Tapiolan kaavoitus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapiolan kaavoitus on toteutettu alueittain useassa vaiheessa, jotka ovat suunnitteluperiaatteiltaan erilaisia. Alueen perustamisvaiheessa 1950-luvulla kaavoituksen toteuttajana oli poikkeuksellisesti Asuntosäätiö itsenäisesti, ilman silloisen Espoon maalaiskunnan myötävaikutusta. Espoon maalaiskunnan aluetta Tapiola oli vuoteen 1963, vuosina 1963–1971 alue kuului Espoon kauppalaan, ja sen jälkeen Tapiolaa on kaavoittanut Espoon kaupunki normaaliin tapaan.

Tapiolan kaupunginosaan kuuluu 1950-luvun loppupuolella rakennettu alueen ensimmäinen rakennusvaihe, puutarhakaupunki (ns. Läntinen ja Itäinen lähiö sekä Tapiolan keskusta). Lisäksi Tapiolan kaupunginosaa ovat Merituulentien eteläpuolinen alue Otsonlahdesta Suvituulentielle, ja Tapiolan urheilupuiston alue lännessä. Pohjoinen lähiö on osa Pohjois-Tapiolan kaupunginosaa. [1] Kaavoituksessa käytettävä termi Suur-Tapiola puolestaan on suuralue, joka käsittää myös Otaniemen, Haukilahti-Westendin, Mankkaan ja Laajalahden kaupunginosat.

Kaavoitustilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko Tapiolan alue on asemakaavoitettu. Pitkällisen valmistelun jälkeen alueelle saatiin lisäksi voimaan vuonna 2008 yleiskaava, Espoon eteläinen yleiskaava. Yleiskaava on pitkän ajanjakson asemakaavaa laajempi maankäyttösuunnitelma, joka ohjaa alueen asemakaavoitusta. Kaavoittamattomilla alueilla asemakaava suunnitellaan yleiskaavaa noudattaen, ja toisaalta vanhoilla asemakaava-alueilla kuten Tapiolassa voidaan toteuttaa asemakaavamuutoksia tilanteen saamiseksi yleiskaavan mukaiseksi.

Tapiolan puutarhakaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tapiolan syntyvaiheet

Tapiolan ydinalue, pääasiassa jo 1950-luvulla rakennettu Tapiolan puutarhakaupunki perustuu lähinnä kansainvälisessä kaupunkisuunnittelussa 1930-luvulta asti kehitettyihin malleihin, joissa pieniä keskitettyjä kaupunkiyhdyskuntia perustettiin suurkaupunkien laitamille rakentamattomille alueille. Suomeen ajatukset saapuivat muun muassa Ruotsin kautta, jossa vuoden 1947 uusi rakennuslaki edisti asuntojen aluerakentamista.[2] Alkuperäisen Hagalundin asemakaavan suunnittelija oli Otto-Iivari Meurman.[3] Ennen toteutusta Meurmannin kaavaa muokkasivat perusteellisesti Asuntosäätiön palkkaamat suunnittelijat: pientalovaltainen kaava muutettiin kerrostaloja lisäämällä tehokaammaksi.

Varsinainen Tapiolan puutarhakaupunki käsitti 1960-luvulla alueen, jota rajaavat nykyiset Kalevalantie, Hagalundintie, Merituulenkatu ja lännessä urheilualueiden niityt, sekä Itärannan , joka on Otsonlahden ja Karhusaarentien väliin jäävä alue. Pohjoinen lähiö, nykyisen Pohjois-Tapiolan kaupunginosan ydinalue, kaavoitettiin hieman puutarhakaupunki-idean vastaisesti osin ruutukaavan muotoon, jolloin alueen muutamasta pääkadusta tuli suoria. Puutarhakaupungin eteläpuolinen alue kaavoitettiin ja rakennettiin puolestaan ajalle tavanomaisena suurimittakaavaisena grynderikohteena, ja suurin rakentaja oli rakennusliike Haka.[4][5]

Maisema ja vihersuunnittelu ovat oleellinen osa Tapiolaa. Tapiolan suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana on ihminen ja hänen kokonaisvaltainen hyvinvointinsa.[6]lähde tarkemmin? Tapiolan 1950-luvulla rakennettu puutarhakaupunki on yksi Suomen kansallismaisemista.

Espoon eteläinen yleiskaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon eteläisten alueiden yleiskaava hyväksyttiin huhtikuussa 2008. Espoon kaupunki on antanut tavoiteohjelmassan kaavalle suuren painoarvon. Kaupunginvaltuuston päätösten mukaan yleiskaavassa varaudutaan 300 000 asukkaaseen vuonna 2030. Työpaikkaomavaraisuus on 100 %, mikä tarkoittaa yhtä monta työpaikkaa kuin asukastakin. Erityisesti kehitettävänä alueena painottuvat Kaakkois-Espoo - johon kuuluu myös Tapiola ja Kauklahteen jatkettavan Länsiväylän varsi. Tällä kehittämisvyöhykkeellä nostetaan sekä asunto- että työpaikka-alueiden tehokkuutta. Uudisrakentamisella luodaan edellytykset elinvoimaisten kaupunkikeskusten synnylle, ja tuetaan joukkoliikenteen järjestämistä. Yleiskaavan toteuttaminen aloitetaan kehittämisvyöhykkeeltä.

Alueet on yleiskaavassa jaettu kolmeen tyyppiin: nykyisellään säilyvät, kehitettävät ja uudet/olennaisesti muuttuvat alueet. Tapiolan keskusta, itäinen ja pohjoinen lähiö on merkitty säilytettäväksi alueeksi. Tällöin alueen asemakaavaa muutettaessa turvataan nykyisen rakennuskannan säilyminen ja alueen kaupunkikuvaan soveltuva kehittäminen.[7]

Yleiskaavaan on määritetty myös muun muassa keskeiset kulttuuriympäristöt. Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen avulla syntynyttä ympäristöä, johon kuuluvat yhtä lailla maisema ja rakennettu ympäristö. Tapiola on merkitty kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi alueeksi, kaupunkimaisemaksi, jonka ominaispiirteitä, kaupunkikuvallista sekä rakennus- ja kulttuurihistoriallista arvoa on alueena vaalittava. Merkintä ei kohdistu yksittäisiin rakennuksiin.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Espoon karttapalvelu: Kartta: Tapiolan kaupunginosa. Espoon kaupunki 2008. (Luettu 21.4.2008)
  2. Tuuri 1998, s. 37–38
  3. Suomen rakennustaiteenmuseo, Tapiola
  4. Johanna Hankonen: Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta, s. 87. Tampere: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-610-6.
  5. Lukkarinen 2007, Asemapiirroskartta: Itäinen lähiö, Läntinen lähiö
  6. Tapiola, elämää ja arkkitehtuuria. (toim. Timo Tuomi) Rakennustieto 2003.
  7. a b Yleiskaava: Kaavakartta, merkinnät ja määräykset, 22.2.2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]