Kylkiluu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisen kylkiluut ovat kiinnittyneet edestä rintalastaan ja takaa rintanikamiin. Rusto-osat etualalla tummemmalla korostettuina.
Yksittäinen kylkiluu.

Kylkiluut (lat. costa, monikossa costae) ovat luita, jotka osallistuvat rintakehän muodostamiseen. Kylkiluiden tehtävä on suojella rintaontelon elimiä.

Lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisellä on yleensä 12 paria kylkiluita. Joillakuilla harvoilla voi olla 11 paria, ja joillain on ylimääräisiä niin sanottuja kaulakylkiluita tai lannekylkiluita. Nämä voivat joskus aiheuttaa kiputiloja.[1]

Kylkiluuparien lukumäärä vastaa kaikilla eläinlajeilla rintanikamien määrää.

Laji Kylkiluiden määrä[2]
Ihminen 24
Hevonen 18
Märehtijät 13
Sika 13–16
Lihansyöjät 12–14

Rakenne ja kiinnittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi ensimmäistä eli ylintä kylkiluuparia ja kolme viimeistä paria ovat melko erilaisia muihin verrattuna. Ensimmäinen kylkiluu on kaikkein lyhyin, ja muista poiketen se on litistynyt ylä/alasuunnassa eikä ulko/sisäsuunnassa kuten muut. Loput seitsemän paria muistuttavat suuresti toisiaan. Niissä on erotettavissa pää, kaula ja varsi.[1]

Kaikki kylkiluut niveltyvät selänpuoleisesta päästään kahteen rintanikamaan kaksiosaisen nivelpinnan avulla. Rinnan puolella seitsemän ensimmäistä kylkiluuparia liittyvät kimmoisasti rintalastaan kylkiruston välityksellä. Kahdeksannen, yhdeksännen ja kymmenennen kylkiluun rustot ovat yhdistyneet ja muodostavat kylkikaaren, jonka välityksellä ne ovat yhteydessä rintalastan alapään kanssa. Yhdestoista ja kahdestoista kylkiluu ovat muodoltaan yksinkertaisia puikkoja, jotka päättyvät vapaasti lihasten väliin.[1]

Kylkiluun toisen nivelen lateraalipuolella kylkiluun varren suunta kääntyy voimakkaasti eteenpäin ja muodostaa kulman. Kylkiluun varren sisä-alareunan uurteessa kulkee verisuoni ja hermoja.[1]

Kylkiluiden muodostama rintaontelo laajenee hiukan hengittäessä hengityslihasten toimesta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 93–94, 76. Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
  2. König & Liebich: ”1”, Veterinary Anatomy of Domestic Mammals, s. 101. Saksa: Schattauer, 2007. ISBN 978-3-7945-2485-3. (englanniksi)
Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.