Talonpoikaissota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Talonpoikaissota eli Etelä- ja Keski-Saksan talonpoikaissota[1] on nimitys Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella vuosina 15241525 tapahtuneelle kapinalliselle liikehdinnälle.

Leviävä uskonpuhdistusliike synnytti laajaa levottomuutta Saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueen talonpoikien keskuudessa. Talonpoikien liikehdintä oli merkittävää varsinkin siinä mielessä, että he muodostivat valtakunnan väestöstä kolme neljäsosaa. Jo aiemmin feodaaliruhtinaat olivat pyrkineet hallitsemiensa alueiden yhtenäistämiseen, mikä oli entisestäänkin vähentänyt talonpoikien oikeuksia. Kapinointia ja liikehdintää tapahtui paikallisesti jo 1300-luvulla, mutta uskonpuhdistus ja Lutherin ajatukset kristityn vapaudesta toivat niihin uusia sävyjä. Vuosina 1524–1525 syntyi laajamittaista liikehdintää, joka sai pian vallankumouksellisia piirteitä. Liikehdintään liittyi myös aateliston ja porvariston edustajia.[2]

Talonpoikaissotana tunnetun protestiliikkeen taustalla oli useita uskonpuhdistukseen liittyviä uudistusajatuksia. Vuonna 1525 julkaistiin julistus Schwabenin talonpoikien kaksitoista artiklaa, jossa vaadittiin maaorjuuden lakkauttamista, verotuksen uudistamista ja vapaita papinvaaleja. Kapina levisi nopeasti. Siihen liittyi Thüringenissä uskonpuhdistaja ja radikaali teologi Thomas Müntzer, joka vaikutti paljolti siihen, että talonpojat uskoivat taistelevansa tasa-arvoisen Jumalan valtakunnan puolesta. [1]

Ruhtinaat ja maanomistajat kävivät talonpoikia vastaan omilla joukoillaan, joiden varustelu ja organisointi oli huomattavasti kapinaliikettä korkeammalla tasolla. Kapina tukahdutettiin, ja arviolta 100 000 siihen osallistunutta talonpoikaa teloitettiin. Kapinoinnin jälkiseurauksena ruhtinaiden suhtautuminen Lutheriin viileni, sillä he pitivät tätä yhtenä syyllisenä levottomuuksiin. Luther puolustautui syytöksiä vastaan. Vielä kapinan alussa hän oli yrittänyt ottaa maltillista kantaa tilanteeseen, mutta väkivaltaisuuksien lisääntyessä hän oli kehottanut ruhtinaita kaikin tavoin kukistamaan kapinaliikkeen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 1115. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 31.