Englannin talonpoikaiskapina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Englannin talonpoikaiskapina eli Wat Tylerin talonpoikaiskapina oli vuonna 1381 tapahtunut kapina, joka oli yksi keskiajan Euroopan lukuisista talonpoikaiskapinoista ja tärkeä Englannin historian tapahtuma. Tylerin kapina on Englannin historian äärimmäisin ja laajalle levinnein kansannousu, ja sen lisäksi keskiajan parhaiten dokumentoitu yleinen kapina. Useat kapinan johtajat, kuten John Ball, Wat Tyler ja Jack Straw ovat yhä suosittuja hahmoja populaarikulttuurissa, vaikka heistä tiedetäänkin vain vähän.

Myöhemmin kapina ollaan nähty ensimmäisenä askelena kohti maaorjuuden loppumista Englannissa, vaikka kapina itse epäonnistui. Se lisäsi ylempien luokkien tietoisuutta sekä feodaalijärjestelmän reformoinnin tarpeesta että alempien luokkien kokemasta kurjuudesta, jonka orjuutta lähentelevät olosuhteet aiheuttivat.

Kapinaan johtaneet tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinaa joudutti Rikhard II:n kovakouraiset yritykset panna voimaan kolmas keskiaikainen henkivero, joka alunperin oli asetettu vuonna 1377 muka rahoittamaan ulkomaan sotatoimia. [1] Kolmannelle henkiverolle ei asetettu kiinteää taksaa (kuten vuonna 1377), eikä se edennyt minkään aikataulun mukaan (kuten vuonna 1379); sen sijaan osa köyhistä saattoi saada veronalennusta, vaikka toiset yhtä köyhät maksoivat täyden veron, mikä aiheutti valitusta epäoikeudenmukaisuudesta. Vero asetettiin kolmeen groatiin (keskiaikainen hopearaha; vastaa 12 pennyä eli yhtä shillinkiä), kun se vuonna 1377 oli vain yksi groat (neljä pennyä). Lapsikuningas Rikhard II (joka oli tuolloin vasta 14-vuotias) oli myös yksi kapinan syistä, sillä ryhmä epäsuosittuja miehiä johti hänen hallitustaan. Heihin kuului Juhana Gent (sijaishallitsija), Simon Sudbury (lordikansleri ja Canterburyn arkkipiispa joka oli korruptoituneeksi koetun kirkon keulakuva) ja Sir Robert Hales (valtion rahastonhoitaja, vastuussa henkiverosta). Heidät nähtiin korruptoituneina virkamiehinä jotka yrittivät hyödyntää kuninkaan heikkoutta.

Työvoimapula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannissa vuosina 1348-1350 riehunut Musta surma oli suuresti heikentänyt työvoimaa, ja näin ollen hengissä selviytyneet työntekijät saattoivat vaatia korkeampia palkkoja ja lyhyempiä työaikoja. Jotkut vaativat vapautta. He saivat usein tahtonsa läpi, sillä kartanonherrat tarvitsivat epätoivoisesti ihmisiä viljelemään heidän maitaan ja hoitamaan heidän karjaansa. Sitten vuonna 1351, kuningas Edvard III kutsui parlamentin koolle hyväksymään työläisten säädöksen. Säädöksellä pyrittiin hillitsemään vaatimuksia paremmista työehdoista jäädyttämällä palkat ruttoa edeltävälle tasolle ja rajoittamalla työvoiman liikkuvuutta. Kuitenkin, asetuksen todennäköinen vaikutus oli se, että kartanonherrojen palkkaamat työläiset vapautettiin verosta, kun taas käsityöläisillä että varakkaammilla talonpojilla palkollisena olevat joutuivat maksamaan sakon tai joutuivat jalkapuihin. Uuden lain voimaantulo suututti talonpoikia suuresti, ja aiheutti toisen syyn kapinaan.

