Technical Ecstasy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Technical Ecstasy
Black Sabbath
Studioalbumin Technical Ecstasy kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  Criteria-studiot,
Miami, Florida 1976
 Julkaistu Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 8. lokakuuta 1976
Yhdysvaltain lippu 25. syyskuuta 1976
 Formaatti LP, CD
 Tuottaja(t) Black Sabbath
 Tyylilaji hard rock, heavy metal[1]
 Kesto 40.35
 Levy-yhtiö Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Vertigo
Yhdysvaltain lippu Warner Bros.
Listasijoitukset

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 13. (marraskuu 1976)[2]
Ruotsin lippu 33. (19. lokakuuta 1976)[3]
Kanadan lippu 38. (27. marraskuuta 1976)[4]
Yhdysvaltain lippu 51. (1976)[5]

Black Sabbathin muut julkaisut
We Sold Our Soul for Rock 'n' Roll
1975
Technical Ecstasy
1976
Never Say Die!
1978

Technical Ecstasy on syksyllä 1976 julkaistu Black Sabbath -yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Albumi oli niin kaupallinen kuin arvostelullinen pettymys ja yleisesti sitä sanotaan yhdeksi alkuperäiskokoonpanon heikoimmista albumeista. Edellisistä albumeista pehmennyt tyyli oli ajautunut kauemmas perinteisemmästä heavy metalista, mikä oli monille yhtyeen ihailijoille suuri pettymys.[6]

Albumin tekoa varjostivat myös yhtyeen jäsenten päihdeongelmat, yhtyeen taloustilanne sekä managerointivaikeudet.[7][8] Albumin teon aikana kitaristi Tony Iommi otti entistä enemmän vastuuta tuotannosta, mikä aiheutti myös juopaa yhtyeen ja varsinkin laulaja Ozzy Osbournen välille.[7]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1975-1976 kiertueen jälkeen yhtye alkoi suunnitella seuraavaa studioalbumia. Edellinen studioalbumi Sabotage oli myynyt aiempaa heikommin varsinkin Pohjois-Amerikassa ja yhtyettä varjostivat myös lakitekniset ongelmat entisten managereiden takia. Tämän seurauksena yhtye alkoi manageroida itse itseään: "Olemme oppineet monia juttuja tässä bisneksessä sitten kun aloitimme. Olemme laajempikatseisia kuin tuolloin ja teemme kaikki päätökset itse ja myös pysymme niissä"[9], kertoi kitaristi Tony Iommi vuonna 1975.

Lisäksi ongelmia aiheutti yhtyeen jäsenten runsas päihteidenkäyttö[6], verottaja sekä rakoilemaan alkaneet henkilökemiat. Laulaja Ozzy Osbourne muistelee: "Emme pyörineet 1970-luvun puolivälissä enää kimpassa niin kuin aloittaessamme. Me vain etäännyimme toisistamme. Olimme saaneet pitkillä kiertueilla tarpeeksemme toisistamme ja kun jokainen paisutteli ongelmia omissa päissään, niin kommunikaatio tyrehtyi täysin. Samaan aikaan levynmyyntimme laski, levy-yhtiö ei jaksanut enää panostaa meihin ja jenkkiläiset veroviranomaiset muistivat meitä miljoonan dollarin mätkyillä. Meillä ei ollut varaa maksaa edes asianajajien palkkioita. Bändillä ei ollut manageria ja jossain vaiheessa Bill (rumpali Bill Ward) yritti hoidella bändin asioita puhelimessa".[7]

Myyntilukujen ollessa laskussa yhtyeen musiikillinen johtohahmo Tony Iommi ja basisti Geezer Butler alkoivat viedä Osbournen harmiksi yhtyeen musiikkia kaupallisempaan suuntaan: "Kaikkein pahinta oli kuitenkin se, että meillä oli suunta täysin hukassa. Bändillä oli identiteettikriisi. Geezerin mielestä meidän piti muuttua ja tehdä lisää hittejä. Alkuperäinen ajatus katosi".[7][10]

Nauhoitukset ja materiaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleet harjoiteltiin nauhoitusvalmiiksi Englannin Rusperissa Ridge Farm-studioilla ja Walesissa Glaspant Manorilla kuuden viikon aikana keväällä 1976.[8][11] Edellisellä kiertueella mukana ollut taustajäsen, kosketinsoittaja Gerald "Jezz" Woodroffe oli yhtyeen mukana. Iommi: "Kun kirjoitimme albumia, Gerald Woodroffesta oli apua, koska nyt minulla oli joku jonka kanssa käydä ideoita läpi. Muut nukkuivat iltapäivään asti joten minä ja Gerald treenasimme kappaleita kaksin. Hän soitti sointuja kun minä soitin sooloja".[8] Kaikki kappaleet on merkitty yhtyeen nimiin ja myös Woodroffe on saanut krediitin "osittaisista sovituksista". Koskettimia kuullaan lähes jokaisella kappaleella.

