Rakkaus on lumivalkoinen (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Jussi Hakulinen.

Rakkaus on lumivalkoinen on -yhtyeen kappale vuodelta 2003. Jussi Hakulisen säveltämä ja sanoittama laulu on yhtyeen tunnetuimpia ja suurimpia hittejä vuonna 1984 julkaistun Joutsenlaulun ohella. Siitä ovat omia versioitaan tehneet myös lukuisat muut artistit. Kappale ilmestyi alun perin helmikuussa 2003, jolloin se julkaistiin sekä singlenä, että samannimisellä albumilla. Vuonna 2011 Rakkaus on lumivalkoinen valittiin radioasema Iskelmän yleisöäänestyksessä Yön parhaaksi kappaleeksi ennen Joutsenlaulua.[1]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Hakulinen on kertonut säveltäneensä kappaleen ollessaan kesäkuussa 2002 lomamatkalla Espanjan Saloussa yhdessä perheensä kanssa. Laulun kertosäe ja melodia tulivat hänen mieleensä kävelyretken aikana, jonka jälkeen Hakulinen palasi nopeasti hotellille ja näppäili melodian kännykän soittoääneksi. Samalla hän teki lauluun myös pari säkeistöä, mutta soinnut Hakulinen kirjoitti vasta Suomessa. Valmiin kappaleen sisältäneen demo-CD:n hän toimitti yhtyeelle heinäkuun alussa. Yö otti laulun keikkaohjelmistoonsa jo kesän 2002 aikana, mutta päätti julkaista syksyllä äänitetyn kappaleen singlenä vasta talvella 2003, jotta siitä saataisiin aikaiseksi tarpeeksi hyvä versio.[2]

Hakulinen on kertonut ensin ajatelleensa laulun nimeksi Ihmiselon ihanuus ja kurjuus, joka on myös F. E. Sillanpään romaani, mutta päätyneensä lopulta ottamaan sen kertosäkeen alusta. Hakulisen mukaan laulutekstissä on kaksi rinnakkain kulkevaa teemaa. Toinen on kaiken peittävä rakastumisen tunne ja toinen taas kaiken, jopa uskon, menettäminen. Siihen kappaleessa viittaa rivi "pihamaalla katson miten kaunis voikaan olla maa, vaikkei ole Jumalaa".[2] Hän on kutsunut laulua "toiseksi isoksi kappaleeksi" ja "totaaliseksi biisiksi", josta oli haaveillut Joutsenlaulusta lähtien jo 15 vuoden ajan[3] ja pitää niitä myös ainoina tekeminään hitteinä.[4]

Yön single[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Rakkaus on lumivalkoinen”
Singlen ”Rakkaus on lumivalkoinen” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Rakkaus on lumivalkoinen
 Nauhoitettu  Deerhouse Studio, Tampere, elo–lokakuu 2002
 Julkaistu 10. helmikuuta 2003[5]
 Tuottaja(t) Mikko Kangasjärvi
 Tyylilaji suomirock
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Listasijoitukset

Suomen virallinen lista: 5. (7/2003)

Yön muut singlet
Sano että jäät
2002
”Rakkaus on lumivalkoinen”
2003
Se kerran kirpaisee
2003

Rakkaus on lumivalkoinen äänitettiin syksyllä 2002 samannimisen albumin sessioiden yhteydessä. Tuottajana oli yhtyeen kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi ja miksaajana Dan Tigerstedt. Kappaleeseen otettiin Yön soittajien lisäksi mukaan kapellimestari Tapani Purasen johtama jousiorkesteri, jolle sovituksen teki Anssi Tikanmäki ja kertosäkeessä puolestaan kuullaan Daffy Terävän keksimä kitara-arpeggio.[3][6] Laulusta tehdyn musiikkivideon ohjasi Jukka Takalo.[7]

Helmikuussa 2003 julkaistu single nousi Suomen viralliselle listalle yhdeksän viikon ajaksi ja oli korkeimmillaan sijalla viisi.[8] Sen toinen kappale Kanssas oon on myöhemmin julkaistu vuoden 2006 kokoelmalla Yön valoisa puoli.