Kapinan laukeaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumat Essexin Fobbingin[2] ja Brentwoodin kylissä olivat laukaiseva tekijä kansannousulle. 30. maaliskuuta 1381 John[3] tai Thomas[4] Bampton yritti kerätä henkiveroa Fobbingin kylän asukkailta. Paikallisen maanomistajan, Thomas Bakerin johtamat kyläläiset eivät suostuneet antamaan Bamptonille mitään, ja hän joutui poistumaan kylästä tyhjin käsin. Court of Common Pleas -tuomioistuimen ylituomari Robert Belknap lähetettiin tutkimaan tapausta ja rangaisemaan syyllisiä. 2. kesäkuuta hänen kimppuunsa hyökättiin Brentwoodissa, johon mennessä väkivaltainen tyytymättömyys oli levinnyt, ja Essexin ja Kentin kreivikunnat olivat täydessä kapinassa. Pian aseistautuneet kapinoitsijat etenivät Lontooseen.[5]

Ensimmäiset protestit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1381 kentiläiset kapinalliset marssivat Wat Tylerin johdolla Lontooseen liittyäkseen Essexiläisten osastoon. Kun kentiläiset saapuivat Lontoon Blackheathiin kesäkuun 12., lollardilainen luopiopappi John Ball piti saarnan, joka rohkaisi kapinallisia. Seuraavana päivänä saarnan innoittamat kapinalliset ylittivät kaupungin keskustaan vievän London Brige -sillan. Sillä aikaa “Essexin miehet” olivat kokoontuneet Jack Straw'n johdolla Great Baddow'hin ja marssineet Lontooseen, jossa he saapuivat Stepney'hin. Täysimittaisen kahakan sijaan vain tiettyihin kiinteistöihin hyökättiin systemaattisesti, joista monet liittyivät Juhana Gentiin tai Johanniittain ritarikuntaan. Kesäkuun 14. kapinallisten sanotaan tavanneen itsensä nuoren kuninkaan, ja Wallingfordin Rikhardin johtamana, esittäneen hänelle sarjan vaatimuksia, joihin kuului muun muassa joidenkin epäsuosittujen ministerien erottaminen ja maaorjuuden totaalisen kieltämisen. Yksi talonpoikien kiehtovimmista vaatimuksista oli se että “kuningaskunnassa ei pitäisi olla muuta lakia kuin Winchesterin laki”. Se saattaa viitata Winchesterin säädöskokoelman (1251) säädöksiin, joskin sen toisinaan katsotaan viittaavan kuningas Alfred Suuren oikeudenmukaisempiin aikoihin, jolloin Winchester oli Englannin pääkaupunki.

Lontoon Towerin valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan joukko kapinallisia valtasi Lontoon Towerin äkkirynnäköllä, ja teloitti oikopäätä siellä piileskelevät, mukaanlukien lordikanslerin Sudburyn, Canterburyn arkkipiispan, joka liittyi osittain henkiveroon, valtion rahastonhoitajan Robert Halesin, Englannin Johanniittain ritarikunnan suurmestarin). Juhana Gantin Savoyn palatsi oli yksi kapinallisten Lontoossa tuhoamista rakennuksista.

