Suvereeni demokratia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: arvottavaa kieltä ja turhaa toistoa
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Suvereeni demokratia on Venäjän pääideologina pidetyn Vladislav Surkovin käyttöön ottama käsite, jonka mukaan Venäjän poliittisen järjestelmän tulee olla vain maan sisäinen asia, ulkomaat eivät saa puuttua siihen. Käytännössä ajatus merkitsee kansansuvereniteettia ylikansallisitta rajoituksitta. Surkovin mukaan Venäjän kansa valitsee johdon itse ja tavoittelee maassa vapautta, hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta. Surkov mainitsee lainanneensa ajatuksen Che Guevaralta, joka kirjoitti 1960, että joillain valtioilla ovat muodolliset demokratian tunnusmerkit, mutta ne ovat riippuvaisia ylikansallisista yrityksistä ja ulkomaisista poliittisista voimista.[1]

Suvereenin demokratian käsitettä on arvosteltu kaukaa haetuksi Venäjän oloissa. Monien venäläistenkin mielestä maassa ei ole toimivaa demokratiaa, ja suvereniteettia on vain hallitsevalla eliitillä[2]. Venäjää johtaa käytännössä Yhtenäinen Venäjä -puolueen kärkiryhmä, presidentinhallinnon silovikit. Hallinnon sisärengas pelkää rahojensa ja valtansa menetystä, ja pyrkii kaikin tavoin keskittämään vallan maassa käsiinsä. Suvereenin demokratian puolesta puhujien mielestä Venäjää uhkaa ulkomaisten lietsoma "oranssi vallankumous".lähde?

Suvereenin demokratian käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän pääideologina pidetty Vladislav Surkov esitti suvereenin demokratian ajatuksen helmikuussa 2006 sen jälkeen kun Putin oli 2000-luvun ensimmäisinä vuosina vakiinnuttanut Kremlin vallan maassa. Jostain syystä ohjatun demokratian ajatus ja suvereenin demokratian käsite esitetään monesti samassa yhteydessä, vaikka termeillä ei ole pinnalta katsoen mitään tekemistä keskenään. Venäjän pääideologina pidetään Vladislav Surkovia, joka Yhtenäinen Venäjä -puolueelle pitämässään puheessa kuvasi suvereenin demokratian monitulkintaisin sanankääntein. Surkovin mielestä suvereeni demokratia tarkoittaa eri Venäjän hajanaisten kansanryhmien johtamaa valtiota, joka pyrkii edistämään kansalaisten vapautta, elintasoa ja hyvinvointia Venäjällä. Suvereenin demokratian termiä ovat käyttäneet myös poliitikot Sergei Ivanov, Vladimir Putin ja Boris Gryzlov.

Mutta monet putinilaisen linjan arvostelijat ovat vastustaneet termin käyttöä. Dmitri Medvedevin, Mihail Gorbatšovin ja Mihail Kasjanovin mielestä suvereenin demokratian käsite on merkityksetön tai kaukaa haettu, ja Venäjän politiikka pohjautuu johonkin muuhun. Medvedevin mielestä käsitteet suvereeni ja demokratia eivät sovi yhteen. Gorbatšov sanoi vuonna 2006, että lisämääreiden suvereeni ja ohjattu lisääminen demokratia-sanaan on saman tapainen asia kuin sosialistisen ja kansandemokratian ajatus. Daniel Friendkin on sitä mieltä, että lisämääreiden liittäminen demokratiaan tekee siitä muuta kuin demokratiaa. Leon Aronin mukaan venäläiset kaskut sanovat, että demokratia ja suvereeni demokratia ovat yhtä lähellä toisiaan kuin tuoli ja sähkötuoli.

Venäjän tiedeakatemia julkaisi lokakuussa 2006 tutkimuksen, jossa käytetään Fareed Zakarian ajatusta ei-liberaalista demokratista[3]. Sen mukaan demokratian muotoja on monia ja demokratia muuttunut lännessäkin aikojen mukana, siellä on ollut aristokraattista, oligarkkista, tasa-arvoista ja kansallismielistä demokratiaa. Teoksessa sanotaan, että lännessä on ollut monia aristokraattisia demokratioita, joissa vain yhteiskunnan kerma pystyi vaikuttamaan maan asioihin. Suurella osalla kansasta vaikutusmahdollisuudet ovat olleet pienet. Näin ollen kirjassa väitetään Venäjän nykyisen demokratian olevan luonnollinen demokratian kehityksen aste, vaikka se ei pohjaudukaan kaikkien tasa-arvoon ja vapauksiin. Vuonna 2006 Valeri Zorkin julkaisi oman kirjansa suvereenista demokratiasta.

