Stephanie Houghton

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Steph Houghton)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ellen White ja Houghton (oik.) vuonna 2011

Stephanie "Steph" Houghton (s. 23. huhtikuuta 1988)[1] on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Englannin maajoukkueessa vuoden 2019 MM-kilpailujen päättyessä 112 maaottelua ja tehnyt niissä 13 maalia[2]. Hän saavutti MM-pronssia vuonna 2015 sekä pelasi välieriin yltäneessä joukkueessa EM-kilpailuissa 2017 ja neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa MM-kilpailuissa 2019.

Houghton esiintyi ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueessa maaliskuussa 2007. Loukkaantumisten vuoksi hän ei päässyt mukaan vuoden 2007 MM-kisoihin eikä vuoden 2009 EM-kisoihin. Vuoden 2011 MM-kisoissa hän pääsi vaihtopelaajana kentälle tappiolliseen puolivälieräotteluun Ranskaa vastaan[1]. Lontoon olympialaisissa 2012 Houghton pelasi alusta loppuun Ison-Britannian joukkueen kaikki neljä ottelua ja teki niissä kolme maalia[1]. Vuoden 2013 EM-kisoissa hän kuului avauskokoonpanoon Englannin jokaisessa kolmessa ottelussa ja pelasi kahdessa niistä täydet minuutit.[3][4][5] Vuoden 2015 MM-kisoissa hän pelasi Englannin kapteenina täyden ajan kaikissa joukkueensa otteluissa ja teki maalin neljännesvälieräottelussa Norjaa vastaan[1]. Vuoden 2017 EM-kisoissa hän oli edelleen joukkueen kapteeni ja pelasi täydet minuutit neljässä ottelussa ja oli vaihdossa vain merkityksettömässä alkulohkon viimeisessä ottelussa[6]. MM-kilpailuissa 2019 hän pelasi kapteenina kaikki seitsemän ottelua alusta loppuun ja teki maalin neljännesvälieräottelussa Kamerunia vastaan[7].

Houghton edustaa kotimaassaan Manchester Citya. Hänen aiempia seurojaan ovat Sunderland, Leeds ja Arsenal.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.