Siirry sisältöön

Ellen White (jalkapalloilija)

Wikipediasta
Mitalit
Ellen White vuonna 2018
Ellen White vuonna 2018
Maa:  Englanti
Naisten jalkapallo
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Kanada 2015 Jalkapallo
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Englanti 2022 Jalkapallo

Ellen White (s. 9. toukokuuta 1989) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelasi Englannin maajoukkueessa 113 maaottelua ja teki niissä 52 maalia.[1] Maalimäärä on Englannin naisten maajoukkueen ennätys.[2] Hän voitti EM-kultaa vuonna 2022 ja saavutti MM-pronssia vuonna 2015 sekä kuului EM-kilpailuissa 2017 välieriin yltäneeseen ja MM-kilpailuissa 2019 neljänneksi sijoittuneeseen joukkueeseen.

White esiintyi ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueessa maaliskuussa 2010.[1] Hän pelasi vuoden 2011 MM-kilpailuissa Englannin joukkueen kaikissa neljässä ottelussa ja teki yhden maalin[3]. Lontoon olympialaisissa 2012 hän pelasi Ison-Britannian joukkueessa kolmessa ottelussa[3]. Vuoden 2013 EM-kilpailuissa White pelasi täydet minuutit Englannin kaikissa kolmessa ottelussa.[4][5][6] Vuoden 2015 MM-kilpailuissa hän pelasi yhdessä alkulohko-ottelussa, puolivälierässä, välierässä ja pronssiottelussa.[3] Vuoden 2017 EM-kilpailuissa White pelasi kahdessa alkulohko-ottelussa, puolivälierässä ja välierässä ja teki yhden maalin alkulohko-ottelussa Skotlantia vastaan.[7] MM-kilpailuissa 2019 hän pelasi avauskokoonpanossa kuudessa Englannin seitsemästä ottelusta ja oli turnauksen paras maalintekijä yhdessä kahden yhdysvaltalaispelaajan kanssa tehtyään kuusi maalia.[8][9] Sekä välierässä että pronssiottelussa hänen tekemänsä tasoitusmaali hylättiin videotarkistuksen jälkeen; ensimmäinen niukan paitsion ja jälkimmäinen käsivirheen vuoksi.[10][11] EM-kilpailuissa 2022 hän voitti kultaa ja teki kaksi maalia alkulohko-ottelussa Norjaa vastaan.[12][13]

White edusti kotimaassaan uransa päätteeksi kausina 2019–2022 Manchester Cityä.[14][15] Aiemmin hän pelasi Chelseassa, Leedsissä, Arsenalissa, Notts Countyssa ja Birmingham Cityssä.[16][17]

  • Ellen White Englannin jalkapalloliitto. Viitattu 11,7.2019. (englanniksi)
  • Ellen White UEFA. Viitattu 4.8.2017. (englanniksi)
  1. a b Ellen White England Football. The FA. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  2. Taliku, Oliver: Who is England’s all-time top goalscorer? Ellen White still holds title three years after retirement She Kicks. 11.6.2025. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  3. a b c http://www.fifa.com/worldfootball/statisticsandrecords/players/player=295612/index.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2013/matches/round=2000175/match=2010717/index.html
  5. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2013/matches/round=2000175/match=2010723/index.html
  6. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2013/matches/round=2000175/match=2010728/index.html
  7. Women's Euro 2017 – Matches: England UEFA. Viitattu 24.4.2018. (englanniksi)
  8. England FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 9.7.2019. Viitattu 10.7.2019. (englanniksi)
  9. Statistics: Players, Goals scored FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 8.7.2019. Viitattu 10.7.2019. (englanniksi)
  10. Whaling, James: England 1–2 USA Report: Lionesses suffer penalty heartbreak as they crash out of World Cup Mirror. 2.7.2019. Viitattu 10.7.2019. (englanniksi)
  11. Kilpatrick, Dan: England 1 Sweden 2: Ellen White denied by VAR again as World Cup ends in disappointment for the Lionesses Evening Standard. 6.7.2019. Viitattu 10.7.2019. (englanniksi)
  12. Wright, Matt: Ellen White urges England to 'stay cool' after reaching Women's Euro 2022 quarter-finals in style Football.London. 12.7.2022. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  13. Sanders, Emma: Women's European Championship - Final: England – Germany 2–1 (AET) 31.7.2022. BBC. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  14. Oatway, Caroline: City sign Ellen White 16.5.2019. Manchester City FC. Viitattu 6.6.2019. (englanniksi)
  15. Ellen White: Manchester City and England striker announces retirement 22.8.2022. BBC. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  16. Ellen White: Notts County Ladies sign Arsenal striker 20.12.2013. BBC. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  17. Blues Ladies secure England international Ellen White 20.12.2013. Birmingham City Ladies. Arkistoitu 4.8.2017. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.