Tohoru Masamune

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tohoru Masamune
Henkilötiedot
SyntynytMadison, Wisconsin, Yhdysvallat
Näyttelijä
Aktiivisena 1990–
Merkittävät roolit Silppuri
(Teenage Mutant Ninja Turtles)
Aiheesta muualla
IMDb

Tohoru Masamune (s. Madison, Wisconsin, Yhdysvallat) on kanadalais-japanilainen näyttelijä. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Teenage Mutant Ninja Turtles ja Inception sekä televisiosarjoissa Heroes ja Solo: The Series.

Varhaiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masamune syntyi japanilaisille vanhemmille Madisonissa, Wisconsinissa.[1] Hän muutti perheensä kanssa Edmontoniin, Kanadaan. Sittemmin he muuttivat Newtoniin, Bostonin esikaupunkiin. Masamune opiskeli MIT-korkeakoulussa insinööriksi[1], minkä jälkeen hän siirtyi opiskelemaan teatteria San Franciscoon. Hän opiskeli myös japanilaista klassista teatteria.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masamune aloitti uransa elokuvien ja televisiosarjojen parissa 1990-luvulla. Hän esiintyi pitkälti sivurooleissa ja alkoi tekemään myös satunnaisesti äänirooleja 2000-luvulta lähtien niin elokuviin, kuin animaatioihin ja videopeleihin, kuten Jackie Chan seikkailee, Geishan muistelmat ja Tom Clancy’s H.A.W.X. Masamunella oli muutaman jakson verran kestänyt vieraileva rooli Heroes-televisiosarjassa vuosina 2006 ja 2007. Sittemmin 2010-luvulla Masamune teki rooleja hieman isomman budjetin omaaviin elokuviin, kuten Inception. Lisäksi hän oli pidempiaikainen rooli internetsarjassa SOLO – The Series ja hän vieraili kahden jakson verran Tunteita ja tuoksuja -saippuasarjassa. Vuonna 2014 Masamune esiintyi Silppurin roolissa Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvassa. Hän on kertonut saaneensa roolin ilman koe-esiintymistä.[2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masamune harrastaa vapaa-ajallaan jääkiekkoa, haavipalloa, golfia ja laskettelua. Hän on myös harjoitellut hieman aikidoa ja potkunyrkkeilyä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tohoru Masamune :: Bio (Arkistoitu – Internet Archive) tohorumasamune.com Viitattu 25.8.2014 (englanniksi)
  2. a b INTERVIEW: Tohoru Masamune Of Teenage Mutant Ninja Turtles xexmag.com, 11.8.2014. Viitattu 25.8.2014. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.