Albumin varsinaiset äänitykset tehtiin Yhdysvalloissa, Floridan osavaltion Miamin kaupungissa Criteria-studioilla. Osbourne: "Lennätimme koko kaluston Jenkkeihin ja buukkasimme Miamissa sijaitsevan Criteria-studion. Floridassa nauhoittaminen maksoi tähtitieteellisen summan. Studiossa Tony hoki koko ajan, että meidän pitää kuulostaa Queenilta tai Foreignerilta. Minusta oli tosi outoa, että otimme vaikutteitä bändeiltä, jotka olivat alkuaan ottaneet vaikutteita meiltä".[7] Tony Iommi oli ottanut johdon studiotyöskentelyssä: "Olin jälleen lähes koko ajan studiossa ja osallistuin tuotantoon intensiivisesti. Ozzy on monesti sanonut albumia 'Tonyn levyksi'. Muut jättivät homman minun harteille ja luottivat minuun, joten jonkun oli hoidettava hommat"[8].

Albumin avaa nopeatempoinen "Back Street Kids", jossa on kuultavissa kaupallisempi, amerikkalais-henkinen soundi. Vaikutteita on selvästi haettu mm. Led Zeppelinin "Achilles Last Stand"-kappaleestalähde? sekä UFOn ja Rushin kaltaisista tuolloin uusista yhtyeistä.[6] Kappaleen aiheena on rock-musiikki "elämäntapana" ja "uskontona" ja se sisältää kosketinsoitin-voittoisen väliosan.

"You Won't Change Me" alkaa hitaalla, doom-vaikutteisella, yhtyeen alkuaikojen henkisellä kompilla ja kitaran ja kosketinsoittimien yhteisriffillä. Intron jälkeen kappale muuttuu melankoliseksi, hieman AOR-vaikutteiseksi voimaballadiksi sisältäen Iommin blues-henkistä sooloilua.[12]

"It's Alright" on yllättäen The Beatles-tyylinen,[6] akustisen kitaran ja pianon säestämä balladi, jonka rumpali Bill Ward laulaa. Ward: "Kirjoitin lähes itse koko sen kappaleen. Tony ja Geezer lisäsivät omat osuutensa ja Ozzy tuki laulusuoritustani"[13]. Myös Osbourne on kertonut pitävänsä kappaleesta: "En sano että levy oli läpeensä paska. Kyllä silläkin on hetkensä, Bill teki esimerkiksi hienon 'It's Alright'-nimisen kappaleen, jonka hän myös lauloi. Billillä on komea ääni ja luovutin mielelläni kunnian hänelle"[7].

"Gypsy" alkaa "sambamaisella" rumpukompilla ja "positiivisilla" kitarariffeillä, mutta muuttuu pian alun jälkeen synkkätunnelmaiseksi, piano- ja kitaravoittoisaksi kappaleeksi, jossa voi huomata vaikutteita Queen-yhtyeen samoihin aikoihin julkaistulta menestysalbumilta A Night at the Opera.[14]

Albumin raskainta soundia edustavassa "All Moving Parts (Stand Still)"-kappaleessa on havaittavissa viittauksia yhtyeen blues- ja jazz-juuriin. Kappaleen säkeistöt menevät blues-henkisen kompin ja riffien myötä, jota Butlerin funk-vaikutteinen, efektoitu bassokuvio säestää. Kappale sisältää hieman jazz-henkisen nopeamman väliosan, jossa on kosketinsoitin-soolo.

"Rock 'n' Roll Doctor"-kappale on nimensämukaisesti rock 'n' roll-henkinen honky tonk-pianoineen ja rokkaavine riffeineen.[15] Iommin ja Osbournen mukaan kappale kertoo "Tohtori Max"-nimisestä lääkäristä, joka jakoi päihteitä yhtyeelle.[16]

"She's Gone" on albumin kolmas balladi ja sen Osbourne laulaa akustisen kitaran ja jousien säestyksellä. Kappaleesta tuli outro-nauha yhtyeen konsertteihin.[17]

