuussa kaikki asun osat (kimono, aluskimono, obi ja haori) ovat harsokankaisia.
• Elokuun 20. päivänä obi vaihdetaan hitoeksi.
• Syyskuussa kimono vaihdetaan hitoeksi, 20. päivästä eteenpäin obi on vuorillinen.
• Lokakuussa kimono ja obi ovat vuorillisia, aluskimono ja haori ovat hitoe.
• Marras- ja joulukuussa kaikki asun osat ovat vuorillisia.

Obi

Obi (帯) on kimonon vyö. Nykyaikainen kimononvyö on hyvin huomiota herättävä asuste, jopa vaikuttavampi kuin kimono itse. Jättiläismäinen virallinen vyö ei kuitenkaan oikeasti kiinnitä enää kimonoa, vaan kimonon sitoo nykyään obin alle tuleva alusvyö ja nauhat. Obi itsessään taas vaati koossa pysyäkseen omat kovikkeensa ja nauhansa. Naisten vöitä on monenlaisia: leveitä, pitkiä ja brokadisia juhlaan ja kapeampia, yksinkertaisempia arkeen. Obi tehdään hyvin paksusta kankaasta tai siihen lisätään kova välivuori, vaikka paksua puuvillaa tai raakapellavaa. Virallinen obi on keskimäärin 30 cm leveä ja 3,5 - 4 m pitkä. Hieno, virallinen obi voi joskus olla kalliimpi kuin koko kimonoasu. Naamiaispukuun voi löytää sopivan kankaan sisustusosastolta, vaikka kalliiksi tulee sekin.

Tyyppejä on useita, mm. maru-, fukuro- tai nagoya-obit. Epävirallisemmat obit ovat kapeampia ja lyhyempiä, han-haba- tai hoso-obit 15 - 20 cm leveitä. Pituuteen ja leveyteen voivat vaikuttaa myös henkilön pituus ja "paksuus". Puettaessa vyötärölle tuleva osa taitetaan sopivan levyiseksi obin yläreunasta, solmussa taas käytetään obin koko leveyttä, tyylikkäin obin leveys löytyy kokeilemalla.

Historiaa

Nykyaikainen leveä obi keksittiin 1600-luvun lopulla. Ennen Edo-kautta kimonot solmittiin kapeilla nauhoilla ylhäältä lantion kohdalta. Edo-kauden puolivälissä naimattomat naiset solmivat obin taakse, ja naimisissa olevat eteen. 1800-luvulla taas vakiintui tapa sitoa obi taakse lukuun ottamatta vanhoja mummoja ja prostituoituja, joten eteen sidottu obi on nykyään prostituoidun tai sellaista esittävän kabuki-näyttelijän tunnus.

Muutamia nykyaikaisia naisten obi-tyyppejä

Kun obi puetaan, 30 senttimetrin kankaanleveys näkyy solmussa. Vyötärölle kiedottavaa kohtaa obista on taitettava vieläkin kapeammaksi (noin 15 - 20 cm leveäksi) obin yläreunasta. Parhaan leveyden määräävät vartalon mittasuhteet.

• Maru-obi eli "pyöreä obi" On kaikkein virallisin obi. Se tehdään kaksinkertaisesta leveydestä brokadia, joka ommellaan vuorikankaan päälle. Maru-obia käytetään seremoniallisten kimonoiden kanssa, mutta koska se on hyvin paksu, ja se on enimmäkseen jäänyt pois käytöstä, sitä voidaan käyttää morsiuskimonon kanssa. Maru-obi on n. (60 - 70) 30 - 35 cm leveä ja 360 – 450 cm pitkä.

• Fukuro-obi tarkoittaa "pussi-obia". Sen kangas on joko taitettu kahtia tai kaksi kangasta on ommeltu vastakkain ja sisällä on kovikekangas (jos kankaita on kaksi, obin vartaloa vasten tulevan puolen kangas voi olla halvempaa ja päällyskangas esimerkiksi brokadia). Fukuro-obi on korvannut maru-obin seremoniallisten ja juhlapukujen obina. Se voi olla kokonaan koristeellista kangasta, tai kevennetty niin että vyön vyötärölle, kerrosten alle ja solmun alle tuleva osa on sileää ja ohuempaa silkkiä (rokutsu-obi eli 60% kuvioitu obi). Obi on noin 30 cm leveä ja 360 - 450 cm pitkä.

