Taqiyya

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taqiyya (arab. تقیة‎) tarkoittaa muslimin oikeutta uhkaavassa tilanteessa kieltää uskonsa. [1][2] Periaate antaa luvan peittää uskontoa koskevia asioita, joiden voi odottaa aiheuttavan vihamielisyyttä muslimeja kohtaan.[3] Arabiankielinen sana tarkoittaa sananmukaisesti pään peittämistä. Periaate on kuulunut erityisesti šiialaisuuteen, sillä šiiat ovat usein eläneet uhattuna vähemmistönä sunnimuslimien keskuudessa. Sunneille käsite on ollut harvemmin tarpeen, mutta hekin hyväksyvät sen, koska sen katsotaan sisältyvän jo Koraaniin.[3]

Taqiyya on erikoistapaus islamiin kuuluvasta "erivapaus" -periaatteesta (rukhsa). Normaalisti kielletyt asiat voidaan hyväksyä, jos siihen on erityinen tarve. Esimerkiksi nälkäinen saa hengenpitimikseen rikkoa halal -säädöksiä, ja sairaat saavat helpotuksia rukousvaatimuksista. Janoon nääntyvä saa juoda viiniä kaikkien muiden koulukuntien mielestä paitsi shafi'i - koulukunnan. Samaan sarjaan kuuluu se, että matkustava tai sairas henkilö saa jättää paaston väliin, ja matkalla oleva voi rukoilla vain kaksi rakaa eli liikesarjaa, kun muulloin vaaditaan neljä.[4]

Myös valehtelu on laajemminkin luvallista ja jopa pakollista islamissa tietyissä tilanteissa. Sääntönä on, että valehtelu on aina luvallista, jos se tuottaa parempia tuloksia kuin totuuden kertominen.[5] Islamilaisessa laissa erotetaan toisistaan tekoina muslimiveljille valehtelu ja muille valehtelu.

Periaate pyhissä kirjoituksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luvan valehdella uskosta katsotaan löytyvän Koraanin seuraavista säkeistä:

  • "Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee on sanoutunut irti Jumalasta, paitsi jos pelkäätte heitä." (3:28)
  • "Joka luopuu uskostaan, paitsi jos hänet pakotetaan siihen... saa Jumalan vihan päälleen." (16:106)

Myös haditheista löytyy tukea valehtelulle joissakin tilanteissa. Jami at-Tirmidhi sisältää seuraavan hadithin:

  • Asma bint Yazid kertoi, että Jumalan lähettiläs sanoi: "Valehteleminen on laitonta paitsi kolmessa tapauksessa: kun mies sanoo jotain vaimolleen miellyttääkseen tätä, kun valehdellaan sodassa, ja kun valehdellaan tarkoituksella luoda sopua ihmisten välille." [6]

Valehtelu sharialain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiellettyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imaami al-Nawawi (1233–1277) on todennut, että Koraani ja sunna tuomitsee valehtelun laittomaksi. Valehtelu on rumimpia syntejä ja vastenmielisimpiä vikoja. [7] Al-Dhababi (1274–1348) toteaa kirjassaan Suuret synnit, että valehtelu kuuluu suuriin synteihin silloin, kun valehdellaan profeetta Muhammedista tai annetaan väärä todistus oikeudessa.[8] Suurista synneistä seuraa kirous, maallinen rangaistus tai rangaistus tuonpuoleisessa.[9] Nawawin teoksessa Puhdas sydän todetaan: "Kerro totuus, kun puhut. Yksi pahimmista petoksista on kertoa veljellesi jotain, kun veljesi luulee, että olet rehellinen, vaikka asia ei ole niin".[10]

Erikoistapaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam kehittyi klaaniyhteiskunnassa, missä oman ryhmän, kuten suvun tai heimon, etu oli tärkeämpi kuin yksilön. [11] Tämän takia islamilaisista teksteistä ei löydy universaaleja eettisiä ohjeita kuten kultaista sääntöä. Laajimmillaan solidaarisuuden vaatimus ulottuu "veljiin", jolla tarkoitetaan muita muslimeita.[12] Poikkeuksellisesti universaalia moraalia kannatti 1200-luvulla elänyt imaami al-Nawawi, joka kokoelmassaan Riad as-Salihin ("Vanhurskaiden niityt") puolusti sellaista. [13] Al-Nawawi katsoi, että vihollisellekin pitää antaa se, mitä ihmisen itsekkyys kieltäytyy antamasta.[14]

