Taqiyya

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maurilaisia proselyyttejä (käännynnäisiä) kastetaan vuonna 1500 Ximenesin arkkihiippakunnassa Granadassa. Vaihtoehtona kääntymiselle oli karkotus Espanjasta.

Taqiyya (arab. تقیة‎) tarkoittaa uskovan erioikeutta salata islamia koskevia asioita, joiden uskoo aiheuttavan vihamielisyyttä muslimeja kohtaan. Muslimi saa myös teeskennellä kieltävänsä uskonsa, jos tilanne sitä vaatii.[1][2][3] Šarialaki toteaa, että jos muslimi on pakotettu kieltämään uskonsa, hän voi tehdä niin, jos usko hänen sydämessään säilyy ennallaan.[4] Arabiankielinen sana taqiyya tarkoittaa "pään peittämistä". Kaikki islamin lakikoulukunnat hyväksyvät periaatteen. Menneisyydessä etenkin sunnien alaisuudessa eläneet šiialaiset ovat käyttäneet hyödyksi oikeutta kieltää šiialaisuutensa silloin, kun heitä on uhattu.[1]

Taqiyya -periaate ei kuitenkaan tarkoita vain lupaa tarvittaessa kieltää oma usko. Laajemmin se tarkoittaa muslimin velvollisuutta valehdella islamia koskevista asioista, jos katsoo siitä olevan hyötyä.[5] 1500-luvulla eläneen imaami ibn Haytamin mukaan on suuri synti (kabira) paljastaa toisille muslimien heikkoja kohtia.[6]

Erivapausperiaate ruksha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taqiyya on osa islamiin kuuluvaa laajempaa erivapausperiaatetta (rukhsa).[7] Sen mukaisesti šaria hyväksyy normaalisti kielletyt asiat, jos siihen on hyväksyttävä syy. Nälkäinen voi hengenpitimikseen rikkoa halal -säädöksiä, ja sairaat saavat helpotuksia rukousvaatimuksiin. Janoon nääntyvä saa juoda viiniä kaikkien muiden koulukuntien mielestä paitsi shafi'i - koulukunnan. Matkalla oleva tai sairas voi jättää paaston väliin, ja matkalla oleva voi rukoilla vain kaksi rakaa eli liikesarjaa, kun muulloin vaaditaan neljä.[4] Erivapausperiaatteen sallima joustavuus koskee myös valehtelua.

Ruksha -periaate sallii poikkeamisen šarian määräyksistä myös siinä tapauksessa, että vallitsevat lait langettavat siitä rangaistuksia. Jos maalliset lait ovat ristiriidassa islamin kanssa, muslimin tulee noudattaa Jumalan lakia, paitsi jos hän voi sen takia joutua vaikeuksiin, kuten vankilaan tai kidutetuksi. [8]

Pyhät kirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luvan valehdella uskosta katsotaan löytyvän Koraanin seuraavista säkeistä: "Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee on sanoutunut irti Jumalasta, paitsi jos pelkäätte heitä." (Koraani 3:28) sekä: "Joka luopuu uskostaan, paitsi jos hänet pakotetaan siihen... saa Jumalan vihan päälleen." (Koraani 16:106).[9][10] Myös haditheista löytyy tukea valehtelulle joissakin tilanteissa. Jami at-Tirmidhi sisältää seuraavan hadithin:

"Asma bint Yazid kertoi, että Jumalan lähettiläs sanoi: "Valehteleminen on laitonta paitsi kolmessa tapauksessa: kun mies sanoo jotain vaimolleen miellyttääkseen tätä, kun valehdellaan sodassa, ja kun valehdellaan tarkoituksella luoda sopua ihmisten välille." [11]

Imaamien näkemyksiä valheesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valehtelu on luvallista tai jopa pakollista islamissa tietyissä tilanteissa. Sääntönä on, että valehtelu on luvallista, jos se tuottaa parempia tuloksia kuin totuus.[12]

Muslimiveljille valehtelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imaami al-Dhahabi (1274–1348) toteaa kirjassaan Suuret synnit, että valehtelu kuuluu suuriin synteihin silloin, kun valehdellaan profeetta Muhammedista tai annetaan väärä todistus oikeudessa.[13] Suurista synneistä seuraa kirous, maallinen rangaistus tai rangaistus tuonpuoleisessa.[14] Imaami al-Nawawi (1233–1277) kirjoittaa, että Koraani ja sunna tuomitsevat valehtelun laittomaksi. Valehtelu on rumimpia syntejä ja vastenmielisimpiä vikoja.[15] Al-Nawawi toteaa kirjassa Puhdas sydän: "Kerro totuus, kun puhut. Yksi pahimmista petoksista on kertoa veljellesi jotain, kun veljesi luulee, että olet rehellinen, vaikka asia ei ole niin".[16]

Poikkeukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamissa ei ole universaalia moraalia, joka koskisi samalla tavalla kaikkia. Sen mukaisesti islamilaisessa laissa erotetaan toisistaan muslimiveljille valehtelu ja muille valehtelu. Klaaniyhteiskunnissa, missä myös islam syntyi ei tunneta universaaleja normeja kuten kultaista sääntöä. Omaa perhettä, sukua tai klaania koskevat eri säännöt kuin ulkopuolisia. Laajimmillaan islamin luoma yhteisyyden piiri ulottuu "veljiin", joilla tarkoitetaan muita muslimeita. Ilmaisu esiintyy myös Muhammedin jäähyväissaarnassa.[17] Islamilaisen fatwan mukaan "ei ole luvallista kutsua juutalaisia tai kristittyjä veljiksemme. Sen sijaan heitä on vihattava Jumalan asian takia". [18] Toinen fatwa kieltää muslimeita ystävystymästä ei-muslimin kanssa.[19] 1200-luvulla eläneen imaami al-Nawawi kokoelmasta Riad as-Salihin ("Vanhurskaiden niityt") löytyy kuitenkin ajatelma, joka vastaa universaalin moraalin vaatimuksia. Siinä al-Nawawi katsoi, että vihollisellekin pitää antaa se, mitä ihmisen itsekkyys kieltäytyy antamasta.[20][21]