Päätöskappale "Dirty Women" on albumin kenties tunnetuin kappale ja myös pisin. Se on yhtyeen tyyliin moniosainen ja kenties albumin kitaravoittoisin sisältäen monia riffejä sekä pitkät soolot Iommilta. Kappale kertoo prostituoiduista naisista, joita yhtye tapasi levytyksen aikana Floridassa.[8] Kappale on albumin ainoa kappale, jota on vielä viime aikoinakin soitettu yhtyeen konserteissa.[17]

Kansitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osbournen mukaan nimen Technical Ecstasy keksi Geezer Butler, jonka mukaan yhtyeen "piti hakea uutta suuntaa eikä kierrättää 'noitajuttuja'".[7]

Mieleenpainuvan kansitaiteen suunnitteli levykansistaan tunnettu Hipgnosis-yhtiö. Yhtiön taiteilija Storm Thorgerson muistelee: "Kansi tehtiin nimen perusteella, emme kuunnelleet albumia ollenkaan. Kehitin kaksi teknistä esinettä (robotit) jotka kokevat ekstaasin. Ruumiinnesteiden sijaan ne vaihtavat keskenään öljyä ja valonsäteitä. Tyylinä oli ensikohtaaminen, 'rakkautta ensisilmäyksellä', liukuportaissa".[18] Sisäpussissa on robottien kaavakuvat sekä albumin sanoitukset ja tekijätiedot.

Vuonna 2007 Thorgerson julkaisi kansitaiteesta myytävän version, jossa oli Tony Iommin nimikirjoitus.[19] Osbourne on kannesta suorapuheisempi: "Futuristinen taideteos paneskelevista roboteista. Sellainen kansi siinä vitun Technical Ecstasyssa oli".[7]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi julkaistiin Pohjois-Amerikassa syyskuussa 1976 ja Britanniassa ja Euroopassa paria viikkoa myöhemmin lokakuussa. Kappaleista "Rock 'n' Roll Doctor" ja "It's Alright" kuvattiin promovideot ja kappaleet julkaistiin myös singleinä joissain Euroopan maissa, kuten myös "Gypsy"-kappalekin.[9] Yhdysvalloissa albumi jäi sijalle 51. mikä oli yhtyeen siihen mennessä huonoin sijoitus uudella mantereella. Myös arvostelut olivat kriittisiä ja mm. kosketinsoittimien käyttöä sanottiin "turhanpäiväiseksi". Kevyemmästä ja kaupallisemmasta linjasta huolimatta yhtye ei onnistunut kilpailemaan suosiosta uusien amerikkalaisten AOR-yhtyeiden kanssa. Albumin myynti jäi alhaiseksi, tosin siitä tuli kultalevy Pohjois-Amerikassa lopulta vuonna 1997.[11]

Britanniassa mm. Melody Maker-lehti kehui albumin musiikkia "tuoreeksi ja jännittäväksi".[20] Monissa maissa albumin julkaisu jäi lähes kokonaan huomioimatta, ja esim. Suomessa Jorma-Veikko Sappisen vuoden 1979 "Heavy Rock"-kirja (Soundi-Kirja 5) listaa albumin kokoelmaksi.[21] Kun Osbournelta paria vuotta myöhemmin kysyttiin syitä albumin floppaamiseen, hän totesi albumin menestyneen hyvin, sillä "sehän nousi Mongolian listoilla sijalle 301.".[22]

Technical Ecstasyn julkaisun jälkeen lokakuussa 1976 yhtye lähti kiertueelle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Kiertueen ensimmäiset konsertit järjestettiin Yhdysvalloissa, jossa sitä lämmittelivät Boston- ja Heart-yhtyeet. Vuoden 1977 puolella yhtye esiintyi muun muassa Lontoossa neljä kertaa, jonka jälkeen se lähti kiertämään Manner-Eurooppaa. Manner-Euroopan konserteissa yhtyettä lämmitteli muun muassa australialainen AC/DC ja Ian Gillanin yhtye. Kiertueen viimeiset konsertit suoritettiin kireissä oloissa; basisti Butlerin ja AC/DC:n toisen kitaristin Malcolm Youngin kerrotaan ottaneen yhteen takahuoneessa ja Butlerin uhkailleen Youngia puukolla.[14]

Kiertueen jälkeen, syksyllä 1977 Osbourne erosi joksikin aikaa yhtyeestä: "Albumia äänitettäessä dokaamiseni riistäytyi sen verran pahasti käsistä, että kirjoittauduin parantolaan kotiuduttuani Floridasta. Sitten kiertueen jälkeen sain tarpeekseni. Koko touhussa ei ollut enää mitään järkeä. Emme tulleet toimeen keskenämme ja vietimme aikaa enemmän asianajajien palavereissa kuin treenikämpällä. Olimme uupuneita loputtomista kiertueista ja päihteiden käytöstä. Olimme käytännössä veromätkyjen jälkeen persaukisia, eli yhtye oli konkurssissa. Eräänä päivänä lähdin kävelemään treeneistä enkä palannut".[7]