Vallitseva käsitys kuitenkin on, että veljellä tarkoitetaan vain muita muslimeita. Näin asian selittää 1400-luvulla uskonoppinut Ibn Hajar al-Asqalani, [15] ja siten se tulkitaan myös nykyisin. Esimerkiksi Islam.web -sivulla annetun fatwan mukaan "ei ole luvallista kutsua juutalaisia tai kristittyjä veljiksemme. Sen sijaan heitä on vihattava Jumalan asian takia". [16] Toinen sivuston fatwa kieltää muslimeita ystävystymästä ei-muslimin kanssa.[17] Kielto valehdella ei siten ole universaali, vaan koskee "veljelle" eli toiselle muslimille valehtelua. Metafora muslimeista toistensa veljinä esiintyy myös Muhammedin jäähyväissaarnassa.[18]

Imaami al-Ghazali (1057–1111) on eritellyt tilanteita, joissa valehtelu on luvallista. Hän kirjoitti: "Puhumisen tarkoitus on saada aikaan tuloksia. Jos kiitettävä tulos saadaan aikaan joko valehtelemalla tai puhumalla totta, on laitonta valehdella, koska siihen ei ole tarvetta. Jos tavoite voidaan saada ainoastaan valehtelemalla mutta ei puhumalla totta, on luvallista valehdella, jos tavoite on luvallinen. Valehtelu on pakollista, jos tavoite on pakollinen." Ghazali mainitsee esimerkkinä pakollisesta valehtelusta tilanteen, jossa muslimiveli autetaan piiloon tämän sortajilta.[19] Pakollisella teolla (fard, wajib) tarkoittaa šariassa tekoa, jonka tekeminen tuo ansioita ja tekemättömyydestä on määrätty rangaistus.[20]

Luvallinen valehtelu tiivistetään al-Nawawin ja Hanafi-oppineen Khalil Nahlawin mukaan seuraavasti: "On verrattava valehtelemisesta koituvia pahoja seuraamuksia totuuden puhumisen seurauksiin. Jos totuudesta koituu pahempia seuraamuksia kuin valheesta, on oikeutettua valehdella. Jos valheesta on pahempia seuraamuksia tai ei tiedetä kummasta on pahempia seuraamuksia, on laitonta valehdella." [5]

Erikoistapauksia, joissa valehtelu on luvallista tai pakollista on sharialaissa siten runsaasti. Periaate antaa luvan valehdella uskontoa koskevista asioista, joiden voi odottaa aiheuttavan vihamielisyyttä muslimeja kohtaan. Jos jonkin tavoitteen edistäminen on luvallista tai pakollista, ja tavoite voidaan saavuttaa vain valehtelemalla, teko on luvallinen tai pakollinen.

Valehtelu muissa uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) pohti valehtelun oikeutusta kirjassa Summa Theologica. Hän päätyi tulokseen, että valehtelu oli aina synti, mutta oli kuitenkin luvallista joissakin tilanteissa kätkeä totuus järkevällä tavalla.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. John L. Esposito: Taqiyah The Oxford Dictionary of Islam. 2003.
  2. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 181. Otava, 2004.
  3. a b Lewis, Bernard: The Assassins, s. 25. Basic Books, 1967. Teoksen verkkoversio.
  4. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 37–38 (c6.2). amana publications, 2017.
  5. a b Reliance of the Traveller, s. 746 (Permissible lying r8.2)
  6. at-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips Jami at-Tirmidhi. English translation: Vol. 4, Book 1, Hadith 1939. sunna.com.
  7. Reliance of the Traveller, 2017, s. 744 (r8.1)
  8. al-Dhababi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir), s. 51, 69. Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio.
  9. Reliance of the Traveller, 2017, s. 30, c2.1–c2.5
  10. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 804 (t3.6). amana publications, 2017.
  11. Th. Emil Homerin: The Golden Rule: The Ethics of Reciprocity in World Religions (toim. Jacob Neusner & Bruce Chilton), s. 99. Bloomsbury Publishing, 2008. ISBN ISBN 978-1-4411-9012-3. Teoksen verkkoversio.
  12. Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9-15. Artikkelin verkkoversio.
  13. Nawawi: Riyad as-salihin. Book 1, Hadith 236 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  14. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 699–700 (p75.1). amana publications, 2017.
  15. Homerin, Emil, 2008) s. 103–104, 114–115.
  16. Calling non-Muslim 'brother' Fatwa No: 343897. 7.6.2017. Islamweb.net.
  17. Limits of relationship with non-Muslims Fatwa No: 88293. 15.7.2004. Islamweb.net.
  18. Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta, s. 450. Basam Books, 1999.
  19. Reliance of the Traveller, 2017, s. 745 (r8.2)
  20. Reliance of the Traveller, 2017, s. 30, c21–c2.5
  21. Tuomas Akvinolainen: Question 110. The vices opposed to truth, and first of lying New Advent. 2020. Viitattu 7.11.2020.