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailijat

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rakkaus on lumivalkoinen – 5.01 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  2. Kanssas oon – 3.56 (säv. & san. Jukka Lewis)

Konserttitallenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleen liveversioita on julkaistu vuoden 2003 albumilla Yhden yön tarinoita, joka nauhoitettiin Tampere-talon konsertissa sekä vuonna 2006 Raumanmeren juhannuksessa äänitetyllä levyllä Kolmen illan varietee.

Muiden artistien versioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleen ovat levyttäneet Yön lisäksi myös lukuisat muut artistit. Tunnetuimpia ovat Suvi Teräsniskan versio hänen Yö-tribuuttialbumillaan Hän tanssi kanssa enkeleiden (2013)[9] sekä Miss Saanan versio, joka kuullaan Neil Hardwickin elokuvassa Jos rakastat (2009).[10] Kappale on suosittu laulu erityisesti mieskuorojen keskuudessa. Sen ovat levyllä julkaisseet ainakin Canto Finlandia albumillaan Canto Finlandia III (2003),[11] Aikamiehet kokoelmalla Kullatut muistot 1964–2004 (2004),[12] sekä Salon viihdelaulajat (2012)[13] ja Euran Työväen Laulajat (2014).[14]

Savon murteella lauletun version kappaleesta teki Jamppa Kääriäinen vuonna 2010,[15] ruotsinkielisen käännöksen En liten tid levytti Teddy Granroth 2012[16] ja englanninkielisen Love me like you never did before Jessica Wolff 2014.[17] Se on myös mukana Smurffien albumilla Megaidolit Vol 12 (2004) nimellä Smurffimaa on lumivalkoinen.[18]

Robin esitti Rakkaus on lumivalkoisen Vain elämää -televisiosarjan kuudennen kauden avausjaksossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rakkaus on lumivalkoinen Yö-yhtyeen suurin hitti Iskelmä. 2.10.2011. Viitattu 8.5.2015.
  2. a b Lindholm, Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, s. 215, 255. WS Bookwell 2007. ISBN 978-951-0-32853-8.
  3. a b Yön kommentit "Rakkaus on lumivalkoinen" levystä Likaiset Legendat. Viitattu 8.5.2015.
  4. Täytebiisiksi tehty Joutsenlaulu toi Jussi Hakuliselle suosion – ja paljon harmia Aamulehti. 15.8.2014. Viitattu 8.5.2015.
  5. Yö: Rakkaus on lumivalkoinen Poko Rekords. Viitattu 8.5.2015.
  6. RAKKAUS ON LUMIVALKOINEN Likaiset Legendat. Viitattu 8.5.2015.
  7. YÖ-VIDEO VALMIS Poko Rekords. 20.2.2003. Viitattu 19.5.2015.
  8. Yö: Rakkaus on lumivalkoinen Musiikkituottajat. Viitattu 8.5.2015.
  9. Tältä kuulostaa Suvi Teräsniskan versio Rakkaus on lumivalkoinen -hitistä Iskelmä. 8.12.2012. Viitattu 8.5.2015.
  10. Jos rakastat Uusi Suomi. 5.1.2010. Viitattu 8.5.2015.
  11. CANTO FINLANDIA III Fono-äänitetietokanta. Viitattu 8.5.2015.
  12. Rakkaus on lumivalkoinen Fono-äänitetietokanta. Viitattu 8.5.2015.
  13. Rakkaus on lumivalkoinen Fono-äänitetietokanta. Viitattu 8.5.2015.
  14. Rakkaus on lumivalkoinen Fono-äänitetietokanta. Viitattu 8.5.2015.
  15. Kuuntele Jamppa Kääriäisen hitit savoksi: Sinä läksit poes Savon Sanomat. 25.2.2010. Viitattu 8.5.2015.
  16. En liten tid (= Rakkaus on lumivalkoinen) Fono-äänitetietokanta. Viitattu 8.5.2015.
  17. Rakkaus on lumivalkoinen –biisistä tehtiin englanninkielinen versio – katso musiikkivideo Ilta-Sanomat. 28.3.2014. Viitattu 8.5.2015.
  18. Smurffimaa on lumivalkoinen (= Rakkaus on lumivalkoinen) Fono-äänitetietokanta. Viitattu 8.5.2015.