Selkäranka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisen selkäranka sivulta nähtynä. Ylhäältä alas:
1. kaulanikamat (7)
2. rintanikamat (12)
3. lannenikamat (5)
4. ristiluu ja häntäluu.

Selkäranka (lat. columna vertebralis, spina vertebralis) on vartalon tukirakenne, johon muut luut niveltyvät. Selkäranka koostuu nikamista. Selkärangan sisällä kulkee selkäydinkanava ja selkäydin.

Muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edestä ja takaa selkäranka on suora, mutta sivusta katsottuna siinä on mutkia. Eteenpäin suuntautuvaa mutkaa kutsutaan lordoosiksi ja taaksepäin suuntautuvaa mutkaa kyfoosiksi. Normaalin käyristymän häiriössä on kyse ryhtiviasta. Sivusuuntaan taipuvassa selkärangassa on kyse skolioosista. Vastasyntyneen selkäranka on vielä suora, ja mutkat kehittyvät ensimmäisten elinvuosien aikana.[1]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkäranka koostuu nikamista, joita kuvassa on neljä. Yksittäinen nikama koostuu nikamasolmusta ja nikamahaarakkeista. Nikamien väleissä on nikamavälilevyt, kuvassa harmaalla.

Selkäranka koostuu päällekkäisistä nikamista. Nikamat niveltyvät toisiinsa ja tekevät selkärangasta taipuvaisen ja liikkuvaisen. Selkärangassa on yhteensä 33–34 nikamaa. Näistä 24 on toisiinsa niveltyviä. Loput ovat yhteen sulautuneita, sillä ristiluu koostuu viidestä yhteensulautuneesta ristinikamasta ja häntäluu neljästä tai viidestä häntänikamasta. Lannenikamien määrä vaihtelee eri ihmisillä neljästä kuuteen, sillä osa lannenikamista voi olla sulautunut yhteen.[1]

Kukin kahdestatoista kylkiluusta kiinnittyy kahteen rintanikamaan paitsi ensimmäinen, joka kiinnittyy vain ensimmäiseen rintanikamaan.

Selkänikama koostuu nikamasolmusta, -haarakkeista ja -kaaresta. Nikamasolmu on selkärangan kantava osa. Nikamahaarakkeet toimivat selkää liikuttavien jänteiden kiinnittymisalustana.[2]

Kahden nikaman välissä (ensimmäistä ja toista kaulanikamaa lukuun ottamatta) on nikamavälilevy sekä nivelsiteitä, lihaksia ja nivelulokkeiden välisiä synoviaaliniveliä. Nikamavälilevyt ovat sidekudosliitoksia, ja yhdessä ne muodostavat yhden neljäsosan liikkuvan selkärangan koko pituudesta.[1]

Selkänikama ylhäältä katsottuna. Keskellä luiden suojassa kulkee selkäydin.

Nikamakaari suojaa kaularangasta alkalvaa selkäydinkanavaa, jossa selkäydin ja hermosäikeet kulkevat. Selkäydin päättyy ensimmäisen lannenikaman kohdalle, jonka jälkeen se jakaantuu erillisiksi hermosäikeiksi. Kaula- ja rintarangan alueella selkäytimestä erkanevät hermosäikeet poistuvat selkäydinkanavasta nikamien välissä olevista aukoista.[3] Hermojuurten tehtävänä on välittää viestejä aivoista ja selkäytimestä ylä- ja alaraajoihin sekä vartaloon.[4]

Selkäytimen lisäksi selkärangankanavassa on verisuonia, hermoja, aivo-selkäydinnestettä ja selkäydinkalvot. Poikkeuksia lukuun ottamatta jokaisen nikamaparin välistä lähtee pari selkäydinhermoja, jotka hermottavat ruumiin eri osia.

Liikkuvuus ja kuormitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallo niveltyy kaularankaan ylemmällä ja alemmalla päänivelellä. Niiden avulla päätä voi liikuttaa ja kiertää kaikkiin suuntiin. Kaularanka on selkärangan taipuisin osa, sillä sitä voi taivuttaa kaikkiin suuntiin ja kiertää hyvin. Rintaranka taipuu kohtalaisesti taaksepäin ja sivulle, ja lanneranka hyvin eteenpäin ja kohtalaisesti taaksepäin. Rintaranka kiertyy kohtalaisesti, mutta lanneranka ei kierry lainkaan.[1]

Ihmisen selkäranka kestää kymmenen kertaa enemmän kuormitusta nelikaarisena kuin jos se olisi täysin suora. Nikamia yhdistäviin fasettiniveliin kohdistuu etupäässä leikkaavia voimia, ja välilevyihin puristusvoimia.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hervonen, Antti: ”Selkäranka”, Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 69–82. Tampereen Kandidaattikoulutus, 2020. ISBN 978-952-68860-1-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hervonen 2020, s. 69–82.
  2. Ross, Michael H. ja Pawlina, Wojciech: Histology. A Text and Atlas, s. 191. Fifth Edition. Lippincott Williams & Wilkins, 2006. ISBN 978-0-7817-7221-1. (englanniksi)
  3. MRI-myelografia - Selkäydinnestetilan varjoainetutkimus - Älykäs teknologia - Metropolia Confluence wiki.metropolia.fi. Viitattu 13.11.2021.
  4. Selkärangan rakenne ja tehtävä | Lastentalo.fi | Terveyskylä www.terveyskyla.fi. Viitattu 13.11.2021.
  5. Seppänen, Sami & Savela, Eero: Spinalmouse lannerangan instabiliteetintoteamisessa (pdf) Opinäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. 2008. Viitattu 2.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]