Svante Olsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Svante Olsson (20. kesäkuuta 1856 Klippan30. toukokuuta 1941) oli pitkään Suomessa vaikuttanut ruotsalaissyntyinen puutarhuri. Hän toimi Helsingin kaupunginpuutarhurina vuosina 1889–1924. Svante Olssonin poika Paul Olsson oli myös tunnettu puutarha-arkkitehti.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skånelaisessa Klippanin kunnassa sijaitsevassa Risebergan kylässä pientilallisen perheeseen syntynyt Olsson muutti Suomeen vuonna 1889, jolloin hänet valittiin Helsingin kaupungin ensimmäiseen vakinaiseen kaupunginpuutarhurin virkaan. Tuohon aikaan ei Suomessa vielä ollut alan koulutusta, joten oli luonnollista, että tehtävään valittiin henkilö maan rajojen ulkopuolelta. Olsson oli pätevöitynyt tehtävään muun muassa Kööpenhaminassa sekä toimiessaan Tukholman kaupunginarkkitehdin apulaisena. Hän oli työskennellyt myös Hagan ja Tullgarnin linnoissa.

Svante Olssonilla oli erittäin suuri merkitys paitsi Helsingin, myös koko maan puistoarkkitehtuurin kehittymiseen. Aikaisemmin vain yläluokan näyttäytymispaikkoina olleita puistoja alettiin hänen aikanaan uudistamaan nykymallisiksi kaikille kaupunkilaisille avoimiksi paikoiksi. 1910-luvulla Olssonin työskennellessä Saksassa opiskelleen poikansa kanssa, toivat he Suomeen mannermaiset muotopuutarhat. Valtaosa Helsingin kantakaupungin puistoista on joko Olssonin suunnittelemia tai hänen suunnitelmiensa mukaan uusittuja. Hän perusti myös Helsingin kaupunginpuutarhan vuonna 1907.

1890-luvulla Olsson suunnitteli muun muassa Kaivopuiston uudistukset sekä uuden puiston Tähtitornin vuorelle. Vuosisatojen vaihteessa hän laati Tehtaanpuiston suunnitelmat sekä Hesperian-, Kaisaniemen-, ja Vanhan kirkkopuiston uudistukset. Yhdessä poikansa kanssa Olsson toteutti 1910-luvulla muun muassa Eiranpuistikon, Engelinaukion, Talvipuutarhan edustan ja Alppipuiston. He suunnittelivat yhdessä myös Kultarannan puutarhan Naantaliin. Olssonin suunnitelmat olivat usein varsin suurellisia ja hän ylittikin monesti annetun budjetin.

Osaa Svante Olssonin 1910- ja 1920-luvulla signeeraamista piirustuksista pidetään Paul Olssonin laatimina. Näin tehdään esimerkiksi Tähtitorninkadun ja Ullankadun välissä sijaitsevan Ullanpuiston suunnitelmien suhteen.[1] Muualla maassa Olsson on toiminut konsulttina ainakin Oulussa ja Tampereella, jossa Näsinpuisto on tehty hänen neuvojensa mukaan. Hän on suunnitellut myös kartanoiden puistoja eri puolille maata.

Vuonna 1892 Olsson oli mukana perustamassa Finska Trädgårdsodlareförbundet-järjestöä. Hän toimitti myös Hufvudstadsbladetin välissä ilmestynyttä puutarhaliitettä sekä järjesti puutarhanäyttelyjä Helsingissä ja Kuopiossa.

Olssonin mukaan on nimetty Kaisaniemen puistossa itä-länsi-suuntainen koivukujanne Svante Olssonin puistokujaksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häyrynen, Maunu ; Uino, Pirjo: ”Puistot ja puutarhat – Svante ja Paul Olsson”, Ars : Suomen taide 5. Helsinki: Weilin & Göös, 1990. ISBN 951-35420-6-8.