Imaami al-Ghazali (1057–1111) tutki tilanteita, joissa valehtelu on luvallista. Hän kirjoitti: [5]

"Puhumisen tarkoitus on saada aikaan tuloksia. Jos kiitettävä tulos saadaan aikaan joko valehtelemalla tai puhumalla totta, on laitonta valehdella, koska siihen ei ole tarvetta. Jos tavoite voidaan saada ainoastaan valehtelemalla, mutta ei puhumalla totta, on luvallista valehdella, jos tavoite on luvallinen. Valehtelu on pakollista, jos tavoite on pakollinen."

Ghazali mainitsee esimerkkinä pakollisesta valehtelusta tilanteen, jossa muslimiveli autetaan piiloon tämän sortajilta.[22] Ghazalin mainitsema "pakollinen teko" (fard, wajib) tarkoittaa šariassa tekoa, joka tuo ansioita ja tekemättömyydestä on määrätty rangaistus.[23] Imaami al-Nawawi ja hanafi -oppinut Khalil Nahlawi tiivistävät luvallisen valehtelun seuraavasti:

"On verrattava valehtelemisesta koituvia pahoja seuraamuksia totuuden puhumisen seurauksiin. Jos totuudesta koituu pahempia seuraamuksia kuin valheesta, on oikeutettua valehdella. Jos valheesta on pahempia seuraamuksia tai ei tiedetä kummasta on pahempia seuraamuksia, on laitonta valehdella." [12]

Poikkeustapauksia, joissa valehtelu on luvallista tai pakollista on siten runsaasti. Periaate antaa luvan valehdella uskontoa koskevista asioista, joiden voi odottaa aiheuttavan vihamielisyyttä muslimeja kohtaan. Jos jonkin tavoitteen edistäminen on luvallista tai pakollista, ja tavoite voidaan saavuttaa vain valehtelemalla, teko on luvallinen tai pakollinen. Vuonna 2012 annetussa fatwassa käsitellään kafiirille (uskottomalle) valehtelua. Ohjeen mukaan valehtelu ei ole väärin itsessään. Sitä tulee välttää sen takia, että valheen paljastuessa annetaan kielteinen kuva islamista.[24]

Vertailu kristinuskoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon suhde valheeseen ei ole yksiselitteinen, sillä kristillinen etiikka ei sisällä lakimääräyksiä vaan periaatteita. Sen ytimessä on rakkauden kaksoiskäsky, jonka tilannekohtaista soveltamista jokainen kristitty joutuu itse ratkomaan.[25] Tuomas Akvinolainen (1225–1274) pohti valehtelun oikeutusta kirjassa Summa Theologica. Hän päätyi käsitykseen, että valehtelu oli aina synti. On kuitenkin luvallista joissakin tilanteissa kätkeä totuus järkevällä tavalla.[26]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lewis, Bernard: The Assassins, s. 25. Basic Books, 1967. Teoksen verkkoversio.
  2. John L. Esposito: Taqiyah The Oxford Dictionary of Islam. 2003.
  3. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 181. Otava, 2004.
  4. a b Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 37–38 (c6.2). amana publications, 2017.
  5. a b Reliance of the Traveller, 2017, s. 745 (r8.2)
  6. Reliance of the Traveller, 2017, s. 987 (w52.1.384)
  7. Reliance of the Traveller, 2017, s. 37 (c6.2)
  8. Marriage laws which contradict Islamic law 3-11-2004 – Ramadan 21, 1425. Islamweb.net.
  9. Koraani, 1995
  10. Koraani (Ahsen Bören 1942 laitos) Islamopas.com.
  11. at-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips Jami at-Tirmidhi. English translation: Vol. 4, Book 1, Hadith 1939. sunna.com.
  12. a b Reliance of the Traveller, s. 746 (Permissible lying r8.2)
  13. al-Dhababi, 2012, s. 51, 69
  14. Reliance of the Traveller, 2017, s. 30, c2.1–c2.5
  15. Reliance of the Traveller, 2017, s. 744 (r8.1)
  16. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 804 (t3.6). amana publications, 2017.
  17. Ibn Hisham, 1999, s. 450
  18. Calling non-Muslim 'brother' Fatwa No: 343897. 7.6.2017. Islamweb.net.
  19. Limits of relationship with non-Muslims Fatwa No: 88293. 15.7.2004. Islamweb.net.
  20. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 699–700 (p75.1). amana publications, 2017.
  21. Nawawi: Riyad as-salihin. Book 1, Hadith 236 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  22. Reliance of the Traveller, 2017, s. 745 (r8.2)
  23. Reliance of the Traveller, 2017, s. 30, c21–c2.5
  24. Is it permissible to lie to kaafirs?, 2012
  25. Nikolainen, Aimo T.: Kristillisen etiikan peruskysymyksiä, s. 61–62. Wsoy, 1965.
  26. Tuomas Akvinolainen: Question 110. The vices opposed to truth, and first of lying New Advent. 2020. Viitattu 7.11.2020.