• Nagoya-obi on nykyään tavallisin obi. Se melko uusi keksintö Taishō-kaudelta 1912-1926. Nagoya-obin tunnistaa sen erikoisesta muodosta, puolet obista, solmun muodostava kohta on 30 cm leveä ja vyötärölle puettava kohta on valmiiksi ommeltu kapeaksi (15 - 20 cm). Nagoya-obi voi olla kokonaan tai 60% kuvioitu tai siinä voi olla esimerkiksi kirjailtu kuvio vain kohdassa, joka tulee solmun "rumpuun". Materiaali ja tyyli määräävät käykö obi juhliin – ei kuitenkaan seremoniallisiin tilaisuuksiin – vai arkisempiin tilaisuuksiin.

• Kyō-Fukuro-obi keksittiin kolmekymmentäluvulla Kiotossa. Se on obi, joka on käyttötarkoitukseltaan nagoya-obin ja fukuro-obin välissä. Rakenteeltaan samanlainen kuin fukuro-obi, pituudeltaan kuin nagoya-obi. Helppo vaihtoehto, jota valmistetaan paljon keinokuitusekoitteista, arareru-obina, eli konepesunkestävänä ja hara-awase-obina. Leveys on noin 30 cm ja pituus 350 cm.

• Hara-awase-obi/Chūya-obi tarkoittaa obia, jossa on kaksi puolta. Edo- ja Meiji-kauden kuvissa sitä näkee usein, mutta nykyään se on harvinainen malli, joka sopii epävirallisiin tilaisuuksiin, esimerkiksi ravintolassa tai teatterissa käymiseen. Chūya-obi ("päivä ja yö") on vanhanaikainen malli, jossa toinen puoli on tumma ja vähän koristeltu ja toinen on värikkäämpi ja juhlava, niin että vyötä voi käyttää sekä arkena että juhlavammassa tilaisuudessa. Obi on kooltaan "virallinen" eli noin 30 cm leveä ja 350 - 400 cm pitkä.

• Hitoe-obi tarkoittaa "yksikerroksista obia". Se on tehty silkkikankaasta, joka on niin kovaa, ettei obissa ole vuorikankangasta tai kovikkeita, esimerkiksi hakata-ori silkistä. Sitä käytetään kesällä hitoe-kimonoiden ja joskus hienomman yukata-asun kanssa. Hitoe-obi on tarkoituksesta riippuen epävirallinen 15 - 20cm leveä tai virallinen 30 cm leveä ja 350 - 400 cm pitkä.

• Tenga-obi tarkoittaa jotakuinkin "tyylikästä vyötä". Se on seremoniallista ja virallista obia kapeampi, mutta kuitenkin han-haba-obia juhlavampi obi. Se on yleensä vähän leveämpi ja tehty hienommasta, juhlaan sopivasta kankaasta. Koko noin 20 cm leveä ja 350 - 400 cm pitkä.

• Tsuke-obi obi jota ei tarvitse solmia, sillä siinä on paikalleen ommeltu solmu ja vyötärölle kierrettävä pää. Obi pysyy kiinni nauhoilla.

• Odori-obiksi voidaan sanoa värikästä ja koristeellista han-haba-obia, jota käytetään kesäjuhlien tanssiesityksissä yukatan kanssa. Koko on 10 - 30cm kertaa 350 - 450cm.

• Han-haba-obi tarkoittaa puolilevyistä, epävirallista obia, jota käytettään arkisin. Yukatan kanssa muotia ovat kaksipuoliset obit, joita voi solmiessa taitella väriefektien saamiseksi. Obi on 15 cm leveä ja 300 - 400 cm pitkä. Kapean, epävirallisen obin sitomiseen ei tarvita tyynyjä tai nauhoja, solmut ovat yksinkertaisimpia malleja kai-no-kuchi-musubille ("simpukkasolmulle"), bunko-musubille ("laatikkosolmulle") tai chōchō-musubille ("perhossolmulle").

• Heko-obi on hyvin epävirallinen vyö, joka on tehty pehmeästä kankaasta. Se on perinteisesti miesten ja lasten epävirallinen obi ja välillä naisten ei ollut sopivaa käyttää sitä ollenkaan. Nykyisin heko-obia voidaan käyttää hyvin modernien, epävirallisten kimonoasujen ja yukatan kanssa. Aikuisten heko-obi on tavallisen obin kokoinen, noin 20 - 30 cm leveä ja 300 - 400 cm pitkä.

• Sakiori-obi on tehty kutomalla loimeen vanhoista kankaista purettua lankaa tai leikattua nauhaa, eli se on poppanaa. Sakiori materiaalia käytetään kotona pidettävien kimonoiden kanssa. Sakiori-obi on kooltaan han-haba-obin tapainen.