Smithfield[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavana päivänä Smithfieldissä järjestettiin lisäneuvottelut kuninkaan kanssa, mutta tällä kertaa tapaaminen ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kuninkaan kronikoitsijoiden mukaan Tyler käyttäytyi erittäin riidanhaluisesti, laskeutui hevosensa selästä ja vaati juotavaa erittäin töykeästi. Seuraksena olleessa väittelyssä Tyler (muka) veti esiin tikarinsa, ja William Walworth, Lontoon ylipormestari, paljasti miekkansa ja hyökkäsi Tylerin kimppuun, haavoittaen häntä kuolettavasti niskaan. Sir John Cavendish, yksi kuninkaan ritareista, veti esiin miekkansa, ja lävisti sillä Tylern mahan, tappaen hänet lähes välittömästi. Nähdessään hänet kuninkaan sattueen ympäröimänä kapinallisarmeija oli kuohuksissa, mutta kuningas Rikhard tarttui tilaisuuteen, ratsasti esiin ja huusi: “Teillä ei ole muuta johtajaa kuin minä”[6], lause jonka hän jätti tarkoituksella monitulkintaiseksi tilanteen laukaisemiseksi. Hän lupasi kapinallisille kaiken olevan hyvin, että Tyler oli lyöty ritariksi, ja että heidän vaatimuksiinsa suostuttaisiin — mutta kapinallisten tuli mennä St John's Fieldsin pelloille, jossa Wat Tyler tapaisi heidät. Kapinalliset suostuivat tähän, mutta kuningas rikkoi lupauksensa. Ylimykset järjestäytyivät nopeasti uudelleen pikaisesti kootun, 7000-miehisen miliisijoukon avulla, ja suurin osa kapinallisjohtajista otettiin kiinni ja teloitettiin, mukaan luettuna John Ball ja Jack Straw, joka mestattiin. Kapinan epäonnistuttua kuninkaan myönnytykset kumottiin, ja kapinoinnissa mukana olleet kiiruhtivat sanomaan itsensä irti tapahtumista.

Talonpoikaiskapina Lontoon ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka tärkeimmät asiat tapahtuivat pääkaupungissa, väkivaltaisuuksia esiintyi ympäri maata, eritoten East Angliassa.

Norfolk[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinan alettua 14. heinäkuuta se levisi pian Norfolkin kreivikuntaan. Siellä kapinalliset nujerrettiin Norwichin piispa Henry le Despenser North Walshamin taistelussa kesäkuun 25. tai 26. päivä, kun kapinan paikallinen johtaja Geoffrey Litster otettiin kiinni ja teloitettiin.[7]

Yhteenveto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisestä nimestään huolimatta talonpoikaiskapinaan osallistumen ei rajoittunut pelkästään maaorjiin tai edes alempiin luokkiin. Talonpojat saivat apua ylimystön jäseniltä, esimerkkinä William Tonge, merkittävä raatimies, joka avasi Lontoon kaupunginportit jonka läpi kapinalliset kulkivat kesäkuun 12.:n yönä.[8]

Vaikka kapina ei onnistunutkaan tavoitteessan, se näytti aatelisille että talonpojat olivat tyytymättömiä ja kykeneviä aiheuttamaan tuhoa. Pitemmällä aikavälillä katsottuna kapina auttoi radikaalin perinteen muodostumisessa Brittiläisessä politiikassa. Kapinan jälkeen henkiveroa ei enää kerätty, joskin Englannin hallitukset jatkoivat samankaltaisten verojen keräämistä 1600-luvulle asti. 600 vuotta myöhemmin voimaan tullut tasasummavero tunnettiin yleisesti henkiverona (etenkin sen vastustajien keskuudessa).

Alaviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jotka olivat jatkoa Edvard III:n aloittamalle satavuotiselle sodalle
  2. [http://www.historylearningsite.co.uk/peasants_revolt.htm
    Peasants Revolt::] 2007-03-30. Historylearningsite.co.uk. Viitattu 2010-07-09.
  3. Exhibitions & Learning online | Citizenship | Citizen or subject The National Archives. Viitattu 2010-07-09.
  4. The Peasants' Revolt 1381 Marxists.anu.edu.au. Viitattu 2010-07-09.
  5. Maurice Hugh Keen, England in the Later Middle Ages: A Political History (Routledge, 1975).
  6. Simon Schama's A History of Britain, Episode 5, 'King Death'.
  7. Dunn, Alastair (2002), The Great Rising of 1381: The Peasant's Revolt and England's Failed Revolution, s. 160-5.
  8. ed. R. B. Dobson (2002), The Peasants' Revolt of 1381 (History in Depth), s. 220.