Käsitteen ydinkohtana oli, että kansakunta tavoittelee aineellista hyvinvointia, vapautta ja oikeudenmukaisuutta sen poliittisen vallan ja niiden päätösten perusteella, jotka kansa itse muodostaa. Surkovin pari viikkoa aiemmin pitämän puheen mukaan venäläinen demokratia poikkeaa läntisestä siksi, että Venäjällä demokratia on niin nuori ilmiö eikä maassa ole vielä demokratiaa tukevia rakenteita[4]. Surkovin mukaan Venäjällä on käytettävä läntisestä maailmasta tulevien uudistusten soveltamiseen omia menetelmiä[5]. Surkov vastustaa maansa eristäytymistä ja kannattaa kilpailua suurvaltojen kanssa suvereniteetin pohjalta. Surkov piti vuonna 2006 Venäjän tehottomia byrokraattisia eliittejä muutoksen vastustajina ja sanoi, että kyseinen eliitti pitäisi vaihtaa tehokkaaseen valtapuolueen luomaan eliittiin[6]. Uusi eliitti pohjautuisi kapitalismiin, yritteliäisyyteen ja demokratiaan, jolloin syntyisi uusi keskiluokka[7]. Surkovin mielestä agitaattorien pitäisi levittää tietoja puolueen pyrkimyksistä. Surkov ei maininnut puheessaan korruptiota[8] ja sanoi, että puolueen heikosti muotoiltu ideologia näkyy presidentin asiakirjoissa[9]. Surkovin mielestä opposition ääriliikkeet ovat pahasta ja oligarkkien tukemia ja katsoo, että Venäjä on demokraattisempi kuin koskaan aiemmin[9].

Surkovin vuonna 2006 tekemän ohjelman mukaan Venäjä ei saa ajautua totalitarismiin, kansainväliset suhteet on liberalisoitava ja kansainväliset monopolit poistettava[10]. Toisaalta Surkov korostaa Venäjän suuruutta, suurvallan luomista ja kysyy, voisiko Venäjä kehittyä ilman hallinnon luomaa pakkoa kuin tähän mennessä on kehittynyt[11]. Surkov uskoi vuonna 2006 demokratian tiellä olevan paljon vaikeuksia, koska yhteiskunnassa oli paljon epädemokraattisia piirteitä. Tällöin edessä on kriisejä. Nykyisten ongelmien lisäksi Surkovin mielestä sekä oligarkit että byrokraatit uhkaisivat Venäjän demokratiaa[12]. Surkovin mielestä pienten kansojen nationalismi on Venäjälle paha asia, mutta venäläisten keskuudessa esiintyi epäuskottavaa propagandaa[12]. Hän katsoo, että Venäjän ja Euroopan on tehtävä yhteistyötä, jotta Venäjän moninaiset ongelmat ratkaistaan luomalla uusi talous[13]. Venäjän olisi siirryttävä raaka-aineiden tuottajasta osaamistaloudeksi[13].

Luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvereeni tai monesti ohjattu demokratia tai sekurokratia on Venäjälle Vladimir Putinin kaudella syntynyt demokratian ja autoritaarisen vallankäytön välimuoto[14], jossa maata johtaa lähinnä presidentinhallinnon sisäpiiri[15]. Vaikka Venäjällä on ulkoisesti demokraattiset instituutiot, kansalla ei ole käytännössä samaa valinnan vapautta kuin länsimaissa.

Käytännössä suvereeni demokratia ilmenee Venäjällä siten, että maan duumassa on eniten paikkoja konservatiivisella Yhtenäinen Venäjä -puolueella, joka tukee hallitusta. Yhtenäinen Venäjä johtaa koko poliittista toimintaa Venäjällä, mikä näkyi erityisesti vuoden 2007 parlamenttivaaleissa ja myös vuoden 2008 presidentinvaaleissakin.