Albumin nykyinen arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään albumia sanotaan yleisellä tasolla yhtyeen heikompiin kuuluvaksi.[6][11] Myöskään albumin kappaleita, lukuunottamatta "Dirty Women"ia, ei ole soitettu yhtyeen viime vuosien konserteissa. Nykyajan kriitikkojen arviot albumista ovat kuitenkin kaksijakoisia: Allmusic.com-sivuston arvostelija sanoo "ettei albumi yllä yhtyeen viiden ensimmäisen albumin tasolle"[23], ja Metal Observer-sivuston kriitikko kirjoittaa albumin olevan "suuri heikko lenkki Ozzy-ajan Sabbath-kokoelmassa".[24], kun taas Sputnik Music-sivuston kriitikko "ei ymmärrä, miksi fanit ja kriitikot haukkuvat tätä klassikkoalbumia"[25] ja Ultimate Guitar-sivuston arvostelija pitää albumia "joka tapauksessa hienona levynä".[26]

Tunnettu rock-toimittaja ja kirjailija Martin Popoff antaa "Black Sabbath FAQ"-teoksessaan albumille täydet kymmenen pistettä ja kirjoittaa albumin olevan parhaiten tuotettu yhtyeen albumeista.[11] Rolling Stone-lehden albumiopas kirjoittaa albumin olevan "1970-luvun Sabbath-albumi, joka ei todennäköisesti löydy kaikkien hard rock-fanien levyhyllystä", ja epäilee myös yhtyeen "menettäneen ruutinsa" ja sanoo "Tony Iommin kitaran olevan ainoa hengissä oleva asia" albumilla.[27]

Albumin kappaleita ovat vuosien aikana coveroineet mm. Guns 'N' Roses, joka soitti "It's Alright"-kappaletta vuosien 1991-1993 kiertueilla sekä ruotsalainen The Hellacopters, joka versioi "Dirty Women"in. Lisäksi Apogee Softwaren Rise of the Triad-pelissä on albumin mukaan nimetty kenttä.[13]

Kitaristi Tony Iommi on pettynyt albumin heikkoon menestykseen: "Lähes kaikissa kappaleissa oli kosketinsoittimet, mikä oli hieman erilaista meille. Pidin siitä, mutta albumi ei myynyt niin hyvin kuin edeltäjänsä. Sabotagekaan ei rikkonut myyntiennätyksiä, mutta tällä levyllä alamäki todella alkoi. Olin hyvin pettynyt, koska olin tehnyt niin paljon albumin eteen. Tosin vuosi 1976 oli uuden ajan alku, punk ja uusi nuorisosukupolvi oli tulossa".[8]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säv. ja san. Tony Iommi, Geezer Butler, Bill Ward ja Ozzy Osbourne, paitsi "It's Alright" säv. Bill Ward. 

A-puoli
Nro Nimi Kesto
1. Back Street Kids   3:47
2. You Won't Change Me   6:42
3. It's Alright   4:04
4. Gypsy   5:14
B-puoli
Nro Nimi Kesto
5. All Moving Parts (Stand Still)   5:07
6. Rock 'n' Roll Doctor   3:30
7. She's Gone   4:58
8. Dirty Women   7:13
  • Joissakin versioissa "Back Street Kids" ja "All Moving Parts" vaihtavat paikkaa kappalejärjestyksessä.[13]

Singlejulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

It's Alright[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

It's Alright   (1976, Vertigo Records, 6079 100, EU)
  • A: It's Alright – 03:58 (säv. Black Sabbath)
  • B: Rock 'n' Roll Doctor – 03:25 (säv. Black Sabbath)

Gypsy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gypsy   (1976, Vertigo Records, 6079 102, EU)
  • A: Gypsy – 05:10 (säv. Black Sabbath)
  • B: She's Gone – 04:51 (säv. Black Sabbath)

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Sabbath
ja
  • Gerald "Jezz" Woodroffe – kosketinsoittimet
  • Mike Lewis – jousisovitukset, orkesterin johtaminen kappaleessa "She's Gone"

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuottaja – Black Sabbath
  • Äänitys – Robin Black, avustajanaan Spock Wall
  • Miksaus – Tony Iommi ja Robin Black (Criteria-studiot, Record Plant L.A. ja Sounds Interchange, Toronto)[11]
  • Masterointi – Tony Iommi ja Bob Hata (Warner Bros-studiot, CA)

