Saksan ralli 2014

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksa Saksan ralli 2014
9. osakilpailu 13 osakilpailusta kaudella 2014.
Palkintokoroke
Voittaja Belgia Thierry Neuville
Belgia Nicolas Gilsoul
(Hyundai)
Toinen Espanja Daniel Sordo
Espanja Marc Martí
(Hyundai)
Kolmas Norja Andreas Mikkelsen
Norja Ola Fløene
(Volkswagen)
Kilpailun voittaja Thierry Neuville ja voittajatalli.

Saksan ralli 2014 (viralliselta nimeltään 32. ADAC Rallye Deutschland 2014) oli Rallin MM-sarjan kauden 2014 yhdeksäs osakilpailu, joka ajettiin 21. elokuuta24. elokuuta. Kilpailun päätukikohtana toimi tavalliseen tapaan Trier. Vuoden 2014 kilpailu oli järjestyksessään historian 32. Saksan ralli.[1]

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rallin voittajaksi ajoi Hyundain Thierry Neuville. Voitto oli ensimmäinen MM-tasolla sekä Neuvillelle, Gilsoulille ja Hyundaille. Neuville siirtyi johtoon, kun sunnuntaina sekä Jari-Matti Latvala että Kris Meeke ajoivat ulos.[2] Kilpailun testierikoiskokeen kolmannella ajokerralla Neuville kaatoi autonsa, joka pyörähti kuusi kertaa. Testierikoiskokeen nopein oli Latvala.[3]

Erikoiskokeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiseksi sijoittunut Daniel Sordo EK:lla 10
Kolmanneksi sijoittunut Andreas Mikkelsen EK:lla 14
Power Stagen voittaja Elfyn Evans EK:lla 15

Rallissa ajettiin 18 erikoiskoetta, joiden yhteispituus oli 324,31 kilometriä.[1][4] EK 8 jouduttiin perumaan Sébastien Ogierin ulosajon myötä, auton tuhottua kaiteen kilpailureitin ja moottoritien välillä.

1. päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EK:n nro Nimi Pituus (km) Nopein kuljettaja Aika
1 Sauertal 1 14,14 Ogier 7.18,9
2 Waxweiler 1 16,40 Ogier 9.39,9
3 Moselland 1 21,02 Latvala 12.48,1
4 Sauertal 2 14,14 Ogier 7.17,0
5 Waxweiler 2 16,40 Latvala 9.41,2
6 Moselland 2 21,02 Latvala 12.45,8

2. päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EK:n nro Nimi Pituus (km) Nopein kuljettaja Aika
7 Stein & Wein 1 17,53 Kubica 10.21,8
8 Peterberg 1 11,08 Peruttu
9 Arena Panzerplatte 1 3,03 Latvala 2.01,9
10 Panzerplatte Lang 1 42,51 Latvala 24.40,2
11 Stein & Wein 2 17,53 Latvala 9.59,1
12 Peterberg 2 11,08 Kubica 5.15,8
13 Arena Panzerplatte 2 3,03 Latvala 2.04,7
14 Panzerplatte Lang 2 42,51 Latvala 24.47,8

3. päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EK:n nro Nimi Pituus (km) Nopein kuljettaja Aika
15 Dhrontal 1 18,03 Meeke 11.46,4
16 Grafschaft 1 19,27 Neuville 12.00,3
17 Dhrontal 2 18,03 Hirvonen 11.36,4
18 (PS) Grafschaft 2 19,27 Evans 11.45,7

Lopputulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuun osallistui yhteensä 85 autokuntaa, joista maaliin selvisi 63.[1]

Sija Kuljettaja Kartanlukija Auto Aika Ero Pisteet
1. Belgia Thierry Neuville Belgia Nicolas Gilsoul Hyundai i20 WRC 3:07.20,2 25
2. Espanja Daniel Sordo Espanja Marc Martí Hyundai i20 WRC 3:08.00,9 +40,7 18
3. Norja Andreas Mikkelsen Norja Ola Fløene Volkswagen Polo R WRC 3:08.18,2 +58,0 15
4. Yhdistynyt kuningaskunta Elfyn Evans Yhdistynyt kuningaskunta Daniel Barritt Ford Fiesta RS WRC 3:08.23,2 +1.03,6 12
5. Suomi Mikko Hirvonen Suomi Jarmo Lehtinen Ford Fiesta RS WRC 3:08.30,7 +1.10,5 10
6. Norja Mads Østberg Ruotsi Jonas Andersson Citroën DS3 WRC 3:08.42,9 +1.22,7 8
7. Tšekki Martin Prokop Tšekki Jan Tománek Ford Fiesta RS WRC 3:12.13,0 +4.52,8 6
8. Alankomaat Dennis Kuipers Belgia Robin Buysmans Ford Fiesta RS WRC 3:16.38,3 +9.18,1 4
9. Ruotsi Pontus Tidemand Ruotsi Emil Axelsson Ford Fiesta R5 3:18.55,6 +11.35,4 2
10. Viro Ott Tänak Viro Raido Mõlger Ford Fiesta R5 3:18.57,4 +11.37,2 1
Lähde:[1]

Power Stage[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power Stage -erikoiskokeena toimi kisan päättänyt Grafschaft 2 (19,27 km).[5]

Sija Kuljettaja Kartanlukija Auto Aika Ero Pisteet
1. Yhdistynyt kuningaskunta Elfyn Evans Yhdistynyt kuningaskunta Daniel Barritt Ford Fiesta RS WRC 11.45,7 3
2. Belgia Thierry Neuville Belgia Nicolas Gilsoul Hyundai i20 WRC 11.46,6 +0.00,9 2
3. Suomi Mikko Hirvonen Suomi Jarmo Lehtinen Ford Fiesta RS WRC 11.47,7 +0.02,0 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d http://www.ewrc-results.com/final.php?e=13899&t=ADAC-Rallye-Deutschland-2014 EWRC. Viitattu 10.9.2014.
  2. Rally Germany: Thierry Neuville, Hyundai take maiden WRC win autosport.com. 24.8.2014. Viitattu 6.5.2023. (englanniksi)
  3. David Evans: Rally Germany: Latvala tops shakedown as Neuville rolls autosport.com. 21.8.2014. Viitattu 6.5.2023. (englanniksi)
  4. Rallye Deutschland - Stage Winners (Arkistoitu – Internet Archive) Fédération Internationale de l'Automobile. Viitattu 10.9.2014.
  5. http://www.ewrc-results.com/results.php?e=13899&t=ADAC-Rallye-Deutschland-2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]