Viranomaiset ohjaavat tiedotusvälineillä ja laeilla hienovaraisesti ja näkyvästi äänestäjiä valitsemaan vallanpitäjille sopivia ehdokkaita. Poliittista oppositiota, kansalaisjärjestöjen toimintaa ja sananvapautta on rajoitettu. Hallitus ohjaa suurinta osaa Venäjän tiedonvälityksestä. Tästä huolimatta Venäjällä on demokraattiselle maalle ominaiset instituutiot, hallitus ja duuma. Ne ovat käytännössä Kremlin presidentinhallinnon ohjauksessa.

Venäjän suvereenin demokratian katsotaan monissa tapauksissa merkitsevän Venäjän voimaministeriöiden, silovikien ja suurliikemiesten valtaa. Valtaa käyttänevät eniten presidentti ja hänen lähistöillään olevat turvallisuusviranomaiset, kuten FSB. Suurin osa Venäjän korkeimman hallinnon jäsenistä on FSB-taustaisia. Kun "erimielisten yhdistys" on järjestänyt mielenosoituksia Venäjällä, näitä on rajoitettu ja mielenosoituksia hajotettu kovin ottein.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläistyylisen puolidemokratian syynä on neuvostojärjestelmän hajoaminen 1990-luvun alussa. Neuvostojärjestelmässähän kommunistinen puolue-eliitti hallitsi maata ja kukisti tarvittaessa mielenosoituksia vaikka asevoimin. Neuvostoliiton viimeisinä vuosina toteutetun perestroikan aikana oli suuria määriä kansalaisjärjestöjä, joiden aktiivisuus hiipui huomattavasti jo 1991–1992[16]. Näin ollen kansalaisten järjestöpohjainen poliittinen painoarvo on heikkoa. Kansalaismielipidettä Venäjän nykyinen valtaeliitti ei voi silti kokonaan sivuuttaa.

Poliittisten kommentaattorien mielestä 90-luvun alussa demokraatit eli "Jeltsinin perhe" olivat pelkkä valtataistelun voittanut klikki, jota demokratia ei kiinnostanut[17]. Jeltsinin aikana erilaiset eliittiryhmät taistelivat keskenään vallasta. Syntyi aikaisemman neuvostodiktatuurin ja demokratian välimuoto, joka ei ole niin suljettu kuin neuvostojärjestelmä, mutta jossa länsimaistyylinen demokratia on sivuutettu[16].

Jeltsin puhui ennen valtaan pääsyään paljon demokratiasta ja vapaudesta, mutta hallitsi maata alusta asti toistaiseksi presidentin asetuksilla ja kukisti duuman kommunistien kapinan asevoimin, vaikka armahti kapinoitsijat. Kun Jeltsin nousi valtaan, maan jo perestroikan aikana natissut talous romahti. Pääministeri Jegor Gaidarin aloittama talouden shokkiterapia epäonnistui. Inflaatio laukkasi valtoimenaan, veronkierto tyhjensi valtion kassan, ihmiset eivät saaneet palkkojaan ja eläkkeitään ja niin edelleen.

Jeltsinin demokratia oli heikolla pohjalla, koska se ei kyennyt 90-luvun alussa järjestämään maan kuralla ollutta taloutta, rikolliset riehuivat maassa ja maa oli hajoamisen partaalla. Kansa äänesti silti Jeltsinin toiselle kaudelle. Osasyy tähän oli mittava vaalikampanja, jossa käytettiin hyväksi muun muassa uskontoa. Sen rahoittivat hämäräliiketoimillakin rikastuneet suurliikemiehet, jotka pelkäsivät kommunistien voittavan vaalit ja ottavan heidän omaisuutensa pois.

Turvallisuuspalvelusta tuli kulissien takana merkittävä tekijä jo Jeltsinin toisella kaudella, jolloin juopottelevan presidentin ote oli ulkonaisestikin herpaantunut. Toisaalta Jeltsin erotti ja nimitti ministereitä halunsa mukaan. Kun Jeltsiniä uhanneet kommunistit oli pistetty aisoihin, maata uhkaisi pankkiryhmien taistelu vallasta. Vaikka tästä ei ollut kansalle hyötyä, ainakin eri tahot saivat esittää vapaasti mielipiteitään hallituksesta riippumattomilla televisiokanavilla. Poliittisille tempuilla valtaan noussut Putin pani oligarkit kuriin. Näin Venäjä päätyi ohjattuun demokratiaan demokraattien rahan- ja vallanhimon takia, kommunistien muodostaman uhan vastatoimina ja siksi, että kansallismieliset ainekset halusivat kukistaa oligarkit, jotka olisivat saattaneet myydä Venäjän kaasu- ja öljyteollisuuden ulkomaisille yhtiöille.