Obin tarvikkeet

• Obi-ita on kovitettu alusvyö tai pala pahvia tai muovia, kankaalla päällystettynä, joka pitää vyön siistinä ja kovana eli vähän kuin korsetin plansetti. Se voi olla kuin kova vyö, joka puetaan obin alle tai kovikelevy, joka pistetään obin kerrosten väliin puettaessa. Jos käytetään koristeellista solmua, jonka tukemiseen tarvitaan obi-jime tämä on hyvin tärkeä osa, jotta obi ei rypisty.

• Obi-jime on vyön nyöri, joka pitää solmua koossa ja näyttää koristeelliselta. Se voi olla punottua silkkiä tai kankaasta ommeltu tuubi.

• Obi-age on huivimainen kangas joka peittää obi-makuran, kiinnittää solmun yläreunan ja estää vyötä nousemasta paikaltaan. Naimattomalla naisella kangas näkyy selvästi obin yläreunasta, naimisissa olevalla se työnnetään melkein kokonaan piiloon obin yläreunan alle. Obi-jime ja obi-age ovat usein yhteen sopiva setti.

• Obi-makura on tyyny, joka tukee vyön solmua, nykyisin tavallisimmassa taiko-solmussa on pitkulainen tyyny.

Puupiirrosten puvuissa kimono on joskus sidottu lyhyemmäksi lantiolle asetetulla pehmeällä vyönauhalla, shigoki-obilla, joka on selvästi näkyvissä.

Asusteita

Päällysvaatteet

Kimonon kanssa voidaan pitää monia päällysvaatteita. Haori-takki on varmasti tunnetuin.

• Haori on kuin lyhyt kimono, joskus sen sivuissa voi olla leventävät kiilat. Haoreja on eri tilaisuuksiin, ¾ pitkä haori on virallisempi kuin lyhyt eli puolipitkä. Musta ja vaakunallinen kuuluu seremoniallisiin tilaisuuksiin, värikkäät ovat epävirallisia. Haori pidetään päällä auki ja "suljetaan" kauluksen reunoissa olevilla nyöreillä. Naisten haorin nyörit tulevat obin yläreunaan, miesten haorin nyörien paikka on alempana keskellä.

• Michiyuki on eurooppalaisvaikutteinen päällystakki. Siinä on nappi- tai nepparikiinnitys ja nelikulmainen kaulus, josta kimonon kaulus näkyy.

• Dōchū-gi on epävirallinen päällystakki, joka sekin on muodoltaan kuin lyhyt kimono. Vaatteen kaulukset suljetaan ristikkäin kuten kimonossa ja sidotaan kauluksessa ja sivussa olevilla nauhoilla. Dōchū-gi on alun perin ollut matkustaessa päälle puettava suojatakki.

Kimonon kanssa voi pitää myös hartiahuivia. Turkiksesta tehty ja joskus untuvilla koristettu hartianlämmitin kuuluu furisoden päällysvaatteisiin. Japanilaisen etiketin mukaan päällystakki, samoin kuin sandaalit, pitää aina riisua ovella.

Laukut

• Miyabi-kago on vanhanaikainen käsilaukku, jossa on koripohja ja siihen kiinnitetty nyöreillä suljettava kangaspussi.

• Hakoseko on vanhanaikainen, taitettava kukkaro. Se kuuluu perinteiseen hääpukuun ja seitsemänvuotiaan tytön shigosan-pukuun.

• Kinchaku on kangaspussi.

• Sukiya-bukuro on pieni litteä kukkarolaukku.

• Furoshiki on perinteinen kantoliina.

• Kago on kori, hyvin epävirallinen, sopii ehkä yukatan kanssa torille.

Kimonon kanssa voi pitää myös eurooppalaistyylistä laukkua, mutta Yamanakan kirja muistuttaa, että laukun tulee kimonon kanssa olla mahdollisimman pieni. On sopimatonta kantaa suuria tavaroita juhlapuvun kanssa.

Korut

Perinteisesti Japanilaiseen pukuun ei ole kuulunut varsinaisia koruja, tärkeimpiä naisten koruesineitä ovat olleet hiuskoristeet.

• Kanzashi/Kamigatari – hiuspinnit tai koristeet, perinteisiä ovat puu, luu, kilpikonnankuori, koralli, meripihka, jade, jalometallit ja rauta, joskus koristeita on tehty myös lasista. Tsumami-kanzashit ovat silkkitilkuista taiteltuja kukkia, lintuja yms. Nykyaikaisissa hiuskoristeissa vain taivas on rajana.

