Siirry sisältöön

Keltaisten turbaanien kapina

Wikipediasta

Keltaisten turbaanien kapina oli nykyisen Kiinan alueella tapahtunut Han-dynastian aikainen kapina, joka alkoi vuonna 184 ja päättyi vuonna 204.[1] Se oli yhteydessä lopulta Han-dynastian tuhoutumiseen ja hajoamiseen kolmeksi kuningaskunnaksi vuonna 220.[2][3] Han-dynastian keisareina toimivat silloin Lingdi, joka kuoli vuonna 189, sekä Xiandi.[4]

Taolaisuutta kannattavan lahkon perustaja velho Zhang Jiao toi uskontonsa kungfutselaiseen Hanin hoviin, mutta sitä ei hyväksytty. Yhtenä syynä oli se, että taolaisuudessa pyrittiin tasa-arvoon. Aikaisemmin Zhang Jiao oli saanut Rauhan tie -kirjan eräältä mystikolta. Rauhan tietä hän opetti joillekin kyläläisille taikatempuilla havainnollistaen. Zhang Jiao sai satoja tuhansia seuraajia, minkä seurauksena puhkesi kapina Hanien ja Zhangin välillä. Zhangin seuraajat pitivät keltaista otsanauhaa kunnioituksen osoituksena Zhangia kohtaan. Zhang Jiao sai apua veljiltään Zhang Baolta ja Zhang Liangilta. Keltaisten turbaanien kapina kuitenkin tukahdutettiin verisesti yhdessä vuodessa. Zhangit kuolivat, mutta sotilaallinen ryhmä Keltaisia turbaaneja jäi. He eivät olleet enää uhka Hanille.[3][5]

Zhang Jiaon alkuperäinen nimi oli Zhang Jue. Veljensäkin vaihtoivat nimensä: Zhang Ba Zhang Baoksi ja Zhang Lian Zhang Liangiksi. Heidät ja kapinan lopulta kukisti sotaherra Cao Cao viimeistään vuonna 215.[5]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Joshua J. Mark: Han Dynasty www.worldhistory.org. Viitattu 15.7.2025. (englanniksi)
  2. Mark Cartwright: Cao Cao World History Encyclopedia. 8.9.2017. Viitattu 15.7.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 Mark Cartwright: Cao Cao World History Encyclopedia. 8.9.2017. Viitattu 15.7.2025. (englanniksi)
  4. Chinese Han Dynasty: Emperors, Achievements www.travelchinaguide.com. Viitattu 15.7.2025.
  5. 1 2 Joshua J. Mark: The Mandate of Heaven and The Yellow Turban Rebellion World History Encyclopedia. 17.12.2019. Viitattu 15.7.2025. (englanniksi)