Siirry sisältöön

Talonpoikaiskapina

Wikipediasta

Talonpoikaiskapinat olivat kapinoita, joita tapahtui myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Niissä talonpojat tavoittelivat parannusta taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen asemaansa. Talonpoikien asemaa olivat heikentäneet sodat ja feodaalijärjestelmä.

Ranskassa oli Jacquerie-kapina 1300-luvun puolessa välissä, Englannissa Wat Tylerin kapina vuonna 1381 ja John Caden kapina 1450. Saksassa oli keskiajan lopulla useita kapinoita, joita seurasi vuosien 1524–1525 laajat levottomuudet, eli Etelä- ja Keski-Saksan talonpoikaissota. Saksan talonpojat vaativat muun muassa maaorjuuden lakkauttamista, uudistettua verotusta ja papinvaalin vapauttamista. Kapinan nopeasti levitessä siihen liittyivät ääriuskonnolliset Thomas Müntzerin seuraajat. Martti Luther tuki aluksi kapinallisia, mutta kääntyi myöhemmin heitä vastaan. Kapina kukistui verisesti vuonna 1525.

Kuuluisia talonpoikaiskapinoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kapina Vuodet Sijainti
Keltaisten turbaanien kapina [1] 184–205 jKr Han-dynastia
Yrjönyön kapina 1343–1345 Viron herttuakunta
Jacquerie 1358 Ranska
Englannin talonpoikaiskapina 1381[2] Englanti
Deternin taistelu 1426[3] Itä-Friisia
Talonpoikaissota 1524–1525 Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Kreivisota 1533–1536[4] Tanska
Dacken sota 1542 Ruotsi
Nuijasota 1596 – 1597[5] Suomi
Shimabaran kapina 1637–1638 Japani
Stenka Razinin kapina 1667–1671 Venäjä
Baijerin kansannousu 1705–1706 Baijeri
Pugatšovin kapina 1773-1775[6] Venäjä
Shaysin kapina 1786 Massachusetts
Kościuszkon kapina 1794 Puola-Liettua
Vendéen kapinat 1793 Ranska
Viskikapina 1794 Pennsylvania
Itä-Slovakian talonpoikaiskapina 1831 Slovakia
Taiping-kapina 1850–1864[7] Qing-dynastia
Donghak-kapina 1894 Korea
Kazakstanin kapina 1916[8] Keski-Aasia
Lokakuun vallankumous 1917 Venäjä
Mahnovštšyna 1917–1921 Ukraina
Tambovin kapina 1920–1921 Venäjä
Mau-mau-kapina 1952–1960[9] Kenia
Etiopian sisällissota 1974-1991[10] Etiopia
Zapatisti-kapina 1994 Meksiko
  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  1. The Yellow Turban Uprising An Encyclopaedia on Chinese History, Literature and Art. Viitattu 17.12.2022.
  2. The Peasants’ Revolt In Our Time. BBC Radio 4. Viitattu 17.12.2022.
  3. An Weser und Jade Dr. Klaus Dede. Arkistoitu 9.3.2019. Viitattu 17.12.2022.
  4. The Reformation transformed the aristocracy from warriors to bureaucrats SCIENCE NORDIC. Viitattu 17.12.2022.
  5. Jaakko Ilkan elämänvaiheita Jaakko Ilkka seura ry. Viitattu 17.12.2022.
  6. Preconditions of revolution in early modern Europe Baltimore: Johns Hopkins.. Viitattu 17.12.2022.
  7. The Taiping Rebellion In Our Time. BBC Radio 4. Viitattu 17.12.2022.
  8. Kyrgyzstan: Victims Of 1916 'Urkun' Tragedy Commemorated Radio Free Europe/Radio Liberty. Viitattu 17.12.2022.
  9. Maloba, Wunyabari O.: Mau Mau and Kenya: An Analysis of a Peasant Revolt, s. 142-143. Indiana University Press, 1993.
  10. John Young,: Peasant Revolution in Ethiopia: The Tigray People's Liberation Front, 1975–1991. Cambridge University Press, 1997.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.