• Kushi on kampa. Japanilaiset käsintehdyt kammat ovat huippulaatua: sanotaan että tiheäpiikkisimmissä kammoissa piikkien välisiä rakoja on vaikea erottaa. Kampoja on tehty puusta (sandaalipuusta ja hinoki-sypressistä) ja kilpikonnan kuoresta tai muusta sarveisaineesta (sarvesta tai kavioista).

• Obi-dome eli obin soljet keksittiin ilmeisesti Meiji-kaudella, kun naiset halusivat liittää pukuihinsa jonkin koruesineen Eurooppalaiseen tapaan. Obin korusolki kiinnitetään obi-jimen tapaiseen nauhaan obin ympärille, keskelle tai vähän sivuun. Materiaaleja on useita, tavallisimpia ovat melko pienet ja edulliset soljet tai helmet, jotka valmistetaan keramiikasta, lakasta, emalinahasta tai kaivertamalla. Hienompiin juhlakimonoihin valmistetaan myös kalliita koruja ja esimerkiksi Gionin maikot käyttävät upeita ja kalliita solkia, jotka ovat kookkaita ja valmistettu korallista, jadesta, jalometalleista ja jalokivistä.

Miesten kimono

Miesten ja naisten kimonoissa on hyvin vähän eroja. Ainoa ero ompelussa on naisten kimonon pyöristetympi hiha, joka ommellaan kiinni vähän matkaa olkapään kohdalta, niin että hihan takareunassa ja kainalossa on aukko. Miesten kimonon hiha ommellaan koko matkaltaan kiinni vartalokappaleeseen, ja hihan muoto on kulmikas.

Naisten kimono on "ylipitkä"; nykyaikana se taitetaan lyhyemmäksi lantion kohdalle tulevalla ohashori-taitteella. Miesten kimono ommellaan sopivan pituiseksi. Nykyaikana on myös tapana, että miesten kimono on yksivärinen tai geometrisesti kuvioitu. Naisten kimono on varsinkin juhlatilaisuuksissa koristeellinen, usein epäsymmetrisesti koristeltu. Toinen heti näkyvä ero on vyö. Miesten vyö on kapea (n. 10 cm) ja se sidotaan lantiolle. Naisten vyö on jopa 35 cm leveä ja 4 m pitkä ja se asettuu rinnan alapuolelle.

Seremoniallinen kimono

• Musta (kuro-montsuke) kimono, jossa on viisi vaakunaa.
• Sendai-hira silkkiset, mustavalkoraidalliset hakamat.
• Musta haori, jossa on vaakunat ja valkoiset nyörit.
• Värillinen aluskimono jossa on valkoinen tai vaaleanharmaa kaulus.
• Kaku-obi, eli kovasta kankaasta tehty vyö, valkoiset tabit ja zorit, joissa on joko mustat tai valkoiset nyörit.
• Valkoinen viuhka.

Virallinen kimono

• Yksivärinen, esimerkiksi tsumugi-kankainen kimono, jossa on yksi vaakuna.
• Kimonoon sopiva haori, joko saman värinen tai vähän tummempi tai vaaleampi. Haorissa on 1 vaakuna ja sävyyn sopivat nyörit.
• Komon kuvioinen aluskimono, jossa on valkoinen, vaalean harmaa tai ruskea kaulus.
• Kaku-obi. Valkoiset tai mustat tabit. Zorit, joissa on joko mustat tai valkoiset nyörit.

Epävirallinen kimono

• Yksivärinen tai kuviollinen kimono ilman vaakunaa ja on tsumugia, villaa, paksua puuvillaa, polyester-sekoitetta tms.
• Yksivärinen tai kuviollinen haori. Jos kimonoa käytetään julkisella paikalla, haorin on oltava kimonoon sopiva, samaa sävyä ja kuviota.
• Kuviollinen aluskimono, jonka kauluksen väri poikkeaa kimonon väristä.
• Kaku-obi julkisella paikalla, pehmeä heko-obi kotona. Indigonsiniset tabit ja vapaasti valittavat zorit tai getat.

Yukata

• Yukata on painokuviollinen, vuoriton puuvilla"kimono". Yukatan kanssa kaku- tai heko-obi ja getat ilman tabeja.

Lähteet

• Kimono: Fashioning kulture, Liza Dalby.
• The Book of Kimono, Norio Yamanaka.
• The Story of Kimono, Liddell Jill.
• Geisha – A living tradition, Kyoko Aihara.

Aiheesta muualla

• Kimono ja sen historia (englanniksi)
• Kimono, kimono fabric & Japanese clothing, kimonon ja sen käyttämisen perustiedot (englanniksi)
• The Costume Museum: Rebirth of The Tale of Genji (englanniksi)
• Traditional Crafts of Japan (englanniksi)