Nykyiset syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaillinaisen demokratian syynä on se, että Venäjän nykyinen valtaeliitti haluaa pysyä maan johdossa ja havittelee lisää rahaa ja valtaa. Näin Venäjää luonnehtii autoritaarinen poliittinen järjestelmä ja osin sääntelystä vapautettu talous. Talouden avainalueet, öljyn ja kaasun tuotanto ovat yhä maan johdon hallinnassa, ja osin eliitin valta perustuukin juuri öljystä ja kaasusta saatuun rahaan.[18]. Se että Venäjän johto haluaa pitää öljyn itsellään, näkyi erityisen selvästi siinä, kun öljypohatta Mihail Hodorkovski[19] vangittiin hämäristä liiketoimista, joita monet muutkin harjoittivat Jeltsinin kaudella.

Demokratian ohjaus kasvoi, kun Putinin ensimmäisellä kaudella muut kuin Venäjän virallinen televisiokanava ja siihen yhteydessä olevat kanavat lakkasivat olemasta. Niinpä Kremlin nykyiset vallanpitäjät pelkäävät Ukrainassa tapahtuneen oranssin vallankumouksen kaltaista tapahtumaa, tai poliittisten ääriryhmien kuten kiihkokansallisten nousua valtaan. Toisaalta ohjatun demokratian kannattajat ovat itse suurvenäläisen aatteen kannalla. Venäjän hallinto pelkää myös ulkomaisten yritysten kaappaavan venäläistä raaka-aineiden tuotantoa ja teollisuutta hallintaansa. Monia ylhäältä ohjattuja uudistuksia Venäjällä pyrkii vastustamaan byrokraattinen virkakoneisto, jota markkinatalous ei välttämättä kiinnosta.

Vladislav Surkov 2008

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitettä ovat arvostelleet muun muassa Dmitri Medvedev, Mihail Gorbatšov ja Mihail Kasjanov.lähde?

Mihail Kasjanovin mielestä suvereenin demokratian ajatus on poliittisen vallan ja omaisuuden keskittäminen maan johtajien käsiin hinnalla millä hyvänsä. Hänen mielestään hallitsijat suosivat populismia, tuhoavat yksityisiä ja julkisia instituutioita ja etääntyvät laista, demokratiasta ja vapaasta markkinataloudesta.

Masha Lipman kirjoittaa vuonna 2006 Washington Postissa: "Suvereeni demokratia" on Kremlin keksintö, joka välittää kaksinaisen viestin: ensiksikin sen, että Venäjän järjestelmä on demokraattinen, ja toiseksi tämä on hyväksyttävä, ja yritystä kiistää se pidetään epäystävällisenä ja puuttumisena Venäjän sisäisiin asioihin.[20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ https://archive.is/20120526071413/www.cdi.org/russia/johnson/2006-177-7.cfm
  2. ↑ Dada Mail, Venäjän hallituksen vaihdos ja suvereeni demokratia
  3. ↑ "The Conception and Identifying of Democracy"
  4. ↑ Juntunen 2009, s. 53.
  5. ↑ Karppinen, s. 270-271.
  6. ↑ Karppinen 2006, s. 271-272.
  7. ↑ Karppinen 2006, s. 271.
  8. ↑ Karppinen 2006, s. 272.
  9. ↑ a b Karppinen 2006, s. 273.
  10. ↑ Juntunen 2009, s. 54.
  11. ↑ Juntunen 2009, s. 54-55
  12. ↑ a b Juntunen 2009, s. 56.
  13. ↑ a b Juntunen 2009, s. 57-
  14. ↑ Smith 2008, s. 33
  15. ↑ http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/uutiset-ja-politiikka/ulkomaat/yhden-miehen-valtakunta.aspx (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ a b http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/31.lokaukuu/RUSOS.HTM (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Boris Kagarlitski, Hajonnut monoliitti
  18. ↑ Max Jakobson: Tulevaisuus? Otava Keuruu 2005, ISBN 951-1-20354-1 s. 92–98.
  19. ↑ Jakobson, s. 96–97.
  20. ↑ Washingtonpost.com, 15.7.2006; s. A21
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suvereeni_demokratia&oldid=21926984”