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ultimate Guitar (7.8/10) linkki
  • Mark Prindle (6/10) linkki
  • Metal Observer (5.5/10) linkki
  • Daily Vault (C+, negatiivinen) linkki
  • Rolling Stone Album Guide (negatiivinen) [27]

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1976: Vertigo 9124-100 (UK/EU LP)
  • 1976: Warner Bros BS-2969 (US LP)
  • 1982: Vertigo 9102-750BE (UK CD)
  • 1983: Vertigo PRICE 40, 910-275-0 (UK LP)
  • 1987: Warner Bros 2969-2 (US CD)
  • 1989: Vertigo 838-224-2 (UK CD)
  • 1996: Essential ESMCD-328 (UK CD, remasteroitu)
  • 2004: Sanctuary SMRCD037 (EU CD, remasteroitu)
  • 2004: Rhino R2-72923-G (US CD, osana Black Box-kokoelmaa)
  • 2009: Universal 2716550 (UK/EU CD, remasteroitu)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Technical Ecstasy by Black Sabbath : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
  2. http://www.everyhit.com/
  3. http://swedishcharts.com/showitem.asp?interpret=Black+Sabbath&titel=Technical+Ecstasy&cat=a
  4. 27 1976&type=1&interval=24&PHPSESSID=hrg50o22lgammqcogv27ve6d95 Volume 26, No. 9, November 27 1976 collectionscanada.gc.ca. Viitattu 21.7.2009. (englanniksi)
  5. http://wm02.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&searchlink=BLACK%7CSABBATH&sql=11:gifoxqw5ldse~T5
  6. a b c d e http://www.black-sabbath.com/2008/08/what_the_hell_happened_to_tech/ "What the hell happened to Technical Ecstasy?"-artikkeli, Dan Marsicano, 2008
  7. a b c d e f g h i Ozzy Osbourne ja Chris Ayres, Minä Ozzy, Like Kustannus, 2009
  8. a b c d e f Tony Iommi: Iron Man - My Journey Through Heaven and Hell with Black Sabbath, Da Capo Press, 2011
  9. a b vuoden 2009 remasteroidun version kansivihko
  10. Black Sabbath Biography, A&E Television, 2010
  11. a b c d e Martin Popoff: Black Sabbath FAQ, Backbeat Books, 2011
  12. http://www.metal-archives.com/reviews/Black_Sabbath/Technical_Ecstasy/501/ arvosteluja Metal Archives-sivustolla
  13. a b c http://www.black-sabbath.com/discography/blacksabbath/technicalecstasy/ artikkeli albumista Black-Sabbath.com-sivustolla
  14. a b Joel McIver: Sabbath Bloody Sabbath, Like Kustannus, 2006
  15. http://www.metal-archives.com/reviews/Black_Sabbath/Technical_Ecstasy/501/DawnoftheShred arvostelu Metal Archives-sivustolla
  16. http://www.iommi.com/archive/the_holy_sabbath.htm Osbournen ja Iommin haastattelu Iommi.com-sivustolla
  17. a b Black Sabbath-aiheinen bootleg-lista
  18. http://hypergallery.com/product/show/65/Technical%20Ecstasy infoa kansitaiteesta
  19. http://www.black-sabbath.com/2007/02/technical_ecstasy_art_for_sale/ infoa kansitaiteen myynnistä
  20. http://www.answers.com/topic/black-sabbath#ixzz1yGOK2rba Sabbath-aiheinen artikkeli
  21. J-V Sappinen: Heavy Rock, Soundi-Kirja 5
  22. http://webspace.webring.com/people/vs/sabbathgirl1961a/blacksabbathfaqs/blacksabbathfaq2.html Black Sabbath FAQ, osa 2.
  23. http://www.allmusic.com/album/technical-ecstasy-mw0000197070 arvostelu allmusic.com-sivustolla
  24. http://www.metal-observer.com/articles.php?lid=1&sid=1&id=8469 arvostelu Metal Observer-sivustolla
  25. a b http://www.sputnikmusic.com/review/2030/Black-Sabbath-Technical-Ecstasy/ arvostelu Sputnik Music-sivustolla
  26. http://www.ultimate-guitar.com/reviews/compact_discs/black_sabbath/technical_ecstasy/index.html arvostelu Ultimate Guitar-sivustolla
  27. a b http://www.rollingstone.com/music/artists/black-sabbath/albumguide Rolling Stonen albumiopas, Black Sabbath

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]